Kaikki alkoi kielteisillä ajatuksilla ulkonäöstä jo ihan pienenä. Ensin tuli 13-vuotiaana lyhyehkö anoreksian kaltainen jakso, n. 3-4 kk...sen jälkeen ahmimista ja 14-vuotiaasta nyt kohta 18-vuotiaaksi bulimiaa. Oireita päivittäin, loppuvat kesällä miltei kokonaan, samoin muilla lomilla. Yrjö alkaa lentää automaattisesti lähes päivittäin aina, kun koulukin alkaa. Milloin kannattaa oikeasti hakea apua? Itselläni muita haittoja kuin väsymys, masennusta, ajoittaisia kiputiloja keuhkot/sydän--sektorilla ja tietysti sitä pyörrytystä ja lihasvoimattomuutta. Koska ei yksinkertaisesti jaksa liikkua. Hiukset harventuneet reilusti. Missä vaiheessa alkaa tapahtua jotakin pahempaa, sitä pelkään...
Milloin
APUA?
3410
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kaikki tuo kuulostaa tutulta.:) liiankin tutulta. Kaikki alkoi neljännellä luokalla, olin 10- vuotias. Miten minun pieneen päähäni tulikin oksentaa. En siis koko ajan, vaan harvakseltaan. Se jatkui erittäin epäsäännöllisenä 13- vuotiaaksi, kun alkoi kunnon oksennuskausi.sitä sitten kanssa muutama vuosi, ja pahinta nyt; joka päivä 1-2 krt, paljon ruokaa. Sitten menin terveydenhoitajalle. Ja uskalsin kertoa sille. Nyt olen syksystä lähtien käyny psykiatrilla, ravitsemusterapeutilla ja lääkärissä. En ole oksentanu kuukauden aikana vaan kolme kertaa. Sain masennuslääkkeet, ja ne tosiaan auttavat. Olo on paljon helpompi nyt:) eilen söin paljon puuroa, leipää, keittoa, keksejä; ja herranisä, en käyny oksentaa:D en ois ikinä uskonu:) Nyt on siis sunki aika hakee apua, sillä rintakivut ovat vakavia. Mullakin sattu välillä, ja hiuksia lähti paljon.Mutta en läihtunu, kaikki oli ihan turhaa, vaikka söin ehkä yksinäisyyteen ja masennukseenkin. mUtta haen apua, toivon parasta sulle.
Mun mielestä sulla on tossa jo hyvä alku, kun pohdit josko tarttisit apua. Helpointa on varmaan mennä kouluterveydenhoitajalle, mutta ei ne ensiavusta tai sairaalastakaan sua ulos potki. Ja jos yksin tuntuu liian raskaalta, pyydä joku hyvä ystävä mukaasi. Toivottavasti haet/saat apua nopesti, sillä paraneminen kestää kuitnekin pitkään. VOIMIA SULLE!!
vastanneelle:)
Psykan opiskelija...samaa alaa suunnitellut, lukiossa tarkoitus kirjoittaa. Sikäli onkin aikas typerää tämä touhu, tiedän näistä kaiken, tiedän, mitä minulle voi tapahtua. Silti jatkan, aina tyylillä "tämä päivä nyt vielä." En enää oikein usko itseäni, koska olen tätä samaa niin kauan toitottanut itselleni. Pelottaa vain lopettamisessakin se, että sitten lihon ihan oikeasti ylipainoiseksi. Vaikka nykyisin painoani tasaa se, ettei oikein tee mieli syödä. Vain toisten seurassa kun on pakko. Saatan silti syödä vaikkapa muutaman palasen leipää vain, jotta saisin oksentaa. Se lieventää ahdistusta, tuntee hetken autuaan väsymyksen, mielihyvän, nukahtaa rauhallisesti. Muutoin en oikein unta saakaan, kuin muutaman tunnin sängyssä kieriskelemällä. Tylyä sanoa, mutta koska esim. seksuaalinen mielenkiinto masennuksen takia lopahtanut, haluan kokea sen rentoutumisen jollakin tapaa. Orkun korvike...en silti mainosta hyväksi tavaksi, anteeksi.
Voiko näistä asioista mennä muuten kuin akuutissa hengenhädässä ensiapuun valittamaan? Enpä nyt oikein usko että ottaisivat vakavissaan. Terveydenhoitajan juttusille aiheesta jouduin joskus kun olin laihempi, samoin psykologilla käväisin. Psykologi sanoi, ettei tiedä ratkaisua näin vaikeaan ongelmaan. Että that´s it, hae apua muualta tai kerro joku helpompi huolenaihe. Sanoi, että jos lihomine ahdistaa, osta suurempia vaatteita. Vautsi...kuin en olisi keksinyt itse tuota vaihtoehtoa.
Terveyskeskuslääkäriin vois yrittää, saisi lääkkeet tuohon masennukseen, niin jospa helpottaisi hiukan.