Tänään oli lehdessä ensirakkauteni kuolinilmoitus.
Vuosikymmeniin en ole häntä tavannut, joskus ajatellut, miten hänen elämänsä mahtoi mennä eromme jälkeen.
Surijoita ilmoituksessa oli useita, niin että kai hänellä oli onnellinen elämä, perhe ja lapsia ja lapsenlapsia.
Niin kaukainen on se aika, jolloin sydänsuru hänen vuokseen oli raskas ja vaikea kestää. Nyt ajattelen häntä vain hieman haikein mielin.
Elämä meitä kuljettaa eri suuntiin.
Kai se oli "tähtiin kirjoitettu", että löysimme uudet kumppanit ja eri elämät.
Vuosikymmeniin en ole häntä tavannut, joskus ajatellut, miten hänen elämänsä mahtoi mennä eromme jälkeen.
Surijoita ilmoituksessa oli useita, niin että kai hänellä oli onnellinen elämä, perhe ja lapsia ja lapsenlapsia.
Niin kaukainen on se aika, jolloin sydänsuru hänen vuokseen oli raskas ja vaikea kestää. Nyt ajattelen häntä vain hieman haikein mielin.
Elämä meitä kuljettaa eri suuntiin.
Kai se oli "tähtiin kirjoitettu", että löysimme uudet kumppanit ja eri elämät.
Vastaukset 53
Vanhimmat
etta taakse jaanytta kaipaamme koko elaman. Miksi se on niin mahdotonta ottaa yhteytta ja keskustella entisen ystavan kanssa..
Kuitenkaan kukaan ei menettaisi mitaan,koska "tuttujahan" ollaan joka tapauksessa.
Vuodet ovat kasaantuneet taakseni. Olen miettinyt mita ja minne elama on kutakin kuljettanut.
Olen muutamia ajatellut lahestya viestein/??/??/??
Rohkeus puuttuu.On vaikea tietaa miten yhteyden ottooni suhtaudutaan.
Itse olen avoin ajatukselle.
Kuinka sina?
Olen samaa mieltä siitä taakse jääneestä elämästä kyllä moni entinen ystävä varmaan ilahtuisi yhteyden otosta mutta kun sitä ollaan niin arkoja etteivät luule että kalassa ollaan, joskus minä ainakin haluaisin nähdäkin nuoruuden ystävän onko hän vanhentunut niinkuin minä ja kuinka suhtautuisi minuun mitä minä tuntisin vaiolisinko vaan nolo, on paljon ajatuksia nuoruuden ajoiltakin joskus nousevat pintaan ainakin minulla.
Mutta en muista enää esim. koulukavereitteni nimiä! Muutin lapsena useaan kertaan, joten olin vain muutaman vuoden samassa koulussa. Aina tuli uudet kaverit ja vanhat jäivät.
Ensirakkautenikin oli opiskelutoveri, joten eri suuntiin sitten lähdettiin, eikä edes tietoa, minne toinen joutui.
Työ, uudet tuttavuudet ja elämä oli silloin niin kokonaisvaltaista, että ei sitä joutanut menneitä haikailemaan, kun surut oli surtu.
Jos nyt haluaisin tavata menneen elämäni ihmisiä, en osaisi edes etsiä, sillä en tiedä, mistä aloittaisin!
... otin kerran puhelimeni käteen ja katsoin oliko sellaiselle henkilölle numeroa, ja oli. Keräsin rohkeutta ja soitin numeroon terveisiä yli 40 vuoden takaa. Juttelimme, soittelimme, ja edelleen ollaan jotenkin yhteydessä aina joskus. Mutta kyllä se vaatii rohkeutta, paljon rohkeutta palata sinne vuosikymmenien taakse.
kunhan on tietoinen että ei loukkaa ketään. Toisinsanoen henkilön pitäisi olla vapaa.
Kuitenkin niin sanotut nuoruuden rakkaudet ovat eläneet eri puitteissa kuin henkilö joka haluaa yhteyttä, käytös tavat ja ikä sekä muuttunut luonne on tehnyt tehtävänsä, sekin on otettava huomioon. Kun ei penkoisi niin, nuoruuden ihanat ajat saattaisi jäädä muistojen kansioon, kauniimpana muistona.
Näin välttyy pettymyksiltä.
Minulle kävi niin, kun oli pikkujouluaikaa, olimme ravintolassa, kuinkas ollakaan, kun tanssin huomasin nuoruuden rakkauden, samoin huomasi hän minut. Ei mennyt puolta tuntia kun perheriita oli valmis heillä, vaikka emme sanaakaan sanoneet toisillemme. Kotimatka alkoi kummallakin, mutta vain eri aikaan.
...minulla kävi hyvin, tottakai selvitettiin, minkälainen tilanne oli olemassa, ja myöskin kuinka jatko menee, ei kaikilla valitettavasti ole samanlainen tilanne, mutta onhan kuitenkin yhteisymmärryksessä aivan kiva saada tietoa nuoruudenkin aikaisista tapahtumista
Loukkaamisen riski oli suuri, mutta otin sen ja lähetin onnittelukortin kirjekuoressa merkkipäivänsä johdosta. Jonkun ajan kuluttua sain häneltä kauniin kirjeen muisteluineen.
Aikaa oli kulunut 50 vuotta heilasteluistamme.
Ehkä puoli vuosisataa riittäisi väliä, niin että entisen heilan yhteydenottoa ei enää pidettäisi uhkana.
Toisaalta, missä on se nuori ja kaunis pari, joka silloin kulki käsi kädessä sydän onnea tulvillaan?
Nuo kaksi harmaata, ylipainoista, sydänvaivaista jne. eläkeläistäkö?
On ehkä viisainta pitää kauniit muistot. Turhaa niitä lämmittää enää.
Ja minulle se ei nyt enää siis onnistuisikaan, ainakaan tässä nimenomaisessa tapauksessa, josta kirjoitukseni aloitin.
Olisitpa vielä kertonut mitä tunnelämässäsi tapahtui. Olisitko halunnut vielä tavatakin hänet? Jatkaa siitä mihin nuorena jäi, jos se olisi mahdollista.
Kauniilla kirjeellä hän muisti sinua, hieno ele.
Kai muistat säilytää, ikuisena muistona nuoruuden ajoilta.
Mitäkö minulle tapahtui kiitoskirjeen saatuani?
Kirjeen sanoma päättyi toteamukseen, että perheessä oli sairautta ja hänen panostaan tarvittiin (en ollut kosiskellutkaan tapaamisiin!). Onnellisena palautteesta siirsin kirjeen muistojeni laatikkoon. Melkeinpä eniten lämmitti tieto hyväntahtoisen anoppiehdokkaani vahvat mielipiteet erostamme.
Elämänkulku ei aina ole niin yksinkertaista!
Sen verran kirje aikaansai, että kaivoin sen aikaiset valokuvat - jotka aikanaan mieheltäni piilotin - esille, ne saivat nuoruusalbumissani parhaimman paikan. Miten nuoria ja kauniita olimmekaan!
Josko olisin halunnut tavatakin? Kyllä. Ystävinä. Kuulla kuulumisia, selvitellä erinäisiä epäselvyyksiä, syitä taholtani.
Oi, nuoruus!
Mikähän siinä on, että se nuoruudenrakkaus herättää nykyisessä kumppanissa voimakkaat tunteet pintaan, vaikka ilmiselvästi kaikki se entinen on ollut vuosikymmenet poispyyhitty!?
Vain katse, ja riita oli valmis!
Ei ne vuodet häivytä nuoruuden aikoja, vaan ne palaavat muistiin tuoreina ja vastaelettyinä, ja ilmeisesti mitä vanhemmiksi tulemme, sitä tulisimpina!
En usko kuitenkaan, etä nuoruudenrakkautta voi sytyttää uuteen leimuun enää vanhoilla päivillä. Liian paljon on tapahtunut molemmille.
Vaikka onhan niitä kauniita tarinoita joskus kuultu, kun kaksi leskeä on kohdannut toisensa vuosikymmenten jälkeen.
Harvassa ne tarinat kuitenkin lienevät.
että meissä kaikissa on kuitenkin jotain joka ärsyttää toista, sehän voi olla vaikka totuttu tapa. Ärtymys puhkeaa kun on pienikin aihe, esim. muistella nuoruuden rakkautta, vaikka vaan ajatuksissa.
Olen samaa mieltä unohtamisesta, nuorena rakkaus oli niin viatonta ja rehellistä. Olenkin sitä mieltä että se aika on elämän parhainta aikaa. Tulevista huolista ja murheista ei ollut tietoakaan. Sitä uskoi vain suuriin tunteisiin.
Eihän eletty elämä voi vaikuttaa, etteikö esimerkiksi kaksi yksinäistä voisi olla yhdessä, molemmilla on vain oma elämänsä, ollut ja mennyt. Onhan vanhallakin tunteet tallella, mutta vanhana on vain vaativampi. Siksi luulenkin että yksineläjiä on paljon. Vaaditaan toiselta paljon, miettimättä itseään.
Olin -50 luvulla mielettömän ihastunut poikaan, jonka kanssa tiemme sitten erosivat enkä tiennyt hänestä muuta kuin että hänkin oli mennyt tahollaan naimisiin, saanut kaksi lasta kuten minäkin. Kymmenen vuotta sitten sain yllättävien sattumien kautta tietää hänen työpaikkansa ja sen että hänkin oli eronnut. Tein tikusta asiaa ja soitin. Hän kertoi juuri edellisenä iltana katselleensa albumista yhteisiä kuviamme -50 luvulta ja halusi oitis tulla minua tapaamaan.
Mitkä ainekset romanssille...
No, keskustelut menivät vähän hyvää-päivää-kirvesvartta-tapaan. Ilmeisesti hän oli odottanut tapaavansa sen 50-luvun hoikan, tummatukkaisen tytön kauniisti ikääntyneenä, koska sanoi moneen kertaan: - En mitenkään osaa kuvitella sinua vaaleatukkaisena (ei halunnut sanoa "harmaa!") Enkä ollut enää yhtä hoikkakaan
kuin ennen. Itse hän oli yllättävän "hyvin säilynyt". Olemme tapailleet sen jälkeen kerran kesässä, jolloin hän on ohikulkumatkallaan poikennut kahvilla luonani. Hän soittelee, minä lähetän hänelle joskus sähköpostia, keskustelemme tyypillisistä ikääntyvien ihmisten asioista, mutta romanssia meidän välillemme ei ole syntynyt. Minulle on selvinnyt myös se seikka, että häntä kohtaan 50-luvulla tuntemani tunteet olivat olleet paljolti rakastumista rakkauteen, ihastukseni kohdetta en silloin edes kunnolla tuntenut! Nyt tunnen paremmin ja tiedän, että ei meistä olisi tullut onnellisia silloin eikä tulisi nyt. Mutta ystäviä tulemme edelleen olemaan.
tapasin tämän tuttavani nyt uudelleen,
hän sanoi, ei siitä mitään tullut.
Ainoa asia, mikä nyt on tärkeätä,
on oma terveys molemmille.
Ei jaksanut ruveta hoitajaksi
vanhana.
Tuo mies ei olliut aktiivinen kotitöissä,
olisi pitänyt aina pyytää apua.
Ja sitten se apu oli niin suurta armoa että!
Tuttavallani oli oma mies, joka katsoi kotitöiden olevan yhteistä työtä, ei "äidin auttamista".
Hänen mielestään äidin auttaminen oli esim. takin laittamista päälle, oven avaamista yms. Kaikki kotityö oli miehen mielestä molempain yhteistä.
Oli vaikea sen jälkeen ryhtyä passaamaan olutta sohvassa kittaavaa "urheilijaa", joka huonokuuloisena piti formulat täysillä.
ja kun ne loppuivat, käänsin MTV 3:lle. Sieltä tuli Pentti Siimeksen ja Ritva Valkaman tapaaminen
puistonpenkillä kirjeenvaihtoilmoituksen johdosta, lopussa tosin yllättäen selvisi, ettei Ritva ollutkaan tullut siksi paikalle.
Mutta se ulkoinen habitus sillä Ritvalla monine
leukoineen oli niin mainio, mies muisteli vaimoaan, joka oli ollut "niin kaunis".
Silti olisi toivonut Ritvan seuraa.
tuntenut! Nyt kun olisi vihdoin aikaa,
haluisi nähdä ja jutella,
mutta jos toinen käsittäisi väärin,
kun ollaan leskiä.
Aioin minäkin katsoa Siimestä ja Valkamaa,mutta unohdin. Omasta tapauksestani se vielä, että voihan olla, että silloin kun hän sanoi että ei osaa ajatella minua vaaleana, menin niin kipsiin, että se osaltaan on aiheuttanut välillämme olevat jännitteet. Ja on siinä monenlaista muutakin, mutta ei kaikkien muidenkaan vuosikymmenten jälkeen toisensa tavanneiden välille synny uutta romanssia. Naistenlehdet hehkuttavat vain niitä, joille syntyy.
nuoruudenrakkautensa kanssa, jolla oli kolme lasta, turkulainen lääkäri.
Tältä ystävän tyttäreltä oli mies kuollut auto-onnettomuudessa, joten leski oli hän(kin).
Tuo tytär kuoli oltuaan kolme vuotta naimisissa.
Avioliitto oli ollut onneton, pelkkää työtä yksin kotona eivätkä lapsetkan tykänneet.
.
Nainen ei unohda koskaan miestä, jonka olisi voinut saada,
eikä mies unohda koskaan naista, jota ei voinut saada.
huonossa suhteessa.
Eronneita kannattaa välttää, jokin syy on ollut siihen, että ero on tullut.
Olisin kanssasi samaa mieltä siinä, että eronneita kannattaa välttää.
Väittävät nämä eronneet kuitenkin niin, että he ovat "koulutetumpia", sopeutuvaisempia. Tiedä häntä sitten.
Onhan tuo elämä ehtinyt opettaa kaiketi meitä kaikkia jo tähän ikään mennessä, materiasta se lienee enemmän kiinni.
viallisuuttaan yhtään, näin olen useinkin huomannut.
Vaikka olisi miten selvä vika itsessä, hän on sitä mieltä, että vika on aina toisessa osapuolessa.
Näin hänen kierteensä jatkuu.
Tämä ei sulje pois sitä, ettei leskissäkin olisi sairaita.
Vikamme on tietenkin meissä kaikissa, mutta omien vikojensa tiedostaminen ja analysointi, erittely, ymmärtäminen, tekee yhteiselämän mahdolliseksi ja onnelliseksi.
Pienet lapsensa jättävä mies on ihmispeto.
Elämä parkkiinnuttaa, se on elämän laki.
Jo kolme ilmoitusta olen lukenut. Alkaa lähetä oma vuoroni, joten on laadittava itselleen.
Menneet on meneitä ja niistä ei suuria rikastu.
Kun en ollut silloinkaan tarpeeksi hyvä niin kuinkas nyt voisin olla.
Saa miun puolestani hakee sitä hyvää miestä .
Nyt ei kelpaaa minulle mahtaako kelvata jollekin toiselle .
"Onnen pekka" olen kun en kelvannut, löysinkin paljo paremman joka on ollut minuun tyytyväinen.
oli mukavaa istuskella rannalla, kulkea rinnakkain niittypolkuja tai hiekkateita...sydan rinnassa lyoden tuhatta ja sataa.
Jos ei ,niin tuskin edes muistaisit silloista ystavaa.
Eihan kaikki ole voineet, syysta tai toisesta, elaa nuoruuden rakkaansa kanssa.
Han, jonka kanssa elaa tata paivaa, on juuri se oikea kumppani, paras mahdollinen.
Yhteydenotto ei i tarkoita etta on rakastanut vain ja ainoastaan kaukaista ystavaa.
Niin silloin,mutta arjessa hanta, jonka kanssa arjen on jakanut. Hanta jonka kanssa kokenut tahanastisen elaman kiemurat, iloinnut, murehtinut, soutanut suvannot.
Han on elamamme prinssi tai prinsessa.
Eihan nuoruudenrakkaus ole uhka.
Hanen kanssaan eletty aika on historiaa.
Yhteiselon mahdollisuus on aikanaan punnittu, Ymmarran, etta asialle on laitettu piste.
Ystavyys ei katoa mielesta ja siksi yhteiset muistelot olisivat mielenkiintoisia...
- jos voi/voisi-- jos se on mahdollista.
Mielekiintoista olisi kuulla jokin sinun tarina kaukaa menneisyydesta.
Tarina joka on koskettanut syvasti.
Odottaen......nostalkiaa.
Tuntuu kuin sinua vaivaisi pieni katkeruuden poikanen, puuttuuhan kokemuksesi sen toisen kanssa avioliitossa olosta. Voiko sitä noin sitten sanoa, että löysit paremman.
Tämä pisti minut vastaamaan sinulle! Voisi olla yllättäväkin lopputulos jos sen olisit kokenut, mielestäni kahden kaupassa on suuri ero, jos suhde perustuu suureen rakkauteen, tai vaan jos otetaan toinen muista syistä.
Lopputulos sinulla on kaitenkin ollut hyvä, näin ymmärsin. Olet saanut viettää tasapainoisen ja turvallisen elämän. Sinut on hyväksytty juuri sellaisena kuin olet.
miesten ja poikien.
Joten lykkyä vaan. Riitta -Leena.
Kohta et kyllä kelpaa kenelekään .
Et ilmaiseksikään.
Totuushan on se, että et sinäkään olisi huolinut, ellei hän olisi kelleen muullekkaan kelvannut.
Yritän vain puolustaa tuntematonta, mutta kuitenkin naista.
Parasta kun nielaiset kitkerän kalkin.
niin se sykki,
vaikka poika vain kulki rinnalla konventista portille saakka, eikä toista uskaltanut edes suukotella, ei edes lähestyä, vaikka tanssiessa oltiin oltu lähellä.
Voi miten komea poika olit, teki mieli kirjoittaa nimesi tähän!
"Maailma sitten vieroitti
pois meidät toisistaan,
vaan sua armas iäti
mä muistan ainiaan."
kun perheet joutuvat isän työn takia muuttamaan.
Tuon komean pojan perhe muutti Munkkiniemeen sieltä kaukaisesta ruotsalaisesta rannikkokaupungista, ja siihen aikaan välimatkat olivat pidempiä kuin nykyisin.
Nythän maailma on pienentynyt, kun liikenneolot ovat toiset.
Mutta ne aamuhartaudet juhlasalissa, jolloin tuo poika seisoi takanani, vuosi ennen noita kotiinsaattamisia, ne olivat tunnetta täynnä!
Minähän sen eron tein.
En halunnut sen jälkeen kun alko jako" lasku" hänellä.
Kyllä minulle kelpas monta kertaa, mutta se jako kun olikin Riitta-Leenan pääasia, en sano kummpaisen pään...
Onnenpekka olen.
Aisankannattaja minusta siinä olisi tullut , jos olisin jatkanut...
tv.ohjelman jossa yli 80v.ihmiset viettivat haita 60-vuoden takaisen "rakkaustarinan" perusteella?
Sotapoika ja hanen pyoraileva tyttoystavansa ns. saivat toisensa.
Aikamoinen tarina.
Teit päätöksen, mutta tuntuu kuin oisit katkera hänelle. Olet katkera, kun sinulle jäi rakkauden tunteeet jäljellle, muistuttamaan hänestä. oisko näin?
Se on täytynyt olla tosi rakkautta, mutta mikähän oli nuorena kun ei viety asiaa loppuun asti?
En tosin katsonut, mikä harmi.
Mihin ihmeeseen nuo ÄÄ:n pilkut tipahtavat. Haluaisin sellaisen kirjoittimen, etta tulisi vahan eksotiikkaa...
oletkos koulutettu psykologi oikein kun noin analysoit tuntemattomia ihmisiä , rajota nyt vähän!
Olen itseoppinut kun joutuu vastailemaan tällaisiin kirjoituksiin kuin nim.... jopas nyt.
nyt mene itseesi, vanha ihminen, tuommoista palautetta annat hianolla recatulla nicilläs ihmisille, jotka rakkaussuruistaan kertovat. Sitten vielä JOUDUT vastaamaan, oikein alentumaan, tämmöselle kurjalle puskanikille.
Käskit mennä minua itseeni...siellähän minä oonki, ja sieltä näpäytin sinua. Miksi puutuit kahden vieraan ihmisen keskusteluun? Menisitkö itseesi! En joutunut alentumaan, kun sinulle vastasin, olen siellä ollutkin, niinkuin sinäkin.
Lopuksi vielä, lueppa uudelleen mihin minä annoin sen vastauksen. Vain puolustaakseni toista naista, jota hän löi julkisesti nimellä kuin,,,,vierasta sikaa, aivan ala-arvoisesti.
Tämä varmaan riittää selvitykseksi.
ja sen aiheuttamat myllerrykset.
On se ollut kova paikka monelle. Kyllä sota saa paljon pahaa aikaan. Tuhosi kodit vei perheen isät ja sulhaset ja lapsista vanhimmat. Kova on kohtalo ollut.
säälin typerää naista.
Tämä pitäs selitää kirjoitamiseni syyn.
Mutta eihän se ole minulta pois, mitä tekee niin tehköön.
Tämän sanoin jo kauan sitten, miksi siittä kannattaa puhua kunhan tuli sanottua.
Jotenkin asia sinua kaivelee, kun kerroit että asiasta on kauan ja vielä muistelet.
Kuules jos totta on kun kerrot, niin hän on voinut mennä avioonkin, ja sanotaan että näistä (LYYLI leväperäisistä)saa hyvän puolison, mene ja tiedä?
Hyvä ettet tykännyt huonoa, kun olen antanut sinua arvostelevaa palautetta. Asiasta oli mukava kirjoitella. Vaikka vieläkin jatkaa.
Miten olisi mennyt niillä muilla poluilla, joita emme valinneet, jää arvoitukseksi.
Meille on luoja viisaudessaan antanut vain yhden polun jonka saamme kukin aikamme vaeltaa.
Mielikuvissa kuljemme toisia polkuja.
Unelmoimme, etta toisenlaiset valinnat olisivat johdattaneet elamaamme pivettomien poutapaivien ja kukkaisten niittyjen kautta.
...mutta, joskus unelmissa ja muistoissa on hauska viivahtaa...
Aina kun epäonnea sattuu ja tapahtuu, sanomme: "Jos olisin lähtenyt vähän aikaisemmin, niin...", "Miksi en sanonut/tehnyt, niin kuin ensin ajattelin!"
"Olisi pitänyt..."
Mutta kun elämä menee kohdallensa, ei tule mieleenkään moinen päivittely. Olemme tyytyväisiä hyvään onnemme, emmekä jossittele.
Moni jossittelee koko ikänsä jotain nuoruudenaikaista rakkausjuttuaan. "Miksi sanoin, miksen sanonut, miksi hän ei sanonut"...jne.
Minullekin tuli haikea mieli vuosikymmenien taakse, mutta menihän se ohi. Minulla on ihan hyvä elämä edelleenkin käsissäni ja ympärilläni.
JOS olisi toisin, kulkisin nyt varman surun murtamana. Myötätunnolla ajattelen hänen läheisiään.
Tässäkin ketjussa joku on jäänyt miettimään menneitä.
Elämä eletään kerran vain. Turha haikailla muita mahdollisuuksia!
kuin
mitä itse olemme kokeneet tai välttämättömänä eläneet, (ainakin pääkaupunkiseudulla, jossa seinät ja katto maksoivat mahdottoman paljon) -
aiheuttaa kuilun meidän väliimme.
Kun nuoripari esittelee makuuhuoneensa alati muuttuvat ikkunaverhot, jotka ovat Maija Isolan suunnittelemat,
niin mieleen tulee ne kaikkein halvimmat, mutta kauniit verhot, joita makuuhuoneemme ikkunoissa pidimme, pesimme ja silitimme.
Haikealta tuntuu sekin päivä, jolloin nuo verhot silmien eteen palautuvat.
(Olisiko ollut uuden ketjun aihe? -Miksi ei yhtä hyvin tämänkin.)
Noiden edellälueteltujen lisäksi.
Ja jos on auto välttämätön kaiken päälle, niin kyllä silloin pienten lasten perheissä sai olla tarkkana kaiken sellaisen kanssa, mistä voi tinkiä. Ruuasta ei voi, eikä sen laadusta.
Mainittujen verhojen hinta on viisi-kuusi kertaa kalliimpi kuin tavallisten, silti, niiden kauneutta en kiistä.
Samahan koskee myöskin merkkivaatteita.
juttu kun kaikilla on samanlaiset verhot- marit!.
Ei ennenaikaan matkittu niin perusteellisesti naapureita.
Merkki vaatteissa ei ole laadun tae.
Nimim. niin monta kertaa pettynyt.
hyvään suuntaan, niin se on.
Mutta kauniit ne "HEINÄ"-nimiset ovat, sitä en kiistä.
Naisten juhlamuoti, mitä olette mieltä?
Nauroimme katketaksemme, kun yksi vieraistamme esitti Linnan juhlien pukuja katsellessamme, että jos käännettäisiin juttu niin päin, että naisilla olisi kaunis, asiallinen housupuku ja kauniit, kiiltävät tasapohjaiset kengät,
ja mies kulkisi puolialasti vierellä korkeilla koroilla pippeli puoleen väliin asti näkyvissä...
DDDDDDDDD
juuri noin, kun vaihdetaan osia. :DDD