Miksiköhän palstan

joko vertailevat Koraanin teksteja tai kyseenalaistavat uskomista yleensäkin kritiikissään.Eihän edes uskontojen tutkimus ole sellaista joka pyrkisi uskomista vesittämään.

Palstan kritiikki kuulostaa skepsikseltä kuin kritiikiltä.

Tekstien vertailu ja niistä kiistely ei koskaan lopu on se vaan sellainen homma.
Huvinsa kullakin minä en aikaani siihen tuhlaisi.

Sitäpaitsi kuka sanoo että muslimi ei voisi olla hyväsydäinen ja tekstejä tuntematon kuin ilkeä ja oppinut väärintekijä.Ei sitä kukaan ihminen voi tietää.
13563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

pyri uskomista estämään!
Jokainen saa uskoa mitä haluaa, mutta jos pyritään
osoittamaan, että Koraanissa on virheitä ja ris-
tiriitaisuuksia, niin tällöin vedotaan järkeen.
Tarkoitus on vain osoittaa, että ne oletetut fak-
tat, jolla Koraania ja islamia puolustetaan, perustuvatkin virheisiin.
Järkevä ihminen osaa vetää niistä oikeat johtopää-
tökset mutta uskossaan sokea antaa johtaa itsensä
harhaan.
Ihmisen hyväsydämisyydellä ei tämän kanssa ole
mitään tekemistä.

Äänestä

miksi uskontoja ylipäänsä on olemassa. Miksi moraalia on olemassa? Oletko niin alkeissa, ettet ymmärrä opetuksen tarkoitusta? Eikö sinulla ole mitään elämän arvoja? Etkö vertaile asioiden hyvyyttä ja pahuutta? Etkö ole koskaan lukenut Raamattua? Siitä pitäisi aika hyvin selviä, miksi uskontoja on olemassa. Minä ajattelen tällaisia, toisilla on toiset ajatukset. Ei kaikki ihmiset ole samanlaisia, eikä kirjoita samalla lailla.

Äänestä

Uskontojen tutkiminen ei ole uskontojen vesittämistä! Palstan suurimpien häiriköiden käyttäytymistä ohjaa selkeästi ennakkoluulot. He näkevät vain islamin huonot puolet, eivät hyviä.

Äänestä
  • uskonnossa voi olla huonoja puolia, että se vielä olisi hyväksyttävä uskonto?

    Äänestä

  • niin en todellakaan välitä tietää hänen hyvistä puolistaan, vaikka niitä olisikin!

    Äänestä

  • ovat varsin vahvasti esillä pilaamassa ihmisoikeuksia ja maailmanrauhaa...kuka muistelee Hitlerin hyviä puolia?

    Äänestä

  • defhsrteuht kirjoitti:

    ovat varsin vahvasti esillä pilaamassa ihmisoikeuksia ja maailmanrauhaa...kuka muistelee Hitlerin hyviä puolia?

    Hitleriä hyvällä muistelijoita löytyy maailmalta varsin korkeista asemista, mm. Iranin presidentti ja muut juutalaisten joukkotuhoa ajavat kuten terroristijärjestö Hamas.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    uskonnossa voi olla huonoja puolia, että se vielä olisi hyväksyttävä uskonto?

    Marian suura 70-71
    Totisesti, Me tunnemme parhaiten ne, jotka suurimmalla syyllä on syöstävä helvettiin.

    71. Teidän joukossanne ei ole ainoatakaan, joka ei sinne joutuisi. Tämä on Herrasi sitova määräys. hups! :)

    Äänestä

  • Uskontojen tutkimiseen kuuluu myös niiden kriittinen arviointi ja historiallisen kehityskulun selittäminen järkevin perusteluin. Uskontojen kannattajilla on paljon vaikutusvaltaa maailmassa ja usein tätä valtaa käytetään toisia ihmisiä tai kansoja vastaan. Uskontojen opetusten mielekkyyttä ja hyvyyttä tuleekin kovasti arvioida eikä näitä uskovia pidä päästää kuin koiraa portista. Jos jokin asia on Jumalasta, siitä ei löydy mitään pahaa eikä huonoa. Pänvastainen todistaa, että ihminen on taas ollut asialla, vaikka sitä nyt uskonnon kannattajien on vaikea hyväksyä selvimmässäkään pakkotlanteessa.

    Äänestä

tässäkin tuhlasit nyt ihmeen kauan aikaa turhan homman arvostelemiseen.

Et ole ymmärtänyt, että usko ja uskonnon filosofia ovat eri asioita.

Äänestä

"Eihän edes uskontojen tutkimus ole sellaista joka pyrkisi uskomista vesittämään."


Eikö sinua kummastuta sellainen "tutkimus", joka ei ikinä löydä tutkimastaan asiasta mitään vikaa?


"Palstan kritiikki kuulostaa skepsikseltä kuin kritiikiltä."

Tarkoitatko, että "palstan kritiikki kuulostaa enemmän skepstismiltä kuin kritiikiltä"?

Sitten vain perustelemaan, mitä vikaa on uskontojen epäilemisessä!

Äänestä

"Sitäpaitsi kuka sanoo että muslimi ei voisi olla hyväsydäinen ja tekstejä tuntematon kuin ilkeä ja oppinut väärintekijä.Ei sitä kukaan ihminen voi tietää."

Ei kukaan. Osuit tässä itse asiassa aivan naulan kantaan.

Tekstejä tuntematon muslimi voi olla hyväsydäminen
ja useimmiten näin onkin.
Ne, jotka tuntevat islamin tekstejä,,,


Muslimeja on erilaisia, eikä ole mitään syytä keskustella muslimeista.

Keskustellaan siis islamista! :D

Äänestä

= Islam!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kriitikot kirjoitti:

joko vertailevat Koraanin teksteja tai kyseenalaistavat uskomista yleensäkin kritiikissään.Eihän edes uskontojen tutkimus ole sellaista joka pyrkisi uskomista vesittämään.

Palstan kritiikki kuulostaa skepsikseltä kuin kritiikiltä.

Tekstien vertailu ja niistä kiistely ei koskaan lopu on se vaan sellainen homma.
Huvinsa kullakin minä en aikaani siihen tuhlaisi.

Sitäpaitsi kuka sanoo että muslimi ei voisi olla hyväsydäinen ja tekstejä tuntematon kuin ilkeä ja oppinut väärintekijä.Ei sitä kukaan ihminen voi tietää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu