Hei!
Mikä olisi ihanteellinen hotellin sijainti Lissabonissa. Tarkoitus olisi viettää kaupungissa viisi päivää nähtävyyksiin tutustuen, syöden ja juoden leppoisasti.
Kiitos
paras hotlan sijainti?
4
1839
Vastaukset 4
- Anna-Anna
Hotellin sijainnin hyvyys on niin makuasia, että on vaikea suositella. Jos haluat olla aivan keskustassa keskellä iltaelämää, Chiado - Bairro Alto on siihen omiaan. Miinuksena juuri iltaelämän aiheuttama melu ja mahdollinen levottomuuskin. Baixa on keskellä myös, mutta autioituu illaksi, ehkä turvattomankin autioksi.
Me olimme lokakuussa Lissabonissa ja hotellimme oli vähän pohjoiseen Marques de Pombalin aukiolta. Kyseistä hotellia en suosittele, mutta sijainti oli siitä hyvä, että aivan lähellä oli kaksi eri linjan metroasemaa Picoas ja Parque, ja metrolla oli illallakin ihan hetkessä keskustassa keskellä ravintoloita. Parquesta Baixa-Chiado asemalle ja liukuportaita myöten Chiadoon. Metrolla oli kätevää lähteä myös eri suuntiin nähtävyyksiä katsomaan. Moderni Amoreiras ostoskeskus ja El Corte Inglésin tavaratalo olivat kävelyetäisyydellä (15 min). Jos lähtisin uudelleen, tsekkaisin esim Parque aseman vieressä olevan hotelli Miraparquen. Se näytti sijainniltaan kivalta meille.
On paikkoja, joihin ei kannata majoittua, esim Cais do Sodren lähellä ja Alfamassa ja linnasta pohjoiseen.
Matkapäiväkirjamme on luettavissa www.Lissabon.vuodatus.net
Hyvää matkaa!- palanneet
Meidän hotellimme oli lähellä Rossion aukiota ja mielestäni sijainti oli oivallinen.
Liikuimme ennen muuta (jalkapatikan lisäksi) ratikoilla ja välillä busseille - muutaman päivän pikamatkalaiselle sijainti oli sopivan keskeinen.
Hotelleissa ikkunat ovat yksinkertaiset, eli liikenteen meteliä on aina, korvatulpat voivat olla tarpeen, oli hotelli missä päin vaan.
Bairro Alto oli kiva paikka vaellella illalla ja siellä ravintoloita on valita saakka, mutta hotellia en sielä seuduin etsisi enkä suosittelisi.
- bairro Alto
Hei,
Riippuu hieman siitä, millaisessa seurassa olet lähdössä ja mitä muuta haluat tehdä Lissabonissa & millä budjetilla. Mutta itse tykkäsin Bairro Altosta :)- alto
Meillä oli huoneistohotellista Vip Eden varattu huone, ja hotelli oli upealla paikalla. Mäkiraitiovaunu bairro altoon lähti ihan nurkalta ja hotelli oli siisti ja upea. Suosittelen ehdottomasti. Mielestäni keskustaksi merkitty liikenneympyrä on jo melko kaukana kaikesta..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 41139
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r162998Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.216793- 61722
- 64713
- 67656
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21618Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?135616Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66589Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32568- 34537
- 55528
- 47488
- 47485
Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40473- 30463
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?95454Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.40453- 37448
Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri18440