Kyselet tuolla Mopin palstalla aaseista.Minulla ei ole salasanoja sinne. Vastaan tähän. Tai tarjoan yhden selityksen, Lutherilta. Kirkkopostillassaan hän kirjoittaa:
"Se että Kristus käskee päästää aasin, tietää, että hän käskee nimessään saarnata evankeliumia, jossa julistetaan armo ja päästö kaikista synneistä, ja sitä että hän meidän puolestamme on täyttänyt lain; silloin sydän "päästetään" omantuntonsa kahleista, saaden armon, joka tekee sydämen ja sisäisen ihmisen vapaaksi ja iloiseksi, mieluiseksi ja halukkaaksi tekemään ja tekemättä jättämään kaiken. Näin ihminen on "päästetty", ei laista, niin ettei hänen tarvitsisi mitään tehdä, vaan siitä haluttomasta, raskaasta omastatunnosta, jonka hän laista sai ja jossa hän oli sen lain vihollinen joka uhkaa häntä kuolemalla ja helvetillä. Nyt hänellä on, Kristuksen alaisena ollessaan, hyvä omatunto; hän on suopeassa suhteessa lakiin, hän ei enää pelkää kuolemaa eikä helvettiä, ja sen minkä hän ennen teki haluttomasti, hän tekee nyt vapaasti ja halulla. Katsohan, näin evankeliumi uskon kautta Kristukseen päästää sydämen kaikesta pahasta: synnistä, kuolemasta ja helvetistä ja pahasta omastatunnosta."

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sinulle, nimimerkki Aitojen takaa.
Vaasalainen saarnamies siis ilmeisesti oli lukenut Lutherin postillaa tai ainakin kuullut siita. Hanen selityksensa oli sopusoinnussa tuon kanssa. Niin sita aina oppii uutta. Raamatussa on siis kielikuvilla sellaisiakin merkityksia, jotka eivat ainakaan lukemalla tavalliselle taapertajalle avaudu.
Toiseen asiaan:
Mopin palstalle paasee helposti tekemalla hotmail-sahkopostin. Tosin minulla se onnistui vasta neljannella kerralla, ja edelleenkin joka kerta kirjautuessani kone herjaa, etta olen yrittanyt liian monta kertaa, jotenka taytyy yrittaa viela kerran. Muutkin marras-joulukuussa valittelivat, etta palstalle oli vaikea paasta.
Hotmailin ohjeet ovat englanninkielisia. Jos niista on vaikea saada selvaa, Moppi mielellaan kylla auttaa kadesta pitaen. Mopin sahkoposti ainakin ennen (silloin kun han oli taman palstan sheriffina) oli
[email protected]
Rivimiehena osaltani toivotan Sinut tervetulleeksi Mopin palstalle
http://groups.msn.com/keskusteluavanhoillislestadiolaisuudesta
Samalla (typerähköllä) otsikolla on väännetty tarinaa aikaemmin, mileen tulee ainakin
http://keskustelu.suomi24.fi/servlets/search?start=0&q=lostris