Mies ei koskaan halannut, suudellut, hyväillyt, puhunut hempeitä, sanonut rakastavansa. Tyydyin siihen, oltiinhan niin monia vuosia oltu yhdessä, yhteisiä lapsiakin kolme. Ajattelin että hyväksyn miehen tunteettomuuden, eihän hänkään lapsena ollut koskaan saanut hellyyttä.
Yritin niin rakastaa ja näyttää hänelle että hän on minun aarteeni, opettaa sillä hänelle mitä välittäminen on.
Kaiholla katselin kaupungilla käveleviä perheitä, isä mies piti vaimoaan kädestä, silitti selästä...otti lapsen reppuselkäänsä.
Jos lapsemme tarttuivat isäänsä kädestä, tämä ravisti kohta kätensä irti ja laittoi kädet taskuun.
Villeissä vuosissaan elelevä mies riehaantui, mukaan tulivat niin vieraat naiset, viina kuin väkivaltaisuuskin ja halveksunta minua kohtaan. Lapsetkin saivat osansa. Parin vuoden kärsiminen oli liikaa, silloin oli pakko laittaa ero vetämään.
Mies itki, ensimmäistä kertaa näin hänen näyttävän tunteitaan. Hän itki sitä, miten hän tulee erottuamme pärjäämään...
Sydämeni meinasi heltyä, olin niin yllättynyt hänen kyynelistään. Kuitenkin vastasin vain "Kyllä sinä pärjäät, aikuinen mies, mutta oletko ajatellut miten lapset pärjäävät?"
Hän ei vastannut.
Mies on päässyt jaloilleen, elämä maistuu taas.
Eipä juuri lapsiaan muista, koskaan ei tahdo luonaan käymään, ei soita eikä kysy kuulumisia.
Minulla ei ole mikään muuttunut, neljästään ollaan lasten kanssa ja arki rullaa kuten ennenkin.
Silti haaveilen vielä elämääni miehestä, joka uskaltaa edes halata.
Yritin niin rakastaa ja näyttää hänelle että hän on minun aarteeni, opettaa sillä hänelle mitä välittäminen on.
Kaiholla katselin kaupungilla käveleviä perheitä, isä mies piti vaimoaan kädestä, silitti selästä...otti lapsen reppuselkäänsä.
Jos lapsemme tarttuivat isäänsä kädestä, tämä ravisti kohta kätensä irti ja laittoi kädet taskuun.
Villeissä vuosissaan elelevä mies riehaantui, mukaan tulivat niin vieraat naiset, viina kuin väkivaltaisuuskin ja halveksunta minua kohtaan. Lapsetkin saivat osansa. Parin vuoden kärsiminen oli liikaa, silloin oli pakko laittaa ero vetämään.
Mies itki, ensimmäistä kertaa näin hänen näyttävän tunteitaan. Hän itki sitä, miten hän tulee erottuamme pärjäämään...
Sydämeni meinasi heltyä, olin niin yllättynyt hänen kyynelistään. Kuitenkin vastasin vain "Kyllä sinä pärjäät, aikuinen mies, mutta oletko ajatellut miten lapset pärjäävät?"
Hän ei vastannut.
Mies on päässyt jaloilleen, elämä maistuu taas.
Eipä juuri lapsiaan muista, koskaan ei tahdo luonaan käymään, ei soita eikä kysy kuulumisia.
Minulla ei ole mikään muuttunut, neljästään ollaan lasten kanssa ja arki rullaa kuten ennenkin.
Silti haaveilen vielä elämääni miehestä, joka uskaltaa edes halata.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.