Morrison Woman

kalvotaiteilija

Kahdella vikalla "Jim"-levyllä Doors soittaa bändinä erinomaisen tiukasti ja tiiviimmin kuin aikaisemilla.
On jäänyt turha teatterimaisuus pois ja tilalla selkeä linja levyihin ja kappaleisiin.
Esimerkiksi levy "Waiting For The Sun" on turhan poikkoileva muutamaa hyvää kappaletta lukuunottamatta.
Morrison Hotelissa upeita sovituksia kuten Ship Of Fools (mahtava urkusoolo ja rockjatsahtava osuus), Peace Frog ja Roadhouse Blues, eikä bändi ollut Morrisonin "taustaryhmä", vaan nimenomaan bändi vetää koko hommaa hyvin jonka Jim täydentää.
L.A. Woman myös hyvää whiskyhuuruista bluesrockia ja vähän jopa funkahtavaa meininkiä.
Itse L.A Woman mahtava autorockpiisi helteiselle päivälle ja Hyacinth House suosikki slovareistani.
Olisi Jim lykännyt sitä Pariisin menoa....

15

1001

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • AROSUSI-09

      Että Jimmy-boy lähti ihan oikeassa iässä:)/Sopivan karheaa bluesrockia kyllä ja "Peace Frog" oli muistaakseni Jimin lapsuudessa näkemistä Amerikan natiiveista eli intiaaneista,jotka kodittomina ja alkoholisoituneina ja maansa menettäneinä dallasivat L.A-nkin katuja./Intiaanishamaanien elkeitä Jimbo väliin tavoitteli.*Jokohan se kuva olis sinne tullut* Tssh...Miltäköhän The Doors of perception olisi kuullostanut,jos sähköurkujen tilalla olisi Beach Boysien tyyliin ollut theremin?:/

    • yhteinäisin, nimenomaan kokoonpanona viimeisinä vuosinaan.

      LA. Womanissa on muuten todella kiehtovat sanat... :) Erinomainen biisi muutenkin.

      • kalvotaiteilija

        Soft Parade pitäs ostoo viel.
        "Touch Me";n olen kuullut mutten kai muita muistaakseni.
        Videolla Robbie Kriegerillä silmä mustana kun sai nyrkistä naamariinsa.

      • kalvotaiteilija kirjoitti:

        Soft Parade pitäs ostoo viel.
        "Touch Me";n olen kuullut mutten kai muita muistaakseni.
        Videolla Robbie Kriegerillä silmä mustana kun sai nyrkistä naamariinsa.

        Voisinpahan hankkia kanssa omakseni jostain. :) Kukas sitä muuten mottasi?

      • kalvotaiteilija
        Flutteri kirjoitti:

        Voisinpahan hankkia kanssa omakseni jostain. :) Kukas sitä muuten mottasi?

        Kirjassahan se luki. Kaipa jotkut eivät pitäneet pitkätukista....

      • AROSUSI-09
        kalvotaiteilija kirjoitti:

        Soft Parade pitäs ostoo viel.
        "Touch Me";n olen kuullut mutten kai muita muistaakseni.
        Videolla Robbie Kriegerillä silmä mustana kun sai nyrkistä naamariinsa.

        Hitto olihan mulla toikin joskus:) Linkin hautakuvassa paikka on sen näköinen,kuin se '89 oli :D http://www.thedoors.8k.com

      • taidan olla
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        Hitto olihan mulla toikin joskus:) Linkin hautakuvassa paikka on sen näköinen,kuin se '89 oli :D http://www.thedoors.8k.com

        tosiaan... siivotessani tuossa edellis ehtoona huomasin waan, että hyllystäni löytyy kaikki doorssit plus kokoelma (vinyyleinä). Ja jotkut wielä kaksin kappalein! Muistikatkoksia kai ollu niitä ostellessa...Ja ku en raaskii niitä kuunnella(jotteiwat kulu), olenpa ostanut nuo lewyt wielä cd-muodossakin. Mummoissa on muutama tonni kiinni maailman parhaassa bändissa....BUT THAT´S WORTH IT!!!!

      • AROSUSI-09
        taidan olla kirjoitti:

        On onneks olemassa,josta voin kaivella melkein minkä tahansa biisin milloin tahansa:)Levyjä olen roudannut divareihin milloin mistäkin syystä,mutta sehän nyt on vain materiaa...Ainoa mikä vähän jurppii,oli Nirvanan Nevermind,jonka kannoin Black'n'Whiteen viikkoa ennenkuin Cobain laski haulikollisen verran kuulia kalloonsa.Oliko sekin muuten 27? Vaikea ikä.../Päänsisäisen boxin lisäksi tapana soitella Doorseja raflojen boxeista.

      • se ylpeä

        tosiaan,se 27 taitaa olla monelle paha ikä...onnex mun mittariin tulee tänäpänä 30v, eli pahimman yli oon kai sit päässy!

      • AROSUSI-09
        se ylpeä kirjoitti:

        tosiaan,se 27 taitaa olla monelle paha ikä...onnex mun mittariin tulee tänäpänä 30v, eli pahimman yli oon kai sit päässy!

        No helvetti.Onnex olkoon! Kolmenkympin jälkeen alkaa,tai ainakin mulla alko,vuodet mennä sellaista kiitorataa etten huomannutkaan kun oli taas 10 vuotta mennyt ja olin 40;Syssyllä tuli täyteen:) Älä sit kiusaa naapureitas Frederikillä,jookos?:D

      • FERN

        juuh,kiitosh! ja otin ny sitte nimmarinkin itelleni. Joo, ja mun naapurini kiusaa kylläkin mua sillä kotimaisella iskelmällään....

      • AROSUSI-09
        FERN kirjoitti:

        juuh,kiitosh! ja otin ny sitte nimmarinkin itelleni. Joo, ja mun naapurini kiusaa kylläkin mua sillä kotimaisella iskelmällään....

        (Etkä koskaan poikanen ollutkaan:P)Vaan KOLMEKYMPPINEN !!!:D Joo...Yx tuttu joutu onnettomuudekseen Kanarialla kämppäkaveriks tyypin kanssa joka biletti pyöreitä vuosiaan örveltämällä & soittamalla sata kertaa päivässä ton Reetun biisin.*Huoh* Tulipahan mieleen.

      • kalvotaiteilija
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        (Etkä koskaan poikanen ollutkaan:P)Vaan KOLMEKYMPPINEN !!!:D Joo...Yx tuttu joutu onnettomuudekseen Kanarialla kämppäkaveriks tyypin kanssa joka biletti pyöreitä vuosiaan örveltämällä & soittamalla sata kertaa päivässä ton Reetun biisin.*Huoh* Tulipahan mieleen.

        Tuli ostettua tänään Soft Paradekin.

      • AROSUSI-09
        kalvotaiteilija kirjoitti:

        Tuli ostettua tänään Soft Paradekin.

        Mulla oli se vinyylinä ja Yea...hieno levy.Youtubesta löytyy kanssa näitä Doorseja;Oletko katsellut? Niin ja paljonko maksoit levystä ja mistä..?

      • kalvotaiteilija
        AROSUSI-09 kirjoitti:

        Mulla oli se vinyylinä ja Yea...hieno levy.Youtubesta löytyy kanssa näitä Doorseja;Oletko katsellut? Niin ja paljonko maksoit levystä ja mistä..?

        CD;nä ostin juuh ja Misirlou nimisestä divarista Lahessa.
        Kympin maksoin.
        Soft Paradella oli havaittavissa , kuten aikaisemmin mainitsin, bändi alkoi hioutumaan paremmaksi ja tiiviimäksi soitannoillisesti kahdella vika Jim-levyllä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      84
      10921
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      145
      10254
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      25
      8001
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      177
      6444
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      44
      5401
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      73
      5011
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      139
      4291
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      19
      4183
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      44
      3934
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      131
      3554
    Aihe