Lestadiolaisuuden

Olen nuori tyttö ja olen saanut vl.uskosta voimaa ja rauhaa elämääni mutta pelkään maailman pimeyttä.On aika lähteä opiskelemaan paikkakunnalle jossa ei ole vl.uskovia.Kaikki tulevat opiskelutoverit vaikuttavat varsin maallisilta rivoa kieltä käyttäviltä ja naureskelevat minulle.Eräskin sanoi minun olevan mäntysuopanaama.Tuo pimeys ja pahuus pelottaa minua.
231670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

naapurin tosi lahjakkaalle pojalle 70-luvun vaihteessa: lähti vieraalle paikkakunnalle syksyllä opiskelemaan, lopetti ennen joulua, joutui hoidetuksi saatanalle, menetti mielenterveytensä ja oli parikymppisenä eläkkeellä-nykyään alle kuusikymppinen kumara houruaja, voimaton ja rauhaton; näennäistä on uskon tuki oikeassa maailmassa, ihmisten keskuudessa

Äänestä
  • voi haukkua!

    Ikävä tapaus, mutta tuskin keskimäärin kannattaa opiskelijan tuollaista odottaa.

    Äänestä

  • optimistiksi kirjoitti:

    voi haukkua!

    Ikävä tapaus, mutta tuskin keskimäärin kannattaa opiskelijan tuollaista odottaa.

    mutta kun näkee ihmisen taantuvan hetkessä muserrettuna uskon taakalla ja sen jälkeistä taaperrusta seuraa 35v, ei kovin kaksisia kuvia ole vl:sta-eikä edes ainut eläkkeelle hoidettu lapsi samasta perheestä! että näin täällä pääkonttorin suunnalla parannusta tehdään

    Äänestä

Kun pystyt lestadiolaisuuden hyväksymään.

Tosiasiassa olet feikki, luultavasti osoite on:
Uusikatu 28 Oulu.

Äänestä

Vl:n opin ongelma on uskon vanhurskauden ja elämän vanhurskauden SEKOITTAMINEN toisiinsa. (eli pelastuksen ja pyhityselämän, tehden väärin ("omakäskyisestä") pyhityselämästä pelastuksen ehdon)

Uskon kautta Jeesuksen ristin vereen olemme Raamatun mukaan autuaita. "avaamaan heidän silmänsä, että he kääntyisivät pimeydestä valkeuteen ja saatanan vallasta Jumalan tykö ja saisivat uskomalla minuun synnit anteeksi ja perintöosan pyhitettyjen joukossa." (Ap.t.26:18)

Todellisuudessa Jeesus ei ollut vl eikä laatinut yhtään perinnäissääntöä.

Jos ihminen omistaa uskon vanhurskauden ja on kokenut uudestisyntymän (Joh.1:12) Jumalan armosta, silloin Pyhä Henki ja Jumalan sana alkaa vaikuttaa pyhityselämää eli erottaa ja vapauttaa ihmistä todellisista synneistä ja löytämään tasapainoisen ja onnellisen elämän. (Room.6:22)

Nyt valitettavasti RY on laatinut omat lisä käskynsä lahkohengen vaikutuksesta, koska lahkohengen voima on lakihenkisyys.

Naiset aina joutuvat kärsimään pahiten, koska ovat siihen joutilaampia ja kun ovat "heikompia astioita". (1.Piet.3:7)

Mutta, kun sinun omatuntosi on opetettu vääriin syntikäsityksiin ja vilpittömästi luulet, että Jumala ei hyväksy sinua esim. kohtuudella meikattuna jne. kaunistettuna. Siksi luulet, että menetät muka jopa uskosi, jos et teet niin kuin vl ovat sinulle opettaneet. Mutta kaiken huipuksi joudut kärsimään aivan turhaan ja annat väärän kuvan Jumalasta olemalla Raamattua ahdasmielisempi, siten pidän, että siten teet suuremman synnin. Ja, jos vielä yrität pelastua sääntöjä noudattamalla, mikä on Jeesuksen ristin työn ja veren halveksimista - siis omavanhurskautta ja suurinta syntiä. (Gal. 2:21, Ef.2:8-9)

"niin myös, että naiset ovat säädyllisessä puvussa, kaunistavat itseään kainosti ja siveästi," 1.Tim.2:9

Huom! Raamattu antaa naisille luvan kaunistautua ja koristautuakin kohtuudella. Koska Raamatun sana on aina korkeampaa kuin minkään seurakunnan omat säännöt voit aivan hyvin tässä sallitussa asiassa olla kohtuullinen. Jos, joku vl:n pappi hyökkää kimppuusi tästä asiasta ja tulen tarvittaessa henkilökohtaisesti erottamaan hänet virastaan ja tulen sinua puolustamaan selkeällä Raamatun sanalla. Tässä rikotaan jo henkilökohtaisia ihmisoikeuksia ja yksilönvapautta jopa ihmisyyttä vastaan ja ennen kaikkea JUMALAA VASTAAN.

Muista uskon vanhurskaus on uskomista, että Jeesus on kuollut syntiemme tähden ristillä, ja emme pelastu tekojen kautta, ja Raamattu kieltää omien sääntöjen laatimisen.

"Älköön siis kukaan teitä tuomitko syömisestä tai juomisesta, älköön myös minkään juhlan tai uudenkuun tai sapatin johdosta, jotka vain ovat tulevaisten varjo, mutta ruumis on Kristuksen.
Älköön teiltä riistäkö voittopalkintoanne kukaan, joka on mieltynyt nöyryyteen ja enkelien palvelemiseen ja pöyhkeilee näyistään ja on lihallisen mielensä turhaan paisuttama eikä pitäydy häneen, joka on pää ja josta koko ruumis, nivelten ja jänteiden avulla koossa pysyen, kasvaa Jumalan antamaa kasvua.
Jos te olette Kristuksen kanssa kuolleet pois maailman alkeisvoimista, miksi te, ikäänkuin eläisitte maailmassa, sallitte määrätä itsellenne säädöksiä:

"Älä tartu, älä maista, älä koske!"

- sehän on kaikki tarkoitettu katoamaan käyttämisen kautta-ihmisten käskyjen ja oppien mukaan? Tällä kaikella tosin on viisauden maine itsevalitun jumalanpalveluksen ja nöyryyden vuoksi ja sentähden, ettei se ruumista säästä; mutta se on ilman mitään arvoa, ja se tapahtuu lihan tyydyttämiseksi." Kol.2:16-23

Oulun lakihenkiset sielunpuoskarit varokaakin kiusaamasta enää suomalaisia naisia itse keksimällänne säännöillä. Jos saan vielä kuulla nuoria ja naisia sorrettavan, UT:ssa on selkeät ohjeet, miten Jeesus hoiteli nämä ihmisten kiusaajat:

"Ja hän teki nuorista ruoskan ja ajoi ulos pyhäköstä heidät kaikki lampaineen ja härkineen.." Joh. 2:15

Jeesus ei tehnyt silloinkaan syntiä, varokaa te vl:t ihmisten kiusaajat seuraavan kerran, kun te... voi ruoskat heilua, nyt on teidän vuoronne saada "hoitoa"!

Jumalan siunausta ja rakkautta sinulle ja ole vapaa Jeesuksen nimessä.

Äänestä
  • täällä?

    Äänestä

  • puupappina kirjoitti:

    täällä?

    ????

    Äänestä

  • puupappina kirjoitti:

    täällä?

    Jokainen, joka rakastaa Jeesusta enemmän kuin ihmisiä nopeasti tajuaa vl:n suurimmat harhat.

    Puupapin saarnat voit käydä lukemassa

    Laaja haku ja nimimerkin kohdalle: puupappi

    Toivon, että sieltä löydät vastauksen kysymykseesi.

    Toivottavasti joskus puhdit asiaakin. Vai luuletko, että Raamatun sanan edessä voit löytää porsaanreiän kiertää sen, koska esittäjä ei ole sinun mielestäsi kirjoittanut oikeaa nimimerkkiä. Tälläkin kertaa on asiasta kysymys, Mitä Raamattu todella opettaa ja sanoo. Onko vl:lla niin "oikea" oppi, että Raamatun sanakin on jo väärää? Tämän käsityksen saa, miksi et ota kantaa asiaa?

    Selkeään Raamatun opetukseen pitäisi sanoa: "aamen" 2.Kor.1:20, Fil. 4:20, 1.Piet. 5:11

    Jos siihen ei kuitenkaan voi, ole ystävällinen ja kerro, mitä vikaa on selkeässä Raamatun sanassa?

    Äänestä

  • puupappina kirjoitti:

    täällä?

    on puupappi ja Melperi on Melperi.

    Vaikeaa?

    Äänestä

niinkuin niitä on tällä palstalla esiintynyt. Niin sanon sinulle: Ei kannata kysyä neuvoa tai hakea tukea täätä nettipalstalta. Täällä niin paljon ilkeitä provoja. Ja juuri uskovaisen nuoren ympärillä sielunvihollinen tekee työtään lakkaamatta.
Jos sinulla on usko selvinnyt ja olet siinä vahva, ei haittaa silloin maailman tuulet. Monesti surulla on saanut todeta, että juuri opiskelemaan tai töihin lähtö toiselle paikkakunnalle on vienyt monen nuoren uskon. Ehkä uskonasiat eivät ole tarpeeksi kirkastuneet silloin nuorelle. Niin kävi itsellekin, mutta onneksi sain vielä vuosikymmentenkin jälkeeen palaamisen armon.
Houkutukset ympärillä vetävät herkästi nuorta, mutta se voi olla kohtalokasta. Monta surua maailmasta voi puseroon tarttua, jopa niin, ettei enää paluuta ole. On saanut todeta myös muutamille läheisilleni näin kaäyneen. Kuolo on korjannut maailmasta, eikä uutta etsikkoaikaa enää tullutkaan.
Aika täällä on niin kovin lyhyt, aina jälkeenpäin ajatellen tuntuu, että nopeastipa se meni. Kuolonhetki voi tulla nuorellekin aavistamatta, silmänräpäyksessä, mutta ikuisuus on ikuisuus. Ei ole yhdentekevää, missä sen haluamme viettää.

Äänestä
  • Ei yhtään sanaa Jeesuksesta, eikä hänen armostaan
    "Vain seurakunta pelastaa", katso nuori,: Vain vihtahousu puhuu noin!

    Äänestä

  • Olet imenyt syvälle sydämeesi vl-opetukset. Jos olet nuori, se on helpompi ymmärtää. Mutta jos olet jo elämää nähnyt ja elämänkoulussa suostunut jotain oppimaan, niin tekstisi on käsittämätöntä. Ei hengellisessä mielessä, vaan ihan inhimilliseltä puolelta.

    Ei tekstissäsi ollut sellaista jumalallista valkeutta, jota meikäläinen, siis eivl ei tajuaisi. Siinä oli vain vl-näkökulma karseimmillaan.

    Nuorena tuollaisen puheen kuunteleminen vei loputkin elämän halut ja elämän ilon. Valitettavasti. Tosin ei jaksanut ajatella kuolemastakaan mitään hyvää. Se herätti pelkoa, koska elämäkin oli elämättä ja ihmisten hyvä rakkaus kokematta. Sitä kaipaisi kuitenkin.

    Äänestä

  • Tekstiä kirjoitti:

    Ei yhtään sanaa Jeesuksesta, eikä hänen armostaan
    "Vain seurakunta pelastaa", katso nuori,: Vain vihtahousu puhuu noin!

    ..Kristus on heitetty taka vasemmalle jos enää sielläkään.

    Uskon kohde on oma erehtynyt ja harhautunut seurakunta.

    Äänestä

  • Korjausliike kirjoitti:

    ..Kristus on heitetty taka vasemmalle jos enää sielläkään.

    Uskon kohde on oma erehtynyt ja harhautunut seurakunta.

    siirtyivät rauhanyhdistyksen oven ulkopuolelle silloin, kun vl-herätysliike alkoi opettaa "vain me" -harhaoppia. Tähän opetukseen Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki eivät osallistu, koska kyseessä on räikeä Raamatun vastainen valheoppi.

    Lestadiolaisuuden perustaja Lars Levi Laestadius opetti Raamatun mukaisesti, että sydämenusko ratkaisee pelastuskysymyksen. Nykyiset OULUN HEINÄHATUT ja HARHAVELJET opettavat, että vl-herätysliikkeen jäsenyys pelastaa. Tämän opin he ovat keksineet päissään LLL:n kuoleman jälkeen.

    "Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."

    http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    siirtyivät rauhanyhdistyksen oven ulkopuolelle silloin, kun vl-herätysliike alkoi opettaa "vain me" -harhaoppia. Tähän opetukseen Jumala, Jeesus ja Pyhä Henki eivät osallistu, koska kyseessä on räikeä Raamatun vastainen valheoppi.

    Lestadiolaisuuden perustaja Lars Levi Laestadius opetti Raamatun mukaisesti, että sydämenusko ratkaisee pelastuskysymyksen. Nykyiset OULUN HEINÄHATUT ja HARHAVELJET opettavat, että vl-herätysliikkeen jäsenyys pelastaa. Tämän opin he ovat keksineet päissään LLL:n kuoleman jälkeen.

    "Hannu Juntusen väitöskirjan arvio Laestadiuksen kirkko-opista on mielestäni osuva, kun hän sanoo, että elävän uskon takeena ovat armonjärjestyksen kokemukset, lähinnä sydämessä koettu sovitus, ei niinkään uskonyhteisöön kuuluminen."

    http://www.teolinst.fi/luennot/sl000216.html

    ..lafka.

    Ei ihme, että Jumala on laittanut suomut VL-pomojen silmille, että eivät tee lähetystyötä.

    Ei salli harhaoppien levitä laajemmalle.

    Oletko muuten pannut merkille, että vanhemmat siionin laulut henkivät sydämen uskoa Kristukseen, mutta VL-saarnat keskittyvät oman seurakunnan korostamiseen, Kristus on taka-alalla - jos mukana ollenkaan. Ovat ikäänkuin aivan eri paria.

    Äänestä

  • Eikö ole liian paljon sanottu, että leimaat tällä lähes kaikki on "ilkeitä provoja". Toiseksi, et voi kaikkea muita, kuin itseäsi haukkua sielunviholliseksi. Itse olen ollut pitkästi yli 20 vuotta uskossa Jeesukseen ja saanut olla johtamassa monia ihmisiä Jeesuksen luo ja kastanutkin Raamatun mukaan, sillä kirjoitin vastauksen tälle rakkaalle tytölle, yläpuolella, suurella Jumalan rakkaudella.

    Se, että olette tehneet "omista säännöistä" "oikean" uskon, ja niistä luopuminen muka tarkoittaa uskon menettämistä. Siksi, siitä pitää huomauttaa vakavasti. (2.Tim.4:2-4)

    Et todellakaan osaa neuvoa nuorta terveeseen uskon elämään, vaan pelon alle. Nuoret ovat vain kerran nuoria, eikä mikään pieni ulkoinen siisteys tarkoita muuta kuin, että Jumala saa kunniaa. "Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus." 2.Kor.3:17

    En minä ole nuoria syntielämään houkuttelemassa -
    en suinkaan, vain Raamatun mukaiseen Jeesuksen seuraamiseen, elämä on elämistä varten Jeesuksen kanssa. Sääli vaan, että vl:t on johdettu sivuraiteille - jopa aivan väärille raiteille liian monissa asioissa.

    Mutta Jumala johdattaa, niitä jotka rukoillen kulkee - oikealle tielle nimensä tähden:

    "Itkien he tulevat, ja minä johdatan heitä, kun he kulkevat rukoillen. Minä vien heidät vesipuroille, tasaista tietä, jolla he eivät kompastu." (Jer. 31:9 UT:ssa: Joh.16:12-14)
    - siksi kannattaa lukea paljon Raamattua ja rukoilla Jeesusta johdattamaan ja vastaamaan asioihin. Raamatun sanan edessä väärät opetukset kaatuu, ja niistä pääsee vapauteen. Olen itse kulkenut pitkän tien ja saanut löytää todella rikkaan yhteyden Jumalaan, Pyhän Hengen johdatuksen kautta, että oikein harmittaa, jos muut elävät kituuttavat turhien sääntöjen orjuudessa ja "pilkkuja viilaavat".

    JEESUS SANOO:

    "Varas ei tule muuta kuin varastamaan ja tappamaan ja tuhoamaan. Minä olen tullut, että heillä olisi elämä ja olisi yltäkylläisyys. Joh.10:10

    "Te sokeat taluttajat, jotka siivilöitte hyttysen, mutta nielette kamelin!" (Matt. 23:24)

    Vapaus maksaa joskus, mutta Jeesus on luvannut antaa tilalle 100 kertaisesti, jos joudumme Jeesuksen tähden menettämään jotakin:

    "ja joka ei saisi satakertaisesti: nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää." (Mark.10:30)

    Luotetaan Jeesukseen, vaikka se maksaa joskus.

    Varmaan sinäkin omasta mielestäsi hyvää tarkoitat, mutta, kun et muusta tiedä, etkä uskalla tietää.

    Jumalan siunausta ja rakkautta kaikille!

    Äänestä

  • Korjausliike kirjoitti:

    ..lafka.

    Ei ihme, että Jumala on laittanut suomut VL-pomojen silmille, että eivät tee lähetystyötä.

    Ei salli harhaoppien levitä laajemmalle.

    Oletko muuten pannut merkille, että vanhemmat siionin laulut henkivät sydämen uskoa Kristukseen, mutta VL-saarnat keskittyvät oman seurakunnan korostamiseen, Kristus on taka-alalla - jos mukana ollenkaan. Ovat ikäänkuin aivan eri paria.

    suurin osa Siionin lauluista on hyviä hengellisiä lauluja. Valitettavasti ne eivät ole lainkaan sopusoinnussa SRK:n ja vl-saarnaajien valheopetuksen kanssa.

    Äänestä

  • UPDATE_7478527 kirjoitti:

    suurin osa Siionin lauluista on hyviä hengellisiä lauluja. Valitettavasti ne eivät ole lainkaan sopusoinnussa SRK:n ja vl-saarnaajien valheopetuksen kanssa.

    melperin keksimä hömppäharhamelperioppi kuin papukaija hotkilan raatilla itse tää harhaherra

    Äänestä

  • tae on kirjoitti:

    melperin keksimä hömppäharhamelperioppi kuin papukaija hotkilan raatilla itse tää harhaherra

    risoo viimeisen päälle, kun joudut elämään Raamatun vastaisten harhaoppien käärmeenpesässä eli vl-herätysliikkeessä.

    Äänestä

Erikoista.

Jo on aika tulla tynnyristä.

Äänestä

...TIESITKÖ, ETTÄ SINULTA PUUTTUU...

.... Pyhän Hengen täyteys. (Ap.t.1:4-5, 2:1-18, Joh.14:16 - 17:26)

On todella vastuutonta lähettää uskovia nuoria ilman Jumalan voimaa ja armolahjoja pois kotoa.

Ihminen, joka ei ole saanut täyttyä Pyhällä Hengellä on voimaton ja pelokas tämän pahan maailman keskellä. Vl:t opetuksesta osattomat opettavat väärin (esim. weha), että Pyhän Hengen lahja tarkoittaa vain uskoontuloa ja kieltää armolahjat. Häpeä,sellaisille Raamatun väärentäjille.

Ongelma on vain siinä, että Jumala ei voi antaa lahjansa sinne, missä kielletään Lahja vääränä tai sitä ei hyväksytä. Kolmanneksi Jumala ei anna Pyhää Henkeä voimaksi, että levitettäisiin väärää oppia. Pyhä Henki on totuuden Henki, ihmiset, jotka valheessa elävät jäävät myös osattomaksi Pyhän Hengen täyteydestä ja kasteesta.

Neljänneksi Jumala ei täytä Pyhällä Hengellä kuin uskovat. Joskus jo ennen kasteetta, mutta yleensä upotuskasteen jälkeen Tiedän, että eeräillä saarnamiehillä on lahja Jumalalta, kun ¨he rukoilevat uskovat täyttyvät Pyhällä Hengellä. Annan kyllä osotteita jos joku haluaa, mutta nämä asiat ovat normaalia asiaa "vapaissa suunnissa".

En voi ajatella päivääkään ilman Pyhän Hengen täyteyttä. Ja mitä pakkopulla usko onkaan ilman Pyhää Henkeä? No, täällä vl palstalla olen sen jäljet huomannut, kun Pyhä Henki on korvattu "lihakirveellä" ja kun sitä on heilutettu ja hengellisesti rampaantuneita ihmisiä on tullut "tuutin täydeltä".

Raamattu ei opeta, että pitäisi joka seuroissa pyydellä syntejään anteeksi. Kerro ihmeessä minulle, mihin Raamatun kohtaan, se touhu perustuu? Entä esimerkit Raamatussa?

Raamattu kehottaa anomaan, odottamaan Pyhän Hengen täyteyttä ja Pyhän Hengen armolahjoja,vvaeltamaan Hengessä ja täyttymään uudestaan Pyhällä Hengellä.

Vaikeus tulee esiin siinä, kun selkeät Raamatun sanan ilmoitukset kielletään vl:n keskuudessa... silloin nuori on todella yksin ja pelokas... ja jää yksin itkemään, ja kun "maailma" vielä hengittää niskaan, kun ollaan vielä "Egyptin puolella Punaistamerta". (ilman UT:n kastetta)

Säälittävä tilanne, kun vielä "rakkaat" ihmiset varottaa ankarasti: "älä menen vääräuskoisten vapaiden suuntien tilaisuuksiin", mutta se olisi juuri ainoa tie pois pelon vallasta, kun saisi kerrankin oikeaa opetusta Raamatusta ja voisi löytää Pyhän Hengen täyteyden. On suuri synti kieltää Pyhän Hengen alueet. Kun Pyhän Hengen alueet tulisi kuntoon loppuisi väärät opit saisivat kenkää nopeasti.

Sääli vaan, kun monen ihanan nuoren elämä uhrataan siten sielunviholliselle, kun kielletään uskon pysymisen ja eteenpäin menemiseen tarvittava Pyhän Hengen voima. Ihmiset ovat Jumalan omaisuutta eikä minkään uskonnollisen liikkeen, ei edes vl:n, vaikka he niin luulevat. Kristilliselle palstalle on oltava kristillinen julistus evankeliumin voimasta ja Jeesuksen rakkaudesta, jokaista ihmistä kohtaan.(Joh.3:16-21)

Kaikki lakihenkiset lahkohengessä kulkevat opit pitävät siitä huolen, että kukaan ei pääse hengellisesti kasvamaan, jos sallivat edes oikeaa uskoa, uudestisyntymistä (Joh.1:12, 3:3, 1.Piet.1:23) tai sitä edes vaaditaan.

Jumalan siunausta ja rakkautta Pyhässä Hengessä!

Äänestä

Olen pahoillani siitä, että toverisi on loukannut sinua, täysin aiheetta. Tuollainen loukkaava puhe on syntiä.

En ole itse vl mutta en hyväksy minkäänlaista ihmisten loukkaamista enkä pilkkaa.

Sen sijaan kannatan asiallista ja avointa, hyvin perusteltua keskustelua myös hengellisistä kysymyksistä. Kannatan valmiiden ajatusten ja uskomusten rohkeaa kyseenalaistamista.

Lestadiolaisuudessa on paljon hyviä puolia. Juuri tuo sinun kaipuusi turvallsieen yhteisöön on se asia mitä monet herätysliikkeessä mukana olevat arvostavat. Et ole koskaan yksinäinen kun käyt seuroissa ja liikut ry:n porukoissa.

Ja onhan jo tämä hyvä asia. VL-herätysliike pitää huolta kannattajistaan, ei vain hengellisesti vaan myös sosiaalisesti.

Sinulle antaisin neuvon että alat rohkeasti keskustelun sopivalta tuntuvien ihmisten kanssa, niin ry:llä kuin muuallakin. Huomaat etteivät kaikki ei-vl:t ole tylyjä eivätkä ennakkoluuloisia typeryksiä!

Toivotan sinulle mitä menestyksekkäintä opiskeluaikaa ja onnellisia hetkiä uudella paikkakunnalla. Siunausta sinulle!

t. entinen vl

Äänestä
  • Uusikatu 28 Oulu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


valoisa puoli kirjoitti:

Olen nuori tyttö ja olen saanut vl.uskosta voimaa ja rauhaa elämääni mutta pelkään maailman pimeyttä.On aika lähteä opiskelemaan paikkakunnalle jossa ei ole vl.uskovia.Kaikki tulevat opiskelutoverit vaikuttavat varsin maallisilta rivoa kieltä käyttäviltä ja naureskelevat minulle.Eräskin sanoi minun olevan mäntysuopanaama.Tuo pimeys ja pahuus pelottaa minua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu