Mun kohdalla asia on valitettavasti selvä. Sen myöntäminen muille ei ole, ja itsellekin sen myöntäminen on tuskallista. Olen kuitenkin sama nainen kuin aikaisemminkin. Pukeudun kuin miestäni varten – kauniiksi. Miksi olen näin pahasti epänormaali? Onneksi äitini ei enää elä, sillä tätä hän ei ymmärtäisi. Miten kauan muilla on kestänyt vai onko olleenkaan?
Miten kauan kestää, että voi myöntää olevansa lesbo?
Matleena1206
101901
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Eikä loppua näy.
En ole osa lesbokulttuuria. En tunne paljon lesboja. En käy lesbobaareissa.
Päättömästi rakastuin naiseen jonka psykologia oli sellainen, että hänellä tuhoisuus oli kääntynyt itseä kohtaan (anoreksia), joten hän oli minulle täysin turvallinen ja minua uhkaamaton.
Nyt,
a) mitäpä jos sattuisi anorektinen tms. mies joka ei voisi uhata minua millään tavalla. Ihastuisinko?
b) johtuiko ihastuminen siitä että kerrankin pystyin kommunikoimaan jonkun kanssa ihminen ihmiselle ilman haarniskaa VAI hänen sukupuolestaan?
Voiko olla vääränlaista lesboutta? Vankilassa ym. laitoksissa on samansukupuolisia suhteita. Ne eivät kuitenkaan ole sama kuin "aito asia". Vai ovatko?
Voiko siis olla lesbo väärin?
VAI onko kysymys vain heteroiden määrittelystä?
pullollaan reppana-miehiä... löytyy alkoholisteja, peräkammarinpoikia, asunnottomia, mutta eivät he taida kuitenkaan kiinnostaa?
Taisinkin kirjoittaa löysistä miehistä, joilla ei pysy edes housut jalassa ja räkä sisällä sinne.
tilanteessa. Asian ymmärtämiseen meni pari vuotta, helpotti tajuta mistä oikein oli kyse kun elämä heteroliitossa tuntui vankilalta. Sitten kun asia oli itselle selvä sen myös vähä vähältä hyväksyi. Jaksamista Sinulle!
On hyvä ymmärtää milloin on itse oman onnellisuutensa este. Kyllä jokaisella on oikeus onnellisuuteen, vaikka sitä voi olla vaikeaa toteuttaa käytännössä.
Ihmettelen vain, että jos on mennyt naimisiin niin eikö sitä rakkautta ole kuitenkin joskus ollut? Ja eikö sen eteen voisi sitten tehdä töitä uusien valloitusten tekemisen sijaan. Tietenkin seksuaalisuus on muuttuva asia, eikä kukaan ole suhteessa yksin, mutta ei seuraavakaan suhde varmaan kauaa kestä jos edellinen ei ole kestänyt. Suin päin suhteeseen?
Ei -ääni
Kirjoittanut: SinatraF 15.1.2007 klo 08.26
”Ihmettelen vain, että jos on mennyt naimisiin niin eikö sitä rakkautta ole kuitenkin joskus ollut? Ja eikö sen eteen voisi sitten tehdä töitä uusien valloitusten tekemisen sijaan?”
Tämä ei ole näin suoraviivaista. Miten joku lesbo pysyy tekemään uusia valloituksia? Kun rakkaus on sisäsyntyistä, jäävät valloituksen tekemättä. ”Lahjana saatu rakkaus on lahja”, missä on jo tekemistä.
"Ei -ääni
Kirjoittanut: SinatraF 15.1.2007 klo 08.26
Ihmettelen vain, että jos on mennyt naimisiin niin eikö sitä rakkautta ole kuitenkin joskus ollut? Ja eikö sen eteen voisi sitten tehdä töitä"
Minulla oli kumppanuusavioliitto, teimme yhdessä Herran työtä.
Herran siunaus avioliitollemme oli kuitenkin perin lyhyt.
Pieni Silkkinen II:n kanssa olen silkkistellyt paljon pitempään ilman mitään siunauksia.
Kyllähän niitäkin joillekkin saattaa tulla?
Molemmat pelkäsimme maailmanloppua niin vallan. Hän tosin minua sen verran vähemmän, että AFAIK hänellä on nykyään lapsi(a).
Itse elin 10 vuotta suhteessa naisen kanssa saman katon alla ja muutama lyhyempikin suhde on ollut naisen kanssa - ei miehiä, mutten siltikään voi myöntää olevani lesbo. Terapian tarpeessa? :)