Miksi kaikenlainen onnistuminen elämässä on täällä kiellettyä? Jos sanon olevani onnellinen, niin heti ainakin "kolmois-s" on huutamassa valehtelijaksi. En varmaan muuten ikipäivänä olisi lähtenyt prosessiin, jos se ei olisi minulle apua tuonut elämääni.
No, kuitenkin minulla menee omasta mielestäni hyvin. Koskaan perääni ei ole huudeltu tai edes katsottu "kieroon", ei ainakaan niin että olisin huomannut. Läheisenikin suhtautuivat asiaani hyvin. Ystäviä minulla on, ja tapasin nykyisen rakkaani kesken prosessin. Olen ihan hyvässä, koulutustani vastaavassa työssänikin edelleen.
Minulle sukupuolenkorjausprosessi antoi uuden elämän, paljon onnellisemman kuin edellinen oli.
No, kuitenkin minulla menee omasta mielestäni hyvin. Koskaan perääni ei ole huudeltu tai edes katsottu "kieroon", ei ainakaan niin että olisin huomannut. Läheisenikin suhtautuivat asiaani hyvin. Ystäviä minulla on, ja tapasin nykyisen rakkaani kesken prosessin. Olen ihan hyvässä, koulutustani vastaavassa työssänikin edelleen.
Minulle sukupuolenkorjausprosessi antoi uuden elämän, paljon onnellisemman kuin edellinen oli.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Onnistuminen ei ole kiellettyä, mutta niin epätodennäköistä, ettei sellaista voi kaikille jatkuvasti sattua. Kukaan ei voi olla jatkuvasti onnellinen. Jos ei mikään muu pilaa onnea, niin kateus. Suomi on kateellisten ihmisten maa, jossa kaikki mikä ei ole pakollista, on kiellettyä, ettei kenellekään tule paha mieli, tai että tulisi paha mieli kaikille tasapuolisesti.
Minun elämäni on ollut tarpeeksi vaikeaa ilman mitään korjausprosessiakaan. Minusta ei koskaan edes tulisi läpimenevää, enkä pääsisi edes tutkimuksista läpi, koska olen hullu. Olisin vain mies, joka luuli olevansa nainen. Sairaalta friikiltä sellainen tavallisen junttieinarin korvaan kuulostaa. Jos prosessin jätän kesken joko omasta, tai itsestä riippumattomasta syystä, olen jokatapauksessa menettänyt kasvoni lopullisesti, ellen muuta kauas pois vähintään Trans-Siperiaan. Se on vakavaa, sillä tekeväthän japanilaisetkin mielestään järkevän ratkaisun kasvojensa memettämisen jälkeen.
Olisit vaan Jap pysynyt poissa sieltä setan transpalstalta, se on heikon ihmisen nujertajana pelottavan voimakas. Itse en ole koskaan siellä käynyt, enkä todellakaan mene sinne ikinä.
Ethän sinä voi koskaan tietää "läpimenevyydestäsi" millään tasolla, kun ei sinulla ilmeisesti ole tarvettakaan. Oikeasti transsukupuolinen ihminen ei edes mieti tuollaisia, prosessi on vaan ainut vaihtoehto jatkaa elämää.
Minä tunnen muitakin kyllä muitakin onnistujia. Oikeastaan "asennevammaisista" transihmisistä suurin osa on niitä :)
Olisit vaan Jap pysynyt poissa sieltä setan transpalstalta, se on heikon ihmisen nujertajana pelottavan voimakas. Itse en ole koskaan siellä käynyt, enkä todellakaan mene sinne ikinä.
Ethän sinä voi koskaan tietää "läpimenevyydestäsi" millään tasolla, kun ei sinulla ilmeisesti ole tarvettakaan. Oikeasti transsukupuolinen ihminen ei edes mieti tuollaisia, prosessi on vaan ainut vaihtoehto jatkaa elämää.
Minä tunnen kyllä muitakin onnistujia. Oikeastaan "asennevammaisista" transihmisistä suurin osa on niitä :)
Voi Jappi sinua, tee asioille jotain tai jätä tekemättä, mutta lopeta nyt jo tuo ruikutus. Sinä harrastat sitä jo ihan joka paikassa nykyään. Jos olisit oikeesti transsukupuolinen, niin ei sinulla olisi muita vaihtoehtoja kuin hakeutua tutkimuksiin...
Ei kukaan voi olla jatkuvasti onnellinen, ei edes transprosessin läpikäynyt! Sehän on aivan luonnollista, eikä kukaan järkevä ihminen tätä varmaan oletakaan.
Varmasti moni on minulle kateellinen, varmaan sinäkin koska olen pystynyt kahlaamaan prosessin läpi. Mutta en välitä tuosta, se ei minua liikuta jos joku on minulle kateellinen.
Olinhan minäkin satavarma etten koskaan tule läpimeneväksi, mutta onneksi luulot eivät toteutuneet. Nyt olen nainen naisten joukossa.
Prosessiin voi aina lähteä. Sinne ei tarvitse eikä pidäkään lähteä liput liehuen. Asiasta ei tarvitse kertoa kenellekään jos on täysi-ikäinen eikä tutkimushenkilökunta kerro siitä kenellekään, ei edes omaisille vaikka he kysyisivät. Jos homma menee puihin, asia on vain tutkittavan ja tutkimushenkilökunnan keskeinen asia. Ei siinä kasvojaan voi menettää. Jos tutkimuksissa löydetään joku muu henkinen sairaus, se voidaan hoitaa oireettomaksi ja jatkaa tutkimuksia sen jälkeen.
Jos ympäristö on suvaitsematon, niin prosessin takia voi joutua muuttamaan, mutta tämäkää ei ole mitenkään varmaa. Minäkin pelkäsin miten ympäristö minuun suhtautuu. Suhtautuminen oli yllättäen hyvin myönteistä eikä muuttoa tai maan alle painumista tarvinnut edes miettiä.
"Olisit vaan Jap pysynyt poissa sieltä setan transpalstalta, se on heikon ihmisen nujertajana pelottavan voimakas. Itse en ole koskaan siellä käynyt, enkä todellakaan mene sinne ikinä."
Mistä tuon tiedät ellet ole koskaan siellä käynyt. Toisten höpinöitä ei kannata uskoa varsinkaan tällä keskustelupalstalla. Täällä nimenomaan nujerretaan jokainen koska tänne voi kirjoitella aivan vapaasti kaikenmaailman tanelit.
Tulipa mieleen että kehut ettet koskaan mene Setan transpalstalle. Ehkäpä syynä on se ettet sinne pääsisikään.
Mä puhuisin omalla kohdallani enemmänkin pahan olon poissaolemisesta kuin onnellisuudesta.
Sekin voi tuntua onnelta, jos ei ole sitä aiemmin koskaan kokenut. Ja se PYSYY, koska paha olo johtui aiemmasta ristiriidasta, joka on lopullisesti poissa.
pitää sisällään aivan samat kahelit kuin mitä täälläkin pyörii. Ehkä täällä on muitakin lisäksi. Ei sieltä mitään tukea saa elämäntilanteilleen tai mitään analyysin apuja. Lyttäystä vaan. Se on suomalainen tapa. Pidä vaan pääsi poterossa.
"onnellisuudesta
Kirjoittanut: aikaokei654 11.1.2007 klo 08.48
Mä puhuisin omalla kohdallani enemmänkin pahan olon poissaolemisesta kuin onnellisuudesta.Sekin voi tuntua onnelta, jos ei ole sitä aiemmin koskaan kokenut."
Alamme lähestyä totuutta tässä. Kerrankin joku kirjoittaa järkevästi.
"Ja se PYSYY, koska paha olo johtui aiemmasta ristiriidasta, joka on lopullisesti poissa."
Niin pysyykin.
Mutta, sanotaanko, lopullinen onni jää saavuttamatta. Kannot kaskessa ovat parisuhdeongelmat, persoonallisuushäiriöt, ulkonäköongelmat ja työllistymisongelmat.
Ihan rautalankaa: Kun sinä esimerkiksi upotat rahaa prosessiisi, siis sen saamiseen mikä muilla jo ennestään on, niin se raha on lopullisesti mennyttä.
"Mutta, sanotaanko, lopullinen onni jää saavuttamatta. Kannot kaskessa ovat parisuhdeongelmat, persoonallisuushäiriöt, ulkonäköongelmat ja työllistymisongelmat."
Eiköhän nuo ole satunnaisia, eikä missään nimessä kaikkia kaikilla. Yhtäkään noista en tunnista itselläni. Parisuhdeongelmaksi en laske sitä ettei parisuhdetta ole, se ei vaan kiinnosta tällä hetkellä. Muita luettelemiasi ongelmia ainakaan minulla ei ole vaikka haukkuisitkin valehtelijaksi.
"Mutta, sanotaanko, lopullinen onni jää saavuttamatta. Kannot kaskessa ovat parisuhdeongelmat, persoonallisuushäiriöt, ulkonäköongelmat ja työllistymisongelmat."
Tuo voi pitää omalla kohdallasi paikkansa, mutta minulla ei tuollaisia ongelmia ole. Äläkä nyt ole niin idiootti, että alkaisit taas inttämään että "voi niitä tulla". Tottakai niitä voi tulla kenelle tahansa ihmiselle, on sitten transtausta tai ei. Elämässä kun voi sattua vastoinkäymisiä jokaiselle.
Olen siis onnellisessa parisuhteessa ja persoonallisuushäiriöitä ei tietääkseni ole. Ulkonäkö, hmm...joo kuka sitä nyt täysin tyytyväinen koskaan olisi, mutta kelpaa. Olen elämässäni käynyt riittävästi kouluja ja hankkinut hyvän ammattitaidon työssäni, jonka osaajista on ollut aina pulaa.
Korostan vielä ettet tunne minua yhtään. Kaikki ei aina mene yleistyksiesi mukaan, äläkä enää leiki tietäväsi minusta tai elämästäni yhtään mitään.
Kumpikohan siinä pitää päätään poterossa jos et edes uskalla keskustella Setan transpalstalla. Ehkä siellä on suuri osa täällä keskustelevista, mutta jokainen joutuu kirjautumaan kahteen kertaan ja näin joutuu myös vastaamaan kirjoittamistaan teksteistä. Täällä voi kirjoitella ihan mitä tahansa soopaa ja se kyllä näkyykin.
Jos nyt otetaan annettuna se, että elämä on kilpailua alusta loppuun onnesta; kumppanista, työpaikoista, rahasta jne. mitä onnen voidaan ajatella olevankin, niin väitätkö ettei aika ennen leikkauksesta toipumista aseta transihmistä lopullisesti alakynteen tässä kamppailussa?
On totta, että muutkin möhlivät ja muillekin sattuu, liukastuu, tulee liikenneonnettomuus, sydän tilttaa, perhe hajoaa, työpaikka menee alta. HEILLÄ ON VARAA SIIHEN. Minulla ja uskallanko sanoa meillä ei ole varaa mihinkään ylimääräiseen transprosessin lisäksi jos aikoo onnellisuuden saavuttaa.
"Jos olisit oikeesti transsukupuolinen, niin ei sinulla olisi muita vaihtoehtoja kuin hakeutua tutkimuksiin..."
Enpä tiedä, ehkä en olekaan. Ehkäpä olenkin vain joku sekainen hörhö. Vaihtoehtoja kuitenkin riittää, näistä on hyvä valita:
1. Itsemurha, mutta kun minä en ole uskovainen, enkä usko kuolleiden pääsevän taivaaseen, vaan katoavan tyhjyyteen, niin se vaihtoehto on poissuljettu.
2. Alkoholi, sitäkin on jo kokeiltu keväällä 2004. Olin ajautumassa alkoholin suurkuluttajaksi, kunnes työvoimatoimisto järjesti minulle puoli vuotta työttömänä oltuani työharjoittelupaikan, joka keskeytti alkavan alkoholiongelman. Sin vielä hetkeksi jonkinlaisen otteen elämästä tuota työharjoittelua seuranneen työpaikan takia.
3. Sinnittely, onhan sitäkin moni kestänyt jopa 50 vuotta. Siinä ajassa olen jo kuollut sydänkohtaukseen tai vaikkapa lintuinfluenssaan, ellei maailmanloppua ole vielä tullut.
Minäkin sinnittelin tietämättä edes sinnitteleväni. 25 vuotta kuvittelin, että ehkä elämä joskus vielä alkaa ja tuska loppuu. Ei auttanut, vaikka Pikkukakkonen vaihtui isoon kolmoseen. Mitä enemmän veti roolia, sitä suuremmaksi tuska ja ahdistus kasvoivat.
4. Tutkimuksin hakeutuminen. Ennen sitä olisi kai saavutettava edes jonkinlainen mielenterveyden taso, mutta sekään ei taida riittää. Minä olen jo aivan liian väsynyt. Minua on jo tutkittu vaikka kuinka paljon, mutta mitään järkevää syytä ei ole löydetty. Myös lähes vuosi vietettynä lastenpsykiatrisella osastolla on jättänyt jälkensä, mutta kalloani eivät silti saaneet kutistettua.
"Onnellisuus kielletty?
Kirjoittanut: ihmeellinenihmettelijä... 10.1.2007 klo 20.53
Miksi kaikenlainen onnistuminen elämässä on täällä kiellettyä?"
Ei onnistuminen ole kiellettyä, se vain on epätodennäköistä. Etkö lukenut belgialaistutkimusta?
Transihminen on prosessin läpikäytyään haavoittuvainen, hauras (fragile).
Onnistuminen ilmankin sitä on epävarmaa nyt kun talous on kasinotaloutta ja myös parisuhteet epäonnistuvat hyvin suurella todennäköisyydellä, hätäkeskukset ovat kriisissä ja poliisilla on mustat listat.
Jos saat stalkerin perääsi, Suomen sosiaali -ja turvallisuusjärjestelmä ei suojele sen vertaa kuin mitä luet Liza Marklundin kirjoista Uhatut ja Turvapaikka suojelleen Mia Erikssonia Ruotsissa.
Ilman turvaverkkoa siis ollaan.
"Jos sanon olevani onnellinen,niin heti ainakin "kolmois-s" on huutamassa valehtelijaksi."
Olet onnellinen, koska olet investoinut johonkin suureen hyvin paljon, etkä voi sitä sen takia nähdä epäonnistumisena. Mutta kun aika kuluu, saatat tulla toisiin ajatuksiin. Kuka tietää? Prosessilla on kahden vuoden "takuu", sinä aikana jo muutama prosentti on ehtinyt "katumaan". Kuinka sitten 10-20 vuotta eteenpäin?
Oletetaanpa että olet tyytyväinen itse transprosessiin sittenkin. (Itsellä vasta 4½ vuotta post-op elämää). Sitten on nämä kaikki muut, jotka aiheuttavat post-opin "haurauden". Päinvastoin kuin prosessin kanssa, näillä ei oikeasti ole loppupäivämäärää. Persoonallisuushäiriö, esimerkiksi, SAATTAA parantua jos istut 10-15 vuotta terapiassa. Huvittaisiko sinua istua kaiken tuon prosessin selittelyn jälkeen 10-15 vuotta terapiassa? Eikö rupea hiukset jo harmaantumaan? Entäs kaikki se elämä joka on jäänyt elämättä?
Niinpä minun on hyvin vaikea uskoa, että sinä olet rehellinen kun sanot olevasi onnellinen. Itse asiassa tiedän ettei näin ole:
"Hall ja Dornan (1988) kävivät läpi yli 200 potilastyytyväisyyttä käsittelevää tutkimusta ja saivat niiden keskimääräiseksi "tyytyväisyysluvuksi" 76%. Suomalaisessa tutkimuksessa, jossa koottiin yhteen sosiaali -ja terveyspalvelujen asiakasnäkökulmaan liittyviä selvityksiä, palvelutyytyväisyyden keskiarvoksi saatiin 82% (Kemppainen, 1994). Nämä säännönmukaisuudet vievät pohjaa tyytyväisyystutkimusten uskottavuudelta myös sosiaali -ja terveydenhuollossa. Suomessa Engeström tutkimusryhmineen (1990) käyttikin tarkoituksella suoria tyytyväisyyskysymyksiä ikäänkuin tutkitun potilasjoukon "normaaliuden" varmistamiseksi. "
Autetaanko asiakasta, palvellaanko potilasta Tuula Salmela (toim.) s. 188
"En varmaan muuten ikipäivänä olisi lähtenyt prosessiin, jos se ei olisi minulle apua tuonut elämääni."
Miten tiesit etukäteen mitä tuleman pitää? Ympäristön suhtautumisen? Leikkauskomplikaation? Minulle helvettiä toi geneettinen arpeutumisraipumus. Minun suvussani EI keskustella, arpeutuukos sinulla haavat paremmin kuin tuossa naapurissa.
"No, kuitenkin minulla menee omasta mielestäni hyvin."
Sillä ei ole merkitystä mitä sinä ajattelet nyt.
"Koskaan perääni ei ole huudeltu tai edes katsottu "kieroon", ei ainakaan niin että olisin huomannut."
Et siis ole huomannut.
"Minulle sukupuolenkorjausprosessi antoi uuden elämän, paljon onnellisemman kuin edellinen oli."
Tätä en kyseenalaista yhtään. Minullakin elämä vaihtui äärimmäisestä surkeudesta tavanomaiseen kurjuuteen. Se on huomattava muutos, MUTTA SE EI OLE TARPEEKSI. Ennen kaikkea keinot puolityhjän lasin muuttamiseksi täydeksi ovat hukassa.
Belgialaistutkimuksessa transihmisten itsemurhaprosentti tipahti 36%:sta 5%:iin, se on ilman muuta aivan huikea parannus. Mutta normipopulan prosentti on 0,15%. Post-opeilla on silti vielä valtava matka tuohon normipopulan prosenttiin ja minä sanon, aika mahdoton. Tie nousee pystyyn.
ja yksi syy on juuri Kolmois-S:n tyyppiset ihmiset, jotka purkavat omaa ihmisvihaansa ja elämänsä pettymyksiä projisoiden ne tähän sairauteen tai sen hoidettuun muotoon.
Itse olen kriisivaiheeni jälkeen huomannut että sulaudun yhteisöihini likimain kuten ennenkin. Poissa ovat vain ne ihmiset, jotka eivät ole sulattaneet muutostani. Toisaalta tilalle on tullut ihania ihmisiä. Mutta sellaista ihmisen elämä on. Olennaista on sosiaalinen ihmissuhdetaito, ei vanhassa kannata hirveästi roikkua jos omaa kyvyn pärjätä elämässä.
On mukavaa huomata että on sosiaalisissa yhteyksissään hyväksytty. Ja yleensä hyväksytään mikäli ei suhtaudu ihmisiin neuroottisesti. On vain oma itsensä ja kulkee sydän kompassinaan.
"Niinpä minun on hyvin vaikea uskoa, että sinä olet rehellinen kun sanot olevasi onnellinen. Itse asiassa tiedän ettei näin ole:"
Kolmois-s, sä olet jo itseasiassa aika hauska. Miten sinä nyt muka voisit tietää minun elämästäni yhtään mitään. Mitäpä jos jatkossa tekisit jotakin sen oman onnesi eteen, etkä yrittäisi upottaa muita omaan trans-suohosi?
Itselles vaan, havainnoillani on tieteellinen pohja, seuraavan kerran voisit arvostella sitä provoamisen ja meuhkaamisen sijasta.
"Arvasin ;)
Kirjoittanut: näinhän se menee... 11.1.2007 klo 09.52
Miten sinä nyt muka voisit tietää minun elämästäni yhtään mitään."
Tilastoista ja todennäköisyyksistä ja tutkimuksista minä tiedän. Kysymys kuuluukin: miten sinä et tiedä omasta elämästäsi yhtään mitään?
"Mitäpä jos jatkossa tekisit jotakin sen oman onnesi eteen, etkä yrittäisi upottaa muita omaan trans-suohosi?"
Enkös minä sanonut, etten minä voi? Tai ettei juuri kukaan voi, paitsi jos aloittaa heti nuorena ja pääsee hoitoihin mutkatta ja hoidot onnistuvat.
Ei minulla ole mitään suota mihin minä upottaisin muut, mutta tosiasioille ei voi mitään. Miksi et kommentoi lainkaan niitä faktoja jotka minä löin pöytään ja tarjoilet minulle sen sijaan jotain tunteellista hölynpölyä?
Voi kuule, sä voit tehdä inttämällä itsestäsi ihan niin naurettavan pellen kuin haluat, minulla nyt vaan kun ei ole mitään tarvetta lähteä sinun hiekkalaatikollesi :D
Minusta on ihan sama vaikka olisi vääristä syistä onnellinen, kunhan on sitä. Tulee mieleen väärin sammutettu tulipalo.
Niin loppui minullakin. Jokainen on tietty autuas omassa uskossaan, nuori kokeilee veganismia ja kannabista ja elää kommuunissa ja vielä viisikymppisenä tekee samaa ja ihmiset ajattelevat että tuo on säälittävä reppana omassa idealismissaan. Mutta mikäs siinä, jos on kerta onnellinen kuolinvuoteelleen asti vaikka vähän höyrähtäneenä.
Mutta itselläni ei ollut epäonni tutustua hippeihin, vaan Jehovan todistajiin ja maailmankuvani joutui konkurssiin varsin nopeasti. Jouduin vakavasti kyseenalaistamaan tuon aparaatin mikä minulla on silmien takana ja niin kyseenalaistivat mm. Lappari ja omat vanhemmat. Ihan suoraan sanoivat, että kun kerta höyrähdit Jehovan todistajaksi, niin onko tämä transasia sinun uusin höyrähdyksesi. Ja se oli kipeä kysymys. Aika ja kova työ ovat osoittaneet, että sentään paremmin menee naisena kuin konsanaan jehovana. Toistaiseksi. Ja minä käytän ihan verikokeen tuloksia sen osoittamiseksi.
Mutta koirat älähtävät kun kalikka kalahtaa. Se, että minun ajatukseni provosoivat näinkin suuren keskustelun, osoittaa että on aihetta.
Sinulla on oma totuutesi, ja minulla omani.
Yleensä jos on vääristä syistä onnellinen, niin realiteetit iskee kasvoille jossain vaiheessa elämää ja hyvin rajulla tavalla. Siksi on jo varhaisessa vaiheessa varauduttava siihen etukäteen.
Mutta jos jostain syystä selviää elämänsä loppuun asti väärästä syystä onnellisena, niin mikäs siinä. Moni Jehovan todistaja kuolee uskoen paratiisiin ja ylösnousemukseen ja mikäs siinä, nehän ovat ihan onnellisia aatoksia.
Ei vois jotkut jehovat vähempää kiinnostaa...
No on ainakin yksi asia jonka uskot minulta.
Kun katselee tuolta Lepakkolaakson puolelta juttuja niin siellä seotaan joko uskontoon tai psykologiaan.
"Olennaista on sosiaalinen ihmissuhdetaito, ei vanhassa kannata hirveästi roikkua jos omaa kyvyn pärjätä elämässä."
Minulla ei ole sitä kykyä, eikä ihmissuhteista tule mitään. Minulla on täysi työ olla edes siedettävä, puhumattakaan mistään sosiaalisen verkoston luomisesta.
"On mukavaa huomata että on sosiaalisissa yhteyksissään hyväksytty."
On varmasti, se vain ei toteudu minun kohdallani.
Musta on hyvä että täällä on noita varottelijoita (vaikka luen niiden tekstejä mieli maassa paskat housussa) sekä näitä rohkaisutekstejä (kenties elämällä on vielä jotain minullekin). Seurataan sitä omaa tietä (olkoot se optimistinen, pessimistinen tai realistinen). Hyvä että pidätte asiat todellisina. Kuitenkin voi aina toivoa että jos ei päädy taivaaseen eikä helvettiin maanpäällä, niin elämä tulis olemaan jotain siltä väliltä.
Vähän niin kuin tähänkin mennessä :)
että itse teet omanlaisesi tien. Ja sinulla on täydet mahdollisuudet onnistua siinä.
Että miksi tämän jutun pitää olla via dolorosa? Kyllä minullekin oli suuri helpotus kun tajusin, että mistä on kysymys. Tulevaisuuden suunta oli selvä ja tämä sai konkreettisen "nimen".
Voisi kait ajatella, että jos sukupuolen korjauksella pyrkii korjaamaan aikaisempia ongelmia ja odottaa, että ne katoavat sen myötä taivaan tuuliin, niin silloin pettymys voi olla suuren suuri, kun ne ei siitä katoakkaan minnekkään.
Se on vähän sama juttu kuin tuon "läpimenonkin" kanssa, realiteetit on otettava huomioon ja elettävä niiden mukaan.
Kyllä minäkin voin sanoa eläväni varsin hyvää elämää ja mitä sitten on onnellisuus,niin siitä varmaan jokaisella on oma käsityksensä.
Lopuksi tässä voi kysyä, että miksi ihmeessä lähteä tällaiseen ruljanssiin, jos se tuntuu pahalle ja pakolle?
Täältä tähän... :)
"Voisi kait ajatella, että jos sukupuolen korjauksella pyrkii korjaamaan aikaisempia ongelmia ja odottaa, että ne katoavat sen myötä taivaan tuuliin, niin silloin pettymys voi olla suuren suuri, kun ne ei siitä katoakkaan minnekkään."
Aivan, siksipä minun pitäisikin saada ensin muut asiat edes vähän paremmalle tolalle.
"Lopuksi tässä voi kysyä, että miksi ihmeessä lähteä tällaiseen ruljanssiin, jos se tuntuu pahalle ja pakolle?"
Sanotaan: mikään ei ole pakko, paitsi köyhän kuolema. Kuten ruljansseilla yleensä on tapana: tuntuvat pahalta, mutta lopputulos kauniina siintää jossakin kaukana. Minä haluan vain joko lopputuloksen, tai nykytilanteeseen parannusta. En ruljanssia.
Sinä olet juuri selviytynyt omasta prosessistasi. Eikö aloittaminen sinusta muka tuntunut "pahalle ja pakolle"?
Mä olen jättänyt prosessin jo muutama vuosi sitten taakseni ja muistan, että sen aloitus oli mulle suuri helpotus. Ei se tuntunut ikinä pakolta tai pahalta. Ehkä mä olen poikkeava.
"Miekin
Kirjoittanut: olen ihmetellyt, 11.1.2007 klo 20.08
Kyllä minullekin oli suuri helpotus kun tajusin, että mistä on kysymys."
Tajusitko?
Miten tulit tuohon johtopäätökseen? Tuon transasian minä ymmärrän, mutta entä ne kaikki mahdolliset muut?
"Tulevaisuuden suunta oli selvä ja tämä sai konkreettisen "nimen"."
Se tässä kiva onkin, kun prosessilla on selkeästi alku ja loppu. Jos nyt vaikka otetaan alkoholismi ongelmana tai masennus, niin niillä ei ole. Ei voida sanoa, että näistä koskaan parantuu lopullisesti. Siksi jos niitä on niin ne imevät voimia kuolinvuoteelle asti.
"Voisi kait ajatella, että jos sukupuolen korjauksella pyrkii korjaamaan aikaisempia ongelmia ja odottaa, että ne katoavat sen myötä taivaan tuuliin, niin silloin pettymys voi olla suuren suuri, kun ne ei siitä katoakkaan minnekkään."
Just. Hoitoihin hakeudutaan siksi että on paha olo ja että se olo liittyy sukupuoleen. Hoitojen aikana huomataan, että joo sulla on tämä transseksuaalisuus, joka voidaan hoitaa, mutta lisäksi on näitä muita, joita ei voi hoitaa ja jotka imevät sinulta voimavaroja kuolinvuoteelle asti. Sukupuoli saadaan korjattua, mutta sitä vauriota mitä väärässä sukupuolessa vuosikaudet eläminen on saanut aikaan, ei voida korjata.
Niinpä tappelet itsesi läpi hoitojen ja olet ihan takki tyhjänä kun olet päässyt läpi tämän hoitoruljanssin, näin minä olen käsittänyt asian nykyäänkin olevan. Sen sijaan että olisit nyt onnellinen, sinulla on näitä uusia haasteita, jotka ovat kerta kaikkisen mahdottomia. Raivaat tiesi juna-asemalle nähdäksesi että juna on jo lähtenyt eikä uutta junaa tule.
Ennen kaikkea olet prosesseinesi ja muine ongelminesi jäljessä tässä kilpailuyhteiskunnassa ja saatat syrjäytyä työelämästä joskin on niin ettei siitä syrjäytymiseen tarvita edes mitään ongelmiakaan.
"Se on vähän sama juttu kuin tuon "läpimenonkin" kanssa, realiteetit on otettava huomioon ja elettävä niiden mukaan. "
Kuinka? Mitkä realiteetit? Kuka määrittelee ne realiteetit? En yhtään realiteettia tavannut prosessiin lähtiessä, kaikki sanoivat vain että täällä suvaitaan eikä mitään ongelmia ole.
Jos et minua tunne, niin minä en todellakaan ole rumimmasta päästä ja minä olen tehnyt valtavan työn itseni eteen, laihduttanut puolet painostani (joo, sitä oli paljon). Minä en ole istuskellut kaljakuppiloissa, vaan säästin rahat leikkaukseen. Minun alku oli epätoivoinen (asunnoton, rutiköyhä paluumuuttaja) mutta olen saanut työvoiton, niin että lopputulos on parantunut epätoivoisesta ankeaksi.
Eikä mikään ole tietenkään viimeinen sana sukupuolenkorjauksenkaan suhteen. Ihmiset menevät noille puoskareille jotka keskimäärin eivät erota sukupuolta seksuaalisuudesta ja saavat myönteisen diagnoosin ja siihen liittyvät hoidot joista on seuranta-aineistoa kahden vuoden ajalta. Eikös John/Joan -tapauksessa opittu viimeistään mikä merkitys on huippupitkällä seurannalla? Ihmiset voivat esimerkiksi järkevinä ruveta kyseenalaistamaan sukupuolijärjestelmää. Se, ettei sopeudu älyttömiin sukupuolinormeihin ei kuitenkaan tarkoita sitä että on transihminen. Ainakin oma kuvani naiseudesta ja mieheydestä olivat seksismin vääristämiä irvikuvia.
"Lopuksi tässä voi kysyä, että miksi ihmeessä lähteä tällaiseen ruljanssiin, jos se tuntuu pahalle ja pakolle? "
Totta kai se on pakko, mutta elämänhalu pakottaa. Toinen vaihtoehto olisi itsemurha tai ehkä mielisairaala. On pelkästään huonoja vaihtoehtoja, joista ainakin omalla kohdallani prosessin läpikäyminen on johtanut pisimpään ikään. Sehän on hoitojenkin perusta, ne haluavat sinulle pitkän iän. Se mitä siihen pitkään ikään sisältyy on toinen asia.
Ja tuosta otsikosta vielä, aikoinaan Trasekissa kyseltiin toistemme älykkyysosamääriä niin minä olin tyhmin. Pienellä otannalla on kai reilua sanoa että minä olen tämän porukan tyhmimmästä päästä. Siis jos tässä porukassa mun perusteluihini esitetyt vastaukset kuulostavat minusta tyhmiltä, kysymys ei ole vastaajan hengen heikkoudesta, vaan laiskuudesta ajatella. Enkä minä tykkää laiskuudesta yhtään, joten parasta ruveta miettimään!
Olisitko mielummin jäänyt tutkimaan sukupuolinormien mielettömyyksiä kuin että sinun oli rynnittävä korjauttamaan itsesi?
JaPilla on realistinen kuva tästä maasta, kun taas minä jouduin muuttamaan tänne kesken prosessin vasten tahtoani. Se aina toimii niin päin, että hyvästä maasta valutaan paskaan slummiin, joten jos JaP aloittaisi prosessin, niin häntä tuskin pakotettaisiin muuttamaan suvaitsevaiseen ja moniarvoiseen yhteiskuntaan. Ei, se ei mene niin päin.
Kolmois-S, olisiko tässä nyt niin, että ne jotka ovat jo varhaisessa lapsuudessaan ymmärtäneet tilansa, niin siitä on tullut rasite koko elämän ajaksi. Tarkoitan sitä, että "tunnen näin, mutta se ei ole oikein ja hyväksyttävää" ja tästä on tullut lähes ylitsepääsemätön ristiriita itsen ja ympäristö kesken. Jotenkin olen "taipuvainen" uskomaan ID:een voimaan ja yliminä sitten motkottaa koko ajan, "että ethän sinä voi tehdä sellaista tai olla sellainen."
Me myöhään heränneet ollaan sitten elämän "kohelluksen" jälkeen tulleet tajuamaan, että mistä minussa ja tässä on kysymys. Ja kas kuinka ollakkaan olemmekin nähneet minämme mahdollisuutena parempaan ja eheämpään tulevaisuuteen. Yliminä on kerrankin riemuissaan, kun se ID:een tollo vihdoinkin tajusi koko homman, huhu, kyllä sitä kohellusta kestikin.
Hah, tiedä häntä, voisi varman olla noinkin.
Ja mitä on älykkyyss...kas siinä kysymys, sen jos älyäis, niin olisi varmaan älykäs...
Täältä tähän... :O
OTOH belgialaistutkimuksen mukaan nuorena hoitoihin lähteneet pärjäsivät paremmin kuin muut.
Minun ollessani nuori ei sitä mahdollisuutta ollut, vaan kun nuorena tila paukahti => "vanhana" hoitoihin. Luokkakaveri (neutri) makaa mullissa, hän ei jaksanut odottaa.
OTOH uskon sen olevan kultturellista, Suomessa on kielto epäonnistua, mutta jotkut on kasvatettu vapaammin ja hyväksyvämmin. Minä kävelen nuoralla ilman turvaverkkoa. Kun minä olin epäonnistunut näyttävällä tavalla (uskonlahko, asuminen ulkomailla, aviolitto) sain minä kyllä kulkea lakki kourassa pyytelemässä ihmisiltä anteeksi. Vain Yhdysvalloissa minua ymmärrettiin, täällä suunnilleen nokittiin silmät päästä. Siitä on tullut pakko onnistua.
Olen kuullut saman tarinan homolta. Sanoin, että miksi Namu-Setan tarinat ovat aina niin namuisia, eikä koskaan kerrota asioita miten ne ovat. No, homo sanoi, että kun kerta on lähtenyt elämään avoimesti homona niin suku haukkana vahtii vierestä, että "valinta" on onnistunut. Ja jos on mitään ongelmia niin heti syytetään. Eiväthän lesbojen ja homojen lyhytaikaiset suhteet ja kosteat juhlat ole salonkikelpoista, jos hetero harrastaisi samaa niin hänen käskettäisiin "aikuistua". Paine onnistua on kova. Paine olla menettämättä kasvojaan.
Jos heteronormatiivinen ihminen hörhöilee, niin hän on epäkypsä tai seikkailija.
Jos epähetero on menestymättä, niin se on kritiikkiä hänen epäheterouttaan vastaan.
Kukaan ei sano viidettä avioeroaan käyvälle, että ehkä samansukupuolinen kumppani sopisi paremmin kun ei tuo heteroelämä tunnu onnistuvan.
Olen monista asioista kanssasi samaa mieltä, mutta allaolevaan kommenttiin esitän eriävän mielipiteen:
"Kukaan ei sano viidettä avioeroaan käyvälle, että ehkä samansukupuolinen kumppani sopisi paremmin kun ei tuo heteroelämä tunnu onnistuvan."
Kyllä ilmiselville homoseksuaalitapauksille on kautta aikojen esitetty huomautuksia siitä, että heidän kannattaisi tunnustaa tosiasiat ja hyväksyä se, että tarvitsevat ja haluavat homoseksuaalisuhteen.
Aivan tätä, vaan sitä, että kun katson maailmaa oman itseni sisältä itseäni. Vähän niin kuin jos olet ihon väriltäsi erilainen, niin voi ajatella, että, ihmiset tuijottavat sinua, koska olet erilainen tältä osin, mutta eivät he voi tietää mitä sinä todella olet.
Eihän kukkaan jaksa elää, jos aina ajattelee, että olen "ihoni" kautta tuomittu. Ei helvetissä. Ei elämäänsä voi elää pelkästään toisten ehdoilla, siinä olen samaa mieltä...Helin kansa?
Jos nyt ajattelee...vaikka tätä sivustoa, joka nyt on siistytynyt aivan käsittämättömän paljon, niin voi tuumata, että kuka on se sairas? Kysyn vaan. (en tarkoita kolmois-S, huom. muille)
Siihen en ota kantaa, että olenko bi, lesbo, homo vai hetero. Kyllä se on kahden kauppa jne...
Em. ei ole mitään tekemistä sukupuoleni kanssa, vaikka olenkin sitä mieltä, että sukupuoli ja seksualisuus kulkevat jollain tapaa aina käsi kädessä.
Mutta se, että elän itseni (ID) kanssa sopusoinnussa on hirveän tärkeä juttu, eihän elämästä muuten tulisi yhtikäs mittään.
Täältä tähän...:O
En tarkoita ilmiselviä homoseksuaalitapauksia, vaan ihan tavallisia heteroita.
Epäonnistumiset heterouran luomisessa eivät tarkoita epäonnistumista heterona, vaan epäkypsyyttä, kyvyttömyyttä kasvaa aikuiseksi. Heterous säilyy kyseenalaistamattomana. Mies joka hakkaa naistaan ja on pistänyt puoli kylää paksuksi ja jonka lapset ovat huostaanotettuja ei ole homo vaan hetero jonka olisi syytä ryhdistäytyä.
Naisen tapauksessa kritiikki kohdistuu jossain määrin myös naiseuteen.
Transnaisen tapauksessa koko kritiikki kohdistuu identiteettiin. Transnainen, joka on lapsellinen tai jonka pitäisi ryhdistäytyä ei ole lapsellinen tai veltto transnainen, ei hän on epäonnistunut naisena ja ihmisenä.
Tämä kasvojen säilyttäminen tekee Suomesta idän etuvartion Euroopassa. Ulostulo ei ikinä toimi Suomessa samalla tavalla kuin kulttuureissa joissa arvostetaan, että yksilö hakee itseään, saa välillä takkiinsa, kokee kovia ja nousee tuhkasta. Suomessa on pakko säilyttää kasvonsa, muuten sinut revitään kappaleiksi. Siksi täällä on itsemurhaluvutkin ihan toista luokkaa kuin muualla.