kehotti minnuu mänemmään terapeutille,sanoin sille,jotta mittee se tointtaa tyhjän kuplutus!?Tämäkkii liennöö Pohjos-Karjalainen sanonta ja tarkottaa Suomen kielellä sitä,että tunttuu jokkii assii aivan turhanpäiväseltä.Mittee mieltä työ muut outta näistä terapeuttiloista-onko kenelle ollu appuu ja jos on ollu,niin minkälaista??
Liäkäri
Karjalan heili
14620
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
terapiassa minäki kävin ja kyllä siitä jotain apua oli,se oli jonkinlainen kiinnekohta pahimpina aikoina. Mutta lopulta lopetin sen koska tunsin ettei se enää anna mitään. Joillekin siitä varmasti on suurtakin apua mutta ei kaikki ole 'terapiaihmisiä',minäkin ajattelin itsestäni niin mutta lopulta oli pakko mennä kun traumaattisten kokemuksien takia puhkesi paniikkihäiriö. Käy kokeilemassa,ei siitä ainakaan haittaa ole..
sitten tapahttuu-siellä terapiassa.Ihanko kylymilttään siellä pittää raumojjaan ruveta vierraalle immeiselle selevittämmään,vai esittääkö se terapeutti kysymykssii,joihin pittää vain vastata.Oun ihan pihalla koko terapia-hommasta??
on varmaan monenlaista ja samoin terapeutteja,en ees tiedä et mitä se mulla oli,hakeuduin terveyskeskuksen mielenterveystoimistoon missä palvelut on ilmaisia.. Aika paljon se oli sellaista että itse kerroin menneisyyden asioista. Toki terapeutti teki kysymyksiä ja antoi myös käytännön neuvojakin. Jotain piirtämistehtäviäkin piti tehdä,jos muistan oikein niin kuuntelin musiikkia ja niiden aiheuttamia tunnetiloja piti yrittää piirtää-värit siinä tehtävässä oli myös tärkeitä.
Mua helpotti sinne menoa se että psykologi vähän tiesi minun tilanteestani,siis eräs läheiseni oli ollut henkisesti sairas pitkään joten hän tiesi mitä olen joutunut kokemaan. Jossain vaiheessa terapeutti vaihtui mikä ei aina ole hyvästä mutta minua se ei onneksi haitannut.
Varmasti menee aikansa ennenkuin pystyy vieraalle ihmiselle kertomaan kaikkea mutta eihän tarkoitus olekaan että heti ensi kerralla lataa kaiken pöytään. Ajan mittaan luottamus kasvaa. Kaikin puolin positiivinen kokemus vaikka ajattelin kyllä että miten vieraalle ihmiselle voin mitään kertoa.. Yllättävän hyvin sitä pystyi puhumaan vaikka täytyy myöntää että kaikkea ei tullut kerrottua mikä saattoi olla virhe. Mutta kuitenki oon tyytyväinen että kävin siellä,se auttoi kuitenki vaikka vuosia toitotin että minä en ole sellaista tyyppiä joka käy terapiassa. Luottamus terapeuttiin on tärkeä ja jos alkaa tuntua että kemiat ei pelaa niin silloin kannattaa vaihtaa terapeuttia,näinki voi käydä. Että käy vaan,se on turvallinen paikka purkaa pahaa oloaan..
tunttuu,jotta tämmösellä pienellä paikkakunnalla suapi heti "hullun"leiman ohtaasa,kun kuitennii joku näkköö minun mänevän sille terapeutille!Ei tästä ou monta vuotta aikkoo,kun kävin neuvolan puolella otattamassa papa-näytteen ja joku oli nähny minun sinne mänevän,niin voi hyvä luoja sitä juoruromboo,mikä siitä tulj-mie (yksinhuoltaja)vuotan lasta ja sitten seurattiin,millon se maha alakkaa kasvvoo,no,kun ei alakana,alettiin huasttoo,jotta abortinhan se on tietättänä-et korkkee on kynnys,minkä yli pitäs hypätä sille terapeutille!!!
on pieni paikkakunta joten tiedän tunteen..juoruilu on täälläkin 'kova' sana.. Tosin mulle oli ihan sama näkikö joku minut vai ei vaikka toisaalta kyllähän sitä vähän katseli että eihän vastaanottohuoneessa oo tuttuja naamoja. Mutta tiedän että on ihmisiä jotka käy toisella paikkakunnalla terapiassa sen takia ettei kukaan saa tietää. Pitää vaan ajatella että siinä juorutkoot jos ei muuta tekemistä oo! Niillä sitä vasta aihetta oliski mennä terapiaan ;)
jaksaski ajatella nuin positiivisesti,mut kun mie oon yrittäjä ja yrittee pittää pahasta olosttaan huolimata...ei asiakkaat minkkää "hörhön"luo tule....
pystyisitkö sitte käymään toisella paikkakunnalla terapiassa? Mun äiti teki niin monen vuoden ajan.. Tietysti se sitten maksaa mutta toisaalta jos siitä olis jotain hyötyä. Tyhmiä kyllä ihmiset jos ajattelevat niin että eivät asioi yrittäjän luona joka käy terapiassa.. Mutta niinhän ne jotku ihmiset tahtoo olla sellaisia että mistä ei tiedetä mitään niin sitä pidetään outona ja pelottavana. Ja mielenterveysongelmia on kuitenki varmasti aika paljon prosentuaalisesti katsottuna tässä maassa..
kysellä liäkäriltä,onnistusko tuo järjestämmään miut johonnii muualle terapijjaan.Kiitti taas sulle-ilimmaavvut aina palstalle,kun mie eniten neuvoja kaippoon...!
kestä! Täällähän me kaikki ollaan toisiamme 'neuvomassa'.. ;) Toivottavasti pääset muualle terapiaan ja jos ei niin mene vain pää pystyssä paikalliseen mielenterveystoimistoon!
nin, en tiedä itse en ole vielä saanut apua ainakaan tähän mennessä niiltä joilla olen ollut juttelemassa, mutta toivottavasti nyt seuraava auttaisi, pitäisi olla mukava jolle voi kertoa kaiken ja joka myös ns, ymmärtäisi..
'
joskus se voi ottaa aikansa että löytää itselleen sopivan terapeutin. Tympeää sinällään mutta ihmisiähän hekin ovat ja niinku aiemmin sanoin niin kemioiden täytyy kohdata.. Jospa sinulla nyt onnistaisi!
terapeutilla mielenterveystoimistossa, mutta
molemmilta sain aika ynseän vastaanoton. Toki
tiedän, että ihmisestä itsestä paljolti kiinni
miten selvityä. Masentunut vaan ei jaksa ja
ahdistus paniikin kanssa rajoittaa elämää, noihin kertomuksiini suhtauduttiin niin väheksyvästi, että oli parempi lopettaa käynnit. Tulin niistä keskustelutilanteista vihaiseksi ja itseinhoa täynnä. Tais olla nuo kohdaööeni sattuneet "terapeutit" itsekin jo elämäänsä
tympääntyneitä ja hoidon tarpeessa, muuten en voi asiaa käsittää. Yleensä myös keskusteluun varattu
aika joka oli 45min. saattoi päättyä jo 20min.
kuluttua, kun uusi potilas tulosssa tms. menoa
hoitajalla eli eikös sentään pitäs aikatauluja noudattaa. Ei lopulta viitsi 10km päästä lähteä
olotiloistaan kertomaan, mieluiten sit soittaa vaikka kriisipuhelimeen.
Ikävä kuulla noista negatiivisista sattumuksista.
Itsellä kävi ilmeisesti melkoinen säkä, kun heti ensimmäisen ihmisen kanssa synkkasi hyvin. Hän oli myös kunnalisessa mielenterveystoimistossa. No, psykologi, jonka IHAN ensimmäiseksi tapasin siellä, oli vähän omituinen mielestäni, ei nyt vähättelevä, mutta... en osaa selittää... Ihmetteli moneen kertaan, miksi stressaan, vaikka olen ihminen parhaassa iässä (miten se nyt ikään liittyy?). Stressi siis laukaisi mulla sen paniikkihäiriön. Tiedän tosin muitakin nyttemmin, joille tämä samainen herra on soittanut tuota samaa virttä. Laittoi mut onneksi kuitenkin "eteenpäin" tän tosi mukavan naisen juttusille.
Käsittääkseni se oli ns. kognitiivista terapiaa, kertoilin elämästäni, ja kysymyksillä terapeutti ohjaili tavallaan mua miettimään, onko asiat sittenkään niin, kuin ajattelen. Hän ei siis anna valmiita vastauksia eikä mielipiteitä, vaan ne on muodostettava itse. Aika jänniä juttuja sitä tuli ilmi, mitä ei osannut ajatellakaan aiemmin. (Kärsin ns. kiltin tytön syndroomasta, ja kuvittelin ihmisten odottavan yhtä sun toista itseltäni. Ja stressasin sitten siitäkin miten KUVITTELIN heidän suhtautuvan näiden KUVITELTUJEN odotusten "pettämiseen"). Lisäksi tehtiin joskus testejä, mutta enimmäkseen se oli juttelua. Tunti kerrallaan oli aikaa, ja tämä myös piti. Terapeutti laittoi koneet ja puhelimet kiinni ja keskittyi vain minuun;)(narsistin unelmatilanne!)
Itse koin, että mulle oli terapiasta jopa enemmän hyötyä kuin lääkkeistä. Tätä on tietysti todenmukaisesti vaikea arvioida, kun molempia käytettiin yhtä aikaa.
Varmasti hyvin paljon riippuu molemista henkilöistä, jotka ovat terapiatilanteessa läsnä. Kuten sanottu, mulla taisi käydä säkä.
Toivottavasti Heili keksit jonkun keinon, ei varmasti ole siinäkään mieltä että käyt terapiassa ja samaan aikaan pohdit "sivuvaikutuksia". Tiedän ihan tasan tarkkaan nuo pienet piirit ja sen juorujen kulun kiihkeyden:-/
että en ainakkaa toistaseks mäne sinne terapijjaan,kuuntelen tätä olloo,muuttuuko se suunttaan taikka toisseen ja jos assiit männööt pahemppaan päin,otan asiin pöyvälle uuvesttaan-mut kiitti tuas kaikille,ketkä vasttailivat!