Titta gynekologilla koulussa

mä vaan

Titta istui terveydenhoitajan odotushuoneessa. Lukiossa oli järjestetty kaikille toisen vuoden opiskelijoille gynekologinen tutkimus osana suurempaa kotimaista tutkimusta. Tittaa ei olisi voinut vähempää kiinnostaa olla koekaniinina jossakin tutkimuksessa, mutta asialle ei voinut mitään.

Titta oli kaunis, ruskeahiuksinen tyttö, hieman lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Titalla oli hänen kokoonsa nähden varsin suurikokoiset rinnat eikä tytön takapuolessakaan ollut mitään valittamista ulkonäön puolesta - ainakaan silloin, kun Titta pukeutui kireisiin mustiin housuihinsa.

Vihdoin koitti Titan vuoro, ovi aukesi ja lääkäri pyysi Titan sisään huoneeseen. Aluksi lääkäri kyseli Titalta tämän terveydestä, kuukautisista ja oliko Titta ollut yhdynnässä. Sen jälkeen lääkäri kertoi tutkimuksen kulusta. Kerrottuaan tutkimuksesta lääkäri pyysi Tittaa ottamaan kaikki housut pois, T-paidan sai jättää päälle. Lääkäri ohjasi Titan tutkimuspöydälle selälleen ja pyysi Tittaa liukumaan hieman lääkäriin päin. Kun oikea paikka löytyi, levitti lääkäri Titan haaroja asettaen Titan jalat telineisiin.

Titta oli nyt valmis tutkimukseen. Lääkärillä oli täysi näkyvyys Titan yksityisimpään paikkaan. Häpyhuulia ympäröi siistitty tuuhea karvoitus. Lääkäri otti tutkimuspöydän vieressä olevalta pöydältä kumikäsinelaatikosta kumihansikkaat ja veti ne käteensä. Lääkäri kertoi koskettavansa nyt Tittaa ja aloitti tutkimuksen häpykarvojen alueelta siirtyen tarkastelemaan häpyhuulia. Lääkäri kosketti varovasti Titan häpyhuulia tytön hieman nytkähtäessä. Lääkäri tutki häpyhuulia hetken molemmin puolin. Sen jälkeen hän levitti häpyhuulia ja työnsi etusormensa Titan emättimeen. Emätin tuntui hieman kostealta, mutta se oli lääkärille normaalia teini-ikäisiä tyttöjä tutkittaessa. Titta ei ollut enää neitsyt, joten lääkäri saattoi tehdä laajemman tutkimuksen. Lääkäri työnsi vielä keskisormensakin Titan emättimeen tunnustellen emättimen pintaa. Emätin tuntui hieman tiukalta, vaikkei se ollutkaan Titan mukaan haitannut yhdyntää.

Seuraavaksi lääkäri otti muovisen kertakäyttöspekulan ja levitti Titan häpyhuulia toisen käden sormilla aloittaakseen spekulan työntämisen emättimeen. Spekula oli samaa kokoa, kuin mitä hän käytti muille samanikäisille tytöille, mutta jotenkin se tuntui liian isolta Titan emättimeen. Titta voihkaisi hieman lääkärin aloittaessa spekulan työnnön. Emätin oli turhan ahdas tämänkokoiselle spekulalle, mutta pienempääkään ei ollut ja lääkärin oli vain jatkettava. Hiljaa työntämällä lääkäri sai spekulan paikoilleen ja otti kaksi pumpulipuikkoa esiin. Hän pyöritteli niitä Titan emättimen päässä ottaen tarvittavat näytteet. Spekula tuli emättimestä huomattavasti helpommin poispäin. Titta luuli tutkimuksen olevan jo valmis, mutta vielä oli jotakin jäljellä.

Lääkäri otti kumikäsineet pois käsistään ja pyysi Tittaa kääntymään selälleen. Titta melkein arvasi, mitä tulisi tapahtumaan. Lääkäri aikoisi varmasti vielä tutkia hänen peräsuolensa tytölle varsin epämiellyttävällä tavalla. Äskeinenkin oli jo ollut Titalle hänen mielestään tarpeeksi ikävää. Titan aavistus osoittautui oikeaksi, vaikkei lääkäri tästä vaiheesta ollutkaan mitään aluksi puhunut. Lääkäri otti puhtaat kumihansikkaat ja pienen ruiskun, jossa ei kuitenkaan ollut neulaa. Lääkäri kertoi, että ruiskussa oli liukastavaa ainetta, jota hän ruiskuttaisi Titan peräaukon suulle, jotta tutkimus olisi helpompi.

Titta tunsi kylmän aineen takapuolessaan. Lääkäri hieroi geeliä Titan peräaukon suulle ja sormeensa. Sen jälkeen hän pyysi Tittaa olemaan rentona. Lääkäri alkoi varovasti työntää sormeaan Titan peräaukkoon hitaasti hieman pyörivällä liikkeellä. Peräaukko tuntui olevan myös varsin tiukka ja Titta voihkaisi jälleen. Lääkäri jatkoi ja sai työnnettyä sormensa niin pitkälle kuin se oli mahdollista. Hetken hän tunnusteli peräsuolta, totesi sen olevan normaali ja otti sormensa pois peräaukosta. Lääkäri pyyhki ylimääräisen geelin paperipyyhkeeseen ja heitti sen yhdessä kumihanskojen kanssa roskiin. Tutkimus oli ohi.

Titta nousi ylös, puki vaatteet päälleen ja poistui. Odotushuoneessa odotti jo seuraava tyttö, jolle lääkäri tulisi tekemään kohta saman tutkimuksen. Päivän aikana varmaan parikymmentä tyttöä kävi lääkärillä ja seuraavina päivinä loput tytöt...

6

23570

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Susa

      Vähän liian epäuskottava stoori ja aihepiiri. Aikuisempaa näkökulmaa, kiitoas!

      • -Ottaja-

        samaa mieltä tuosta,siis vähän aikuisempaa otetta ja ottamista


      • totuuksien laukoja..
        -Ottaja- kirjoitti:

        samaa mieltä tuosta,siis vähän aikuisempaa otetta ja ottamista

        Siis eihän tossa edes nussittu...Ihan perseestä toi tommonen..Kirjottakaan kunnon juttua älkää mitään tällästä paskaa.


    • ...

      Ei todellakaan mikään seksinovelli... Tiedän naisena kyllä mitä siellä gynekologilla tehdään ja ei ollut mitään ihmeellistä... Tosin ei ole kertaakaan peräsuolta tutkittu, mutta muuten...

    • pervo koulupoika

      kyllä tämä oli mielestäni yksinkertaisuudessaan aika kiva. jatka vain!

      • poju.

        miehille myös?.
        Kertokaa jokin tarina?.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      177
      1600
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      106
      822
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      735
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      608
    5. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      128
      561
    6. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      556
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      538
    8. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      510
    10. 42
      496
    Aihe