tai hieman ujosta vielä ujommaksi? Kokemuksia? Mistä uskot johtuvan?
Voiko vanhetessaan muuttua ujoksi?
n24
51139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyllä ujous, sellainen ujous joka rajoittaa elämää, ilmenee yleensä viimeistään murrosiässä.
Itselläni nimenomaan siinä 15-vuoden tienoilla alkoi sosiaalisuuden suhteen alamäki. Sitä ennen olin ns. "normaali", en sosiaalisesti rajoitteinen, hieman tietysti ujohko silloinkin, mutta kavereita oli ja ihmisten kanssa tekemisissä oleminen oli helpompaa.
Jotain perkele vie kuitenkin muuttui teini-iässä. Kuinkahan moni tällä palstalla vierailevista omaa samankaltaisen historiikin? Minun ymmärtääkseni "vakavasti" ujoista suurin osa on kuitenkin ollut merkittävästi ujo jo ihan pienestä pitäen.
Anteeksi kielenkäyttö, mutta se vain on niin, että kyllähän se suomeksi sanottuna vituttaa, kun tietää mistä sitä sosiaalisesti rajoitteinen "invalidi" jää paitsi. Ei voi kuin kaiholla muistella aikoja jolloin oli normaali ja mitä se elämä piti sisällään kaikkine ystävineen, harrasteineen jne
pakko vastata tähän viestiin. Olen itsekkin perusluonteeltani ujo, ollut ihan lapsesta saakka.
Ujoudesta on todellakin ollut minulle harmia ja paljon, mutta joitakin vuosia sitten tein mielessäni päätöksen kun täydellisesti kyllästyin omaan ärsyttävään ujouteeni ja muiden suhtautumiseen siihen. Tein tuolloin päätöksen että, hyväksyn että olen ujo ja kaiken lisäksi vielä todella herkkä punastumaan. Nykyisin menen tilanteisiin mitkä minua jännittää ja ujostuttaakin, mutta menen niihin sillä asenteella että So What olen ujo mitä siitä...ja en välitä niin paljoa siitä mitä muut ihmiset ajattelee esim. punastumisestani ja ihme kyllä olen huomannut että minua tälläinen ajattelutyyli on helpottanut. Tarkoitus kai on että vaikka ihminen olisikin ujo, niin hän on kuitenkin ainutlaatuinen ihminen ja yhtä hyvä ihmisenä kuin ne ns. rohkeimmatkin. Ja ujoissa ihmisissä on myös paljon sellaista hyvää mitä ei ehkä ns. rohkeissa ihmisissä ole. Ole rohkeasti vaan ujo, oma itsesi. =)
Löytäisin sellaisen ujon herkästi punastuvan suloisen tyttösen rinnalleni tätä elämän polkua polkemaan. Ei vaan ole 20-27v ujoja tyttöjä ilmoittautunut halukkaiksi kainalooni käpertymään. Ehkä vielä joskus ......
Kyllä varmaan voi myös muuttua ujoksi. Voi johtua monestakin asiasta, esim. jos joutuu kiusatuksi tai kokee muuta ikävää lapsena tai muuten hyvin nuorena. Vaikka ujoudessa ei mitään vikaa olekaan niin se saattaa rajoittaa elämää. Kun tahtoisi olla puhelias ja muuta mutta kun on ujo.
Olin itse pienenä rohkeampi kuin nyt aika paljon ulospäinsuuntautuneempi siskoni. Vuoden vanhanakaan en paljon vierastanut tuntemattomia, ja pienenä myös juttelin paljon tuntemattomille. Luontainen temperamenttini tuntuu olevan siis aika sosiaalinen, vaikka sitten siinä esikouluiässä ei enää tehnyt mieli tehdä niin paljon tuttavuutta muiden kanssa. Mistä lienee johtunut. Äitini oli kyllä aika stressaantunut, ja herkkä kun olen, se varmaan vaikutti. Opin jo pienenä ajattelemaan mitä muut ehkä ajattelevat minusta, vaikka ei siihen mitenkään oltu opetettu. Tämän takia en halunnut joskus esikouluiässä aloittaa edes uutta harrastusta, vaikka sitä ennen olin ollut niin sosiaalinen. Vähän outoa. Ala-aste meni aika ujoissa merkeissä, vaikka pystyin olemaan myös rohkeakin. Nyt yläasteella opettelen pois tästä ujoudesta, joka ei omasta mielestäni oikein kuulu oikeaan luonteeseeni. Aika hyvin siinä on jo onnistuttu :)