Kutsu?

Apuanne kaipailisin hyvät vanhemmat ja kummit seuraavanlaiseen ongelmaan. Avomieheni sai tänään tekstiviestin: "Hei kummisetä! Tervetuloa 1-vuotissynnäreilleni (aika ja paikka),
t: kummityttösi".

Nyt meillä täällä kotona kinataan siitä, että koskeeko tuo kutusu myös minua? Itse olen sitä mieltä, että missään tapauksessa en synttäreille lähde, koska kutsu on mielestäi osoitettu vain miehelleni. Miten te muut tulkitsette tällaisen kutsun?
91759
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

En tahdo riitaanne puuttua, mutta valitettavasti minä näen tuon viestin pitkälti vain kummisedälle osoitettuna. Erityisesti kummityttöön liitetty omistusliite -si ilmaisee sitä, että kyse on nyt vain ja ainoastaan kummisedän ja -tytön välisestä tapaamisesta, eikä lisänaamoja kaivata.

Toki kummisetä voisi olla fiksu ja varmistaa asian ohimennen tekstiviestillä. Sen jälkeen kummisetä voi olla fiksu ja alkaa miettiä, tahtooko mennä noin fiksujen vanhempien luokse ilman avovaimoaan. :/ Olisin itse aika loukkaantunut moisesta.

Äänestä
  • Kyllä tuo kutsu on ilmiselvästi tarkoitettu vain kummisedälle ja jonkinlainen mielenosoitus kummisedän kumppania kohtaan.
    Mutta kyseessä on pieni lapsi, joka on syytön vanhempiensa typeryyteen, sillä vanhemmat ovat ajattelemattomia kun näin ehdoin tahdoin tekevät kiilaa oman lapsensa ja tämän kummisedän väliin, sillä uskon että kummisedälle oma puoliso on kuitenkin tärkeämpi kuin kummilapsi ja hän voi jättää kumilapsen unholaan pelkästään siksi että suuttuu tämän vanhemmille.
    Pyydä miestäsi vastaamaan viestiin, että kiitos kutsusta, kyllä ME tulemme mielellämme. Ja menette ihan pokerina. Sitten näkee että tuleeko jälkipeliä.
    Itse en erityisemmin pidä toisen lapseni kummisedän nykyisestä kumppanista mutta aina olemme kutsun molemmille esittäneet. Kyllä minä lapseni parasta ajatellen kestän pari tuntia kerrallaan kodissani vähän epämiellyttävääkin henkilöä kun juhlien tiimellyksessä minun ei tarvitse keskittyä pitämään seuraa vain hänelle.

    Äänestä

  • Lotus kirjoitti:

    Kyllä tuo kutsu on ilmiselvästi tarkoitettu vain kummisedälle ja jonkinlainen mielenosoitus kummisedän kumppania kohtaan.
    Mutta kyseessä on pieni lapsi, joka on syytön vanhempiensa typeryyteen, sillä vanhemmat ovat ajattelemattomia kun näin ehdoin tahdoin tekevät kiilaa oman lapsensa ja tämän kummisedän väliin, sillä uskon että kummisedälle oma puoliso on kuitenkin tärkeämpi kuin kummilapsi ja hän voi jättää kumilapsen unholaan pelkästään siksi että suuttuu tämän vanhemmille.
    Pyydä miestäsi vastaamaan viestiin, että kiitos kutsusta, kyllä ME tulemme mielellämme. Ja menette ihan pokerina. Sitten näkee että tuleeko jälkipeliä.
    Itse en erityisemmin pidä toisen lapseni kummisedän nykyisestä kumppanista mutta aina olemme kutsun molemmille esittäneet. Kyllä minä lapseni parasta ajatellen kestän pari tuntia kerrallaan kodissani vähän epämiellyttävääkin henkilöä kun juhlien tiimellyksessä minun ei tarvitse keskittyä pitämään seuraa vain hänelle.

    "itse en erityisemmin pidä toisen lapseni kummisedän nykyisestä kumppanista mutta aina olemme kutsun molemmille esittäneet."

    hyvä asenne!
    käytöstavat kunniaan tässä itsekeskeisessä maailmassa.

    Äänestä

  • juuri näin kirjoitti:

    "itse en erityisemmin pidä toisen lapseni kummisedän nykyisestä kumppanista mutta aina olemme kutsun molemmille esittäneet."

    hyvä asenne!
    käytöstavat kunniaan tässä itsekeskeisessä maailmassa.

    Minun kummilapseni vanhemmat toimivat tosi fiksusti, kun kutsuvat aina avioparin vaikka vain toinen on kummi. Olisi se tökeröä kutsua vaikka lapsen rippijuhliin ja jättää puoliso ulkopuolelle. Kuitenkin ne lahjatkin ostetaan kummilapselle avioparin yhteiseltä tililtä ja kyllä se puolisokin kiintyy siihen lapseen, vaikkei se hänen kummilapsensa olekaan. Meillä tämä on toiminut tosi hyvin, että vaikka kummilapsi on minun kummilapseni, niin silti puoliso kutsutaan aina ja näyttää nuo lapset viihtyvän puolisonikin kanssa tosi hyvin. :) Kyllä minäkin tuossa aloittajan tapauksessa vähän peräänkuuluttaisin noitten vanhempien typeryyttä, että mistä nyt tuulee, kun kumppani jätetään tuolla tavalla juhlakutsun ulkopuolelle.

    Äänestä

Jos vain avomiehesi on kummi, niin kutsuhan on sitten aivan selvä. Väkeä on varmaan muutenkin tulossa paljon (sukulaiset jne.), joten johonkin ne pitää rajata.

Maailma ei pyöri vain sinun ympärillä!

Äänestä
  • Juu, ei maailma pyörikään minun ympärilläni, mutta siitä tässä nyt ei ollutkaan kysymys, vaan siitä olenko kutsuttu synttäreille vain en.

    Minä siis en ole lapsen kummi, ainoastaan avomieheni.

    Kiitos kaikille vastauksista. Itsekin tulkitsin kutsun juuri niin, että vain avomieheni on kummisedän ominaisuudessa kutsuttu juhliin. Mielestäni olisi siis moukkamaista tunkeutua juhliin kutusumattomana. Vanhemmathan sen päättävät, ketä haluavat lapsensa synttäreille kutsua. Minulla ei ole ongelmaa tämän asian kanssa. Enemmänkin ongelma on avomiehelläni, joka ei kuulemma halua ilman minua mennä juhliin. Olen kyllä sanonut, miehelleni, että minulle on ihan ok , että hän menee juhliin yksin ja että se olisi hänen velvollisuutensakin.

    Äänestä

  • vieras? kirjoitti:

    Juu, ei maailma pyörikään minun ympärilläni, mutta siitä tässä nyt ei ollutkaan kysymys, vaan siitä olenko kutsuttu synttäreille vain en.

    miten muuten kutsun olisi voinut tulkita? Sama kun mieheni kutsuttaisiin työporukan kanssa iltaa viettämään ja minä alkaisin arpomaan jos vaikka kutsu koskisi minuakin?

    Toisaalta, jos kummivanhemmat ovat teille molemmille läheisiä, voi noin henkilökohtaiseksi muotoillun kutsun ottaa myös jonkinlaisena viestinä, tai sitten kummivanhemmat eivät vaan ole ajatelleet asiaa loppuun asti.

    Tätähän saivartelua voisi jatkaa vaikka kuinka pitkään. Itse kai kuitenkin tiedät parhaiten, mitä he tuolla kutsulla tarkoittivat. Me kun emme tunne tilannetta muuten kuin esittämäsi kutsun perusteella.

    Äänestä

  • vieras? kirjoitti:

    Juu, ei maailma pyörikään minun ympärilläni, mutta siitä tässä nyt ei ollutkaan kysymys, vaan siitä olenko kutsuttu synttäreille vain en.

    Minä siis en ole lapsen kummi, ainoastaan avomieheni.

    Kiitos kaikille vastauksista. Itsekin tulkitsin kutsun juuri niin, että vain avomieheni on kummisedän ominaisuudessa kutsuttu juhliin. Mielestäni olisi siis moukkamaista tunkeutua juhliin kutusumattomana. Vanhemmathan sen päättävät, ketä haluavat lapsensa synttäreille kutsua. Minulla ei ole ongelmaa tämän asian kanssa. Enemmänkin ongelma on avomiehelläni, joka ei kuulemma halua ilman minua mennä juhliin. Olen kyllä sanonut, miehelleni, että minulle on ihan ok , että hän menee juhliin yksin ja että se olisi hänen velvollisuutensakin.

    Olen miehesi kanssa samaa mieltä, että pari on pari ja kun kutsu tulee, se esitetään molemmille. Pari käy juhlissa muutenkin yhdessä ja en ole kyllä aiemmin tuollaiseen ongelmaan törmännyt kuin kerrot. Minusta miehesi voisi vastata kutsuun, että kiitos kutsusta, tulemme mielellämme juhlimaan synttäreitä. Menette sitten yhdessä ja jos sinulle ollaan tylyjä, tiedät, ettet jatkossa mene, eikä mene miehesikään, sillä tuskin toisen lapsi on mielellesi tärkeämpi kuin oma puoliso. Olet saanut tämän tyyppisiä vastauksia jo monia, ja olen ihan samaa mieltä näitten vastaajien kanssa. Ei tässä ole kyse sinun itsekkyydestä mitenkään, vaan teidän parina olemisesta. Ilmeisesti kummitytön vanhemmat jotenkin karttavat nyt sinua tai eivät halua tutustua tms. Mitä lieneekään taustalla, mutta edellisen vinkin noudatuksella sekin asia selviää.

    Äänestä

  • pari on pari kirjoitti:

    Viestissä lukee avec (se on ulkomaan kieltä, mutta varmaan joku kaverisi voi auttaa), jos se toinen halutaan mukaan. Yksinkertaista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vieras? kirjoitti:

Apuanne kaipailisin hyvät vanhemmat ja kummit seuraavanlaiseen ongelmaan. Avomieheni sai tänään tekstiviestin: "Hei kummisetä! Tervetuloa 1-vuotissynnäreilleni (aika ja paikka),
t: kummityttösi".

Nyt meillä täällä kotona kinataan siitä, että koskeeko tuo kutusu myös minua? Itse olen sitä mieltä, että missään tapauksessa en synttäreille lähde, koska kutsu on mielestäi osoitettu vain miehelleni. Miten te muut tulkitsette tällaisen kutsun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu