Miksi uskoa "johonkin"?

Pohdintoja ihmisen ja luonnon suhteesta

Lienee kuitenkin selvää, että ihmisessä on ainakin yksi perustavanlaatuinen ero muihin organismeihin nähden: olemme ainoana maapallon lajina tietoinen itsestämme, ja ainut tuntemamme analyyttisen ajattelukyvyn omaava laji. Älyllinen kehittyneisyys on siis yksi ainutlaatuinen piirre, mutta toisaalta, eikö muillakin organismeilla ole teoriassa mahdollisuus kehittää sama tietoisuus, jos olosuhteet ovat suotuisat? Olemmeko siis puhtaan uniikkeja, jos asiaa katsotaan riittävän kauaskantoisesti?

Orava toteuttaa paikkaansa systeemissä vaistojensa, genomiinsa koodattujen ohjeiden ja stimulus-responssi mallin mukaisen käytöksen keinoin mutta, toisin kuin ihminen, se ei pysty tekemään kauaskantoisia, analyyttisiä päätelmiä, tai arvioimaan tekojensa seurauksia muihin organismeihin nähden. Kuten sanoitkin, se elää tasapainoisena osana kokonaisjärjestelmää.

Sitä vastoin ihminen, saavutettuaan riittävän tietoisuuden, aloitti nostamaan itsensä ulkopuolelle tästä järjestelmästä, tai oikeammin "etäännyttämään itseään muusta luonnosta" ja vähentämään suoraa riippuvuutta siitä. Tämä näkyy siinä, että tietoisuutemme avulla olemme onnistuneet "kesyttämään" joitakin luonnon aspekteja ja vähentämään sen taholta itseemme kohdistuvia vaaratekijöitä.

Tämä ei suinkaan tarkoita, että emme olisi tietyssä mielessä luonnosta riippumattomia, luonnon "herroja": tarvitsemmehan materiaalista ravintoa ja happea, elämme materiaalisella tasolla, omaamme kuolevat ruumiit ja materiaaliset tarpeet, aivan kuten mikä tahansa muukin elävä organismi.

Ruumiilliset tarpeemme ovat siis aivan samat kuin kaikilla muillakin organismeilla. Toisaalta, henkinen kehittyneisyytemme myös erottaa meitä muista. Vertaan tilannetta jäävuoreen: osa siitä kuuluu systeemiin A, vedenalainen osa, mutta osa taas systeemiin B, veden pinnalle. Lähtökohtaisesti olemme "eläimiä", mutta sen päälle rakentuu myös henkinen osa jota muilla ei tähän mennessä ole nähty.

Sitten, kun ihminen saavuttaa biologisen kuolemattomuuden ja riippumattomuuden ravinnosta, hapesta ja fyysisen maailman rajoituksista, olen valmis myöntämään, että en "kuulu" luontoon.

Tietoisuus ja äly asettavat meidät myös "villin kortin" asemaan, jossa tekomme omaavat dramaattisia vaikutuksia myös kokonaisuuteen. Ilmastonmuutos ja ydintuhot käyvät esimerkistä. Tämän vuoksi me, kehityksen keihäänkärki maan päällä, olemme ratkaisevassa asemassa: tekniikka antaa meille vallan tuhota olemassaolomme kehto, joka tarjoaa meille elämän edellytykset. Se, toimimmeko näin, riippuu valinnoistamme.

Täytyisi pyrkiä muistamaan edes se, että kuollut planeetta ei elätä, ja tähtäämään tasapainoon suhteessa kokonaisuuteen hetkellisen hyödyntavoittelun sijaan. "Viisas Isoveli"-ihminen on sen velkaa "Pikkuveli"-oravalle, sillä oravalla ei ole toimiimme osaa eikä arpaa. Olihan ihmisen kantamuotokin joskus samalla tasolla!

Tavallaan olemme siis Gaian, maapallon, "keskushermosto", jolla on suuri valta kokonaisuuteen. On meidän vastuullamme, että hedelmällinen planeettamme myös pysyy sellaisena, sillä muut lajit eivät siihen tällä hetkellä kykene. Klisettä käyttääkseni: "Suuri voima tuo suuren vastuun."

Nightlord