olen lähdössä ensi marraskuussa 2 muun naisen kanssa brasiliaan.
uskaltaako nais porukalla liikkua iltaisin ja mikä olisi hyvä rantaloma kohde sillä olemme auringon palvojia mutta pidämme myös yö elämästä. ja onko brasiliassa mitään mihin uskaltaa mennä ilman miestä ja miten suhtaudutaan yksinäisiin naisiin.
ja millaiset ilmat on marraskuussa onko sadetta?
ja kenen matkanjärjetäjän kautta kannattaa matka varata ja onko suosituksia kaupungista ja hotellista?
huh tulipa paljon kysymyksiä olisin todella kiitollinen tiedoista. en ole ennen brasiliassa käynyt, mutta muuaalla paljokin matkustellut..
luettuani kommenteja alkoi vähän pelottaa lähtö brasiliaan, vaikka ihanat rannat vetääkin puoleensa
uskaltaako naisporukalla
5
1513
Vastaukset
- uskaltaa!
Kylläpä uskaltaa naisporukalla mennä, hyvinkin. Ihmiset ovat ystävällisiä eikä vaaleakaan nainen ole siellä mikään maailmanluokan ihme. Ja muutenkin siellä suhtaudutaan naisin aivan eri tavoin kuin jossain Turkissa yms. Eli saatte olla ihan rauhassa jos niin haluatte.
Auringon puolesta ei tarvitse murehtia, marraskuussa paistaa varmasti ihan riittämiin. Kunhan vaan pitää huolen suojakertoimista, siellä näkee joskus paikallisiakin joilla on rakkuloille palaneet olkapäät. Ja niillä on sentään luonnostaan ihossa suojakerrointa vähän enemmän...
Yksin liikkuminen öisin ei välttämättä ole viisasta kenellekään. Mutta ilman miestä voi olla yöelämässä samalla tavoin kuin vaikka täällä Suomessa, eikä siihen naisporukassa sen kummempia riskejäkään pitäisi sisältyä. Heittää vain taksilla matkat hotellille niin ei eksy minnekään sivukujille jos on juhlinut enemmän. Eli ihan normaalia järjenkäyttöä.
Rannat ovat hienoja, itse olen lomaillut Natalissa viimeksi ja tykkäsin paikasta todella. Hyviä hotelleja löytyy ihan rannasta. Ei ole liian kuollutta, yöelämääkin on tarjolla halukkaille. On isoa aallokkoa ja suojaisempaakin, upeaa hiekkarantaa loputtomasti, aurinkoa ja sopivasti tuulta mereltä ettei aivan tukahdu. Lisäksi iloisia ystävällisiä ihmisiä. Suosittelen!- e&p
Olen kanssa sitä mieltä, että ihan liikaa ihmisiä Brasiliasta pelotellaan. Ne paikat, mihin valmismatkoja järjestetään on suht turvallisia (onko helsinkikään turvallinen?) ja oman järjen käyttö on aina sallittua.
Esim. Nataliin kun menee, niin hotellit sijaitsee Ponta Negrassa, jossa rantaa riittää ja raflat ja muut paikat hyvin hollilla. "Oikeassa" keskustassa meno on suurempaa ja "hurjempaa".
Sen haluaisin vielä lisätä edelliseen, että brassimiehillä on kädet täynnä omissa naisissaan, joten vaaleat naiset saavat olla melko rauhassa.. toki vientiäkin löytyy jos sitä lähtee hakemaan. ;)
Suosittelen Brasiliaa teille erittäin lämpimästi, nauttikaa rannoista ja rennosta elämänasenteesta. Ja kun tekee mieli tanssia, eikun lanteet liikkeelle, Brasiliahan on tanssin sydän :)
- mahtuuko mukaan
itse olisin halukas käymään Brasiliassa, sopiiko matkaan, kun teitä 3 eli onko huonekaveri puutetta?? Itse olen viisikymppinen, matkustanut myöskin melko lailla joten ajattelin lähteä yksin, mutta seurassa aina mukavampi. Olen mieleltäni nuorekas haluahn pitää hauskaa mutta käy myös kulttuuri jota mukava nähdä rantalöhöäily baarait ym y m.
- Tsala
Olin kaverini kanssa Porto de Galinhaksessa Aurinkomatkojen reissulla marraskuussa. Ei valittamista. Pari kertaa satoi: yhden kerran yöllä ja kerran illalla kymmenisen minuuttia. Muuten loistosää ja lämmin meri. Portal Atlanticossa oli mukavat bungalowit, joissa sai lepäillä omassa riippumatossa. Lähtisin heti uudestaan, jos vain matkakassa antaisi periksi.
Ajeltiin paikallisten kimppavolkkarissa, buggylla ja käveltiin rannalla: kolmekymppiset naiset ilman miesseuraa. Ei ollut kertaakaan sellainen olo, että siihen olisi tarvinnut miestä "suojelemaan". Kun käyttää tervettä järkeä etenkin yöaikaan liikkuessaan, niin en usko, että on sen vaarallisempi maa/kohde kuin mikään muukaan. Siihen kannattaa vain varautua, että englantia puhuvat harvat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?907177Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277099Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1186320Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik975428Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635245Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus425141Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274625Aamun Riikka: työttömyydessä lähestytään viime laman synkintä vaihetta
Nopeasti mentiiin upean Marinin hallituksen ennätystyöllisyydestä toiseen ääripäähän, kohti Suomen historian kurjimpia t34134Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193655