Mistä johtuu moinen käytös neitsyt-miehellä. Yksi yhteinen yö vietettiin yhdes pikkujouluaikaan. Seuraavana päivänä hän kertoi minulle avoimesti,että on ihastunut minuun. Työpaikalla emme kerro asiasta kellekkään, kun hän on varattu mies. Sovittiin, että käyttäydytään samanlailla kuin ennenkin. Mutta nyt hän ei ole näkevinäänkään ja katseemme eivät enää edes kohtaan. Emme ole pystyneet sen illan jälkeen saamaan enää ystävyyttämme samalle tasolle kuin ennen. Mikähän sitä miestä riivaa...
mielipide
kukka
91992
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
miehelle tullut omantunnontuskat ja katuisi sitä mitä tuli tehtyä.Nyt sitten yrittää olla niin kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan, mutta sinun näkemisesi tuo hänen mieleensä sen. Sen verran tunnen miehiä, että uskallan sanoa sinulle, että mies kulkee kylmä rinki persesilmän ympärillä peläten sitä, koska vaimo saa tietää.Ja sinä, unohda koko juttu, olit hetken hurmaa.
Minä vietin myös yön miespuolisen työkaverini kanssa. Hän kertoi yön aikana monta kertaa, että rakastaa minua.
Olemme sopineet, että työssä emme näytä tunteitamme, vaan käyttäydymme kuten ennenkin. Työyhteisön dynamiikan vuoksi on pakko elää näin, vaikka molemmat tiedämme, että meillä on lämpimiä tunteita toisiamme kohtaan.
Tilanne on meille molemmille hankala ja tiedämme sen. Sanoin miehelle, että saatan suhtautua häneen hyvinkin viileästi ja välinpitämättömästi, jotta saan pidettyä tilanteen hallinnassa. Kun muita ihmisiä ei ole näkemässä, hymyilee mies minulle lämpimästi ja valloittavasti, mutta pidämme hyvin matalaa profiilia.
Luulen siis, että miestuttavasi toimii samoin kuin minä ja työkaverini: hänellä on lämpimiä tunteita, mutta olosuhteiden vuoksi niitä on hillittävä.
Onko sinulla ollut muuta hänen kanssaan kuin vain se yksi yö jonka olette olleet yhdessä?Oletteko tavanneet työajan ulkopuolella sen jälkeen?
Olen kanssasi aikas lailla samaa mieltä. Tänään huomasin sen. Ajelimme autolla, mies vilkutti pitkiä valoja ja vilkutteli mulle. Eipä tee sitä nykyisin enää töissä..
ei ilmeisesti ollut hänen kyydissään. Vai?
eipä ollut.....
teidän olisi pitänyt muka yhden panokeikan jälkeen työtovereitanne informoida??
Sovitteko kenties siitäkin, että ette informoi myöskään miehen nykyistä paria?
Ja jos sinulla ei riitä älyä päätellä, mikä miestä "riivaa", ota mielikuvitus avuksi.
Koska kysyit mielenpidettä niin mielestäni olet hyvin lapsellinen nainen.
Miestä riivaa varmaan sama, mikä sinuakin pitäisi riivata. Eli tarve keskittyä työpaikalla työn tekemiseen.
Siitä se palkkakin juoksee, ei yksityissuhteitten hoitamisesta duuniajalla.
olisiko vaikka se, että hän on varattu???