Näin kunnallistasolla Vasemmistoliitto näyttää olevan ainoa puolue, joka on johdonmukaisesti puolustanut kansalaisille tärkeiden palvelujen säilyttämistä.
Vasemmistoliitto on vastustanut myös kyläkoulujen järjettömiä lakkautuspäätöksiä -> Muistakaa, että Kepu "maaseudun puolueena" on hyväksynyt muita mutkitta kaikki koulujen lopetuspäätökset. Että se siitä Keskustan politiikasta...
Vasemmistoliitto on vastustanut myös kyläkoulujen järjettömiä lakkautuspäätöksiä -> Muistakaa, että Kepu "maaseudun puolueena" on hyväksynyt muita mutkitta kaikki koulujen lopetuspäätökset. Että se siitä Keskustan politiikasta...
Vastaukset 17
Vanhimmat
Maaliskuussa käydään eduskuntavaalit, joissa päätetään siitä ketkä edustavat meitä valtion hallinnossa. Sinne ei näitä nykyisiä kannata valita, koska ovat jo näyttönsä antaneet, eikä ne näytöt ole olleet kovinkaan vahvoja. Uusia kasvoja tarvitaan ja sellaisia jotka mahdollisesti pääsevät mukaan niihin pöytiin, joissa oikeasti päätetään siitä miten kyläkouluille tulevaisuudessa käy. Ministeriainesta näistä tämän kertaisista ehdokkaista on vain demareiden Virpi Aho, tai alkaa hänkin olla jo liian vanha, mutta voisitteko kuvitella sellaista hallitusta, jossa ministerinä olisi Unto, tai Inkeri? Minulla ei mielikuvitus valitettavasti riitä.
Mittarin lukija,akkoja puhuttanut kahveeta juonnu.Onko muuta taitoa.
Vasurit änkyröivät aina vastaan oli päätös mikä hyvänsä ja lupaavat tyhmille äänestäjille kaikkea mahdollista kunhan se maksatetaan muilla.
Mukavahan se on sosialistin luvata taivaalta tähdet ja muutenkin mukavia asioita ja yltäkylläisyyttä ja individualismia, mutta kun jonkun pitää ne touhut maksaakin. Porvarihan siihen rooliin tietysti joutuu, niin on aina ollut. Muut menee siivellä.
Kyllä se on kuule rouva niin, että työntekijät ne maksavat sunkin palkkasi. Palkkaa nauttivat "sosialistit" asioivat sinun kaupassasi ja työskentelevät sinun tehtaassasi. Niiden elintasosta ja kulutuksesta ja tuotannon tehosta riippuu myös sinun leipäsi leveys. Vain mielipuolet väittävät muuta.
Mistäs luulet, että omistan tehtaan ja kaupan?Ihan tavallinen palkkatyöläinen olen ja maksan niitä VEROJA palkastani, joilla nuo mannan ja hunajan lupaukset lunastetaan.
on aina se luulo että porvarit ovat jotain tehtaan omistajia. Tämä kertonee heidän järjenjuoksemattomuudesta jotain.
Vaikka olenkin kommunisti kuulun silti ehdottomasti omistavaan luokkaan ja kannatan kohtuullista pääoman kasvattamista. Porvarien tylsästä ja kaiken yksinkertaistavasta katsantokannasta taas kertoo se, että kaikki vasemmistolaisesti ajattelevat ovat köyhiä, tai kurjia.
vähän ohi! Kommunistit ovat sitten erikseen!!!
kaikki kommarit eivät suinkaan ole sitä ns. kurjalistoa. Hyvinvoivat kommarit pyrkivät vain pitämään tämän osan kurjana jotta saavat huijattua ne uurnille äänestämään ja pitämään tämän hyvinvoivan kommarin elintasoa yllä.
ainut puolue, joka todella puolustaa vähäosaisia ja työntekijöiden etua.
Vasemmisto on tosiaankin mahtava puolue, ovat
saaneet aikaan niin paljon ja hyvää, kaikki
se manna ja nami on sieltä annettu.
Hei haloo, herätkää, se onkin vain unta, näimmehän naapurista, entisestä sosialismin koelaboratoriosta Neuvostoliitosta, mihin johtaa tämä "jalo" aate.
katos vähän ruotsiin. Minkälaisia konnia siellä on oikeistolaisessa hallituksessa ja ministereitä myöten. Suomessa näyttäs toi ehdokkaiden kirjo olevan ainakin oikeistolaisilla,missejä ynnä muita palloilijoita jotka eivät todellakaan meikäläistä vakuuta.
äänestää, jos pääsevät hallitukseen niin alkaa leikkurit heilumaan, niinkuin kävi siinä lipposen hallituksessa, vähäosasilta leikattiin.
Mitä onko joku mittarin lukija parempi kuin joku urheiljia tai missi,hyvin on pärjännyt urheilija ja missi nykyisin eduskunnassa.Vesipallo miestä minä vähän epäilen että hän on pärjännyt aika huonosti.Äkyrä heti jyrähtää kun vähän katoo siihen suuntaan rumasti.Seiväshyppääjästä kun olisi tullut Lipposen sijaan pääministeri niin pojat kyllä olisi demarit jo sadassa eduskunta paikassa.Hää ku oo niin leppoisa ja VIISAS.
Mitäpä, jos äänestetään niitä. Oiskohan hyvä ehdokas tää oululaistelaine Keijo Pylväs?
..ainakin asiantunteva ja rohkea! haluan äänestää uutta, koska kaipaan muutosta ja piristystä