Syyllinen yleiseen juoppouteeni ja pahenevaan alkoholiriippuvuuteeni on Eniro.
Heinäkuusta asti sinnikkäästi raitistelin, ja siinä oli apuna ja henkireikänä kirjoittelu tänne.
Jo loppukesästä sivuston toiminta alkoi olemaan satunnaista. Joskus sivusto toimi kuin unelma, ja seuraavana päivänä miten sattui.
Tämä jatkuvasti paheneva ja edelleen jatkuva vikakierre sivuston toiminnassa alkoi vähitellen koettelemaan hauraita hermojani.
Odotin ja odotin turhaan vikojen korjaamista, hermot kiristyivät entisestään, ja niin jo kauan ennen Joulua päässäni naksahti ja korkki narahti, eli Eniron aiheuttamana alkoi hillitön juominen.
Ainoa lohduttava miete siinä painajaismaisessa viikkoja kestäneessä juopottelussa oli se, että jos tästä henkiin jään ja tokenen, niin sillä aikaa Eniron nörtit laittavat myllynsä kuntoon. Tunnustan nähneeni kännihoureissani jopa unen, että seisoin käsikranaatit kourassa Eniron tiloissa sen irvikuvan, Linux-pohjaisen palvelimen vieressä. Sitä en tiedä, aioinko räjäyttää itseni, palvelimen, vaiko molemmat.
Kun sitten taas ankaran kamppailun kautta palauduin tähän maailmaan, sain katkerana todeta, että sivuston toiminta on edelleenkin samaa tervan juontia, ja se johdattelee aatokseni tämän tästä kysymykseen, olisiko sen sijaan parempi taas juoda viinaa muutama viikko?
Tästä näemme, että Eniro epäkuntoisuudellaan on omiaan koettelemaan hermoja, nopeuttamaan alkoholisoitumistani ja pidentämään ottiputkiani elätellessäni kossun ääressä turhia haavekuvia sivuston korjaantumisesta.
Eli Eniron vuoksi olen taas kiikun kaakun, ottaako vaiko eikö ottaa?
Aionkin ottaa yhteyttä Ruotsiin Eniron ylimpään johtoon, ja selvitän, tunnustavatko he vastuunsa juoppoutumiseeni ja lisäksi sovin korvaussumman, jonka saavat maksaa minulle tähän asti aiheuttamistaan henkisistä ja fyysisistä kärsimyksistä.
Minä syytän !
7
724
Vastaukset
Hei oletko hummannut, se saattaa johtua päänupista. Mene käymään lääkärin juttusilla, jos lääkitys onkin väärä. Minäkin luulin että kuntoilemalla loppuu viinahimo, ei se loppunut. Koska syy ei ole kropassa, vaan se on vähän ylemmällä. Koita kestää, apua on kyllä saatavilla.
- åpoi
lentävät varekset oli riittävä syy juopotteluun, mutta siitä on jo tovi vierähtänyt, tänään ei haittaa vaikka varekset kulukis mopolla
- syyllisen
Löytäähän sen juoppo syyllisen mistä tahansa, jopa kuolleesta mummostaan, jota ei ikinä edes nähnyt ole. Eli etsi elämä itsellesi!
- .....
oli meille raittiuden antavan Korkean Voiman johdatusta. Luovuta sinäkin tahtosi hänen huomaansa, ja toteuta Hänen unessa sinulle antamansa valmis suunnitelma.
- raitistelijasuotuulia
Minun kotiini ei näillä näkymin ylety minkään valtakunnan laajakaista. Kääntelen 64 kb/s gerpsin kautta nettiä. Hitaasti mutta varmasti (yhden sivun avautuessa voisin juoda pullon siideriä) sivu sivulta. Odottelin kärsivällisesti 4 minuuttia, että sain salaa ihailemani urpo-örvelön "syytöksen" auki. Että sinä sitten osaat. Nakkaa helevettiin se koskispullosi. Niin minäkin olen tehnyt. Ainakin tänään.
- Sys.
Jos vaihtoehtosi ovat ne, että joko S24-keskustelu toimii kunnolla tai alat juomaan, niin voit kyllä alkaa juomaan.
Häikät ovat jatkuneet kuukausia, ja vasta äsken suvaitsivat antaa tiedotteen.
Aiemmin toisilla palstoilla sheriffit ovat ilmoitelleet, että häiriöt eivät johdu kävijämäärän lisääntymisestä, palvelimet toimivat aivan normaalisti, ja nyt ylläpito ilmoitti, että johtuu kävijämäärän lisääntymisestä. Naurettavaa.
Aika käsittämätön juttu, että valtakunnallisessa sivustossa annetaan teknisten vikojen jatkua ja jatkua.
Meikäläisten valittamisella ei ole tietenkään mitään merkitystä, mutta mainostajat eivät voi olla huomaamatta tätä loputonta pelleilyä.
Kohta kuvio alkaa käymään Eniron tulojen päälle. Se saa nykyään noin 40% tuloistaan mainoksista, ja kun summat alkavat tippumaan, niin silloin viimeistään Eniron herrat heräävät.
Mutta sinulla on kolmaskin vaihtoehto. Voit olla juomatta paska-Enirosta huolimatta. Suosittelen sitä. - Jees.
Hyvä kun kirjoitit. Eniron herrat saivat tiedon aikeistasi, ja laittoivat sivuston heti toimimaan. Tiedä sitten miten jatkossa?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen735559Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2734866Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk403174Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172553004Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1032630Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään52122Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3362072Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik651791Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21556Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555