Olitko koulussa huono oppilas?
Onnistuitko silti pärjäämään elämässä keskimääräistä paremmin?
Loitko uran, pääsitkö hyville palkoille?
Saitko luottamustoimia tai muuta arvostusta?
Kouluttauduitko lisää myöhemmin elämässäsi?
Teen gradua ja tutkin sellaisten ihmisten elämänkulkua, jotka eivät aikoinaan ole olleet kovin hyviä oppilaita (koulumenestys on ollut huono) tai koulunkäynti on jäänyt aikoinaan vähälle (kansa-, kansalais- tai keskikoulu) mutta jotka ovat siitä huolimatta onnistuneet elämässään keskimääräistä paremmin.
Kerro:
- miten koit koulunkäyntisi
- miksiköhän koulu meni niin kuin meni
- mikä vaikutti koulukokemuksiisi
- mikä vaikutti siihen, että onnistuit elämässäsi huonosta koulumenestyksestä huolimatta
- miten loit menestyksesi
Tarkempia tietoja saat sähköpostin välityksellä
[email protected]
Onnistuitko silti pärjäämään elämässä keskimääräistä paremmin?
Loitko uran, pääsitkö hyville palkoille?
Saitko luottamustoimia tai muuta arvostusta?
Kouluttauduitko lisää myöhemmin elämässäsi?
Teen gradua ja tutkin sellaisten ihmisten elämänkulkua, jotka eivät aikoinaan ole olleet kovin hyviä oppilaita (koulumenestys on ollut huono) tai koulunkäynti on jäänyt aikoinaan vähälle (kansa-, kansalais- tai keskikoulu) mutta jotka ovat siitä huolimatta onnistuneet elämässään keskimääräistä paremmin.
Kerro:
- miten koit koulunkäyntisi
- miksiköhän koulu meni niin kuin meni
- mikä vaikutti koulukokemuksiisi
- mikä vaikutti siihen, että onnistuit elämässäsi huonosta koulumenestyksestä huolimatta
- miten loit menestyksesi
Tarkempia tietoja saat sähköpostin välityksellä
[email protected]
Vastaukset 54
Vanhimmat
Tällainen "tutkimus" on yhtä tyhjän kanssa. Jos gradusi tarkastaja hyväksyy tällaisen, niin hän sietäisi potkut yliopistosta.
Olipa napakasti sanottu. Kiitos mielipiteestä. Täytyypä kertoa ohjaajalle terveisesi.
Otatko nyt kantaa asiaan, jota et kokonaan tunne. Asenteesi on:"Asiaa en tunne mutta hanttiin panen". Ethän sinä tiedä tutkimuksestani yhtään mitään!
Kandintyöni samasta aiheesta sai täydet pisteet. Nyt gradussani laajennan vielä näkökulmaa -mutta aihe on sama. Olen saanut tähän asti vain kannustavia kommentteja. Graduni teoriaosuutta kehuttiin niin, että itseänikin hävetti!
Krittikki on aina tervetullutta mutta muistaakseni tiedeyhteisö kehottaa aina perustelemaan sen -mututuntuma kun ei riitä.
saa tehdä vaiks keskel kauppatoria haastatteluansa.Kyl kuule "GARDUUN" tarvitaan paljon muutakin,olet aika pönttöpää.
kuinka paljon. Pitkäaikaisia poliitikkoja (en nyt tähän sentään nimiä laita), joiden koulumenestys on ollut todella huono.
Siellä sitä tutkimuskenttää riittää, ei täällä.
Miks ei sais laittaa nimiä. Ei siinä ole hävettävää jos ei koulussa pärjää. Tarkoititkohan Niinistöä.
Onhan niitä muitakin: ainakin yx Kenedyistä ja Churchill olivat huonoja koulussa. Samoin Arvo Ylppö. Eikä huono koululmenestys ainakaan heille ole ollut ongelmallinen. Herrat on pärjänneet loistavasti ilman hyviä arvosanoja.
saaneet kunnon puheenlahjat siitäi eistä..
Eikö tarvitse koulussa pärjätä, jos on riittävän hyvä uloasanti.
tiärän yhre naise,ku juaksutytöst tuli menestyny.Mut se oliki oikkiaa rakkaut ja vast kualema heijät erotti.komiast menestyy jälkikasvuki,he ovak kyl koului käynee.mut edesmenny,arvostettu IRJA KETONEN ei käyny.Hianon ja menestyvän uran loi ittelles ilman kouluu ja kaik turkulaise hänt arvostaa ja lämpimil ajatuksil muistelee.
monella työpaikalla..on näin. :)
Niin. Hän on yksi esimerkki siitä, että koulutus ei ainakaan aikaisemmin ole ollut menestymisen ja uran luomisen edellytys.
Irjaketosia on vielä nykyäänkin. Tavalla tai toisella he onnistuvat luomaan itselleen uran ja aseman vaikka ei ole koulutusta ti koulumenestys ei olekaan ollut kehuttava. Tosin on sellaisiakin, jotka sitten jossakin myöhemmässä elämänvaiheessa petraavat: aloittavat koulun uudelleen tai parantavat muuten koulutodistustaan ja koulusaavutuksiaan.
Heistä minä olen kiinnostunut.
piru molotust tommone o,mut es sä ainaka turust o
Jos meina jotta pettä nilopet tommone venytys,kamala lukki tommost.
Ja sit olla nii humoristi et,ei o mittä raja
vai mitä mieltä olette muutamien mm.missien naimakaupoista.esim.tunnetun rallikuskin,jääkiekkoilijan jne.menestystä reittä pitkin
Liha on kuule niin heikko, että! Kauniin naisen tarvitsee ihan varmasti vain reittänsä vilauttaa, niin jo on hyvät naimakaupat taattu ja urakehitys vauhdissa. Kyllä ne kaunottaret osaa esimiestään liehitellä ja tarvittaessa menevät vaikka kuinka kuinka pitkälle, jos omat tarkoitusperät sen vaattii. Olen sen itse omalla työpaikallani kokenut. Pätevyys ja äly jäi toiseksi kun vastassa oli kouluttautumaton tumpelo joka oli "vain" kaunotar.
tippua yhtä helposti samaa reittiä alas.
menestystä mielestäsi mitataan - ja rahassa?
KYLLÄ.VÄITÄN.Entä,Väitätkö,ettei "hyvällä" naimakaupalla voi menestyä??Kun esim.FIRMAN NUORI LÄHETTI-TYTTÖ jne....Millä MENESTYS mitataan,ellei rahalla.Tuskin Urheilu-menestyksestä tässä oli kysymys.NAIMAKAUPALLA voi luoda MENESTYSTÄ elämäänsä.Väitätkö,ettei kukaan nainen koskaan NAI RAHAA??? Aina vaan rakkaudesta,kun yli 40v.miljonääri nai 20v.kaunottaren.Jos tämä 40v. olis hitsari-mattimeikäläinen,niin ei tulis kauppoja.
siitä millaista menestymistä tarkoitetaan, - taloudellistako ja vieläpä toisen kustannuksella tulevaa, - vai elämässään omien päämäärien saavuttamista omalla älykkyydellään ts. ehkä koulumenestyskin kertoo jotain älykkyydestäkin.
Kyllä menestymistä nyky-yhteiskunnassamme mitataan myös rahalla. Menestyjiä ovat tietenkin huippu-urheilijamme ja taiteilijoitakin on. Vesa-Matti Loiri on menestynyt, Juice oli, Niinistökin on menestyjä. Menestyjät ovat lahjakkaita koska yhteiskuntahan loppujen lopuksi määrän lahjakkuuden arvostamalla menestymistä -millä tahansa elämän alueella.
Mutta kun ne menestyjät, jollakin tavalla lahjakkaat siis, eivät ole välttämättä menestyneet koulussa. Mikä on heidän menestymisensä salaisuus? Mikä on se valttikortti, jolla he ovat onnistuneet, vaikka sitä koulumenestystä ei aikoinaan ollutkaan. ((No, voisihan sitä tietysti Niinistöltä kysyä, mutta olisi paljon mielenkiintoisempaa kuulla tavallisten ihmisten tarinoita))
Kun saavuttaa omat päämääränsä omien kykyjensä avulla, on se varmasti lahjakkuutta.
Mutta tutkimusten mukaan koulumenestys ja ainakin testeillä mitattu älykkyysosamäärä korreloivat heikosti keskenään. Toisin sanoen, jos lapsi on älykkyystestattu ja hän on saanut keskimääräistä korkeammat pisteet, se ei takaa koulumenestystä. Näin on useissa tieteellisissä tutkimuksissa todettu. Sen sijaan koulumenestys melko hyvin takaa menestymisen myös uralla –tosin naisilla huonommin kuin miehillä.
kommenttini tuolle edelliselle "huutajalle"..
Näköjään tarvitaan erilaisia taitoja menestyäkseen ilman ns. koulun mittareilla mitattavaa älykkyyttä, ja toisillehan ei vain sovi kurinalainen ympäristö oppimiseen, - he voivat olla ns. vapaa-ajattelijoita jota taas meidän aikakautemme puritaanisessa koulumaailmassa ei suvaittu..:/
Itsestäni en voi puhua menestyjänä, jos puhutaan jostain varsinaisesta urasta, - olen kai, mieheni avustuksella tietenkin, menestynyt taloudellisesti keskitasoisesti, tai hieman sitä paremmin.., mutta tähänkin päästäkseen on pitänyt olla jotenkin luovasti ajatteleva, - kun joku portti on sulkeutunut, on täytynyt etsiä uusi avoin ovi.
Tunnen yrittäjäpiireistä monia menestyjiä, joiden menestystekijät ovat aivan muualla kuin perinteisesti määritellyssä älykkyydessä. Älykkyys ei siis aina ole menestymisen edellytys eikä tietenkään tae.
Älykkyyden voivat enemmän tai vähemmän korvata esim.:
- Fyysiset ominaisuudet, miellyttävä ulkonäkö, hyvä kunto ja terveys
- Sisukkuus
- Taiteellisuus
- Hyvät sosiaaliset taidot, puhelahjat
- Syntymässä saadut etuudet: oikea aika ja paikka, oikeat vanhemmat, ystävät ja tuttavat, oikea ympäristö
- Röyhkeys ja kyky polkea muita tavoitteeseen yltääkseen
- Rikollisen moraali
- Materialistisuus/ahneus, jota ilman ei yleensä synny kunnon yrittäjää
- Peritty yritys tai alkupääoma
Varmaankin on paljon muita yhtä merkitseviä tekijöitä, ja yleensä yrittäjällä on useita luettelemiani etuja. Osa ominaisuuksista mielletään negatiivisiksi, mutta jos yritys menestyy riittävän hyvin, niitä ei muistella. Ovatko kaikki tekijät sitten lahjakkuuksia, siitä en ole lainkaan vakuuttunut.
>Osa ominaisuuksista mielletään negatiivisiksi, >mutta jos yritys menestyy riittävän hyvin, >niitä ei muistella. Ovatko kaikki tekijät >sitten lahjakkuuksia, siitä en ole lainkaan >vakuuttunut.
Jos ihminen menestyy nyky-yhteiskunnassa -tavalla tai toisella - olipa kyse urheilusuorituksista, akateemisesta oppiarvosta tai taloudellisesta hyvinvoinnista, niin hän on lahjakas. Yhteiskuntahan sen määrittelee, mikä on lahjakkuutta. Lahjakkuusmääritys tulee siitä, mitä yhteiskunnassa arvostetaan ja meillä länsimaissa arvostetaan sitä, että kykenee hankkimaan taloudellista menestystä. (toki muitakin lahjakkuuksia arvostetaan)
Eli, jos firmasi menestyy –ihan sama kuinka paljon käytät kyynärpäitä, käytät hyväksesi toisia tai olet röyhkeä, niin kyllä: Olet lahjakas. Tule ihmeessä mukaan tutkimukseen. Tai kerro ystävällesi. Tutkimuksessani ei ole vielä mukana yhtään yrittäjää, joka olisi menestynyt ilman koulunkäyntiä. Tällainen tieto olisi arvokasta ja saattaisi hyvinkin tuoda uusia asioita esille siitä, miten huonoa koulumenestystä on onnistuttu kompensoimaan jollakin muulla avulla. Tutkimukseni on luotettava, henkilötietoja ei tarvitse paljastaa.
Niin määrityksistä vielä: Lahjakkuus on sellainen yläkäsite ja siihen siältyy esimerkiksi älykkyys sekä esimerkiksi erityiskyvyt kuten musiikillinen, matemaattinen tai kielellinen lahjakkuus. Lahjakkuuksia on siis monelaisia.
Otahan yhteys:
[email protected] TAI
[email protected]
Älykkyys ja koulumenestys korreloivat huonosti toisiaan?
Suurinpana syynä yhtälöön uskon olevan: keskimääräistä selvästi älykkäänmän tai lahjakkaan opiskelijan/koululaisen motivaation sammumisen: heille 'turhaan' opetuksen, jossa aina edetään keskiarvojen määrittämää tasoa/nopeutta.
Turhautumista synnyyttää älykkyyden tai lahjakkuden tyhjäkäynti, jopa erittäin älykkäillä, sitä jarruttavat opiskelu/työtavat.
Heidän kapasiteettinsa jää vielä nykyisinkin vaille huomiota, koska sitä ei koulunkäynnin edetessä monesta eri syystä 'päivitetä'.
Eräs on tietysti opettajien lyhyet opetusjaksot ja syklit, joilla opiskelu pirstaloidaan resurssipulan, "tehokkuuden" nimissä tai välinpitämättömyydestä ja opetuksen 'leipääntymisen' vuoksi.
'Lahjakkaalla' on helponpi tulla huomatuksi, kuin ns. yleisälykkäällä yksilöllä, joka ei saa päteä riittävän kannustavasti.
Milloikas esimerkiksi koulun matemaatikko on keskipisteenä kaveriporukassa, eipä juuri koskaan, jos ei oteta kiusaamista huomioon.
Toisin on vaikka lahjakkaan esiintyjän alun, hänelle riittää kiitosta ja positiivista palautetta paljon helpommin.
Omasta älykkyydestä en sen tarkenpaa tiedä, mutta ainakin omakohtaisesti koulu ei innostanut missään vaiheessa ja läksyt tein aina oppitunnilla ja olin jopa 8-9 luokat avaamatta koulureppua kotona.
Silti huonoin todistus oli reilusti yli kasin ja parhaat 9,5 tasoa, mutta ne tuli ilman omaa panosta.
Kaksi stipendiä myöskin.
Samoin tuntuu olevan poikani kanssa, hän ei ole kouluun panostanut ainakaan kotona, silti peruskoulun viimeiseltä stpendi,-
Meno ammattikouluun- vuosi sitä, Ei kuulemma motivaatiota siihen opetukseen - vaihto toisenasteen kaupalliseen koulutukseen(datanomi) lukio siinä rinnalla.Molemmat läpi ilman panostusta ja kun joskus kyselin ennen kirjoituksia, eikö kannattaisi vähän lukea, niinkuin hänen pikkusiskonsa tekee, hän vaan totesi, on meillä yksi 'harjoituskoe' ennen sitä.
paremmin arvosanoin hän silti kirjoitukset selvitti kuin siskonsa ja samoin aivan kohtuu hyvin arvosanoin myös kauppiksen datanomi linja.
Vielä: tämän jälkeen inttiin, oli reilun kaksi viikkoa ja tuli pois. Ei ollut mielekästä hänen mielestään ja vaihtoi sivilipalveluun, jonka neljäsadan km. päässä kotoa suoritti, jopa innoissaan(aikuiskoulutuskeskus paikkana). (intti oli 35km.)
Siellä syttyi uusi kipinä ja jo hyvissä ajoin ennen sen loppumista kertoi jatkavansa opiskelua, tavoitteen valtiotieteet yliopistossa.
Koska lukion oppimääsä oli kapea, hän on avoimessa, maksullisessa opistossa opiskelemassa koulutukseen valmistavia aineita.
Yhteenvetona esittäisin, jokaisen yksilön motivaation ylläpitäminen koululaitoksissa olisi ensiarvoisen tärkeä asia, uskoisin ettei niitä alisuorittajia silloin olisi niin paljon.
On taas silläkin asialla toinen puoli. Eriarvoisuus lisääntyy ja sitä kautta syrjäytymistä ja väliinputoajia.
Sekään ei ole tavoiteltavaa ja siksi tämä suomen, vaikka tasapäistävä koululaitos onkin, niin se on aika oikeudenmukainen.
Älykkyys kyllä aikanaan saa paikkoja ja mahdollisuuksia puhjeta kukkaan, joten ei se kouluajan menestyksen varassa pelkästään lepää, ja hyvä niin.
En täytä kriteerejäsi. Ne yrittäjätuttavani, jotka ovat menestyneet ilman perinteistä älykkyyttä, eivät takuulla halua haastateltaviksi - eivät ainakaan siitä aiheesta.
Kukapa pitää itseään ei-älykkäänä: analyyttisyys vaatii älyä sekin. Tyhmä pitää harvoin itseään tyhmänä, vaan usein muita älykkäämpänä, kuten Nummisuutarin Esko. Oliko Eskokaan sitten oikeasti tyhmä, siitäkin keskustellaan.
Eikö korkeaa moraaliakin voisi pitää lahjakkuutena, vaikka se ei yleensä edistä taloudellista menestymistä? Älyn kanssa sillä ei ilmeisesti ole mitään tekemistä, ja usein korkea moraali vielä sekoitetaan ahdasmielisyyteen.
Aika mielenkiintoisen aiheen olet valinnut. Oleellista työsi menestymisen kannalta on varmaankin sen pohdinnan onnistuminen, mikä on lahjakkuutta, mikä älykkyyttä, mikä viisautta jne.
Harmi, ettet täytä kriteerejä.
Aivan totta! Oleellista työssäni on nimenomaan sen pohdiskelu "Mitä se lahjakkuus oikeastaan on". Lahjakkuuden erilaisia määritelmiä on n. 120 ja lahjakkuuden lajeja 150.
Joten! Haastavaa on. Mutta tykkään haasteista.
Ja älykäs on lahjakas mutta lahjakas ei välttämättä ole älykäs. Lahjakkuus on yläkäsite, johon älykkyyskin kuuluu. Mutta onko yliopiston professori älykäs, jos hän osaa tehdä autoremonttia? Entäpä autokorjaamon remonttimies, onko hän älykäs? Ja vastaavasti, onko yliopiston professori tyhmä, jos hänellä menee sormi suuhun kun auto sammuu keskelle maantietä?
Eli mutkan kautta: Lahjakas pianisti ei välttämättä ole älykäs. Eikä menestyvän firman pitäjäkään ole välttämättä älykäs mutta hän on lahjakas. Ellei hän olisi lahjakas ei hän osaisi toimia niin, että firma tuottaa rahaa, jota yhteiskunta arvostaa. Olisipa ollut makea paikka mietiskellä tällaisen lahjakkaan kanssa sitä, että mitkä keinot, avut ... ovat auttaneet siinä menestymisessä.
Vähän samanlainen tilanne, kuin tuolla edellä on pohdittu sitä, että onko kaunotar lahjakas, jos hän osaa käyttää omia "avujaan" uralla etenemisessään!
Tutkimustietoa siitä, että nykyinenkään koulunkäyntimalli ei oikein sovi lahjakkaille oppilaille on vaikka kuinka paljon. Vertailututkimukset osoittavat, että lahjakkaat ovat niitä, jotka viihtyvät kaikkein huonoimmin koulussa.
Tarinasi oli mielenkiintoista luettavaa. Poikasi tarina oli loistava esimerkki siitä, miten ympäristö vaikuttaa. Olisikohan niin, että poikasi on saanut kasvuympäristöstään sellaiset eväät, ettei koulu häntä lannistanut. Tuo poikasi tilanne on nimittäin melko vaarallinen. Olisi voinut käydä niinkin, että hän olisi turhautunut niin pahoin, että se olisi alkanut näkyä poissaoloina ja huononevana koulumenestyksenä ja käynnistänyt alisuoriutumisen. Eräs lahjakas on verrannut koulunkäyntiä cooperin testiin,. jossa kaikkien pitää edetä hitaimman juoksijan mukaan! Kaikkein eniten lahjakkaat kritisoivat juuri sitä kaavamaisuutta ja tyhjänpäiväisten asioiden ulkoa opettelua ja samojen asioiden kertaamista.
Lahjakkuuden tunnistaminen tuottaa opettajille vaikeuksia. Lahjakkuudesta kun ei näy monestikaan minkäänlaista merkkiä. Jos lahjakas poika turhautuu ja alkaa aikansa kuluksi häiriköidä ja härnätä opettajaa, ei varmaankaan heti tulla ajatelleeksi, että poikahan oireilee pitkästymistään. Hän saa ihan varmasti häirikön leiman ja kohtelu on sen mukaista.
Opettajien tilanne ei ole helppo. Paitsi, että pitäisi antaa jokaiselle lapselle yksilöllistä opetusta ja ottaa kaikkien kyvyt ja taipumukset huomioon, pitäisi vielä toteuttaa opetussuunnitelmaa. Sehän on opettajien Raamattu, eikä siitä saa poiketa.
Huolestuttavinta minusta on kuitenkin se, että nyt on merkkejä siitä, että erityistä tukea tarvitsevat saavat tarvitsemansa tuen mutta lahjakkaita ei tueta läheskään samassa suhteessa. tästä voi johtua esimerkiksi se, että jopa puolet lahjakkaista oppilaista on alisuoriutujia. Lahjakkaiden kohdalla riittää, että he saavuttavat opetussuunnitelman asettamat tavoitteet, eli juoksevat yhtä kovaa kuin muutkin. Mutta jos hitaasti oppivan oppilaan kyvyt otetaan huomioon ja häntä tuetaan erityisin toimin miksei myös lahjakkaan kyvyt huomioitaisi ja tuettaisi myös hänen kehitystään kykyjään vastaavalle tasolle. Lahjakkaan turhautuminen johtaa pahimmillaan alisuoriutumisen kierteeseen ja syrjäytymiseen. Entä sitten. Paljonko saavutettiin? Onko hölmöläisen peitto pidentynyt: Tukitoimin vältetään hitaasti oppivien syrjäytyminen mutta unohdetaan tukea lahjakkaita jotka puolestaan syrjäytyvät. Ei ole ollenkaan itsestään selvää, että koulussa kadotettu lahjakkuus löytyy sitten joskus myöhemmin ja puhkeaa kukkaan Hienoa, että poikasi tarina on edennyt niin loistavasti. Toivotan hänelle onnea ja menestystä.
Älykkyydessä sinänsä on jo ongelmia monenlaisia. Se on mielestäni tieteeseen huonosti sopiva käsite siksi, että sille on vakiintunut yleiskielessä hyvin väljä merkitys. Tarkoittaako älykkyys yleensäkään tieteessä samaa kuin arkikielessä?
Tieteellisessä keskustelussa termi on tarkoin määriteltävä, ja kun se on määritelty, voidaan mitata niitä osatekijöitä, jotka on otettu määritelmään mukaan, ei muita.
Voidaanko älykkyydestä lainkaan puhua tieteessä yleiskäsitteenä, vai olisiko - jos tarkkoja ollaan - se rajattava tarkoittamaan vain kykyä selvitä hyvin älykkyystesteistä?
Eikö voisi kuvitella, että professoriksi pääsy jo vaatii älykkyyttä; onhan professorilla oltava tutkijan kokemusta, mikä taasen edellyttää luovuutta? Vai onko luovuus lainkaan älykkyyden tekijä?
Lahjakkuus on todella yläkäsite, joka kattaa monenlaisia ominaisuuksia. Onko se aina perittyä, vai voiko olla myös hankittuja lahjoja? (Lahja sanana kyllä tarkoittaa 'saatua', ei 'hankittua'.)
Voiko lahjoja kehittämällä lisätä vaiko vain harjaannuttamalla ottaa paremmin käyttöön?
Toivotan onnea ja kärsivällisyyttä. Lahjoja, älyä luovuutta jne. voi vain toivoa, ei toivottaa.
paikkansa, jos se on hänen persoonassa 'riitttävän' halitseva piirre.
Näin voin sanoa esim kolmesta tuntemastani henkilöstä, joista taloudellisesti parhaiten menestynyt on omin neuvoin hankkinut usean sadanmiljoonan euron realiomaisuuden. Noin 10-vuotta ollut parhaiden ansaitsevien listoilla aivan maamme eliitin vanavedessä, hänen koulupohja on vajaa kk./ ns,kiertokoulu. Hän teki tämän 40- vuoden aikana.
Kaksi muutakin on, mutta en voi tässä yhteydessä heidän historiaansa kertoa.
Jos on kiinnostusta, niin sp.n kautta voisin ne esimerkit kertoa tarkemmilla taustoilla.
Nämäkin esimerkit vahvistaa käsitystäni(mutu), joka kertoo sen, että hyvin kyvykäs henkilö löytää tien, miten paikka yhteiskunnassa haetaan.
Siksi en näe, että aivan, huippu-älykkäät ja huippulahjakkaat 'kärsivät' vääryyttä koululaitoksemme rakenteiden vuoksi 'liiaksi', ja 'tukiopetukseen' pitäisi pienen marginaaliryhmän vuoksi mennä.
Se, miten saada motivoitua se keskimääräistä älykkäämpi/lahjakkampi joukko ja heistä ne alisuorittajat saavuttamaan 'tasonsa', on
kokonaisuuden kannalta tärkeämpi ryhmä. Silloin on kyse jo ikäluokkana niin suuresta joukosta, että heidän panoksen saaminen hyödyntämään sivilisaatiota, on hyvin tavoiteltavaksi kelpaavaa.
Uskon siis todella, että huippujen pärjäämisestä ei tarvitse juuri huolta kantaa, voi ajatella niinkin, että itse raivaten, heidän kykynsä kokonaisvaltaisemmin kehityy.
Esimerkin voisi ottaa vaikka urheilun saralta: Ne todelliset suurnimet ovat meidän kulttuurissa ollet pääosin mäitä "yksinäisiä susia", jotka hankkivat perustan ja työskentelytavat omista uniikeista lähtökohdista ja ovat löytäneet aikanaan sellaisen konseptin, joka teki heistä aikansa ylivertaiset voittajat.
"itä-saksan"- malli on pelkona, jos lähdetään nuoria henkilöitä liian varhain, ohjaamaan yhtä ainoaa tavoitetta kohden.
Siksikin, kiitos ei, erityisyyden liialliseen esiinnostoon.
Hiukan jäin miettimään tuota, että koulu on liian helppoa. Miksi sen pitäisi vaikeata ollakaan? Itselläni ainakin ovat positiivisimmat oppimiskokemukset tulleet aloilta, joista olen ollut kiinnostunut, ja kun on kiinnostunut, silloin myös oppiminen on helppoa. Eri asia on sitten, ettei koulu ehkä vieläkään anna tarpeeksi kiinnostuksen kohteita kaikille, vaikka valinnanmahdollisuudet ovatkin moninkertaistuneet omista kouluajoistani.
Olen taipuvainen uskomaan mainoslausetta, jonka mukaan "viksup päriää aina" eli vaikkei se oma ala ihan koulussa tai heti sen jälkeen löydykään, ennemmin tai myöhemmin useimmat etsivät sen "oman oksansa". Omasta ikäluokastani sen sijaan monet ovat joutuneet jättämään "itsensä toteuttamisen" varojen puutteessa. Tulee mieleen muuan sukulaismies, joka on monilahjakas: musikaalinen, hyvä piirtämään ja verbaalisesti taitava. Työssään hän ei ole kovin paljon näitä kykyjä pystynyt käyttämään, mutta jos hän olisi 20 - 30 vuotta nuorempi, tilanne olisi toinen.
>Tarkoittaako älykkyys yleensäkään
> tieteessä samaa kuin arkikielessä?
Ei tarkoita. Kun älykkyyttä tarkastellaan tieteellisesti, se on "vain" yksi lahjakkuuden laji. Sille löytyy kyllä määritelmä, useitakin. Yhteistä niille määritelmille on se, että kyse on ajatteluun liittyvistä ongelmanratkaisutaidoista ja kyvystä säädellä tietoisesti omaa ajatteluaan. Se vois olla vaikka sitä, että osaa toimia sellaisissakin tilanteissa, joihin ei ennen ole joutunut tai osaa lähteä oikealla tavalla purkamaan jotakin uutta ongelmaa, osaa toimia tavalla joka tuottaa ratkaisun. Tällainen toimintahan voi liittyä mihin tahansa ihmisen arkipäivän toimintoihin - ei vain sellaisiin, joita me tavallisesti pidämme älykkäänä toimintana.
Minun ajattelussani älykkyys on vain yksi lahjakkuuden laji. Älykkyys voi ilmetä hyvinkin kapealla alueella. Tyypillinen älykäs olisi varmaankin matemaatikko, joka voi olla ihan tumpelo kielellisesti tai sosiaalisilta taidoiltaan eikä hänestä olisi esimerkiksi johtajaksi yritykseen.
> Lahjakkuus on todella yläkäsite,
> joka kattaa monenlaisia ominaisuuksia.
Kyllä. Lahjakkuus-käsite pitää sisällään monenlaisia ominaisuuksia. Haluan tarkentaa, että lahjakkaalla voi olla vain yksi ominaisuus, joka tekee hänestä lahjakkaan. Hänellä voi olla joku erityislahjakkuuden laji, vaikkapa musiikillinen, mutta ei mitään muuta. Tai hän voi olla kielellisesti lahjakas mutta ei mitään muuta. Eli kertauksena vielä. Lahjakkuus pitää sisällään n. 150 erilaista lahjakkuuden lajia, jotka voivat esiintyä yksilössä yksinään tai yhdessä.
> Onko se aina perittyä, vai voiko
> olla myös hankittuja lahjoja?
Tämä on vaikea kysymys. Koulumaailmasta me tiedetään, että koulussa voi menestyä pänttäämällä ja sinnikkäällä työskentelyllä. Samoin tiedetään, että kehittyminen lahjakkaaksi muusikoksi vaatii sinnikästä harjoittelua. Lahjakkuusteorioihin perehtymisen jälkeen minulle muodostui kyllä sellainen käsitys, että vaikka olisi kuinka paljon tahansa perittyä lahjakkuuspotentiaalia, se ei kehity, jos sitä ei harjaannuteta. Eli kehittyäkseen kykyjensä mukaiselle tasolle, lahjakkuus tarvitsee harjoitusta ja harjaannuttamista (myös omaa motivaatiota). Sen sijaan, jos perittyä potentiaalia ei ole… voisiko silti kehittyä lahjakkaaksi jollakin lahjakkuuden 150 alueella. Sitä en osaa sanoa. Mutta kysymys on mielenkiintoinen!
>Nämäkin esimerkit vahvistaa käsitystäni(mutu), >joka kertoo sen, että hyvin kyvykäs henkilö >löytää tien
Näin ei valitettavasti läheskään aina ole. Tutkimusten mukaan alisuoriutumisen kierre johtaa pahimmillaan siihen, että oppilas alkaa itsekin uskoa olevansa "ei mitään". Kun ihmisellä on tällainen käsitys itsestään, siitä tulee tavallaan itseään toteuttava ennuste: ei enää pysty mihinkään. Ei pysty, vaikka haluaisi. Minulla on sellainen mutu-tuntuma, että aikoinaan koulussa huonosti menestyvissä on ollut lahjakkuuksia (eli ovat olleet lahjakkaita alisuoriutujia) mutta läheskään kaikkien tie ei ole johtanut menestymiseen. Suomessa tästä ei ole tutkimustietoa mutta ulkomaisia on. Erään tällaisen seurantatutkimuksen perusteella 65% aikoinaan alisuoriutujista "kunnostautui" myöhemmin ja pystyi kehittämään lahjakuuttaan. Mutta jäljelle jäi vielä 35%, joka on minun mielestäni aika paljon kun ajatellaan hukattuja voimavaroja ja näiden ihmisten elämää.
>Siksi en näe, että aivan, huippu-älykkäät
>ja huippulahjakkaat 'kärsivät' vääryyttä
>koululaitoksemme rakenteiden vuoksi 'liiaksi',
> ja 'tukiopetukseen' pitäisi pienen
>marginaaliryhmän vuoksi mennä.
Näin ajateltuna heille ei tarjota koululainsäädännön tarkoittama mahdollisuutta ”kehittyä omien kykyjensä mukaisesti”. Kyse on oikeastaan tasa-arvosta. Miksi hitaasti oppivalla oppilaalla olisi suurempi oikeus saada tukea kehittyä kykyjensä mukaiselle? Miksi erityislahjakkaalla ei olisi samanlaista oikeutta saada tukea kehittyäkseen omia kykyjään vastaavalle tasolle? Onko meillä lopultakaan riittävän hyviä perusteita sille, että kaikkien pitää kulkea saman leipomon tuotantohihnan läpi ja tulla lopulta tuotantolaitoksesta ulos samanlaisina.
> Se, miten saada motivoitua se
> keskimääräistä älykkäämpi/lahjakkampi
>joukko ja heistä ne alisuorittajat
>saavuttamaan 'tasonsa', on
>kokonaisuuden kannalta tärkeämpi ryhmä.
Niinpä. Kun lahjakkuutta ei koulussa välttämättä edes tunnisteta saatikka sitten lahjakasta alisuoriutujaa. Se pojanviikari, joka kyllästyneenä häiritsee tunnilla saattaakin olla lahjakas, joka vain oireilee pitkästymistään siksi, että koulunkäynti on liian helppoa tai tylsää. Tylsää se voi olla esimerkiksi siksi, että lahjakas poika haluaisi enemmän haasteellista tekemistä eikä niinkään sitä että kuuntelee opettajan valmiiksi pureskelemia tehtäviä ja ongelmia.
>"itä-saksan"- malli on pelkona,
>jos lähdetään nuoria henkilöitä
>liian varhain, ohjaamaan yhtä
>ainoaa tavoitetta kohden.
>Siksikin, kiitos ei, erityisyyden
>liialliseen esiinnostoon.
Aivan. Tästä ei mielestäni olekaan kyse. Lahjakkaan erityisyyttä ei korosteta sen enempää kuin hitaasti oppivankaan, jos heille molemmille annetaan , samassa suhteessa, mahdollisuus kehittyä omien kykyjensä mukaiselle tasolle. Jos hitaasti oppiva oppilas opiskelee vaikkapa kaksi tuntia viikossa pienryhmässä matematiikka, voisi nopeasti matematiikkaa oppiva opiskella saman verran omassa pienryhmässään ja omaa tasoaan vastaavia tehtäviä.
>Hiukan jäin miettimään tuota, että koulu on >liian helppoa. Miksi sen pitäisi vaikeata >ollakaan?
Ei vaikeaa mutta riittävän haasteellista. Jos koulunkäynti on liian helppoa, lahjakas turhautuu ja varsinkin pojat alkavat oireilla häiritsemällä tuntia. Tällainen poika saa helposti moitteita ja joutuu ristiriitoihin opettajien kanssa. Seurauksena on konflikteja, joihin pojan häirikköluonne on ilman muuta syypää! Kukaan ei tule miettineeksi, että mitä siellä häiriköinnin taustalla saattaa olla.
Liian helpon koulunkäynnin seurauksena moni lahjakas menettää motivaationsa ja tulokset alkavat huonontua.
Lisäksi liian helppo koulu opettaa huonoille työtavoille. Entä sitten kun jatko-opiskelupaikassa ei enää selviäkään tekemättä mitään.
>... kun on kiinnostunut, silloin myös oppiminen on helppoa.
Tästä on kyse!!! Eihän meitä aikuisiakaan kiinnosta samat asiat emmekä me kaikki pidä oppimisesta vain kuuntelemalla puhujaa. Niin se on lapsillakin. Lapset ovat kiinnostuneita eri asioista, joku oppii kuuntelemalla, toinen kuvia katselemalla, kolmas tekemällä ja oivaltamalla itse. Kiinnostus lähtee omasta itsestä.
Mutta mahdotontahan se on, että jokaisen oppilaan yksilöllisyys voitaisiin ottaa huomioon. Mutta toivottavasti voitaisiin tehdä edes jotain.
on kyse vain resussipulasta, ja vanhahtavista tasa-arvokäsitteistä, - sekä yhä suurenevista oppilasmääristä luokissa.
"Miksi hitaasti oppivalla oppilaalla olisi suurempi oikeus saada tukea kehittyä kykyjensä mukaiselle"
Luultavasti siksi, että perinteisesti opettajien on pitänyt olla tulosvastuullinen; jos nämä heikkotasoisemmat oppilaat eivät pysty tietyssä ajassa omaksumaan opetusohjelman mukaista tietomäärää on koululautakunnan ja rehtorin - ja tietenkin, oppilaan vanhempien syyttävä sormi osoittamassa ensimmäiseksi opettajaa - hänet leimataan helposti epäpäteväksi ja kykenemättömäksi työhönsä.
Toisekseen, tämä nykyinen peruskoulu on ehdottomasti liian vaativa kaikille oppilaille, mielestäni pitäisi pystyä porrastamaan "oppilaita" ja opetusta enemmän henkilökohtaisen oppimiskyvyn mukaisesti.
Nythän ei ole kuin kaksi "sarjaa" joko erityisluokkatasoiset, ja ns. normaalit.
Omaa ajattelua "rasittaa" sosiaalinen piirre, että heikompien pitää saada jopa 'tasinkoa'.
Kotoa ja geeneistä se varmaan kumpuaa, ja siksi ei en olisi hyvä tutkija.
Kiitos hyvästä keskustelusta. Teet tosissasi työtä asian eteen, se antaa lisäarvoa tekemiselle.
Onnea ja menestystä työllesi, sekä kaikkeen 'muuhun' eämään liittyvään.
Olen seurannut sivusta nykyistä koulua, ja minusta näyttää, että tukiopetus on jäämässä koko ajan vähemmälle, luokkakoot kasvamassa, eikä kunnilla ole enää varaa palkata kouluavustajia. Tästä syystä häiriökäyttäytyminen lisääntyy, eikä pelkästään turhautumisen vuoksi. - Näin köyhissä kunnissa.
Jos tuetaan heikommin menestyviä, voidaan muita opettaa nopeammin - muutenhan jouduttaisiin odottelemaan hitaita. Nopeammin oppivat saavat jo siinä mielessä erityisopetusta. Jos resursseja olisi, voitaisiin tasoryhmiä luonnollisesti lisätäkin.
Lopulta kysymys on moraalinen. Eikö sinun käsityksesi tasa-arvosta siirrettynä talouselämään tarkoittaisi sitä, että veroja jokainen maksaisi saman euromäärän? (Silloin olisi luonnollisesti kouluopetuksessakin palattava vähintään sata vuotta taaksepäin.)
Minun mielestäni tasa-arvoon tulisi pyrkiä takaamalla koulutuksella kaikille ihmisille ihmisarvoiset elinolosuhteet eli mahdollisuus selvitä elämässä omin avuin. Heikoimmat tarvitsevat tukea eniten, ja vahvojakin on tuettava, jotta he kykenisivat auttamaan heikompiaan.
>Eikö sinun käsityksesi tasa-arvosta siirrettynä >talouselämään tarkoittaisi sitä, että veroja >jokainen maksaisi saman euromäärän?
Olen ilmeisesti tehnyt itseni huonosti ymmärretyksi. Ajatukseni on päinvastainen: Kukin kykyjensä, tulojensa, resurssiensa mukaan olipa kyse verosta tai opista. Erityisopetuksesta puhuttaessa lahjakkaille annettava tuki ei tietenkään saa olla pois hitaasti oppivilta.
Ajatteluni syvin olemus on huoli siitä, että nykyisessä koulunkäyntimallissa ja nykyisillä vähäisillä voimavaroilla joudutaan sellaiseen tilanteeseen, että lahjakkaasta tuleekin hitaasti oppiva, erityistä tukea tarvitseva. Silloin ongelma on paljon hankalampi hoitaa!
Elämä lutviutuu kuitenkin monella. Esimerkkejä: apukoulun käynyt päätyy monien vaiheitten kautta juristiksi; Erityiskoulun käynyt päätyy erityisopettajaksi; 3 kertaa luokalle jäänyt toimii johtavassa asemassa alaisenaan toistasataa henkilöä… Mutta entä ne, jotka eivät onnistukaan murtamaan sitä uskoa, jonka huono koulumenestys heille aiheutti: ”Minusta ei ole mihinkään”. Miten heille käy?
Vain n. puolet opettajista uskoo tunnistavansa lahjakkaan oppilaan. Alisuoriutuminen ilmenee enimmäkseen häiriköintinä tai täydellisenä passiivisuutena. Jos tutkimuksiin on uskominen, niin lahjakkaista oppilaista puolet alisuoriutuu. Toivottavasti he kuitenkin jossakin elämänsä vaiheessa pystyvät murtamaan alisuoriutumisensa ja onnistuvat kuitenkin luomaan itselleen kelvollisen elämän.
Nyt tärkeä sivuhuomautus, ettei tule väärinymmärryksiä: Alisuoriutumisen syitä tai alisuoriutumiseen yhteydessä olevia tekijöitä on paljon muitakin kuin koulu. Koulu ei siis missään tapauksessa ole vain ja ainoastaan alisuoriutumisen taustalla. On paljon muitakin tekijöitä, jotka viakuttavat.
ääneen, sen mitä moni uskaltaa vain varovaisesti ajatella.
Sanoit viisailla sanoilla: ” vanhahtavista tasa-arvokäsitteistä”, oli osuva ilmaus.
>nykyinen peruskoulu on ehdottomasti
>liian vaativa kaikille oppilaille,
>mielestäni pitäisi pystyä porrastamaan
>"oppilaita" ja opetusta enemmän
>henkilökohtaisen oppimiskyvyn
>mukaisesti.
Niinpä. Tämä olisi tasa-arvoa!
Niin. Minä olin pois mutaman vuoden koulusta kun koulunkäynti ei oikein maistunut.
Aluksi olin hyvä oppilas. Keskikouluun asti. Sitten alkoi alamäki. Se koulu ei kiinnostanut. Pinnailin niin että vieläkin hirvittää. Selvisin juuri ja juuri ulos keskikoulusta, mutta täpärästi.
Pääsin kuitenkin töihin.
Jossain vaiheessa alkoi ottaa pattiin se työ. Kävin tenttimässä muutamia aineita ja pääsin sitten aikanaan lukioon. Olin silloinkin vielä nuori vaikka jo vähän vanhempi kuin muut lukiolaiset. Pääsin heti yliopistoon ja siitä se "ura" lähti käyntiin.
Tuo sähköpostiosoite, jonka annoit, ei toimi. Voisit toimittaa sinulle tarkempiakin tietoja, jos tarvitset. Kuulisin mielellään gradustasi yksityiskohtaisemminkin.
Voit laittaa postia osoitteeseen:
[email protected]
Kerron mielelläni gradustani tarkemmin.
edellisen tutkimuksesi tuloksista?
Olisi kiva kuulla, kun omat käsitykset asioista perustuvat arveluihin. Tämän ikäluokan vilkkailla, älykkäillä koululaisilla taisi olla monenlaisia sopeutumisvaikeuksia oman aikansa autoritäärisessä koulujärjestelmässä, jossa omia ajatuksia, luovuutta ja kyseenalaistamista ei paljon siedetty. Koululaisia pidettiin täytettävinä astioina, joihin yritettiin lapioida mahdollisimman paljon valmiiksi pureskeltua tietoa, jonka toistamisesta sellaisenaan palkittiin. Sellaisella taidolla ei taida olla paljon hyötyä menestystä tavoiteltaessa.
Juuri näin.Olin koulussa koko ajan ysin -kympin tasoa,mutta valitettavasti? se jätkossa ei ole taannut kummempaa menestystä.Siis mainetta ja kunniaa.Jos ei sitten sitä lasketa ,että olen saanut olla työelämässä pian 40v ja elättänyt perheeni tavallisen duunarin palkalla.(ja muutaman lähisukulaisenkin siinä sivussa)
Oikeassa olet arvellessasi, että lahjakkailla (älykkäillä) oppilailla on vaikeuksia sopeutua koulun autoritäärisiin käytäntöihin. Vertailututkimukset osoittava, että lahjakkailla oppilailla on enemmän ongelmia koulussa kuin ns. "tavallisilla" oppilailla. Jopa vielä nykyäänkin, vaikka koulun monet käytännöt ovatkin muuttuneet viimeisten vuosikymmenten aikana. Lahjakkaiden oppilaiden yleisin ongelma on alisuoriutuminen, eli he eivät kykene koulussa sellaisiin suorituksiin kuin mitä heillä lahjakkuutensa perusteella olisi mahdollisuus saavuttaa. Eräs verrattain uusi (2003) suomalainen väitöstutkimus osoittaa, että lahjakkaista lapsista jopa puolet olisi alisuoriutujia. Ulkomaisissa tutkimuksissa on vielä suurempia lukuja.
Tutkimustietoa ei tietenkään ole siitä kuinka monet nykyiset viisikymppiset ovat aikoinaan olleet ”alisuoriutuneita”. Jälkikäteen tarkasteltuna sellaiset aikuiset, jotka eivät menestyneet koulussa tai jättivät koulunkäynnin vähälle, ovat aikoinaan olleet alisuoriutujia, jos he myöhemmässä elämänsä vaiheessa ovat kuitenkin tavalla tai toisella osoittautuneet olevansa lahjakkaita. Koululainsäädäntöhän edellyttää, että oppilaille tulisi antaa mahdollisuus kehittyä omia kykyjään vastaavalle tasolle. Siis ”omia kykyjään vastaavalle tasolle”. Tämä tarkoittaa siis myös lahjakkuuksia, olipa kyse urheilullisesta, musiikillisesta, älyllisestä, sosiaalisesta…. tai millä tahansa lahjakkuuden alueella esiintyvästä kyvystä. Nykyisin lahjakkaina pidetään myös urallaan menestyneitä tai taloudellisesti mammonaan niittäneitä. Lopultahan lahjakkuus määritellään kussakin yhteiskunnassa ja yhteisössä. Kyllähän se niin on, että sitä taloudellista menestystäkin arvostetaan lahjakkuutena kuten myös urallaan vauhdilla etenevää.
Rahan naiminen ei kyllä kuulu lahjakkuusmääritelmien piiriin vaikka sillä mainetta niittäisikin. Toisaalta meillä Suomessa on kyllä esimerkkejä että kouluttautumaton on nainut rahaa ja aseman ja päässyt naimakauppojen kautta ”piireihin” ja edelleen uraa luomaan. Mutta, jos rahaa naineella on oma pää tyhjä, hän sen kyllä osoittaa… Vastaavasti, jos omassa päässä on älyä, hän voi edetä omien kykyjensä avulla. Onhan niitä rikkaiden ja menestyneiden miesten rinnalla seisovia kaunottaria, joista kyllä näkee kenellä on kanttia ja kenellä ei.
Tarkennukseksi vielä, että olen nimenomaan kiinnostunut niiden ihmisten tarinoista, jotka eivät aikoinaan pärjänneet koulussa (tai eivät kouluja kovin paljon käyneet) mutta, jotka myöhemmin menestyivät joko kouluttautumalla tai uraa luomalla (olivat siis aikoinaan alisuoriutujia).
- mikä vaikutti, että koulu ei sujunut silloin
- mikä vaikutti että myöhemmin potkua löytyi
Ja postiakin voi lähettää:
[email protected]
Ei tunnu toimivan tuo osoite, yritin sinne postia, mutta sain viestin, ettei sitä ole voitu toimittaa.
Sorry, korjasin puuttuvan kirjaimen, ja nyt taisi mennä perille.
Vielä vuosikymmenienkin takaa muistan millaista tervanjuontia koulunkäynti oli. Uusien asioiden oppiminen oli niin toiselta planeetalta kuin olla voi. Mitään ei oikeastaan osannut omaksua, ei tuntunut tutulta-ei ollut mitään johon olisi voinut vetää yhdistävän viivan. Siksi opiskelu olikin lahes ulkoa oppimista,ymmärtämättä asioita lainkaan.
Keskikoulun jälkeen ulkomaat vetivät.Halusi todella tietää kaiken ja nopesti: oppia uuden kielen kunnolla, rahan käytön, miten haetaan työpaikka, kuinka suhtautua aivan toisenlaisiin ihmisiin, ahertamisen globaalissa työpaikassa, taloudellisen tilan korotuksen, kansainvälisen investoinnin ja matkustelun lisääntymisen.
Kaikista parasta, mitä enemmän oppii, huomaa kuinka vähän tietää. Koko elämä on jatkuvaa, todella mielenkiintoista opiskelua.
Siitä ei hyödy vain itse vaan myös muut ihmiset ympärillä.
Vihdoinkin on tilaisuus opettaa, auttaa ja tukea muita kun itse ensin on hankkinut tiedot ja taidot joita jakaa.
Tarinasi on mielenkiintoinen ja niin taitavasti kirjoitettu!!! Mielenkiintoni heräsi ja innostukseni nousi kattoon.
Selvästikään koulu ei sinulle paljoa antanut. Se ei sinua kiinnostanut. Liekö vika koulun opettajien, aineiden, kavereiden, opiskelutyylin (pänttäämistä) vai minkä lieneekään.
Olet kuitenkin onnistunut silti. Mutta et kerro paloakaan siitä miten pääsit siihen mikä nyt olet. Mitä sinun piti tehdä? Opiskelitko? Kasvatitko elämänviisautta? Miten sait kykysi käyttöösi?
Lukisin mielelläni tarinaasi tarkemmin:
[email protected]
Oma tarinani ei ole kovin erikoinen. Samantyyppisiä olen kuullut niin monta kertaa. Yleensä lähtökohtana on halu onnistua. Silloin onkin jo päämäärästä yli puolet voitettu ja loppu, se pelkkä tekeminen on vain pieni osa kokonaisuutta. Mutta senkin voi tehdä mielekkäästi ja tuntea itsensä voittajana aina jokaisen edespäin vievän askeleen jälkeen.
Koko elämähän on täynnä valintoja-pieniä ja joskus suuria askelia. Yleensä tietää jo edeltäpäin valinnan seuraukset jolloin juuri tuo valinta on hyvin tärkeä. Joskus valinta vie kuopan pohjalle, mutta tuo mukana pysynyt "halu onnistua" ei jätä sinne kauan miettimään; tuo samainen halu innostaa nopeasti löytämään ylöspääsyn ja varomaan seuraavaa kuoppaa.
Jatkuva opiskelu on itsestään selvyys. Kuinka muuten voisi mahdollisesti pysyä alituisesti muutuvan elinypäristön mukana!
Vastasikohan tuo kysymykseesi.
Kiitos!
Omasta itsestä lähtevä voimakas halu onnistua. Se näyttää olevan sinunkin kohdallasi tärkein onnitumiseen vaikuttanut tekijä.
Olen kuullut sellaisiakin tarinoita, että epäonnistumisen kokemukset vievät voimat niin ettei jaksa enää yrittää. Ne jotka uupuvat -syystä tai toisesta- menettävät pelin.
Minä taas pidin koulunkäynnistä (enimmäkseen), koska uusien asioiden oppiminen on minusta aina ollut hauskaa. Ylioppilaaksi kirjoitin yleisarvosanalla laudatur, mutta siihen se menestys sitten jäikin.
Kävin vähän aikaa yliopistoa, mutta jätin puolentoista vuoden jälkeen opintoni kesken. Olin väärässä tiedekunnassa, kun siihen "oikeaan" (valtiotieteelliseen) ei päässyt niin vähällä matematiikan oppimäärällä kuin minulla oli.
Ilman akateemista loppututkintoa olen joutunut tekemään "pitkän kaavan" mukaan töitä 20 vuotta päästäkseni sellaisiin asiantuntijatehtäviin, joihin olen alun alkaen halunnut. Se tosin vaati vähän opiskeluakin työn ohessa, mutta varsinaista loppututkintoa ei ole vieläkään.
Uskon, että etsimiäsi "ilman koulumenestystä keskimääräistä paremmin pärjänneitä" on enemmän miehissä kuin naisissa. Naiset ovat tunnollisempia opiskelijoita, eikä heillä taida olla tuota "pyrkyäkään" (= kunnianhimoa) yhtä paljon kuin miehillä. Ei minullakaan ole - johtajaksi en ole koskaan halunnut, koska en koe johtamistehtäviä mielekkäiksi. Palkka nyt tietysti saisi olla vähän isompi, mutta velattomana pärjään kyllä hyvin näinkin.
Oikeassa olet. Tytöt menestyy poikia paremmin koulussa. Tyttöjä hakeutuu enemmän lukioon ja yliopistoissakin on naisenemmistö. Naiset siis kouluttautuvat pitemmälle ja paremmilla arvosanoilla. Mutta miehet hallitsevat maailmaa: miehet ovat johtajia ja saavat paljon suurempia palkkoja. Naisilla ei vissiin ole kunnianhimoa eivätkä ole pyrkyreitä kuten miehet.
Hei
Sinä olet juuri sellainen, joita etsin. Eli lahjakkuusteorioiden perusteella sinut määriteltäisiin lahjakkaaksi jo sen perusteella, että koulumenestyksesi on ollut hyvä. Kouluttautumisesi on jäänyt kesken silloin kun keskeytit yliopisto-opinnot. Eli täytät tutkimukseni kaksi ehtoa. Se, että olet kuitenkin päässyt asiantuntijatehtäviin, vahvistaa lahjakkuutesi. Sinulla on ollut ominaisuuksia ja luonteenpiirteitä, jotka ovat auttaneet sinua etenemään urallasi ilman akateemista loppututkintoa.
Kerrot päässeesi asemaasi ”pitkän kaavan kautta”. Osaatko itse määritellä sitä, mikä oli syynä siihen että jaksoit ponnistella ja opiskella vieläpä pitemmällä kaavalla? Kirjoituksestasi selviää, että koulukokemuksesi olivat hyviä, koulu ei siis ainakaan lannistanut sinua. Saitkohan tukea ympäristöltä? Oliko läheisiä ihmissuhteita? Kannustavia esimerkkejä? Innostavia ystäviä, sukulaisia? Koitko matkallasi vastamäkiä?
Vastasin Graduntekijälle vähän tarkemmalla tarinalla sähköpostitse, mutta tässä vähän täydennystä kannustavista esimerkeistä:
Molemmat vanhempani olisivat halunneet käydä koulua enemmän kuin mihin oli varaa ja mahdollisuuksia. Äidiltä jäi kansakoulukin repaleiseksi sodan vuoksi.
Isä suoritti kansakoulun ja ammattikoulun jälkeen työn ohessa tutkinnon silloisessa Myyynti- ja mainoskoulussa, nykyisessä Markkinointi-instituutissa. Tämä oli ehkä varhaisin esimerkki siitä, kuinka aikuisenakin voi opiskella.
Suvun ensimmäiset akateemiset taitavat olla syntyneet 60-luvulla eli kymmenkunta vuotta minua myöhemmin. Minä olin ensimmäinen ylioppilas, minua ennen parhaiten koulutetut olivat yksi keskikoulun käynyt ja yksi merkonomi. Koulutusta kuitenkin aina arvostettiin kotona, minun vanhempani eivät olleet niitä, joiden mielestä lasten pitää päästä mahdollisimman nopeasti tienaamaan.
Täytyy muistaa, että ennen peruskoulua lapsen opintie oli enemmän kiinni papan lompakon paksuudesta kuin lapsen lahjoista. Lukukausimaksusta saattoi joku saada vapautusta, mutta kirjat, ruoka ja kaikki tarvikkeet oli maksettava silti, ja monilla oli kouluun vielä pitkä matka (maaseudulla, minulla kaupunkilaisena oli jopa valinnanvaraa sen suhteen, mihin kouluun menen).
Kaikkein suurin syy siihen, että olen opiskellut - myös huvin vuoksi - lähes koko ikäni, on varmaankin utelias ja tiedonhaluinen luonne. Minusta on hauska oppia uusia asioita, varsinkin jos saa itse valita, mitä opiskelee.
Rahastakin silloin oli kiinni opiskelu.
Minutkin opettaja olis väkipakolla hommannut kylille
kouluun.Kävi puhumassa vanhemmille useaan kertaan.
Olin köyhistä oloista ja vanhin lapsista.
Rahat ja työ panos tarvittiin kotona.
Koulumatkakin olisi ollut yli 20 km suuntaansa.
Kyllä se joskus vieläkin harmittaa kun ei päässyt
kouluttautumaan omaan toive ammattiinsa.
Ammatti löytyi ihan sattuman kautta ja aivan eri
suuntaisesti mitä oli itse suunnitellut.
Hei
En saanut sähköpostiviestiäsi. Nämä molemmat osoitteet toimivat:
[email protected] TAI
[email protected]
Tarinasi vaikuttaa aina vain mielenkiintoisemmalta ja poikkeaa "tavallisesta". Siksi se olisi erittäin arvokas.
Vanhemmillesi, sodan ja niukan koulutuksen sukupolvelle koulutus on ollut ihanne, johon monilla tuon ajan ihmisillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuuksia. Nykynuorisolle, hyvinvoinnin ja monien koulutusvalintojen sukupolvelle koulutus on eräänlainen hyödyke ja itsestäänselvyys. Vanhempiesi sukupolvi ei välttämättä tarvinnut koulutusta saadakseen työtä. Nykypolvi ei saa aina töitä koulutuksenkaan avulla. Koulutuksen merkitys ihmisille on muuttunut vuosikymmenten aikana.
Kyllähän tutkimustiedot osoittavat että kodin asenteella on valtavan suuri merkitys siihen miten kasvava nuori arvostaa koulutusta. Sinä olet saanut hyvän perinnön kun vanhempasi ovat arvostaneet koulua ja kouluttautumista. Uskon sen vaikuttaneen ratkaisevasti omaan haluusi kouluttautua.