Mikään ei tunnu miltään. Ei naurata, eikä enää itketäkään.. Mietin päivittäin mitä järkeä missään on, minkä takia nousisin sängystä enää. Kuitenkin niin teen, käyn töissä, kaupassa, siivoan, nään ystäviä, siivoan. Olen aloittanut uuden harrastuksen.
Mutta ei edelleenkään tarkoitusta olemassaololle, ei iloa eikä surua. Pelkkää puutunutta päivien toistoa. Miksi? Mikä neuvoksi?
Mutta ei edelleenkään tarkoitusta olemassaololle, ei iloa eikä surua. Pelkkää puutunutta päivien toistoa. Miksi? Mikä neuvoksi?
Vastaukset 1
Vanhimmat
eletään ilman tarkoitusta. Olen harmitellut, kun minusta ei tullut mitään erikoista. Ei perhettä, lapsia, miestä, työtä. Minusta ei jää mitään jäljelle, kun kuolen. Kukaan ei edes muista minua enää.
Mielialalääkitys käytössä, olen miettinyt, miltä pitäisi oikein tuntua. Ei ne olekkaan onnenpillereitä, poista mitäänsanomattomuutta. Itse se on elämänsä suunta muutettava, etsiä sen tarkoitus.
Itkua en minäkään aikaiseksi, jotkut asiat vielä kuitenkin naurattaa. Olenko nyt sitten parantunut, kun ei tunnu masentuneelta, kun ei tunnu miltään. En tiedä....