Olen siis 14-vuotias tyttö ja epäilen vahvasti, että minulla on jonkintasoinen syömishäiriö. Ei kuitenkaan anoreksia, bulimia tai ortoreksia. Neljänneltä luokalta lähtien olen yrittänyt laihduttaa, koskaan siinä onnistumatta. Olen nyt 157 cm pitkä ja painan 54-56 kg. En ole aivan varma, koska en halua käydä vaa´alla. Menisi vain päivä pilalle.
Syöminen hallitsee ajatuksiani aivan koko ajan ja lasken mooonet kerrat päivässä kaloreita ja kulutustani ym. Syöminen ei kuitenkaan pysy hallinnassa ja yleensä siitä seuraa ähky. Syödessäni ajattelen kyllä miten väärin se on, mutta en välitä siitä. Syömisen jälkeen olo on melko kamala. Iltaisin vatvon ja mietin asiaa ja lupaan paastota tai muuten laihduttaa seuraavana päivänä. Heh heh, hyvä vitsi, seuraava päivä menee kuin edellinenkin.
Liikunnalla olen yrittänyt kompensoida tätä ja viime syksynä juoksinkin 10-15 km lenkkejä 4-5 kertaa viikossa. No, jalathan siinä menivät sököksi ja olen nyt joutunut vaihtamaan kuntopyörään sekä pienentämään treenimääriä. Liikunta ei ole hauskaa vaan hyvin pakonomaista vääntämistä.
Itsetuntoni on täysi nolla ja tämä on todella kuluttavaa. Äitini on joinakn huonoimpina hetkinä tullut auttamaan ja lohduttamaan. Hän on sanonut, että asia hoidetaan yhdessä kuntoon ja kaikki muuttuu taas hyväksi. Seuraavana päivänä hän on jo unohtanut kaiken... Kuvittelee ilmeisesti, että se meni ohi, koska en näytä pahaa oloani kenellekään.
En todellakaan tiedä mitä voin tehdä, terveydenhoitajasta ei ole apua, hän on osaksi vaikuttanut minäkuvani muodostumiseen valittamalla läskeistäni useampana vuotena.
Syöminen hallitsee ajatuksiani aivan koko ajan ja lasken mooonet kerrat päivässä kaloreita ja kulutustani ym. Syöminen ei kuitenkaan pysy hallinnassa ja yleensä siitä seuraa ähky. Syödessäni ajattelen kyllä miten väärin se on, mutta en välitä siitä. Syömisen jälkeen olo on melko kamala. Iltaisin vatvon ja mietin asiaa ja lupaan paastota tai muuten laihduttaa seuraavana päivänä. Heh heh, hyvä vitsi, seuraava päivä menee kuin edellinenkin.
Liikunnalla olen yrittänyt kompensoida tätä ja viime syksynä juoksinkin 10-15 km lenkkejä 4-5 kertaa viikossa. No, jalathan siinä menivät sököksi ja olen nyt joutunut vaihtamaan kuntopyörään sekä pienentämään treenimääriä. Liikunta ei ole hauskaa vaan hyvin pakonomaista vääntämistä.
Itsetuntoni on täysi nolla ja tämä on todella kuluttavaa. Äitini on joinakn huonoimpina hetkinä tullut auttamaan ja lohduttamaan. Hän on sanonut, että asia hoidetaan yhdessä kuntoon ja kaikki muuttuu taas hyväksi. Seuraavana päivänä hän on jo unohtanut kaiken... Kuvittelee ilmeisesti, että se meni ohi, koska en näytä pahaa oloani kenellekään.
En todellakaan tiedä mitä voin tehdä, terveydenhoitajasta ei ole apua, hän on osaksi vaikuttanut minäkuvani muodostumiseen valittamalla läskeistäni useampana vuotena.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Mulla on syömisten kanssa ihan sama juttu kun sulla. Ikää on vaan 10 vuotta enemmän.. Mun molemmista nilkoista on menny nivelsiteet liiallisen treenaamisen vuoksi. Laihikset kestää aina tosi rankkoina maanantaista keskiviikkoon silloin syön vähän ja treenaan paljon,sitten repsahdan ja mätän kaikkea roskaa koko loppuviikon ja inhoan itseäni. Olenkin tässä yrittänyt ottaa itseäni niskasta kiinni ja alkaa syömään normaalisti, auttaisi tosin, jos tietäisin miten syödä normaalisti kun kuitenkin haluan laihtua 5-10 kg. Mä ajattelen ihan anorektisesti koko aika, mutta mun toiminnat on ihan toista kuin anorektikoilla. Mielessä ei pyöri muu kuin ruoka, kun mietin mitä saan ja aion syödä ja mitä en. Eikä nuo aikeeni kuitenkaan kestä kuin iltaan asti. Syön päivällä terveellisesti ja kevyesti. Syön myös illalla samoin, mutta sitten iskee hillitön mässäily himo ja on suorastaan pakko tunkea suuhun, mitä ikinä sattuu löytymään. Jos ei löydy, pitää lähteä jopa sitä varten kauppaan. Tää on sairasta, mä oon sairas. Enkä kehtaa edes myöntää sitä kenellekään.
Nyt monen on helppo sanoa, että syö kunnon lounas ja sitä rataa. Mutta kun sekään ei auta, olen kokeillut. Nuo mätöt tulee silti iltaisin ja seuraavana päivänä alkaa taas hillitön laihduttaminen ja treenaaminen. Taas aion maanataina aloittaa uuden elämän, kuten joka ikinen maanantai monen vuoden ajalta. Rasittavaa kun ajattelen pelkästään ruokaa, eikä tuloksia silti tule. Ainakaan toivomaani suuntaan. Kiloja on kyllä kertynyt.
Ei tästä nyt tainnut apua olla aloittajalle, mutta tiedätpähän ettet ole yksin.
no hei!
olo on varmaan hirveä, ymmärrän ongelmasi täysin. Hyvä että tiedostat olevasi avun tarpeessa. Sinun täytyykin nyt päättää, siis PÄÄTTÄÄ, NYT, ei huomenna, ei ylihuomenna, vaan NYT, että pystyt muuttamaan elämäsi, ja varsinkin suhteesi ruokaan. Ensi kerralla kun syöt, syö vain sen verran kuin on nälkä. Ei yhtään enempää. Ei sinun tarvitse pakonomaisesti liikkua, liikkumisen kalorikulutus on kuitenkin suhteellisen pieni, ellei liiku useita tunteja päivässä. ja sitä ei kukaan pysty tekemään. Kun olet selvinnyt ensimmäisestä päivästä, on helpompaa jatkaa seuraavaan. Pian huomaat, että on kulunut viikko etkä ole mässännyt kertaakaan. Tuloksia ei ehkä vielä näy, mutta olosi on jo paljon parempi. Nyt ehkä huomaat, kuinka mukavaa on urheilla ihan huvikseen. Tee jotain ihan pientä ja kevyttä, ei kamalaa rääkkiä, se ei ole hauskaa. Treenin jälkeen olo on virkeä ja mieli kirkas. Muista syödä treenin jälkeen, älä paastoa! paasto ei laihduta vaan sammuttaa elimistön!
Ja mikä tärkeintä: älä rankaise itseäsi! Jos ryvet itseinhossa, on helpompi sortua mässäilyyn ja siitä syntyy kamala kierre! Pidä itsestäsi! Kun olet sortua mässäilyyn, ajattele, kuinka kiva on herätä huomiselle aamupalalle, kun ei ole edellisenä iltana vetänyt napaa täyteen keksejä ja karkkia. Toki joskus on karkkipäivä, mutta aloita nyt ilman niitä jonkin aikaa. Pian huomaat että olo on parempi, vaatteet on kiva pukea päälle, ja kuinka kiva on vaikka kävellä kaatosateessa kouluun, liikkuminen on kivaa:)
Raikasta keväänjatkoa sinulle! ja tsemppiä!
Niin, tämä on nyt kamala kierre. Ongelmanani eivät ole yleensä roskaruoka tai perusherkut vaan tyylin leipä ja jugurtti, joita menee aivan tonneittain. Pitäisi ehkä kokeilla tuota, että päätän syödä vain kunnes nälkä on lähtenyt.
Tänään poljin kuntopörää niin, että lopuksi meinasin oksentaa. Kaksi yökkäysrefleksiä tuli ja siitä taas tuli itseasiassa hyvä olo (pään sisällä). Ja minuun pätee myös tämä, että ajatteluni on aivan kuin anorektikolla, toimintani ei.
Tuntuu siltä, että apua saa vasta kun BMI on 13 ja nälkäkuolema nurkan takana. Joskus toivonkin, että minulla olisi ihan suora anoreksia, sillä se huomattaisiin ja saisin todellista apua. Jos nyt menisin valittamaan koulupsykologille ym. hän luultavasti käskisi minun hyväksymään itseni tällaisena ja lopettamaan tuollaisen laihduttelun, olenhan vasta pikkutyttö. En missään tapauksessa halua hyväksyä itseäni tällaisena vaan haluaisin todellakin laihtua. Tämä haluni on vain turmellut mielenrauhani aivan täysin enkä pysty laihduttamaan normaalisti. Vaikka olen näin nuori, en muista hetkeäkään, jolloin olisin suhtautunut ruokaan normaalisti. Mikä on normaali suhde ruokaan?
no niinhän se on että nykyisen median kanssa ei pysty millään rauhassa parantua ja suhtautua "normaalisti" ruokaan. Media ei anna sille tilaa, koska koko ajan tuputetaan terveydestä ja ruokavalioista. Tuntuu kuin että MITÄÄN ei saisi syödä ilman huonoa omaatuntoa. Se on ihan kamalaa, ja nuorille muodostuu siksi aivan vääristynyt kuva syömisestä. "Normaalisti" suhtautumisen itse koen sellaisena, millainen olin teininä ja lukiossa. Eli en miettinyt syömistä yhtään. Söin kun oli nälkä ja sillä se. Ei nuoret liho juurikaan ellei ole aivan kohtuutonta ruokahalua ja nolla liikuntaa. Vanhemmiten suhtautuminen tietysti muuttuu, alkaa miettiä enemmän mitä suuhunsa laittaa. Se on tietysti ihan hyvä ja noin, mutta se on mennyt nykyään ihan överiksi. Kun vertaa esim parikymmentä vuotta sitten, ei ollut montaa elintarviketta, jossa kalorimäärät olisi merkattu pakettiin. Siis todella harvassa. Eikä ne kiinnostaneet ketään! Ei silloin sen enempää lihavia ollut kuin nykyään, ja kyllä silloinkin osattiin laihduttaa ilman orjallista kalorien laskemista. Ja kevyttuotteita ei ollut nimeksikään.
Vaikea sanoa nyt sinulle mitään sellaista, miten pääsisit kierteestä eroon. Kuuntele kehoasi, tunnustele nälkääsi ja tottele sitä. Mitä vähemmän tarvitsee laskeskella kaloreita ja leipäviipaleita, sen terveemmäksi tuntee itsensä. Kun syöt pari leipää, kuuntele itseäsi, onko vielä nälkä? jos ei ole, juo lasi vettä päälle ja sano kiitos riittää. Olet sen arvoinen, ettei tarvitse tulla ähkyä. Ähky ei ole sinua varten, edes pulleana! Se on niille, ketkä ei pysty sitä hallitsemaan. mutta sinä pystyt:) ole ylpeä siitä!
Ja tottakai saat laihduttaa, jos haluat. Ei sinun tarvitse olla pullukka jos et halua. Mutta tee se terveellisesti, niin että on hyvä olo. Malttia ja iloista mieltä! Lupaan että ajan kanssa onnistut! Kerro sitten miten menee. ja muista, älä rääkkää itseäsi!
Ahmiminen kai yleensä johtuu siitä, että syöminen herättää halun syödä lisää. Se on opittu malli, josta pitää myös opetella pois. Voin olla päivän syömättä, mutta kun laitan jotain suuhuni haluan lisää ja lisää. Koska olen tottunut tekemään niin.
Olen kehittänyt itselleni muutamia keinoja syömisen lopettamiseen. Saattaa kuulostaa tyhmältä, mutta toimii toisinaan. Syöminen on helpompaa lopettaa, kun voi mennä ruokapöydästä suoraan tekemään jotain ihan muuta. Syötyäni (kun ahmimishimot heräävät) minä neulon sukkaa, virkkaan, pelaan pasianssia, soitan huuliharppua, täytän sudokua ja milloin mitäkin. Aluksi on vaikeaa keskittyä, mutta sen kyllä oppii. Jos keino onnistuu, unohtaa että on hetki sitten syönyt. Tästä tulee uusi käyttäytymismuoto.
Kannaatta myös laittaa ennen syömistä kaikki valmiiksi. Oikean kokoinen annos lautaselle ja kaikki muu takaisin jääkaappiin. Näin voi häipyä keittiöstä heti kun on syönyt.
Ymmärrän kyllä mistä puhut. Minulla on ihan sama ongelma (ja olen jo 22-vuotias, hävettää). Olin aikaisemmin anorektikko ja laihdutin itseni kamalaan kuntoon. Nyt olen ainakin siinä mielessä terve, että paino on palannut normaalilukemiin. Ongelmani kuitenkin on, että ajatukset ovat yhä anorektisia, vaikka en enää kykene niitä noudattamaan. Läheiset kehuvat, että näytän hyvältä ja ovat onnellisia koska olen "terve". Kukaan ei osaa ajatella että olen yhä sairas.
Tiedän, ettei ole muuta keinoa kuin ottaa itseä niskasta kiinni.
Kuulostaa ihan minulta. Minulla ongelma on sellainen, että en syö niinkään makeita munkkeja ja kakkuja yms, mutta syön ihan ylen paljon ns. terveellistä ruokaa sekä ihan perus kotiruokaa. Puuroa menee aivan mielettömät määrät. Syön yli paketillisen tai 2( siis 1-2 kg) kaurahiutaleita viikossa.VIIKOSSA. Lenkkeilen noin 3-4 kertaa viikossa, hölkkään ja käyn kuntosalilla. Pari päivää pystyn hillitsemään itseni ja syömään ns. normaalisti, mutta kolmantena iltana kaikki hajoaa käsiin ja syön aivan kaiken mitä kaapista löytyy. Puuroa teen monta lautasellista. Sen päälle syön jäätelöä jota menee helposti litra, voi mennä kaksikin jos sitä niin paljon löytyy. Haluaisin tästä eroon, en vain tiedä miten. Tämä on aivan kamalaa. Lihoin joulukuun aikana 8 kiloa vaikka liikuin aivan normaalisti, nyt olo on ahdistava. Mistä voi saada apua? mikä tämä syömishäiriö on? sillä ikinä ei ole tullut mieleenikään oksentaa. Olo on vain liian täysi. Ja siihenhän minä pyrin. Vaikka ei ole yhtään nälkä, syön niin kauan että olo on ähky. Olen 19-vuotias tyttö.
kuulostaa BED:iltä.
http://www.tukiasema.net/teemat/artikkeli.asp?docID=335
joo elikkä mulla on pituutta 159cm ja painan tällä hetkellä 57kg.olo on tosi läski vaikka terveen jären pitäs sanoa että oon ihan normaali..mut se ei riitä.haluun mahtuu koon 36 farkkuihin ja olla terveellä tavalla hoikka niinkun esim tyra banks(*kiitokset* median tuotamalle ihannekuvalle) mut nättiihän se on ei siihen muuten pyrittäs.välillä on hirmu kuntoilu ja terveellisesti syönti aikoja mut sit sortuu syömään esim vaikka pullan ja tulee niin paska läski olo siitäkin ku taas piti sortua ja kilot on ja pysyy.painoin jossain vaiheessa 54kg ja johan näytti paremmalta,harmi vaan kun syöpöttely vaihe pääsi taas valloilleen.nyt sit TAAS kerran laihdutan.on aika hankalaa elää vääristyneellä kehonkuvalla ja väärällä suhtautumisella ruokaan.vaikka siis vaan näkkärin syö niin tuntuu fiilis "että piti tuokin syödä"..energy netissä tein sen kehonkuva testin niin oon mielestäni kaksi kertaa isompi mitä oikeasti oon.hmm varmaan sekavasti selitetty mut samoja tuntemuksia mitä tänne kirjoittaneilla =( koko ajan päässä pyörii se miten "läski" olen..