Tunnen että minua kohdellaan väärin vanhempieni taholta.Olen 18-vuotias ja seurustelen kunnollisen( ei juo,ei tupakoi,kristillinen) ei-lestadiolaisen kanssa.Vanhempani säätelevät olemisiani,menemisiäni ja tekemisiäni.Jos en toimi niin kuin he haluavat on heti maan laajuinen sotatilanne kotona.Haluan kuitenkin pysyä väleissä joten ei ole muuta vahtoehtoa kuin toimia heidän ehtojensa mukaan niin kauan kuin asuu kotona.Mitään yhteisiä reissuja tyttöystäväni kanssa kahden ei voi toteuttaa esim.risteilyt tai kesällä telttareissut eivät tule kyseeseen koska samassa hytissä/teltassa ei voi nukkua .Ainoa mikä vaputtaa meidät tästä kaikesta on avioliitto mutta emme halua vielä naimisiin ennen kuin opiskelut on päätöksessä tai ainakin viittä vaille,koska haluamme kuitenkin hankkia ammatit ja turvata toimeentulomme ennnen perheen perustamista.Ei edes kihlaus pelasta tilannetta.Mielestäni nyt tässä seurusteluvaiheessa on hyvää aikaa tutustua toiseen ja yhdessä matkustella ja tehdä kaikkea sitä mitä suuren lapsikatraan kanssa on vaikea toteuttaa.Mutta vanhempieni kiellot ja säännöt on istutettu niin takaraivooni että tunnen tukehtuvani niiden toteuttamiseen.Ahdistaako ketään muuta tällainen?
Kaltoin
kohdeltu
151691
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Valitettavasti ihmisen elämässä on niin, että asiat tapahtuvat ensin ja ymmärrys tulee perästä.
Me vanhemmat ihmiset muistamme oman nuoruutemme ja sen, että olisimme tarvinneet monessa asiassa paljon enemmän ymmärrystä, kun asioita tapahtui elämässämme.
Meillä monilla on halu ikäänkuin kaataa ämpäristä edellisten sukupolvien viisautta nuorison päähän, joka ei tietenkään onnistu.
Tämän asian paradoksi on siinä, että ikääntyessä muistamme vanhempien kipakatkin opetuksen ja huokaamme, kunpa olisin ymmärtänyt.
Seurusteleminen ei yleensä merkitse vielä sellaista sitoutumista, joka edellyttäisi läheistä kanssakäymistä. Eihän kai ole vielä sataprosenttista varmuutta, että loppuelämä vietetään siunatussa liitossa.
Niin olen kyllä erimieltä kyllä seurustelu vaatii sitoumista tulevaisuuteen.Ei ole mitään järkeä seurustella ilman varmuutta tulevaisuudesta.Kuka haluaa seurustella epävarmuudessa ja erotakseen?Ainoa eroa seurustelun ja avioliiton välillä on että seurustelusuhteesta on helpompi lähteä ilman omaisuuden selvittelyä.
Ei kuitenkaan kaikissa seurustelusuhteissa ole heti selvää, että tämä on ikuista. Siksi sitä sanotaan tutustumisen ajaksi.
vanhempien neuvoja,mutta ymmärrän tilanteen hyvin kun niin itsestäkin tuntui nuorena että vanhempien neuvoihin meinas tukehtua ja seurustelu ei uskovaisen kanssa ei sillon raskaalta tuntunut ja monia vuosia on siitä kulunut niin kyllä ajatukset on monesti käynyt vanhempien neuvoissa ja siitä kuinka he monessa asiassa oikeassa olivat. kannattaa tarkkaan miettiä että yhdistääkö teitä samat kristillisyyden asiat ja myös tulevaisuudessa lastenkin kannalta kasvatus yms.asiat. se kuitenkin on kaikkein tärkein ja siihen pohjaan on hyvä rakentaa.
Ole kuuliainen vanhemmillesi , toteutat neljättä käskyä , saat lupauksen ,että sinä kauan elät maanpäällä ja tämän käskyn muutkin lupaukset .
Tämä sama käsky koskee myöskin seurakunnan opetuksia ja ohjeita, ettäs kauan eläisit maan päällä ja viimein iäisesti taivaassa.
Seurakunnan ohjeisiin ja neuvoihin se saattaa päteä niin kauan kuin ne perustuvat Jumalan Sanaan.
Mutta armosta me kaikki saaneet olemme Jeesuksen kautta.
Jos Luther sanoo: myöskin ks.käsky tuo siunauksen kun olemme kuuliaiset maalliselle esivalle, hallitukselle, joka on Jumalan asettama, niin eikö Jumalan asettaman hengellisen hallituksen antamia opetuksia ole vieläkin tärkeämpää noudattaa, onhan se meidän autuudeksemme asetettu.
Minua ahdisti aika pajon.Joten seurausta kaikesta ahdingosta menin lyhyen seurustelun jälkeen kihloihin ja nopeasti naimisiin ilman kirkkovihkimistä salaa kertomatta vanhemmille etukäteen yhtään mitään.Tein siis täysi-ikäisenä niin kuin tahdoin ja sain "äkki" vihkimisestä vanhempani mielen järkkymään ainakin joksikin aikaa.Mutta näin siinä sitten käy kun liian ahdistavat kasvatusperiaatteet iskostetaan päähän eikä luovita sentin vertaa ja kuunnella ja kunnioiteta oman lapsen mielipiteitä.Toki monet vanhempieni kasvatusperiaatteista on ollut hyviä kuten hyvät käyttäytöstavat,vanhempien kunnioitus yms. muttei sentään ihan kaikki mitä tulee esim.seurusteluun.Mutta se siitä olen valinnut tieni mitä kuljen ja uskon että Herra ei minua kuitenkaan hylkää niin kuin vanhempani ainakin joksikin aikaa.
Tunnet nyt tekeväsi oikein entä haluatko että tulevat lapsesi toimivat samoin?
Olet 18-vuotias eli siis lähes täysi-ikäinen. Mikä on sinun suhteesi Jumalaan?
Vanhemmat kantavat lapsestaan huolta, mutta päätökset elämästäsi teet oman moraalikäsityksesi mukaan. En kehoita sinua käymään taistoon vanhemmiasi vastaa, mutta sinä en pysty luomaan omaa suhdettasi Jumalaan ja morallisiin asioihin, jos olet marionetti-nukke.
Että Jeesus vapautti meidät vapauteen, ei ahditukseen tai pelkoon. Se ei tietenkään tarkoita, että saa tehdä mitä vain vaan että uskon hedelmästä tekee sen mitä hyväksi omatunto ilmoittaa. Seurustele ihan vapaasti tytön kanssa, jota rakastat. Kohtele häntä hyvin niinkuin rakkauteen kuuluu. Mikään laki, ei raamatussa eikä meidän rakkaassa seurakunnassa, ei kiellä seurustelua ei-lestadiolaisen kanssa. Pääasia on että itse tietää ja tuntee mikä on oikein. Ei ahdistavasti, vaan sydämen äänellä oikein. Usein vanhemmilla(jotka eivät ole täydellisiä hekään) vaikuttaa monet asiat päätökseen ja kasvatukseen. Siihen voi vaikuttaa kunnia kristittyjen keskuudessa. Meidän seurakunnassa kun on tapana keskustella ylpeästi siitä, kuka kukin on ja kenen kanssa naimisissa. Siinä helposti unohtuu, että emme ole yhtään parempia ihmisiä kuin ihmiset maailmassa. Itse seurustelin kauan ei-lestadiolaisen tytön kanssa ja lopulta menimme naimisiin. ny vuosien jälkeen molemmat uskossa vaellamme. Vanhempani hyväksyivät tytön heti, sanoivat vain että täytyy muistaa tehdä niin kuin rakkaus velvoittaa. Se on loppu itsestä ja uskonvoimasta kiinni. Monet täälläkin kirjoittavat eivät ikävä kyllä ymmärrä sitä, että rakkaus on tärkeä asia meille kaikille, ei ole ihmisen hyvä olla yksin. jos rakas löytyy seurakunnan ulkopåuolelta ja ihminen on onnellinen, ei se vie meitä kadotukseen. Jumala antaa uskon, voiman ja lopulta autuuden. Nuorimies, älä anna muiden lannistaa sinua. Rakasta, ja rakasta lujaa!
Vanhempasi haluavat parastasi, mielestäni kuitenkin väärällä keinolla. Arvelisin, että heillä on pelko siitä, että sinä juurrut pois vl-uskosta tämän tytön kanssa ollessasi. Sinulla on oikeus päättää elämästäsi tuossa iässä itse - tekemisistäsi myös. Tietysti vanhempien kunnioitus on aina paikallaan, muttei vanhempien kunnioitukseen kuulu välttämättä aina heidän tahtonsa mukaan eläminen tilanteessa kuin tilanteessa.
Asia on vähän eri, jos olet/ haluat olla vl- uskossa itse. Tuolloin vanhempasi neuvot ovat pyrkimyksiltään aivan oikeanlaiset, mutta ehkä vähän liiallista rajoitustakin on. Vl:lle ei ole soveliasta liian läheinen kanssakäyminen ennen avioliittoa. Jos taas et ole vl, on vanhempien aika ymmärtää, ettei toista voi yrittää väkisin pitää uskossa ja suojella liikaa "vaaroilta".
Jos haluat taipua vanhempiesi tahtoon, saat luultavasti tehdä niin lopun ikää. Sinuna minä antaisin vanhempien ymmärtää, että näin ei voi lopunikää käydä, ettet sitä hyväksy. Parempi kai yksi iso sota siitä, kuin sota päällä koko ajan?;)
Kirjoitit viisaasti avioliittoon menemisen suhteen. Ei kannata suinpäin mennä kihloihin saati naimisiin. Ne ovat suuria ratkaisuja elämässäsi. Toiseen kannattaa tosiaankin tutustua hyvin ja rauhassa, lähinnä "henkistä" puolta tarkoitan. Monelle on hyväksi, jos on samansuuntaiset uskonnolliset periaatteet tai edes se, että toinen hyväksyy toisen uskon, eikä sitä lähde muuksi muuttamaan.
Vl:n ja ei vl:n kesken esim. ehkäisykanta voi olla erilainen. (Lisäksi ota huomioon, ettei Jumala kaikille kylläkään sitä suurta lapsikatrasta välttämättä aina suo, mistä aloituksessasi mainitsit).
Minä olin meidän perheessä ensimmäinen, joka "uskalsi" kertoa vl-uskon kieltämisestä vanhemmille, siis sanoinkin, eikä vain teoin. Silloin oli meilläkin kamala "sota" ja käännytysvaihe, lisäksi minulla omantunnontuskia, kun näin kuinka äitini kärsi ja pelkäsi puolestani. Pikkuhiljaa äitini alkoi yrittää minua takaisin vl-uskoon siedettävämmin keinoin, mutta turhin tuloksin. Kerroin, etten voi olla vl hänen vuokseen, koska ei se ole aitoa. Ja että uskon periaatteni ovat muuten juuri samat kuin hänelläkin.
Kun tapasin nykyisen mieheni, hän oli vl ja minä olin muuten vain uskossa, vl-tausta. Mieheni yritti "käännyttää" (älkää pahastuko sanamuodosta) minua. Heidän perhe ei tykännyt siitä, kun en ollut vl -ja mieheni oli heidän lapsistaan ainoita jotka olivat "säilyneet uskomassa".
Menimme naimisiin aika nopeasti pienoisen paineen alla. Nykyään mieheni ei ole enää vl(oma valinta, kunnioitin hänen uskoaan täysin). Avioliittooni olen tosi tyytyväinen , mutta jälkeenpäin tuntuu, että ei paineen alla avioituminen ole järkevä syy (oli meillä muitakin syitä toki:D *rakkaus*) avioliitolle. Täytyy tehdä, kuten itse tuntee, eivät muut voi elämääsi puolestasi elää, etkä voi elää aina niinkuin muut tahtovat.
Meillä äiti yritti ennen "valita" puolisot meille lapsille. Milloin kukakin poikaystävä/tyttöystävä ei käynyt: liian huono perhetausta, koulutus, ei tarpeeksi kohtelias jne. Nyt kuulostaa hullulta, mutta kun siskoni seurusteli 17v- vuotiaana ja oli umpirakastunut, äitini pakotti pistämään suhteen poikki. Molemmat nuoret olivat vl-uskossa ja seurustelu oli uskon mukaista, käsittääkseni. Siskoni oli reilun vuoden ajan aika masentunut tämän vuoksi.
Nykyään äitini sihti ei ole enää yhtä ahdas, mutta kiitän joskus mielessäni onneani, että hän sattui miehestäni kovasti tykkäämään- hän olisi kyllä sen näyttänyt, jos ei ehdokas olisi kelvannut... (vaikkeipa olisi seurustelupäätökseeni vaikuttanut).
Nyt tuli aika iso töppi- tuota noin: vastasin nyt aika hassusti, enhän tiedä oletko perhetaustaltasi mitä lestadiolaisuuden suuntaa, eli et välttämättä vl... Sori;)
Moi sinulle
ehkä sulla menee jo paremmin mut ajattelin kertoa.
itse seurustelin vaan 4kk ennen kuin mieheni kosi minua ja parin kuukauden sisällä olimme jo naimisissa. Suunittelimme että vasta vuoden päästä menisimme naimisiin, vaikka olin töissi palkkani on tosi ärsyttävän pieni kun maksa opintolainan ja opintotuen takas. maksuja riittää. Mieheni opiskelee ja tulee opiskelemaan viel noin 1,5 v. vasta sen jälkeen voisi olla helpompaa. Rahallinen tilanne meillä on surkea, mutta emme nälkä näe ja käydään jopa leffassa joskus noin 1 kerta kuukaudessa. Mutta olemme onnellisia. Rahat häihin saimme hiukan vanhemmilta ja loput miеheni säästi kesätöissä olleessaan. Häät olivat suhteellisen pieneet 70h.Mutta kummatkin olimme uskossa ja luotimme Herraan, ja nyt ollaan ollut yli puoli vuotta naimisissa eikä kaduttaa vaan tiedämme että päätös on hyvää.Odotamme tiettyy että mieheni valmistuu niin sitten voimme hankia vauvan. Mutta kun Luottaa Jeeskseen niin eipäs tarvitsee murehtia, Hän auttaa!!!
Siunausta teille.