Kannattaa lukea...

Kiitos ,että jaksoit avata tän jutun.Minun tarinani lähti käymään hammaspoltosta n.35v sitten.Olin tuolloin työssä kunnalliskodissa,lääkkeet aivan käden ulottuvilla. Siivosin siinä talossa,siis sen kylmän paskan mikä oli lattialla ,enkä sitä lämmintä mikä oli sängyssä.Siitä alkoi "urani "nousu.Vähitellen aloin käyttää lääkkeitä,ohessa myös opiskelin ja tietysti päädyin monen mutkan kautta sair,hoitajaksi. Osasin lääkkeet ja sivuvaikutukset paremmin kuin itse lääkärit,ja tänä päivänäkin tiedän mitä on olla koukussa.En koskaan kuitenkaan hakeutunut ns.päihde tai mielenterveyshoitoon. Kaikki nämä vuodet olen syönyt kaikki lääkkeet,,mennyt jopa vieraaseen kaupunkiin ja kertoakseni,että kun olen niin julkisessa työssä (en enää kun,kodis vaan vaativassa keskussair.)en kehtaa pyytää lääkkeitä omalta henkilökunnanlääkäriltä tai mennä terv,keskukseen.Olen saanut kaikki pyytämäni tuplana ja keskustelu on aina kääntynyt omaan työpaikkaani kuinka on tressaavaa,potilaat vaihtuvat nyk.osastollani noin 20päivässä.Iltavuoro ei pääty silloin kuin pitäisi jos joku sattuu kupsahtaa. Itsemurhia olen nähnyt paikanpäällä noin 6 kertaa,ei ollut kriisiryhmiä,,ei ,,työtä tehtiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Muistan kai läpi elämän kun vein iltavuoron jälkeen mekkoni pyykkihuoneeseen (taisi olla pommisuoja)heitin ja käännyin heti pois ,pari askelta ja palasin katsomaan niin olin heittänyt mekkoni juuri hirttäytyneen jalkoihin,ilmoitus vain ja faksit hakivat pois.Aamulla työhön taas,eikä asiasta enää puhuttu.
Näitä juttuja olisi kuinka paljon vain,mutta palataanpa asiaan:tämän kaiken olen jaksanut vain lääkkeiden avulla.Iltaisin nukuttavaa ,aamulla piristävää,mitä milloinkin ja mikä vuoro sitten olikin.Piti saada nukkua silloin kun oli aika.Illasta aamuun,,elpymistä oli välillä vain 6t.Kuluttavaa eikö totta??
Sitten perheelämään:mieheni ihmetteli kuinka aina olin aamuisin silmät punaisena,tottakai.Olin ottanut niin paljon lääkettä ,että nukuin silmät auki ja ne kuivuivat yön tai päivän aikana milloin sitten nukuinkin.Se siitä perheelämästä minulle olivat ja ovat vieläkin tärkeimipiä kuin itse elämä.
Yheteenveto:sairaala teki minusta nistin,kela ei ole koskaan puuttunut ,vaikka sieltä tulee jatkuvasti mistä lääkäristä olen saanut kelan korvauksia.Siis aivan naurettavaa lukea täältä ,että kela varoittaa lääkäreitä.

Sitten vielä yksi asia: Tänä päivänä työnantaja puuttuu työntekijän tupakointiin mutta ei siihen ,että
KUINKA PILLERIKÄNNISSÄ TYÖNSÄ TEKEE????
HASSUA EIKÖ TOTTA??
TOIVON SAADA PALAUTETTA.
35v sitten aloitin vesperax nimisestä lääkkeestä.
Tänä päivänä kaikki lääkkeet mitä vain saan ja pystyn hankkimaan , niin käy.Sen olen kyllä pitänyt ja pidän edelleenkin :en koske masennuslääkkeisiin vain mieliala nappeihin.
Loppu.Kädet väsyy .Odotan kommentteja ja vastaan kaikkiin kysymyksiin...terveisin nisti
10854
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ensimmäinen mieleeni tullut kysymys, ihan näin ulkopuolisena oli se, että miksi ihmeessä et vaihda työtä, jos sitä kykenee tekemään ainoastaan mömmöissä. En halua mitenkään syyllistää ja ymmärrän että nuo hommat eivät ole helppoja. En vaan voi välttyä ajatukselta, että lääkkeiden käytölle voisi sittenkin olla myös muita syitä...
Ehkä jotain noista lääkkeistä tuolla käyttökokemuksella tiedät; varmasti myös yliannostuksen vaarat... Mutta itseppä tiesti valitset. Minusta joka tapauksessa tarvitset pikaista ammattiapua!

Äänestä

sillä ,että siellä ollaan aina mömmöissä.Se ei kyllä pidä paikkaansa,se on vain asia mistä kukaan henkilökunnasta ei puhu edes keskenään.
Niin ja kiitos kannanotoista ja teille ystäville jotka vastasivat.Halusin vain kertoa kuinka pienestä asiasta voi tulla elinikäinen tapa.

Siihen aikaan silloin ,ei kukaan tarkkaillut mitä kukakin ottaa.Tapetille nousi kuitenkin tämä asia vasta noin 15v sitten.Olen sadasti päättänyt ,että sitten ja sitten lopetan,aina se vain lykkääntyy.Ette voi uskoa mitä tämä kaikki on minulle tullut maksamaan????
-mieheni lähti
-sukulaiset kaikonneet ,koska olen aina sanonut sukujuhliin kutsun saaneena,etten voi koska olen työssä.
-lasta en ole edes halunnut ,peläten ,ettei ole terve.
-tyttökaverit kaikonneet,en ole ymmärtänyt niitäkään suhteita hoitaa.
-aina kiire kotiin ottaa nappeja ja nukkua pää "tyhjäksi"
-empatian puute.
-aina yksin,pää ei kestä enään yhtään ainakaan vierasta ihmistä.
-kaikki lääkärit tuttuja´(mikä ei ole normaalia)
-en jaksa edes käydä katsomassa omia vanhuksia.
-eristeneisyys,kiire kotiin omaan maailmaani.
-mestari valehtelemaan ja puhumaan lääkäreille.
-mestari piilottamaan ja kätkemään repsat
-ainainen pelko että napit loppuu
-elämäni pyörii lääkkeiden ympärillä.
-ym.ym.niin ja kiertää eri apteekit....ettei samasta kaikkea.

Halusin kertoa tarinani siksi,että nuoret eivät lankeaisi niin helpolla lääkkeisiin,yrittäisivät ensin vaikka lenkille lähtöä ja ystäväpiirissä kertoa pahasta olosta,eikä heti ottaisivat mitä heille määrätään.
Jos jo nuorena määrätään bentsoja niin aivan varmasti siitä tulee tapa ja nukahtamislääkkeet myöskin.Eikä missään nimessä lankeaisivat masennuslääkkeisiin vain ja ainoastaan mielialalääkkeisiin.

Tosiasia on ,että nykyään määrätään lääkkeitä liian helposti.Kuuluuhan normaaliin ihmisen elämaan viha,rakkaus,kateus,katkeruus,kiukku ym. Ne pitää elää ja kokea eikä lääkkeillä turruteta kaikkia tunteita.
Mitä enemmän suomen kansa popsii nappeja sen enemmän rikkaat rikastuu ja lääkärit,hehän omistavat jopa suuriakin määriä osakkeita lääkefirmoilta.

Toivoisin,että edes yksi nuori ottaisi tarinastani oppia,ja harkitsisi kannattaako.??

Ei ole kiva olla yli 50 ja huomata elämän menneen sivuraiteille.Ja niin nisti olen ,että en edes tunnusta kenellekkään tästä maailmastani. Sitä en tiedä miksi kirjoitin masennus osastolle,koska en tunne olevani masentunut,ehkä siksi,ettei kukaan täällä olevista alkaisi sitä samaa mitä minä olen tehnyt.
Yrittäkää elämää ilman nappeja.
Tulossa vaikeat ajat..tiedot menee joka apteekkiin mitä lääkettä olet viimeksi saanut ja mistä apteekista .Siis minunkin on vaan pakko hakeutua hoitoon tai katkaista kerralla tämä 35v kierre.Se voi olla rankka juttu.

YRITETÄÄN JAKSAA...ÄLKÄÄ TUOMITKO MINUA JA MUITA SAIR.HOITAJIA..TSEMPPIÄ KAIKILLE...Ja ottakaa kantaa....

Äänestä
  • tuntuu kyllä suhun verrattuna aika pieniltä, räkänokan paekumiselta. En vaan täysin ymmärrä mikset tosissaan yritä tehdä elämällesi jotain? Kun kuitenkin noin hyvin tiedostat ongelmasi/elämäsi tyhjyyden.
    Olet varmaan kuitenkin suht. älykäs ja elämääsi on vielä edessä.
    TIedän kyllä mikset, mikset, mikset... Ei oo helppoa.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    tuntuu kyllä suhun verrattuna aika pieniltä, räkänokan paekumiselta. En vaan täysin ymmärrä mikset tosissaan yritä tehdä elämällesi jotain? Kun kuitenkin noin hyvin tiedostat ongelmasi/elämäsi tyhjyyden.
    Olet varmaan kuitenkin suht. älykäs ja elämääsi on vielä edessä.
    TIedän kyllä mikset, mikset, mikset... Ei oo helppoa.

    syitä löytyy aina...En tiedä mutta minusta itsestäni tuntuu ,että olen jo aikoinani sairastunut työuupumukseen..ja yritän saada sitä pahaa oloa pois nukkumalla kaiken vapaa-aikani. Tosi tyhmää??
    Sanoisinko näin ,että hoitajat ovat erittäin huonoja hoitamaan itseään. Toki tarvitsisin apua ..luonne ei vain anna periksi.Vain vahvat ihmiset pystyvät tekemään noin raskasta työtä.On vain ajan kysymys koska tämä kaikki kupla puhkeaa..Siellä ollaan niinkuin elämän estradilla ,eikä kehdata puhua omasta vaikeudesta. En siis yleistä,tottahan minulla on kohtalontovereita.

    Tiedän vastaantulijasta vaikkapa kadulla kuka on nisti. Ja jos keskustelen vielä ihmisen kanssa voin vakuudella sanoa mitä lääkettä käyttää tai on käyttänyt.Ammattisalaisuus.
    Tuohon että kela ei ole puuttunut minun juttuuni on varmasti montakin asiaa,hekin pitävät asian omana tietonaan .Enhän ole ollut pois työstä tai sitä olisi kukaan huomannut että käytän lääkkeitä.Enhän osastolla varasta,kuin vasta jos potilas kuollut???kaikki kikat käytetty.Sattuu vain jostakin enkä oikein tiedosta ongelmaani ,väheksyn. Enkä tiedä miksi yleensä aloin kirjoittamaan eilen tästä tilastani.

    Ainoa hyvä puoli asiassa on ,etten käytä alkoholia nimeksikään.Olen vain oppinut elämään sen kanssa niin kuin joisin piimää tai iltateen,niin minä otan napin tai kax tai kolme..
    Sitäkään en ymmärrä miksei ihmiset voisi puhua tästä ongelmasta yleisemmin koska tietämykseni mukaan 80%käyttää samoja kuin minä .Minä vain suuremmassa mittakaavassa.Kaikilla meillä on omat ristimme kannettavana.
    En vain ole koskaan jaksanut tätä elämää ihan selvänä,tuskin tulen koskaan olemaankaan täysin raitis lääkkeistä.

    Kuitenkin kaikki noin 90%haluaa nukahtamispillerin kun ei muka saa unta sairaalassa,muuten ei muka käytä.Eikö siitäkin ollut joskus puhetta ,että vanhuksille syötetään jo 6-7 aikaan unilääkkeen ,,että hoitajat ehtivät tehdä raportin ja juoruta ja lähteä kotiin ennenkuin yököt tulevat...kyllä näitä tarinoita riittää...
    KIITOS KANNANOTOSTA..SIINÄ OLET OIKEASSA ETTÄ ELÄMÄNI ON TYHJÄÄ,,,MUTTA EI TYÖSSÄ.

    Äänestä

  • alkoholisti ??? kirjoitti:

    Joo kyllä mää suunilleen tiedän kuinka raskasta joka suhteessa noi ihmisten hoito työt on. Äitini on koko ikänsä ollut vanhustenhoidossa ja kyllä hänestä huomaa kuinka se kolmivuorotyö/kiire/hoitajien pula syö häntä, kun on kanssa sitä porukkaa, joka hoitaa hommansa liikoja narisematta.
    Kyllä siitä itsekin olen paljon kärsinyt, kun äitini oli paljon töissä. Usein kaikki joulut ja juhannukset vietettiin ilman äitiä.

    Suunilleen ymmärrän tuon, että luonne, anna periksi avun hakemista. Itse, vaikka nuori olenkin, olen myös kunnian himoinen, hieman työnarkomaniasta kärsivä ja stressaava henkilö.Itsekin aina yritän olla se vahva mies jota ei maailman murheet paina, vaikka ne painaakin helvetisti.
    Itse ainakin olen kääntänyt oman addiktioni urheiluun. Eli päihteitä en käytä oikeestaan ollenkaan, mutta jos juoksulenkit jää väliin niin musta tulee häjy ja alkaa masentamaankin.

    Joskus tulee kadehtittua ihmisiä, jotka osaa vaan olla. Ei ole mitään saavutettavaa, ei halua olla hyvä missään...ja osaa nauttia siittä. Semmosia ihmisiä joita ei huoli ja stressi paina.
    Itselläkin on tässä viimeaikoina ollut aikomus mennä lääkärin puheille masentuneisuudestani. Peruin ajan ja ajattelin vielä koittaa elämänremonttiani, jos se auttais.

    Äänestä

kiva lukea sun juttusi koska se vaikuttaa kun olisin itse sen kirjoittanut.Itse olen vain 7vuotta ollut psyk.sairaalassa ja nappien voimalla sitä hommaa itsekin tehdään.Minulla on käytössä 3 lääkettä joita syönkin aika tuhdilla annoksella jotta voisin ylipäätänsä olla ihminen koko päivän.Kuitenkinelämästä puuttuu kaikki tunteet niin hyvät kuin pahatkin....Enpä tiedä,saattaa olla hyväkin niin.Oletko ajatellut että mielialaja masennus lääkkeet ovat ihan sama asia.toivon sulle jaksamista.....

Äänestä
  • myös hoitajat tunnustaa, miten rankkaa elämä
    voi olla. Liiallinen lääkkeidensyönti vie kyllä
    viimestkin empatia-kyvyt eli huolestuttaa miten
    suhtaudutte/kohtelette potilaita. Olen itsekin
    masennus/ahdistuhäiriöinen, mutta onneksi ei
    tarvinut sairaalahoidossa käydä. Avohoidon puolellakin kohtasin epäempaattisen auttajan,
    jonka kanssa käydyt keskustelut murskasivat
    minulta viimesetkin itsetunnon rippeet. Eli potilaat, jotka ei voi/uskalla ammatti-auttajiin luottaa joutuvat myös lääkekoukkuun, kun muuta apua ei uskalla hakea. Eikös Teillä nykysisillä
    hoitajilla ole jo paljonkin palavereita, työnohjausta ja muita systeemejä, joilla pysyä
    "kasassa", ettei tarvi mieliala-lääkitykseen ryhtyä? Aika pelottavaa hoitamista jos on noin, kuin petpe32 kirjoittaa "tuhdilla annoksella jotta
    voisin ylipäätänsä olla ihminen koko päivän. Kuitenkin elämästä puuttuu tunteet, niin hyvät kuin pahatkin"

    Äänestä

  • Nytkin juuri työstä tulleena,olen niin poikki..En kyllä kauaa jaksa tätä paskaa enää..
    Kirjoitit aivan oikein,näin asia vain on. Nyt täytyisi jotenkin saada ajatukset kasaan ja uusi työpäivä huomenna..että sillee...

    Äänestä

Täällä myös yksi lääkekoukussa oleva. Itseasiassa en edes halua siitä eroon. Minusta on ihana tunne, kun koko kropan valtaa rauhallinen, rentoutunut olotila. Lääkkeet saan hankittua oman hoitavan lääkärin kautta, joka märää niitä kunnon satsit kerralla. Nytkin olen miellyttävästi "pää sekaisin".

Tiedän kyllä, mitä vieroitusoireet ovat, mutta en halua, enkä jaksa miettiä niitä, ainakaan tällä hetkellä.

Olen myös ollut sairaalassa töissä, tällä hetkellä työkyvyttömyyseläkkeellä, vaikka en "vanha" olekaan. Minulle riittä, että rauhoittavia riittää. Tunteita on ihan omiksi tarpeiksi, enkä tosiaan halua rauhoittavista eroon. Paha vain, että toleranssi nousee, ja saman tunteen saamiseen tarvitsee pikkuhiljaa muutaman lisätabun.

Äänestä
  • on joka yhteiskuntaluokassa. En minäkään halua edes ajatella,että niistä luopuisin.Parempi tämä kuin muutama keskari joka ilta..vai mitä?
    Raukea ihana olo kuvastaa myös minun olotilaani tällä hetkellä.
    Tiedän myöskin,että kannattaisi olla joskus muutaman päivän ilman,niin elimistö puhdistautuisi mömmöistä,siten ne taas auttaisivat taas paremmin.

    Yritän pitää itseni kuitenkin niin kurinalaisena etten niitä työvuoron aikana napsisi.
    Kauanko kestän? Sitä ei kukaan tiedä.
    Minulla vain on niin hyvä olo niistä,ettei tule mieleenikään vaihtaa sitä hyvää oloa johonkin muuhun...niin koukussa olen.
    Eikä tämä yksinäisyyskään kotona ole mikään paha kunhan on noita nappeja tarpeeksi.

    Kiitos kannanotostasi.Toivon sinulle voimia jaksaa kuitenkin tätä harmaata arkipäivää kanssamme.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

nistixxxxxxxxxxxxxxxxx kirjoitti:

Kiitos ,että jaksoit avata tän jutun.Minun tarinani lähti käymään hammaspoltosta n.35v sitten.Olin tuolloin työssä kunnalliskodissa,lääkkeet aivan käden ulottuvilla. Siivosin siinä talossa,siis sen kylmän paskan mikä oli lattialla ,enkä sitä lämmintä mikä oli sängyssä.Siitä alkoi "urani "nousu.Vähitellen aloin käyttää lääkkeitä,ohessa myös opiskelin ja tietysti päädyin monen mutkan kautta sair,hoitajaksi. Osasin lääkkeet ja sivuvaikutukset paremmin kuin itse lääkärit,ja tänä päivänäkin tiedän mitä on olla koukussa.En koskaan kuitenkaan hakeutunut ns.päihde tai mielenterveyshoitoon. Kaikki nämä vuodet olen syönyt kaikki lääkkeet,,mennyt jopa vieraaseen kaupunkiin ja kertoakseni,että kun olen niin julkisessa työssä (en enää kun,kodis vaan vaativassa keskussair.)en kehtaa pyytää lääkkeitä omalta henkilökunnanlääkäriltä tai mennä terv,keskukseen.Olen saanut kaikki pyytämäni tuplana ja keskustelu on aina kääntynyt omaan työpaikkaani kuinka on tressaavaa,potilaat vaihtuvat nyk.osastollani noin 20päivässä.Iltavuoro ei pääty silloin kuin pitäisi jos joku sattuu kupsahtaa. Itsemurhia olen nähnyt paikanpäällä noin 6 kertaa,ei ollut kriisiryhmiä,,ei ,,työtä tehtiin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Muistan kai läpi elämän kun vein iltavuoron jälkeen mekkoni pyykkihuoneeseen (taisi olla pommisuoja)heitin ja käännyin heti pois ,pari askelta ja palasin katsomaan niin olin heittänyt mekkoni juuri hirttäytyneen jalkoihin,ilmoitus vain ja faksit hakivat pois.Aamulla työhön taas,eikä asiasta enää puhuttu.
Näitä juttuja olisi kuinka paljon vain,mutta palataanpa asiaan:tämän kaiken olen jaksanut vain lääkkeiden avulla.Iltaisin nukuttavaa ,aamulla piristävää,mitä milloinkin ja mikä vuoro sitten olikin.Piti saada nukkua silloin kun oli aika.Illasta aamuun,,elpymistä oli välillä vain 6t.Kuluttavaa eikö totta??
Sitten perheelämään:mieheni ihmetteli kuinka aina olin aamuisin silmät punaisena,tottakai.Olin ottanut niin paljon lääkettä ,että nukuin silmät auki ja ne kuivuivat yön tai päivän aikana milloin sitten nukuinkin.Se siitä perheelämästä minulle olivat ja ovat vieläkin tärkeimipiä kuin itse elämä.
Yheteenveto:sairaala teki minusta nistin,kela ei ole koskaan puuttunut ,vaikka sieltä tulee jatkuvasti mistä lääkäristä olen saanut kelan korvauksia.Siis aivan naurettavaa lukea täältä ,että kela varoittaa lääkäreitä.

Sitten vielä yksi asia: Tänä päivänä työnantaja puuttuu työntekijän tupakointiin mutta ei siihen ,että
KUINKA PILLERIKÄNNISSÄ TYÖNSÄ TEKEE????
HASSUA EIKÖ TOTTA??
TOIVON SAADA PALAUTETTA.
35v sitten aloitin vesperax nimisestä lääkkeestä.
Tänä päivänä kaikki lääkkeet mitä vain saan ja pystyn hankkimaan , niin käy.Sen olen kyllä pitänyt ja pidän edelleenkin :en koske masennuslääkkeisiin vain mieliala nappeihin.
Loppu.Kädet väsyy .Odotan kommentteja ja vastaan kaikkiin kysymyksiin...terveisin nisti

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu