Heräsin viimeyönä vaimoni naureskeluun ja tiesin että sairaus on kiristämässä otettaan.Pelottaa.Nuoruudessa on kokemus heräämisestä lasin palalla aseistautuneen psykiatrisesti sairaan ihmisen pitäessä kättä kurkullani.
Sairaalaan lähtö ei ehkä ole kaukana.Mietin kauanko jaksan seurata,viikon,kuukauden,ehkä kauemmin...?Entä jos en jaksa ?Naureskelu ei riitä syyksi sairaalaan pääsylle.
Olinkin jo pari päivää epäillyt käytöksessä poikkeavuutta,mutta toisaalta pieniä epäilyksiähän on ollut lähes päivittäin jo vuosien ajan.Yritin taas lääkkeitä laskemalla selvittää onko hän ottanut ne.
Ensimmäinen psykoosi 5v sitten tuli kokemattomalle täysin varottamatta kuten myös toinenkin sillä olihan hän saanut psykoosin-esto lääkityksen.Sairaalassa vain ei minulle kerrottu että hyvin usein potilaat jättävät lääkkeensä ottamatta.
Meillä on kaksi pientä lasta.Heidän on vaikea ymmärtää tapahtumia ja ovat varmasti huomanneet äidin poikkeavan käytöksen.Yritän selitellä ja tiedän että pieni pelko heissäkin asuu äidin puolesta.Vaimo ei myönnä sairauttaan täysin mutta syyllistää minua ja se on etäännyttänyt meidät.Nyt hän on hakenut omaa asuntoa ja lastemme huoltajuutta.Lastenvalvoja ei vielä tiedä vaimoni sairaudesta.Vaimoni tiedusteli minulta närkästyneenä että aijonko kertoa?Asunnon saamisessa voi mennä 6 kk vaikka sitä on puollettu psykl;n puolelta.Voin vain odottaa ja koitan välttää riitoja.
Avohoidosta...en tiedä mistä tuo hoito-sana on siihen liitetty?Mistään terapiasta ei ole kyse eikä lääkäriä ole kiinnostanut potilaansa tapaaminen 2 vuoteen.Kiireiset tapaamiset sairaanhoitajan johdolla 3-4 viikon välein ovat (n.40min.)täysin tyhjänpäiväisiä.Omaisien luottamuksellisiin yhteydenottoihin suhtaudutaan karsaasti ja itse pääsisin henkilökohtaisesti keskustelemaan tilanteesta vain potilaana!Ties vaikka käyttäisivät sitä lopuksi huostaan-oton perusteena.Olemme kyselleet vaimolleni psykoterapian mahdollisuutta mutta kaupunki ei näihin kuulemma ole halukas maksu-sitoumuksia yleensä antamaan...
Sairaalaan lähtö ei ehkä ole kaukana.Mietin kauanko jaksan seurata,viikon,kuukauden,ehkä kauemmin...?Entä jos en jaksa ?Naureskelu ei riitä syyksi sairaalaan pääsylle.
Olinkin jo pari päivää epäillyt käytöksessä poikkeavuutta,mutta toisaalta pieniä epäilyksiähän on ollut lähes päivittäin jo vuosien ajan.Yritin taas lääkkeitä laskemalla selvittää onko hän ottanut ne.
Ensimmäinen psykoosi 5v sitten tuli kokemattomalle täysin varottamatta kuten myös toinenkin sillä olihan hän saanut psykoosin-esto lääkityksen.Sairaalassa vain ei minulle kerrottu että hyvin usein potilaat jättävät lääkkeensä ottamatta.
Meillä on kaksi pientä lasta.Heidän on vaikea ymmärtää tapahtumia ja ovat varmasti huomanneet äidin poikkeavan käytöksen.Yritän selitellä ja tiedän että pieni pelko heissäkin asuu äidin puolesta.Vaimo ei myönnä sairauttaan täysin mutta syyllistää minua ja se on etäännyttänyt meidät.Nyt hän on hakenut omaa asuntoa ja lastemme huoltajuutta.Lastenvalvoja ei vielä tiedä vaimoni sairaudesta.Vaimoni tiedusteli minulta närkästyneenä että aijonko kertoa?Asunnon saamisessa voi mennä 6 kk vaikka sitä on puollettu psykl;n puolelta.Voin vain odottaa ja koitan välttää riitoja.
Avohoidosta...en tiedä mistä tuo hoito-sana on siihen liitetty?Mistään terapiasta ei ole kyse eikä lääkäriä ole kiinnostanut potilaansa tapaaminen 2 vuoteen.Kiireiset tapaamiset sairaanhoitajan johdolla 3-4 viikon välein ovat (n.40min.)täysin tyhjänpäiväisiä.Omaisien luottamuksellisiin yhteydenottoihin suhtaudutaan karsaasti ja itse pääsisin henkilökohtaisesti keskustelemaan tilanteesta vain potilaana!Ties vaikka käyttäisivät sitä lopuksi huostaan-oton perusteena.Olemme kyselleet vaimolleni psykoterapian mahdollisuutta mutta kaupunki ei näihin kuulemma ole halukas maksu-sitoumuksia yleensä antamaan...
Vastaukset 8
Vanhimmat
Joo, avohoito on mukahoitoa oikealta nimeltään. Mun kokemuksia voit lukea tuolta pioni nimimerkistä http://chat.yle.fi/tv1/ubb/Forum47/HTML/000060.html
Saisit varmaan apua vertaistuesta, jota saa Omaiset mielenterveyden tukena keskusjärjestöstä http://www.omaisten.org/etusivu.php Löydät sieltä sinua lähellä olevan jäsenjärjestön. Siellä saa myös henkilökohtaista neuvontaa.
Vaikuttaa siltä, ettei vaimollasi ole sairaudentunnetta, jolloin sinä olet vastuussa mielestäni ensisijaisesti lapsistasi. Vaimosi auttaminen voi olla nykypolitiikalla vaikeaa - omaisia ei kuunnella. Olet mielestäni velvollinen tiedottamaan kaikki lapsiesi hyvinvointiin liittyvät tahot vaimosi sairaudesta, kuten tuo lastenvalvoja.
On mahtavaa, että lapsillasi on sinut, joka voi huolehtia heistä, vaikka äiti on sairas. Voimia sinulle!
"Heräsin viimeyönä vaimoni naureskeluun ja tiesin että sairaus on kiristämässä otettaan."
Nauroiko vaimosi unissaan? Tyhjännauramisen voi tulkita niin monella tavalla; tyhmyytenä tai hulluutena tai kenties jollain muulla tapaa. Riippuu kulttuuristasi. Miten tapaus liittyy nuoruutesi tapahtumaan? Olitko ollut lasinpalahullulle jotenkin uhkaava? Oliko välillänne riitaa? Sinunlaisesi usein irroittavat tapaukset asiayhteydestään. Oletko rasittanut herkkäuskoista mieltäsi lukemalla liikaa psykologisia kauhutarinoita "jokaisessa pusikossa vaanivista vaarallisista hulluista".
ihmettelen sellaista, taman hienon yhdistyksen "omaiset mielenterveyden tukena" jasenistoa kuunnellessani, etta olisiko yhdistyksessa mukana henkiloita, joiden tileille menisi tavalla tai toisella rakennusyritysten harmaata tuloa?
Ehdottomasti sinä itse tarvitset nyt tukea ja apua. Ymmärrettävästi olet haastavassa tilanteessa ja joudut ottamaan vastuun myös lasten hyvinvoinnista. Minkä ikäisiä lapset ovat. Kannataisko puhua heidän kanssaan suoraan ja rehellisesti, että äiti ei ole ihan terve ja käyttäytyy sen vuoksi oudosti. Hänen syyttelynsä saat laittaa täysin sairauden piikkiin, älä ota sitä kontallesi.
On kamalaa elää tuollaisessa pelossa. Ja aikaisempi kokemus aktivoituu, vaikka vaimosi ei tekisikään ihan noin pahaa.
Tietääkö lähipiirissänne kukaan vaimon sairaudesta ja voitko saada tukea lasten hoidossa heiltä.
Eipä sille ihminen mitään voi, miten sairastuu. Toinen romahtaa spyykkisesti, toiselta romahtaa aineenvaihdunta tai roppa.
Minulla on eräs ystävä, jolla on mielenterveysongelmia ja hän alkaa nauramaan yksikseen. Tunnen toisenkin tällaisen henkilön. Tällaista on vain, mutta eivät nämä henkilöt ole menneet psykoosiin vaikka välistä nauravat. Ja unissaan nauraminen ja puhuminen on luonnollista.
Jos sinulla on tuo pelko ja muisto aikaisemmista tilanteista, niin saata itse ylireagoita. En tahdo vähätellä ongelmaasi, mutta sekin on mahdollista.
Kirjoittele lisää. Se helpottaa ja saat vaihtaa ajatuksia.
Rauhallista joulua teille perheenä!
Katsoppa milloin aloitusviesti on lähetetty.
Jätä se äläkä ruikuta. Akka pihalle, jotta lapset ja sinä pelastutte. Älä muita syyt-, kuten avohoitoa. Akka pitää sun itse jättää ja sillä siisti.
Hei oikeasti ihmiset, tämä viesti on kirjoitettu kahdeksan vuotta sitten, tuskin käy henkilö enää lukemassa saati tilanne enää sama.
Eikö sekin ole totta silloin kun mielenterveys järkkyy
- potilailta odotetaan käytöstä, missä mitään tunteita ei saa ilmaista,
tapahtuipa mitä tahansa niin kotona kuin työpaikalla
- vain kohteliaisuudesta ilmeetön hymy ja hiljainen tekonauru jonkus kollegan
aina samanlaisina toistuville tekovitseille.
Ja joka paikassa nissä avointa keskusteluyhteyttä ei muodostu, niin perheessä
kuin muissakaan yhteisöissä, on läjinnä pelkkä alistus-.kiristys- tai hyväksikäyttösuhde, mieti itse miltä sairastuneesta tuntuu.
Nauraa ja itkeä voi myös omaa taantumustaan, unessa tai väsyneenäkin.
Senkin joku voi kokea loukkaavana tai peräti rikollisena "käytöshäiriöinä mistä
joku rangaistus on aina tarpeellista.
Miksi et sitäkään asiaa pystynyt hänen kanssaan henk.koht. selvittämään?
Mun mielestä toi sair.tunnottomuuden hokeminen on just sitä sanoisko poliittista yleensä naisiin kohdistuvaa sortoa - mitä muuta välistä vetäisitte?
Kestämistä vaatii kaikkien pelkojen yhteiskunnassa eläminen
kun turvallisuudesta koskaan ei takeita ole. Ei edes kilpikonnain kuoria kaikilla.