kestämättömäksi kipuiluksi, siihen ei sitten auta muu kuin urheilu.
Vain sillä saan pidettyä itseni jotenkin ehjänä...intohimo erästä miestä kohtaan kun on sanoinkuvaamaton. Enkä voi olla hänen kanssaan,joskus se yllättää kesken työpäivän, silloin äänikin muuttuu.
Tuntuu, että surkastun pieneksi, olen kasassa...niin tää kuulostaa ehkä oudolta, mutta mun elimistö reakoi negatiivisesti nykyisin. Se on varmaan oppinut jo, että turhaan koet intohimoa, et sinä mitääm saa kuitenkaan. mikä mut pelastaisi tästä tilanteestä? Ei tunnu hyvälle, turhaa, turhaa..
Vain sillä saan pidettyä itseni jotenkin ehjänä...intohimo erästä miestä kohtaan kun on sanoinkuvaamaton. Enkä voi olla hänen kanssaan,joskus se yllättää kesken työpäivän, silloin äänikin muuttuu.
Tuntuu, että surkastun pieneksi, olen kasassa...niin tää kuulostaa ehkä oudolta, mutta mun elimistö reakoi negatiivisesti nykyisin. Se on varmaan oppinut jo, että turhaan koet intohimoa, et sinä mitääm saa kuitenkaan. mikä mut pelastaisi tästä tilanteestä? Ei tunnu hyvälle, turhaa, turhaa..
Vastaukset 4
Vanhimmat
Toi surkastuminen, tuntee itsensä melkein Klonkuks. :D
Mutta aika parantaa myös rakkaudessa saadut haavat, usko pois.
tapauksessa...jos toista näkee usein, ei voi unohtaa. Ja tunnen itseni, en voi unohtaa ihmisiä, joihin olen rakastunut, vaikka miten yrittäsin itselleni hokea kaikkea, kääntää negatiivisia asioita pinnalle.
kun tietää itsensä, niin voi sitten ymmärtää, miks tuntee niin. No jaa, tilannekin on erikoinen, mutta pakko on ollu analysoida juttuja, jotta ei ihan kokonaan hajota itseensä. On semmoinen pieni vankila...omassa mielessään. Mut surkeeks en koskaan tunnusta itseäni, en edes onnettoman rakkauden edessä. Sehän olisi sama kuin tunnustaisi itsensä heikoksi ja siitä ei hyvä seuraa.
Vaikeinta on, kun hän on ihan käden ulottuvilla ja silti tavoittamattomissa, julma rakkaus....