Kuinka yleistä on, että ensimmäisessä synnytyksessä repeää? Miten hyvin repeytymät paranevat, vai jäävätkö vaivaamaan lopun iäksi? Onko vaikutusta seksiin?
Minkä asteisia repeytymiä teille on tullut ( 1,2,3. asteen repeämiä) ja kuinka hyvin olette toipuneet?
Onko totta, että ekassa synnytyksessä repeää eniten ja seuraavat synnärit ovat sitten helpompia?
Minkä asteisia repeytymiä teille on tullut ( 1,2,3. asteen repeämiä) ja kuinka hyvin olette toipuneet?
Onko totta, että ekassa synnytyksessä repeää eniten ja seuraavat synnärit ovat sitten helpompia?
Vastaukset 12
Vanhimmat
Mä en revennyt yhtään kun esikkopoikamme syntyi viime lokakuun lopulla, yhden tikin sain pieneen nirhaumaan virtsaputken seudulla. Se on ihan yksilöllistä kuinka pahasti repeää. Jotkut ovat jopa rasvailleet välilihaa, mutta minä en, joten enpä osaa sanoa sen toimivuudesta... :) Mutta onnea tulevaan koitokseen, loppujen lopuksi se on ihana tapahtuma!
Moi! Sorke, tässä pitkä tarinani...
Minä pelkäsin esikoisen synnytystä ja olin pelkopolilla kolme kertaa ja vaadin sektiota pelon takia. Olisin sen saanutkin mutta sitten raskauden loppuvaiheessa ajattelin että kaitpa minä alateitse pystyn synnyttämään kun paraneminenkin on sitten nopeampaa. Tein kovasti työtä henkisesti ennen synnytystä,ja kypsyttelin itseäni ja tunnustelin josko sittenkin pääsisin pelkoni herraksi. Pelkopoli oli syyllistävä ja todella huono!!!! Tein itseni kanssa kaiken "työn" itse. Luin paljon netistä, lainasin kirjastoista kaikki mahdolliset synnytysvideot jotta pääsisin tunnelmaan ja pystyisin paneutumaan ns samoihin sukkiin. Luin lääkärisivuilta repeämisriskeistä ja kaikista mahdollisista asioista mikä voisi mennä pieleen ettei sitten tulisi yllätyksiä (esim 3 asteen repeämän ompeluvalmiudet eri sairaaloissa, anestesialääkärin saatavuus, häpyliitoksen repeämästä, kivunlievityksistä jne.) No, ajattelin että epiduraalin kanssa sitä pärjää ponnistusvaiheeseen asti hyvin ja että kyllä sitä n. 20 min puree hammasta ja ponnistaa... joten ei muuta kun alateitse synnyttämään. No, sitten tutustuimme kaikkiin HUS piirin sairaaloihin ja päädyimme Naistenklinikan sairaalaan (LOISTAVA VALINTA!!!). 38 raskausviikolla olin jo tynnyrin kokoinen ja aloin huolestua ettei lapsi mahtuisi syntymään alateitse. Kävin raskauteni aikana 2 kertaa synnytystapa-arvioinnissa (eli 5 kertaa kaiken kaikkiaan ultrassa!!) ja tunsin että minusta pidetään hyvää huolta, ei mitään joo joo liukuhihnameininkiä :-) . Sitten rv 38 lirahti lapsivedet ja tajusin että h-hetki oli alkamassa. Ajoimme kaikessa rauhassa Naistenklinikalle, eka supistus tuli pihassa. Tunnin päästä olikin jo epiduraali laitettu ja seuraavat 8 tuntia meni nukkuessa ja TÄYSIN ilman kipua! Laitoin itse peräruiskeen (jalat kun toimii siinä epiduraalissa)ja venailtiin. Sitten kätilö tuli sanomaan että nyt olisi paikat 10 cm auki ja olisi aika ponnistaa. Eli siihen asti oli todella naurettavan helppoa ja mietinkin että miten ihmeessä minä olin niin kamalasti pelännyt synnytystä. No mutta sitten se vasta alkoi. Epiduraalin vaikutus laski ja nyt ei enää 4 kertaa lisätty ainetta sillä kätilö sanoi että minun pitää tuntea poltot jotta osaan ponnistaa oikeaan aikaan oikealla tavalla. Voi luoja varjelkoon että alkoi sattua ja se oli siis TODELLISTA TUSKAA seuraavan tunnin. Ponnistin ja ponnistin tunnin! En tuntenut muuta kun kipua ja tuskaa. Viimiset 10 min huusin täyttä huutoa ja sitten leikkasivat välilihan. Se leikkaaminen ei sattunut sillä se kipu mitä tunsin oli enemmän kun kipu jota tuntee kun leikkaavat! Laittoivat pikku puudutuksen samalla (kaikki tapahtui 10 sek)mutta ei siinä pikku puudutuspiikit enää auta. Sitten ponnistin samalla ja tunsin kuinka repesin peräreikään saakka. Siis aivan hirveetä ja minä huusin aivan tajuttomasti. Pää oli siinä vaiheessa pihalla. Sitten kätilö kaivoi olkapäät ja veti lapsen pihalle. Sen jälkeen ompeli tunnin ja sain ottaa siihen ilokaasua. Paraneminen kesti 2 viikkoa ja nyt 1 kk mennyt enkä vieläkään ole täysin parantunut. Kätilö sanoi että ensi kerralla sektiolla! Poikamme painoi 3820 g ja pään ympärys oli 36 cm. Tässä minun tarinani. En siis synnytä alateitse enää.
Ai kamala, ai kamla! Ja saatana. Nää on ihan hirveitä nää jutut täällä :o Siis itse olen ajatellut synnytyksessä vain ja ainoastaan sitä kuinka repeän kahtia koko nainen. Siis en kestä sitä ajatusta. Oikeen puistattaa ja vähän jopa oksettaa. Yäk, mikä voi olla pahempaa kuin revetä persereikään asti, APUA!!!!!!
Anteeksi vaan hyvät siskot, mutta herranjumala sentään!!!!
Mua heikottaa................
viime kesänä esikoiselta 2.asteen repeämä välilihaan. Repeämistä en tuntenut lainkaan, tikkauskaan ei tuntunut onnistuneen puudutuksen takia. Istumaan kykenin heti, myös puudutuksen lakattua. Suihkuttelin tosi ahkeraan, ja paraneminenkin tapahtui ihan huomaamatta. Missään vaiheessa ei tuntunut kipua tai kirvelyä. Paikat tuntuvat ihan normaaleilta, eikä ommelarpi ole haitannut seksielämää mitenkään. :-)
Eli minulla myös näin: esikoisesta toisen asteen repeämä, joka ei ollut kipeä tai haitannut istumista tms. Seksiä varmasti olisi haitanut ihan tuoreeltaan, mutta ei enää silloin, kun 3 viikkoa synnytyksestä sitä kokeilimme. Myöskään minulla ei sattunut repeäminen eikä ompelu.
Yleensä on niin, että jos on revetäkseen, niin se tapahtuu juuri siinä ensimmäisessä synnytyksessä ja myöhemmissä ei enää repeä tai repeämät ovat pienemmät. Poikkeuksiakin toki on. 1-2 asteen repeämät ovat varsinkin ensisynnyttäjillä yleisiä. Alle 1 % synnyttäjistä repeää pahemmin, eli peräsuoleen asti ja mahdollisesti myös sulkijalihas vaurioituu. Eli repeämisen pelkääminen on jokseenkin turhaa.
minulla on kyllä sellainen käsitys, että revetä voi olisko sitten eka tai kymmenes synnytys. Minulla on takana jo 7 synnytystä ja en joka kerta ole revennyt, ekalla kylläkin. Kerran kätilö ei puuduttanut kun ompeli tikkiä ja sen jälkeen olen osannut vaatia puudutusta, jos sitä ei ole.
Kätilöstakin riippuu, miten se antaa ohjeita ponnistusvaiheessa eli milloin pitää ja ei pidä työntää. Olen sanonut kätilölle, että antaa selvät ohjeet mulle, ettei vaan hiljaa mumise. Eli jos vauvaa ponnistaa liian nopeaan tahtiin ulos, paikat ei ehdi antaa periksi vaan repiää.
Ei tosiaan tarvihe pelätä repeämistä!
Arvet ei ole haitanneet myöhemminkään seksielämää
repesin paljon,muttei perseen asti.3.päivä synnytyksestä oli jo tosi jees,parani päivä päivältä.10. pvä synnytyksestä harrastin jo seksiä..mitä nuorempi sitä parempi.
ehkä paras päivä elämässäni,kun synnytin.tein kovaa työtä samoin muksu..tekemään toisiimme maailman onnellisiksi!!
:)lokamamma06
Minulle tuli toisen asteen repeämät. Synnytin kuukausi sitten. En kokenut repeämistä pahana -no toisaalta en tiedä mitä on olla kun ei repeä. Ponnistusvaiheessa kuulin napsauksen eli väliliha leikattiin, mutta siitä huolimatta repesin. Syynä vauvan syntyminen kasvotarjonnassa. Synnytykseni oli silti mukava kokemus, 6 tuntia supisteluja ja kaksi tuntia sairaalassa niin poika syntyi (ponnistusvaihe 13 minuuttia) -ja koko touhu luomuna kun ei ehditty mitään antaa. Ponnistusvaiheessa energia menee työntämiseen, siinä ei muuta tule ajatelleeksi. Jälkeenpäin alapäätä tietysti jomotti, mutta ei mitenkään tuskallisesti, kun otti ihan rauhassa. Repeämä nyt ihan parantunut. En vielä ole yhdyntää kokeillut. Älä pelkää repeämistä, kyllä sen kanssa pärjää. Nämä vauvan yösyötöt minua eniten tähän mennessä on stressanneet.
ainakin ensimmäisessä synnytyksessä repeää, kyse on lähinnä vain juuri repeämän asteesta. Kaikki alatiesynnytykset jättävät jälkensä kehoon, ja erilaisista ponnistusvaiheessa tulleista repeämistä ja siis vaurioista lantionsedun sisäelimiin seuraa enemmän tai vähemmän sisäelinten laskeumia ja ulosteiden pidätyskyvyn heikkenemistä. Jopa 20 % ensisynnyttäjistä saa pysyviä vaurioita esimerkiksi peräsuolen lihaksistoon ja sitä myöten oireita ulostamiseen liittyen. Virtsarakon ja -putken puolella vammat ovat vielä yleisempiä. Useimmilla oireet pahenevat kuitenkin vasta vaihdevuosi-iässä, jolloin elimistöä voidaan kohottaa paikalleen leikkausten avulla.
Ei tarvitse olla varma etta repeaa. Itsellani kaksi lasta eika kummastakaan yhtaan tikkia ole tarvittu ommella. Lapset kumpikin yli 3500g. mina itse 165cm ja 55kg.Ei tarvitse pelotella ketaan turhaan. Kaikki riippuu niin paljon ihmisen kehosta ja jokainen meista on erilainen.
Ei luonto ole ihan tässä kohtaa onnistunut, vai miten sen nyt sanoisi....
Mitahan mahdat tarkoittaa noinkin viisaalla kommentillasi! Ja mita mahdat tietaa luonnon onnistumisesta tai yhtaan mistaan muustakaan! Montako lasta sinulla on? Vai oletko ehka alan ammattilainen kun viittit kirjoittaa tollaista potaskaa ja vastata noin typerasti ihan asialliseen kommentiin?