Menkkani ovat myöhässä ja muistakin oireista päätellen olen mahdollisesti raskaana. Ensi viikolla pitäisi tehdä testi. Pelottavaa. Olen vasta 15. Minkä ikäisinä te olette joutuneet kokemaan tälläistä?
Minkä ikäisinä olette joutuneet tekemään abortin?
Liian nuori.
141615
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
33 v.
toinen vanhus. Olen nyt jo 50 v. Tässä elämässäni olen läpikäynyt KAKSI aborttia. Silloin nuorena 20 vuotiaana huolimattoman ehkäisyn takia (=ihan oma vikani) ja sitten tämän áviomieheni kanssa ehkäisy jotenkin sotkeentu, ja tulin yllättäen raskaaksi. Meillä oli jo silloin kaksi pientä lasta, joten en jaksanut mitenkään kolmatta. Kyllähän nämä asiat on "kummitellut" mielessä vuosikymmenet, mutta jotenkin olen nykyisin jo pystynyt jättämään nämä jonnekin tuonne kauas alitajunnan tuolle puolen. Jospa nämä em.lapsukaiset on minun suojelusenkeleitä?
Voi pyhä yksinkertaisuus!!! Ensin tapat lapsia, ja sitten luulet, että he ryhtyvät suojelusenkeleiksesi!!
sen yksinkertaisuuden. Ja sen lisäksi julmuuden ja suvaitsemattomuuden. Jos kuitenkin olet alle 15-vuotias, on ahdaskatseisuutesi ja typeryytesi anteeksiannettavaa ja aika sinut siitä (toivottavasti)parantaa.
itse tulin raskaaksi ja tein abortin 16-vuotiaana
Olin 14. Abortin jälkeen iski paha masennus. Jouduin syömään lääkkeitä kokoajan. Yritin itsemurhaa. Nyt olen 16-vuotias ja olen jo pikkuhiljaa pääsemässä asian yli. Varmaan masennukseen vaikutti se että aborttini tehtiin niin myöhään. En halua pelotella sua, mutta näin mulla... Tsemppiä.
Näinhän siitä kävi, että raskaaksi pamahdin. Nyt on menossa 7. raskausviikko ja joudun vielä pari viikkoa odottelemaan ennen kun saan sen pois itsestäni. Olen 20-vuotias tyttö.
Pahallehan tämä tuntuu, mutta vielä pahemmalle tuntuisi, kun ei voisi lapselle tarjota elämisen arvoista elämää (minä ja poikaystäväni köyhiä opiskelijoita jne.). Pelottaa vain, jos ei enää koskaan voikkaan tulla raskaaksi. : /
Totta kai voit tarjota lapsellesi elämisen arvoisen elämän. Juuri sinä ja miehesi voitte sen tehdä helpommin ja paremmin ja turvatummin kuin aikaisemmat sukupolvet. Lausunnostasi näkee, ettei opintoihisi sisälly oppiaineina logiikkaa eikä historiaa.
Nuoria ja opiskelijoita itsekin oltiin mutta meillä lapsen tulo vain tiivisti opiskeluja ja elämä oli ihan onnellista.
Jos abortti tuntuu pahalle, miksi et kuuntele itseäsi?
miten parmepi yhteiskunnallinen turva tekee ei-toivotun lapsen synnyttämisestä paremman kuin viisikymmentä vuotta sitten? Ihan yhtä vastentahtoista se silti on, jos ei vanhemmaksi ole valmis. Usko pois.
Siinä historiaa ja logiikkaa riittämiin.
***
26-vuotias.
Voimia sinulle ja onnellisempaa tulevaisuutta!
39-vuotias.
koe luopumisen tuskaa ja ikävää ehkä voimakkaamin näin keski-ikäisenä. nimim. Saman kokenut
abortin 39 - vuotiaana ? Onko sulla ennestään lapsia ?
21-vuotiaana, ja äskettäin.
Toki abortti toimenpiteenä pelottaa iästä huolimatta, mutta oma suhtautuminen ja sen mukaan tilanteessa eläminen nousevat ratkaisevaksi tekijäksi. Itse toimin alussa nopeasti ja päätin olla rohkea loppuun saakka, yritin olla ajattelematta tulevaisuutta lapsen kanssa, "-mitä jos".
Olimme puhuneet avopuolison kanssa useasti siitä, mitä tekisimme, jos sattuisi käymään niin että raskaus yllättäisi. Olimme molemmat aina vakaasti sitä mieltä, että lapsia emme haluaisi. Kun ehkäisy petti, ja sain tietää olevani raskaana suhtauduin siihen aluksi hyvin neutraalisti. Olin varma että lasta en halunnut, kun ehkäisyä kerran käytin.
Raskauden keskeytystä varten sain ajan matkan takia vasta neljän viikon päähän, joten kun aika ennen keskeytysajankohtaa sitten kului, mietteeni muuttuivat "melko" radikaalisti. Yritin puhua (jankuttaa) miehelle perheestä ja uudesta elämästä kolmisin, siitä huolimatta että elämäntilanteemme takia se voisi olla erittäin hankalaa. Olin välillä innoissani raskaudesta, sitten muistin todellisuuden. En oikein tuntenut itseänikään noina viikkoina, luulen että myös hormonit vaikuttivat ajatuksiini paljon.
Hyvin kielteisten vastauksien siivittämänä (miehen puolesta) mietin jo hetken omaa elämää erillään miehestä, ja välillä tein hänen olonsa hyvin "pahaksi", esittämällä "uhria" tilanteen takia, johon hän olevinaan pakottaisi minut.. Tietenkään näin ei ollut, koska viime kädessä päätös olisi minun.
Tajusin että olemme rakentaneet suhteemme alusta asti rehellisesti kaksin, enkä voisi pettää miestäni vahingon takia, jota kumpikaan ei ollut alunperin tahtonut ja josta siis olimme keskustelleet useasti. Elämä muuttuisi täysin yhden tunteen vallan takia, jonka jatkuvuudesta en voinut olla mitenkään varma, eikä yhdessä "suunniteltu" tulevaisuus ikinä tulisi toteutumaan kohdallamme. Rakastan kuitenkin miestäni, onhan hän oma puolikkaani, jolla on oikeus mielipiteeseen jälkikasvun haluamisesta samalla tavalla kuin minullakin.
Luulen että jos olisin saanut ajan aikaisempaan ajankohtaan, asia ei olisi ikinä noussut niin vaikeaksi ja suhdetta horjuttavaksi tapahtumaksi kuin mitä siitä lopuksi tuli. Nyt muutama päivä keskeytyksen jälkeen, olen tyytyväinen päätökseeni. (Vaikka välillä käynkin täällä vuodattamassa ja lukemassa aborttikeskusteluja mielipuolen tavoin. :D )
Mutta neuvoisin, että itsen kanssa keskustelu ja käytännön asioiden läpikäyminen myös esim. perhesuunnittelussa auttavat hyvin paljon.
Toivottavasti sinä saat tukea lähipiiristä, tässä virtuaalitukea, *halaa*.
...........................................
("Vilkaise peiliin siellä näet sen yksinkertaisuuden. Ja sen lisäksi julmuuden ja suvaitsemattomuuden. Jos kuitenkin olet alle 15-vuotias, on ahdaskatseisuutesi ja typeryytesi anteeksiannettavaa ja aika sinut siitä (toivottavasti)parantaa."
--> tämän kirjoittaja lienee ITSE tuntevan parhaiten tuon ahdaskatseisen ja typerän tyypin.)