enneagrammista

mahtaako olla tuttua kellekään? kyse on siis ihmisten luokittelusta yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin, joilla kaikilla on omat vahvuutensa sekä heikkoutensa...lisätietoa asiasta löytyy sivulta www.namaste.fi ja siellä voi myös tehdä pikatestin, joka antaa ainakin viitteitä omasta tyylistä. Itse edustan testin mukaan selkeästi nelos-tyyppiä eli inividualistia ja lueskeltuani tarkemmin kuvauksia siitä , koin myös löytäväni syitä omaan ujouteeni:)(joka tarkemmin sanottuna on usein ajasta ja paikasta riippuvainen...en siis koe aina ujostelevani) suosittelen lämpimästi kokeilemaan!
4797
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

siis individualisti piti sanomani:D...tässä hieman em. tyypin ominaisuuksista:


"Orientoituu elämään taiteellisesti ja romanttisesti, luo kaunista, esteettinen ympäristö kehittämään ja pidentämään henkilökohtaisia tunteita. Korottavat todellisuutta fantasialla, intohimoisilla tunteilla ja mielikuvituksella. Pysyäkseen yhteydessä tunteisiinsa he sisäistävät kaiken, ottavat kaiken henkilökohtaisesti, mutta tulevat itseensä syventyneiksi ja sisäänpäin kääntyneiksi, oikullisiksi ja yliherkiksi, ujoiksi ja vaivaantuneiksi, eivät kykene olemaan spontaaneja tai tulemaan ”ulos itsestään”. Pysyvät vetäytyneenä suojellakseen itseään ja ostaakseen aikaa selvittääkseen tunteitaan. Vähitellen ajattelevat, että ovat erilaisia kuin muut ja että he ovat vapautettuja muiden kaltaisesta elämästä. Heistä tulee melankolisia unelmoijia, halveksivia, rappeutuneita ja sensuaaleja, elävät mielikuvitusmaailmassa. Itsesääli ja kateus muita kohtaan johtaa halujensa tyydyttämiseen, joten tulevat lisääntyvästi epäkäytännölliseksi, epätuotteliaiksi, veltostuneiksi ja omaa arvoaan korostaviksi."

Äänestä
  • ja...tuli tuo sama individualisti, sitä aavistelinkin.

    Äänestä

  • pikatestin kirjoitti:

    ja...tuli tuo sama individualisti, sitä aavistelinkin.

    Sama itsellä eli INDIVIDUALISTI.
    Keskiverto: Vetäytyy mielikuvitukseen, nautiskelee omista synkistä tunteistaan. Yliarvioi omat kykynsä ja oman tärkeytensä, kuitenkin oikullinen ja kateellinen muille. Melankolinen ja temperamenttinen. Loukkaantuu helposti kritiikistä.

    Tunnistan itseni täydellisesti tuosta.

    Äänestä

Se lienee itsetunnon kannalta mukavampi termi ;-)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


maij kirjoitti:

mahtaako olla tuttua kellekään? kyse on siis ihmisten luokittelusta yhdeksään erilaiseen persoonallisuustyyppiin, joilla kaikilla on omat vahvuutensa sekä heikkoutensa...lisätietoa asiasta löytyy sivulta www.namaste.fi ja siellä voi myös tehdä pikatestin, joka antaa ainakin viitteitä omasta tyylistä. Itse edustan testin mukaan selkeästi nelos-tyyppiä eli inividualistia ja lueskeltuani tarkemmin kuvauksia siitä , koin myös löytäväni syitä omaan ujouteeni:)(joka tarkemmin sanottuna on usein ajasta ja paikasta riippuvainen...en siis koe aina ujostelevani) suosittelen lämpimästi kokeilemaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu