Efexori

Olen nyt käyttänyt 9päivää efexoria 75mg annoksella. Aikaisemmin oli cipralex jonka lopetin kun ei tuntunut tehoavan. Viime viikko kun aloitin lääkkeen oli yllättävän hyvä olla. Varmaankin pitkään aikaan paras viikko kokonaisuutena kun koko syksyä katsoo. Mutta nyt maanantaina tuntu ahdistus taas nostavan päätä (eli viikon käytön jälkeen) ja epävarman ahdistunut olo on lähes koko ajan päällä. Itsellä on todettu ahdistushäiriö. Yksi syyllistävä pakonomainen ahdistushäiriö joka on aikasemminkin jo vaivannut on nyt parina päivänä nostanut päätä oikein kunnolla.. Pystyn nimittäin jotenkin maan tallaamisen, siis esim. tavallisen kävelyn ym. sellaisen kuvittelemaan pahaksi asiaksi.. tiedän, kuulostaa hullulta/oudolta. Muitakin asioita on mutta tämä on nyt päällimmäisenä ollut. Ens viikolta annos nostetaan 150mg:hen. Mitä sanotte, onko ahdistus pahentunu aloitusoireiden myötä? Mutta kuiteskaan viime viikko jolloin aloitin lääkkeen ei ollu tällainen kuin tämän viikon alku. Vai voiko jo alkaa taas pelkäämään että tämäkään lääke ei auta? Sitäpaitti psykiatrianlääkäri sano, kylläkin lisäten että yhden vastaanottoajan perusteella on vaikea sanoa mitään, mutta oireet joita itse koen, saattavat olla psykoottisia oireita. Kyllä muuten hieman veti mielen vakavaksi... :(
1274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

vanhempia viestejä. Ehkä sieltä löytyy vastauksia käyttäjien kokemuksista. Myös tohtori.fi kertoo
kyseisen lääkkeeen käytöstä yms.
Taimi ry. myös siellä keskusteluosio lääkkeistä
kannattaa katsoa. Sinulla vasta aloitettu efexor,
joten kyllä siihen pari viikkoa menee ennen kuin
täysteho saavutetaan ja onhan Sulla kait uusi
aika lääkärille, jotta voit näistä olotiloistasi
sitten kertoa. Ehkä kannattaisi kirjoittaa vaikka
paperille tuntemuksiasi, niin muistat sitten varmemmin kysellä kaikista oireistasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


huoh kirjoitti:

Olen nyt käyttänyt 9päivää efexoria 75mg annoksella. Aikaisemmin oli cipralex jonka lopetin kun ei tuntunut tehoavan. Viime viikko kun aloitin lääkkeen oli yllättävän hyvä olla. Varmaankin pitkään aikaan paras viikko kokonaisuutena kun koko syksyä katsoo. Mutta nyt maanantaina tuntu ahdistus taas nostavan päätä (eli viikon käytön jälkeen) ja epävarman ahdistunut olo on lähes koko ajan päällä. Itsellä on todettu ahdistushäiriö. Yksi syyllistävä pakonomainen ahdistushäiriö joka on aikasemminkin jo vaivannut on nyt parina päivänä nostanut päätä oikein kunnolla.. Pystyn nimittäin jotenkin maan tallaamisen, siis esim. tavallisen kävelyn ym. sellaisen kuvittelemaan pahaksi asiaksi.. tiedän, kuulostaa hullulta/oudolta. Muitakin asioita on mutta tämä on nyt päällimmäisenä ollut. Ens viikolta annos nostetaan 150mg:hen. Mitä sanotte, onko ahdistus pahentunu aloitusoireiden myötä? Mutta kuiteskaan viime viikko jolloin aloitin lääkkeen ei ollu tällainen kuin tämän viikon alku. Vai voiko jo alkaa taas pelkäämään että tämäkään lääke ei auta? Sitäpaitti psykiatrianlääkäri sano, kylläkin lisäten että yhden vastaanottoajan perusteella on vaikea sanoa mitään, mutta oireet joita itse koen, saattavat olla psykoottisia oireita. Kyllä muuten hieman veti mielen vakavaksi... :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu