Olen hankkimassa 2 huntupyrstöistä kultakalaa 106 litran akvaarioon.Tiedän että akvaario voisi olla suurempikin mutta eiköhän tämä nyt riittäne.
Siis,haluaisin saada kaikenlaisia neuvoja näiden kalojen hoitoon.Sopivatko kaksihuntupyrstöä 106 litran akvaarioon?Kuinka tehokkaan suodattimen nämä sottapytyt tarvitsevat?Millaisia kasveja ja miten saisin ne pysymään pohjassa kiinni etteivät kalat repisi niitä irti?Millaista kasvi-ravintoa annan,tiedän että hiutaleet käyvät mutta mitä lisäksi?Entä minkä asteista vettä laitan huntupyrstöille?Minulla on ollut serkkujeni akvaario "hoidossa" n. 1,5 vuotta. Siinä oli paljon kaloja ja se oli suuri mutta sanoisinpa että se oli suuresta koostaan huolimatta ylikansoitettu.Serkkuni eivät ole oikein "perehtyneet" akvaarionsa hoitoon ja laittavat sinne minkä asteista ja kovuista vettä tahansa,ja kalat ovat pärjänneet mainiosti.Serkkujeni huntupyrstö on nyt jo 4 vuotta (!!!) ja se on noin 15 cm pitkä pyrstöstä nokkaan mitattuna,eli kuinka suureksi huntupyrstö todella kasvavat?Kyseisessä avaariossa oli juuri tämä kultakala jota olen nyt omakseni hankkimassa. KIITOS kaikille jo etukäteen,olisi hirmukivaa jos kirjottaisitte jotain neuvoja/kokemusta minulle ! :)

Vastaukset 4
Vanhimmat
500 Litrasen altaan ;OD
Kultakala voi kasvaa kolmikiloiseksi ja 60 cm pitkäksi, tämä on hyvin harvinaista: maksimikoko 1.5 kg ja 30 cm on sekin aika saavutus.
http://www.faunatar.fi/fin/index.php?page_id=320
Tuolla on luettavaa!!!!
Elikkä EI MISSÄÄN NIMESSÄ NOIN PIENEEN KULTAKALOJA!!!!
http://kuvablogi.com/nayta/29877/
Käys kattoon toi kuva ja mietit sitten miksi ei käy tuohon akvaasi ;OD
Ei noin pieneen altaaseen kultakaloja, todellakaan.
Ne tarvitsevat suuremman altaan(yli 500-litraa), sillä kasvavat valtaviksi ja parvikalana tarvitsee useamman lajitoverin seurakseen.
Ei niin ei, vertauskuvana... hankkisitko itsellesi koiran lemmikiksi ja pitäisit sitä koko ajan kuljetus häkissä niin kauan kuin se siellä jaksaisi elää, omassa ulostuksessaan ja eritteissään?
No asiaan, toivottavasti jätät kultakalat hankkimatta tai harkitset niille suurempaa akvaariota.
Yhden kultakalan minimi vaatimus on n. puolitoista sataa litraa mutta kun yleisesti tiedetään että ne voivat paremmin ja viihtyvät suuremmassa parvessa niin silloin kultakaloja tarvitsisi olla vähintään kuusi päätä. Kuvittele täysmittainen kultakala tai ne kaksi jotka aiot jättää hankkimatta siihen satalitraiseen akvaasi.
- laita molemmat kämmenesi yhteen ja aseta se akvaariosi lasiin kiinni, niin paljon peittää yksi kala, kaksi sitten...
Mitään hoito ohjeita et multa saa ennen kuin sulla on yli viisisataa litrainen akvaario kaloillesi, tuskin uskon ihan heti jos huomenna kirjoitat hankkineesi akvankin... tuo asenteesi on aikas perseestä lemmikkien kannalta.
miksi niin monella ihmisellä sitten on kultakaloja (pienemmissäkin kuin mitä minä olin ajatellut)akvaarioissa??!! niin monen kuin tunnen omistavan huntupyrstön, kala on pieni (n vaaksan mittainen) ,ei jättiläinen kuten yhdessä näyttämässänne kuvassa.Ei kai akvaariokaupoissa myytäisi kultakaloja niin PALJON jos tuo nyt olisi satavarmaaa,eihän kaikilla ole varaa/tilaa laittaa yli 500 litraista akvaariota!!!