Herman Kare

Hyvät kisat oli Kouvolassa, tiukkoja matseja ja vieläkin tiukempia painijoita. Mikäs niitä oli katsellessa =)
Kaikin puolin hyvät kisat, järjestelyt toimi ja matsit pyöri jouhevasti. Kiitokset järjestäjille. Harmi ettei huomenna pääse katsomaan.
Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan katsomaan.
Yleisö tosin voisi olla hieman innokkaammin mukana kannustamassa painijoita. Vasta finaalimatseissa jaksoi yleisö lämmetä. Huomaa, että kyseessä oli suomalaisyleisö. Yritetäänpä seuraavan kerran hieman aktiivisemmin kannustaa painijoita.
102591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

  • lehdistö kirjoitti kirjoitti:

    http://www.turunsanomat.fi/urheilu/?ts=1,3:1006:0:0,4:6:0:1:2007-01-15,104:6:431901,1:0:0:0:0:0:

    Olipas Turun Sanomien toimittajalla paljon virheitä tekstissä.

    Mutta muuten hienoa, että paini pääsee mediassa esille.

    Äänestä

  • Näin toimittaja Jorma Jyrkilä sunnuntain 14.1 Hesarissa:

    PAINI
    Kautto voitti Kouvolassa

    Kouvola. Haukiputaan Heiton Matti Kautto voitti ainoana suomalaisena sarjansa Herman Kare -painiturnauksen avauspäivänä. Kautto kukisti 66-kiloisten finaalissa Valkovenäjän Zaur Umarovin suoraan 2–0.

    "Onnistuin käyttämään vahvuuksiani matossa", 24-vuotias viime vuoden Pohjoismaiden mestari arvioi.

    Kautto joutui matolle kaikkiaan viisi kertaa.

    "Päivä oli raskas ja lähti tahmeasti käyntiin, mutta paini parani kaiken aikaa. Finaali oli paras ottelu", Kautto sanoi.

    Kotkan Painimiesten Jonni Laulainen ylsi 55-kiloisten finaaliin, mutta voimat ehtyivät Valkovenäjän Aleksandr Šalesnia vastaan ensimmäisen erän jälkeen.

    Illan kolmannesta finaalista tuli ruotsalainen. Jim Pettersson oli 84 kilon sarjassa 2–1-luvuin parempi Fredrik Schöniä vastaan.

    Äänestä

muuten kisat oli hyvin järjestetty, mutta listojen saannissa oli vaikeuksia. Matseja painittiin matoilla jo ennenkuin yleisö ja huoltajat saivat listoja. No tämä on vielä aika pieni puute.
MUTTA! Kouvolaan järjestäjille paljon risuja huonosta kuuluttajasta! Kisoihin saataisiin aivan erilainen tunnelma, jos kuuluttaja ymmärtäisi painista edes jotain, osaisi kertoa oikean pistetilanteen, jättäisi ravien mainostamisen vähemmälle sekä olisi hieman enemmän nykyhetkessä mukana ja mielellään osaisi hieman englantia sekä harjoittelisi lausumaan itä-eurooppalaisia nimiä.
Yleisöstä kuului aikamoista naurun purskahtelua, kun sarjan 96kg voittaja kuulutettiin niin epäselvästi, ettei edes voittaja itse tainnut tajuta että pallille pitäis ponkaista.

Mutta tosiaan muutoin oli kaikinpuolin hyvin järjestetyt kisat, kiitokset järjestäjille!!

Äänestä
  • luulempa, että nurminen, joka toimi kuuluttajana ymmärtää enemmän painista kun sinä, joka et edes tuntenut häntä. hän on toiminut kansainvälisenä tuomarina ainakin yhden vuosikymmenen.

    Äänestä

  • ymmärtää kirjoitti:

    luulempa, että nurminen, joka toimi kuuluttajana ymmärtää enemmän painista kun sinä, joka et edes tuntenut häntä. hän on toiminut kansainvälisenä tuomarina ainakin yhden vuosikymmenen.

    ei kai vaan ottanu luonnon päälle?

    ok, voi olla että tietää painista jotain, mutta kiinnostus otteluja kohtaan oli surkea. harva asiantuntija selittää ottelun ollessa 1-1 tilanteessa pisteiden olevan 2-2. Tai harva hyvä selostaja vähättelee maailmanmestari heiki nabin mestaruutta sanomalla, "no, on täällä nyt ennenkin ollu maailmanmestareita". Varsinainen hehkuttaja siis! Tuolla tavallako saadaan painin kuva paremmaksi sellaisille ihmisille, joille laji ei ole vielä tuttu? Minkäänlaisesta näyttävyydestä tai showsta ei voida puhua jos kuuluttaja toimii näin.
    Ja hei en ole yksin mielipiteeni kanssa, yleisössä istuin monen takavuosien huippupainijan ja -valmentajan vieressä. Päät painuivat huvittuneina ja häpeissään alas, kun selostaja kertoi jotain muuta kuin olisi pitänyt.

    Äänestä

  • ok joo kirjoitti:

    Pitäisikö saada joku mertaranta kuuluttajaksi niin saataisiin porukkaa katsomaan? tai sitten joku joka OIKEESTI tuntee painin säännöt.. tuntuu välillä ettei painijatkaan tunne sääntöjä, niin kuinka kuuluttaja, joka on talkootyöllä sinne hankittu voisi tietää kaikki painin säännöt???

    Äänestä

  • ok joo kirjoitti:

    ei kai vaan ottanu luonnon päälle?

    ok, voi olla että tietää painista jotain, mutta kiinnostus otteluja kohtaan oli surkea. harva asiantuntija selittää ottelun ollessa 1-1 tilanteessa pisteiden olevan 2-2. Tai harva hyvä selostaja vähättelee maailmanmestari heiki nabin mestaruutta sanomalla, "no, on täällä nyt ennenkin ollu maailmanmestareita". Varsinainen hehkuttaja siis! Tuolla tavallako saadaan painin kuva paremmaksi sellaisille ihmisille, joille laji ei ole vielä tuttu? Minkäänlaisesta näyttävyydestä tai showsta ei voida puhua jos kuuluttaja toimii näin.
    Ja hei en ole yksin mielipiteeni kanssa, yleisössä istuin monen takavuosien huippupainijan ja -valmentajan vieressä. Päät painuivat huvittuneina ja häpeissään alas, kun selostaja kertoi jotain muuta kuin olisi pitänyt.

    Tietämys ei tosiaan auta, jos ei onnistu kuuluttaja tunnelmaa nostattamaan ja tekemään pääosan esittäjät eli painijat ja kamppailut omalta osaltaan kiinnostavaksi!!Kisajärjestäjien kannattaa panostaa tähän.

    Onpa erikoista jos ei ole maailmanmestari tuntunut olevan oikein mitään ... muistelen takavuosina kv. tuomarikortinkin olleen huikea saavutus.

    Yleisön pyynnöstä nyt sitten Kouvolassakin uutta voimaa mikrofonin varteen?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Angel_on_the_rocks kirjoitti:

Hyvät kisat oli Kouvolassa, tiukkoja matseja ja vieläkin tiukempia painijoita. Mikäs niitä oli katsellessa =)
Kaikin puolin hyvät kisat, järjestelyt toimi ja matsit pyöri jouhevasti. Kiitokset järjestäjille. Harmi ettei huomenna pääse katsomaan.
Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan katsomaan.
Yleisö tosin voisi olla hieman innokkaammin mukana kannustamassa painijoita. Vasta finaalimatseissa jaksoi yleisö lämmetä. Huomaa, että kyseessä oli suomalaisyleisö. Yritetäänpä seuraavan kerran hieman aktiivisemmin kannustaa painijoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu