Täällä oli hiljattain keskustelua, että milloin elämä oikeasti alkaa. Minun ongelmani on se, että mistä niitä elämiä saa, kun kaikki aina käskevät hommaamaan sellaisen?
Ei tässäkään ole oikein mitään järkeä, että olen yöt töissä tulen aamulla kotiin ja rojahdan sänkyyn. Herään taas puoliltapäivin syön ja istahdan koneelle. Joskus käyn kaupungissa asioilla ja kirjastossa. Illalla taas nukkumaan ja yöksi taas töihin.
Loppu vapaa-aika menee taasen harrastuksissa, joista en saa loppuen lopuksi mitään tyydytystä, vaan ne on lähinnä sitävarten, että saa ne tienatut rahat jonnekkin kulutettua ja ettei tulisi ihan hulluksi.
Lienee sanomattakin selvää, että kavereita ei juurikaan ole. Jos tottapuhutaan ja sukulaiset pois lasketaan, niin ei niitä kunnon kavereita ole yhtään.
Joku tietysti ajattelee, että kerroin vaan pintapuolisesti elämästäni, mutta valitettavasti sitä se nyt kuitenkin on.
Jotenkin turhauttavaa! Mitä mä teen? Ahdistaa! Tunnen itseni huonoksi.
Ei tässäkään ole oikein mitään järkeä, että olen yöt töissä tulen aamulla kotiin ja rojahdan sänkyyn. Herään taas puoliltapäivin syön ja istahdan koneelle. Joskus käyn kaupungissa asioilla ja kirjastossa. Illalla taas nukkumaan ja yöksi taas töihin.
Loppu vapaa-aika menee taasen harrastuksissa, joista en saa loppuen lopuksi mitään tyydytystä, vaan ne on lähinnä sitävarten, että saa ne tienatut rahat jonnekkin kulutettua ja ettei tulisi ihan hulluksi.
Lienee sanomattakin selvää, että kavereita ei juurikaan ole. Jos tottapuhutaan ja sukulaiset pois lasketaan, niin ei niitä kunnon kavereita ole yhtään.
Joku tietysti ajattelee, että kerroin vaan pintapuolisesti elämästäni, mutta valitettavasti sitä se nyt kuitenkin on.
Jotenkin turhauttavaa! Mitä mä teen? Ahdistaa! Tunnen itseni huonoksi.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Ymmärrän tunteen. Tunnen usein samoin. Tuntuu että elämä on kokoajan samanlaista ja tosi tylsää... Mutta elämä on. Arkena ainakin. Yritän epätoivoisesti antaa lohtua, mutta jos tekisit joskus jotain erikoista? Jotain mitä et arkena tee. Lomilla se on ainakin mahdollista. Mene lomalle, huvipuistoon tai johonkin mistä pidät. Mutta kaikkea hyvää sinulle! Kyllä se aurinko paistaa risukasaankin :)
Kyllä minä väliillä käyn Helsingissä ostoksilla, tai jotain vastaavaa, mutta ei se tuo kuin hetkellistä helpotusta ja eikä siinnäkään ole yksin oikein mitään hohtoa.
Vähän sama mullakin, joten jos löydät vastauksen niin ois käyttöä. Muuten samanlainen kuvailu minunkin arjesta, paitsi että vasta opiskelen ammattia, joten en tee noita yötöitä (vielä!) Kavereitakin on vain parhaimmillaan yksi kerrallaan, kun löydän jostakin toisen, ensimmäinen vaan rupeaa jotenkin loittonemaan... No jaa, sori jos tästä viestistä ei ollut mitään apua, mut nyt ainakin tiedän et en oo yksin tän ongelman kanssa. Tai siis, ole yksin yksin, tai jotain vastaavaa.
Onpas outo työ aika, tai siis se on sulle huono koska sinähän nukut suunnilleen elämäs ohi, kyllä sulla on elämä. Noh, siis kyllä kannattaa mennä yksinkin kauppoihin, tai kaupungille ja vaan kuljeskella. Minäkin sain tänään eräältä pojalta vastaan hymyn, mitä suuresti hämmästyin. Mutta sehän oli tietenkin tosi mukavaa. Siksi kannatan tätä että menet kaupungille. Mutta jos sulla ei ole mitään erityistä intohimoa, miks harrastaa näitä harratuksia, "kuluttaa rahaa" niin itsesi mukaan, kannattaahan rahaa nyt säästää. Tarviithan rahaa elääkses ja ajattele sitten kun löydät sen oikeen ja ostatte oman talon tai jtn. Joten, ehkä sun kannattaa lopettaa nää harrastuksen, rupeisit vaik sen puoleen harrastaa kaupungilla kävelyä tai jtn.
On kyllä tosi ikävää että ihmiset sanoo että hanki elämä, mitäs sille sitten ite muka vois tehä, mutta mietitäänpä järkevästi, tuskin niillä haukkujilla itsekkään on elämää. Mutta joo, voisit sä sitten ehkä yrittää saada sun työn työaikaa muutettua?
No joo tuo työ aika tuskin tulee pitkään olemaan sama eikä se ole ongelman ydin.
Sitten, jos työaika muuttuu päivään niin tulen illalla kotiin syön ja korkeintaan jotakin vähän lueskelen, tai olen netissä ja käyn nukkumaan, että eipä sekään paljoa pelasta.
Harrastuksia en kuitenkaan viitsi lopettaa, koska mitä minulla sitten enää on? Ja kyllä minulla rahaa on, se oli vain sellainen puoli humoristinen huomautus, että jonnekkin ne rahat on tuhlattava.
Näyttäähän se vähän heikkopäiselle, jos kaduilla tallailen edes takaisin?
Ei tällä menolla kyllä sitä oikeaa, eikä mitään muutakaan löydetä.
Kaikkihan eivät löydä "sitä oikeaa" välttämättä koskaan. (tosi hieno lohdutus). Tuskin se nyt heikkopäiseltä näyttää jos kävelee ihan normaalisiti kaupungilla. No jos sun nykyset harrastukset ei kiinosta, niin ehkä sun kannattas hankkia joku uus harrastus, jossa on vaikka molemmat sukupuolet. Ja, voithan käydä vaikka jossain leffassa joskus tai jotain, ja toivoa että joku tyttö istahtais viereen tai jotain. Nojoo onhan se aika tylsää mennä yksin leffaan.. Mutta, jos sulla on jtn kauppakeskuksia jossain, niin niissä vois joskus käydä. Ja muutenkin kaupassa, jos näät jonkun kivan tytön tai jtn, niin sitten vaan hymyilet ensin, ja sitten menet puhumaan. Eihän mitään tapahdu jos et tee mitään, vai mitä? :D
Niin no, meillä päin kadut ovat lyhyitä ja ostoskeskuksia ei ole.
Justiinsa tulin kaupungista.
Silmiin katsomis konstia ollaan kyllä yritetty, mutta puhumaan en hitto vieköön uskalla mennä. Mulla on viellä kumma tapa ihastua aina tyttöihin, jotka ovat varattuja, että sen puolesta en ole menettänyt koskaan mitään vaikken ole puhumaan uskaltanutkaan.
Sitäpaitsi mitä mä sille tytölle siellä kaupassa sanon? Sehän kivittää minut, kun tajuaa ettei minulla ole elämää.
Tuskin kukaan suo tulee kivittään. Siis, noh mitäsä voisit sanoa. ÖÖh. No ensinnäkin koita saada johonkin tyttöön katse kontakti, yski vaikka että saat huomion. Sitten vaan leveä iskemishymy päälle. Sitten odotat pienen hetken, etten ole ihan päälle käyvä. Muttet kumminkaan niin kauan että tyttö ehtii lähteä. Sitten jos se nyt on vaikka leipä osastolla, ja ottaa jotain leipää tai jtn, niin voit sanoa että "ai säkin tykkäät tosta leivästä" tai jtn. Ei sen tarvii olla suora iskurepliikki.. Vaan joku tylsä tavallinen jolla saat keskustelun aikaseksi. Tai sitten hyökkäät jonkun saman elintarvikkeen kimppuun kuin se tyttö. Sitten pyydät anteeksi että otit saman elintarvikkeen ja taas hymyilet, sitten voit kysyä että käykö hän useinkin siinä tietyssä kaupassa.
Kukaan ei kysy hei sulta että "onks sulla elämää". Sitä paitsi, sehän se elämä on kun sä meet juttelemaan sille kaupan tytölle. Jossain vaiheessa sä voisit kysyä että "hei, muuten lähtisit sä tän jälkeen kahville" Mulle yks tyyppi hymyili kirja kaupassa, mitä suuresti hämmästyin. Siitä se tyyppi olis helposti sitten vaan tullu jutteleen mulle, mutta kun oli kaveri mukana niin. ^^ Mutta siitä se lähtee. Siis eihän täälläkään päin ole mitään kauppakeskuksia, mutta sitten vaa ruokakauppaan useimmin käymään. Ei osta kaikkea kerralaan vaikka. (toivottavasti nyt sitten saat edes selvää)
Tais olla mun keskustelu toi 'Milloin elämä oikeasti alkaa?' Oon miettiny samaa ku sä. Kaikki päivät on samanlaisia, aina samat jutut, samat naamat, kaikki!
Mutta mä jaksan ajatella positiivisesti. Ei sitä elämää mistään saa ellei sitä itse hanki. Niinpä mä aloin hankkimaan sitä.
Tulevaisuudessa on toivoa, mutta myös pelkoja.
Uusien kavereiden hankkiminen ei varmana ole helppoa.. eikä mikään. Mutta minkäs teet?
Tyttöhän luulee, että mulla on joku keuhkotauti ja juoksee pois jos yskin. :D
No joskus olisi ollut kirjastossa kyllä hyvät saumat, mutta tyttö taisi olla liian nuori. Tuo iän arviointi on muuten erittäin vaikeaa.
Pitää kait yrittää joskus vähän jotain, jos tilaisuuksia tulee. Ei se olisi ekakerta, kun itseni munaan ja tuskin viimeinen.
Juu, anteeksi, että hieman matkin aihettasi, mutta jotenkin tuntuu, että ei tämä voi jatkua näin ja että kohta jossain räjähtää.
Jotenkin en jaksaisi edes hankkia kavereita, kun kaikki minun ikäiseni ovat sitten niitä joidenkanssa pitää lähteä baariin ja kännäilemään, tai sitten he ovat niin erilaisia, ettei ystävystyminen muuten onnistu.
Huoh! Tuntisimpa enemmin isoveljeni kaltaisia ihmisiä...
Tuskin se nyt luulee että sulla mikään keuhkotauti on. :D tai luulee jos yskit liikaa, yskäiset vain kerran, esim. "kurkun selvittämiseksi". Mutta sitten tyttö ei ehkä huomaa.. Noh sitten pidät vain jotain muuta mekkalaa.:D Niin iän arvioiminen on tosiaan vaikeaa.. Joku kolmikymmpinenkin voi näyttää alaikäiseltä (tälläistäkin olen kuullut). Joten, noh ei kai sitä sitten auta kuin vain mennä puhumaan, eihän sitä muualla selviä. Paitsi että jos tyttö on yksin kaupassa, niin luultavasti on sitten vähän vanhempi.
Ja hei, jos ittensä noloo, ei se maailmaa kaada, ja jälkeenpäin se voi vaikuttaa huvittavaltakin itsestä, ja siitähän sitten vain oppii. Eli eikun vain rohkeasti suden suuhun. Heti tilaisuuden tullen vain, etkä sitten jahkaile.
Ehkä saisit jonkun pitelemään raskasta maailmaasi sen verran, ettet ihan murskautuisi? Eikös sitä varten ole terapeutit? Kokeile edes. Mitä hävittävää sinulla on, jos elämäsi muuten murskaa sut. Lisäksi se toisi vähän vaihtelua ja jännyyttä. Tuskin littanana elämäkään niin mukavaa on.
Ei ole mikään helppo juttu noin vain mennä puhumaan. Sehän on melkein kun extreme laji, paitsi että siinä ei varmaan voi vain loukkaantua ja hävitä. Mutta aika ahistavaa ja pelottavaa ja nolottavaa. Mutta mitäpä sillä väliä?
Sinunlaisiahan henkilöitä ne kai auttavat, sellaisia, jotka näkevät maailman yhtä väsyttävänä kuin sinä. Jos vaikka voisit nähdä elämän mielekkäänä, vaikka sen nyt tuntuisikin ihan mahdottomalta.
Siinä on nyt jotain uutta elämääsi, joka poikkeaa tavallisesta. Kannattaa todella mennä, ihan vain kokemuksella sanon niin. Eikä muuten se ollut sellaista, millaiseksi ennen sen kuvittelin. Varmaan se on jokaiselle aika erilaista.
Hmm! Muuttuuko elämäni miksikään vaikka käyn terapeutilla?
Kun minusta tuntuu, että tämä ei tästä keskustelemalla miksikään muutu.
Pitäisi vaan vissiin seuraavaksi, kun joku kysyy tarttua tilaisuuteen ja lähtä jonnekin baareihin notkumaan.
Ei sulla oo mitään anteekspyydettävää. :) Ei aiheesi ollut matkimista, on varmasti monia muitakin jotka on kirjottanu samasta aiheesta.
Kannattaa kuitenkin etsiä niitä kavereita, ei sitä koskaan tiedä milloin se mukava tulee vastaan.
Yritetään, vaikka se tässä elämän tilanteessa on hemmetin vaikeaa.
Se keskusteleminen sielä on kyllä aika eriasia... kyllähän minäkin täällä joskus elämästäni puhuin ja ei siitä apua ollut, kuin ehkä joskus oli kiva purkaa tunteita, mutta muuten. Eikä se kavereiden kanssa puhuminenkaan auttanut.
Mutta sielä kun olen käynyt, se vaikuttaa. Ainakin minun kohdallani. Vielä menee huonosti, mutta silti tuntuu, että siitä elämästä voisi joskus oikeastikin tulla jotain. Ei sellaista, mitä olen ennen kuvitellut tai tavallaan haaveillut sitä oikeaa "elämää". Vaan jotain uudenlaista mukavaa elämää, äh, en osaa selittää.. mutta oon kuitenkin saanut uusia ajatuksia ja oppinut näkemään asioita eri tavalla. Paremmalla. En mää kuvitellutkaan, että jos sielä kerran kävisi, niin simbsalabim, koko elämä avautuisi uutena, hyvänä ja loistavana. Etkä varmaan sääkään.
Mutta mikset koittaisi, auttaako se? Jos sun elämä tulee olemaan koko ajaksi tuollaista, niin voihan sitä aina yrittää... mitäpä siinä voisi hävitä.
Ja jos sulla on tuommoinen mieliala lähes aina, niin ehket jaksa nähdä ympärilläsi ketään, johon ystävystyä. Tai jos sulla olisi baarissa kerran hauskaa ja tapaisit ja tutustuisit uusiin ihmisiin, niin sitten seuraavana päivänä ne ei ehkä tuntuiskaan niin ystäviltä tai jotain. Ja ehkä sulla selvinpäin loppuis kaikki puheenaiheet niitten uusien tuttujen kanssa, kun väsähtäneenä vähän kaikkeen, et saisikaan puhuttua oikein mistään.
Mutta jos sulla sattuis olemaankin parempi mieliala ja se sitten kestäis, alkaisit näkemään ympärillä kaikenlaisia ihmisiä uudella tavalla. Eikä se väsymys söis sua kokoaikaa. Etkä tarttis mitään älyttömiä ponnistuksia, kun monet asiat ei oiskaan enää niin hankalia.. ja sua alkaiskin kiinostaa tehdä lomalla jotain uutta ja jännää ja siitä saisit taas energiaa ja.. Sellastahan elämä voi olla. Mää oon alkanut näkemään pikkuisen tuollasta ympärilläni:)
Mut se on sun elämäs, tee miten haluat. Varmaan löydät vaikka netistä numeron paikakuntasi/kaupunkisi terveydenhoidon palveluihin. Ja jos huomenna soittaisit niin ehkä saisit varattua jo ensiviikoksi ajan. Tai sitten elät tuota sun elämää päiviä, viikkoja, kuukausia, vuosia... ihan miten vain.
No tämä minun oloni tulee vähän niin kuin aaltoina. Ei kaikin ajoin masenna.
Mietin vaan, että haluanko edes, että tunnen kaiken olevan OK, kun kaikki ei ole OK. Sehän on vähän niin kuin luovuttamista?
No kiitos nyt kuitenkin vihjeestä.