Sopiiko tupakka yleensäkään naisille? Suurta kummastusta on herättänyt meikäläisten naisten ja tyttöjen tupakointi. Käytiin hiljattain kylässä tuttavillamme joilla on 6 lasta. Perheen äiti odotti 7 lastaan ja tupakoi kolmen tunnin aikana 4 kertaa aivan avoimesti perheensä ja meidän nähden. Mielestäni hän toimi täysin väärin. Mikä on hänen esimerkki kasvattajana? Onko uskovaisen naisen hyvä tupakoida raskauden aikana? Sitten nuoret tytöt ja naiset! Todella yleistä että he polttavat. Onko tämä kristillisyyden mukaista? Esim odottava äiti saattaa kytätä toisia naisia käyttääkö hän puuteria ja samaan aikaan itse polttaa askin päivässä! Kumpi on mielestänne syntisempi: Odottava nainen joka polttaa askin päivässä vai mies joka ei polta ja juo 2 saunaolutta viikossa? vastus: nainen, sillä mies on ehdottomasti raittiimpi.
TUPAKOIVA
6 LAPSEN ÄITI
332193
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Miksi muuten telkkari on kielletty, mutta netti ei? Siellä netissähän ne kaikkein pahimmat irstailut on.
Niin, kaikki elämäntapasairaudet on hyvä selittää sitten sillä, että se on jumalan tahto...
Niin, ja mitä väliä sillä sairastumisellakaan on, päästäänhän sitten kuitenkin taivaaseen tai näin ainakin on luvattu...
Tupakointi on vastoin Raamattua, siellä sanotaan > älä saastusta Pyhän Hengen temppeliä.
Tupakointi on saastuttamista pahimman päälle, koska se on potenttiaalista, viinaankin verrattuan, siihen altistuu koko ajan. Mutta jos ei ole täyttynyt Pyhällä Hengellä, hällä väliä, voi saastuttaa miten paljon hyvänsä.
Nuorilla Lesdatiolispojilla se on miehuuden merkki, hattu vinossa, ja tupakka toisessa suupielessä, on kovan "jätkän oloinen", se korostaa itseään ei Herraa. Ja tämä on verenperintö.
Viimeiseksi, tupakoitistat jos lopetaisvat tuon työstäpinnaamisen, ( ajan jota viettävät tupakalla, saattaa olla jopa tunti päivässä ) ja säästäisivät rahaa, sekä kansan varoja. Tupakan aiheuttamat haitat maksavat miljaardeja euroja vuodessa kansalle, joten tuloverosta voisi ottaa noin kolmannes pois, jos tupakointi lopettettaisiin. Ei tarvitsisi enään tehdä näitä saatuttaja terroristi tupakoitijoiden töitä, kun he vetävät tupakkaa posket lommolla, ja kansa maksaa heidän sairautensa omasta pussista. Mutta tähän ei RY puutu??????
Lisäksi. Tupakointi on tyhmää..... tosi tyhmää, halveksin sitä. Palkatessani ihmisä, en ole koskaan ottanut työhön näitä korsteeneja, sillä jos Jumala olisi halunnut, että ihminen polttaa tupakkaa, hän olis kasvattanut heille pään päälle piipun, korsteenin.
on turhaa. Itse tiedän vL-äitejä, jotka eivät polttele, mutta en ainoataan joka polttaa tupakkia. Parjausta tämä on. Feikki tuo alustus on.
Hengellisen sokeuden Lutheri sanoo suuremmaksi synniksi, kun hairahduksen elämässä. Tämä opetus on Raamtussa.
"profosoida"!
Mikä ihme sinua vaivaa?? Ei todella ole mikään provo! Et voi kiistää etteikö tupakointi ole yleistä. Kaikkia ei tietenkään voi syyllistää. Pitää pystyä keskustelemaan asioista! jos joku kertoo jotain tälläistä niin se ei aina ole provo vaan tosiasiaa!
mutta itse en tunne ketään vl-äitiä joka polttelisi tupakkaa.
ÄIDIN TUPAKOINNISTA AIHEUTUVAT HAITAT VAUVALLE RASKAUDEN JA IMETYKSEN AIKANA
Tupakansavun myrkyt, kuten nikotiini ja häkä, kulkeutuvat suoraan äidin elimistöstä napanuoran ja istukan välityksellä sikiöön. Siksi raskauden aikainen tupakointi on erittäin vahingollista syntyvälle lapselle. Syntyvän lapsen veressä on nikotiinia yhtä paljon tai jopa enemmän kuin äidillään. Sikiön kyky poistaa nikotiinia elimistöstään on aikuista huonompi.
Raskauden aikainen tupakointi voi aiheuttaa:
* keskenmenon
* ennenaikaisen synnytyksen (14% ennenaikaisista synnytyksistä johtuu äidin tupakoinnista)
* lapsen alhaisen syntymäpainon (hapen saannin vähyyden vuoksi)
* kätkytkuoleman
Tupakoinnilla saattaa olla vaikutusta myös raskauden aikaisiin komplikaatioihin sekä lapsen alikehitykseen. Se kaksinkertaistaa lapsen riskin saada astma tai allergia.
Tupakointi ja imetys
Tupakoivan äidin rintamaidossa on nikotiinia viisinkertainen määrä veren pitoisuuksiin verrattuna. Vanhempien tupakointi kotona tarkoittaa lasten pakkotupakointia ja altistaa lapsen hengitystiesairauksille ja äkillisille välikorvantulehduksille. Savu pahentaa myös lasten allergia ja astmaoireita.
Tupakointi lisää imeväiskuolleisuutta. Kuolleisuuden riski on noin puolet suurempi 20 tai useampia savukkeita polttavilla kuin tupakoimattomilla äideillä. Myös äidin tupakoinnin ja kätkytkuolemien välillä on havaittu olevan yhteyttä. Äidinmaidon nikotiinipitoisuudet ovat viisinkertaiset veren pitoisuuksiin verrattuna. Nikotiinia on maidossa merkittäviä määriä vielä 3-5 tuntia savukkeen polttamisen jälkeen. Tupakoivat äidit lopettavat imettämisen aikaisemmin kuin muut.
Tupakoivien vanhempien lapset joutuvat keskimäärin puolta useammin sairaalahoitoon keuhkoputkentulehdusten ja keuhkokuumeen takia kuin tupakoimattomien kotien lapset. Äidin tupakointi vaikuttaa enemmän lapsen terveyteen kuin isän tupakointi. Sairastumisriski on yhteydessä kotona poltettujen savukkeiden määrään. Toistuvia välikorvantulehduksia joskus seuraava liimakorva on yhteydessä lapsen altistumiseen tupakansavulle. Savu altistaa lapsen äkillisille välikorvantulehduksille imetyksen kestosta riippumatta. Savukkeesta leviää ilmaan ja tupakoivan ihmisen suuhun, nenään ja keuhkoihin savun sisältämiä palamistuotteita. Suoraan ilmaan tulee kolme ja puoli kertaa enemmän tervaa ja lähes seitsemän kertaa enemmän häkää kuin mitä on tupakoijan keuhkoihin vetämässä savussa.
Tupakoinnin lopettaminen
Raskaus on hyvä syy lopettaa tupakointi. Yli puolet tupakoivista äideistä pystyy lopettamaan tupakoinnin ennen raskautta tai viimeistään raskauden alkuvaiheessa. Tupakoinnin lopettaminen kannattaa aina. Lopettaminen ei raskauden loppuvaiheessakaan ole liian myöhäistä. Myös pelkästä tupakoinnin vähentämisestä on hyötyä.
Osalle äidestä tupakoinnin lopettaminen on hyvin vaikeaa. Terveydenhuollon ammattilaisten tehtävänä on tarjota kaikki mahdollinen tuki tupakoinnin lopettamista harkitseville vanhemmille. Lopettamista helpottaa olennaisesti, jos toisetkaan eivät tupakoi perheessä. Äidin ja isän tulisi siis lopettaa samanaikaisesti.
Markkinoilla olevat nikotiinikorvaushoitovalmisteet soveltuvat hyvin lopettamisen tueksi. Niitä käytettäessä veren nikotiinipitoisuudet eivät nouse yhtä korkeiksi kuin savukkeita polttaessa. Nikotiinivalmisteita käytettäessä vältytään veren hiilimonoksidipitoisuuden nousulta. Valmisteita voidaan käyttää myös raskauden aikana:
"Tupakoitsijoiden synnyttämien lasten pienet syntymäpainot on liitetty nikotiinin verisuonia supistavaan vaikutukseen istukassa. Kuitenkin nikotiinikorvaushoito haittaa sikiön kehitystä vähemmän kuin tupakoinnin jatkaminen. Nikotiinihoidon katsotaan olevan aiheellista raskauden aikana, jollei 10-15 savuketta päivittäin polttavan naisen tupakoinnin lopettaminen muuten onnistu. Tällöin korvaushoito tulisi toteuttaa raskauden alkuaikana, jolloin sikiön kasvun on osoitettu hidastuvan vähemmän." (Kirsi Pietilä - Pekka Puska, Nikotiinikorvaushoidon turvallisuus, Suomen Lääkärilehti 1-2/2000)
Jos tupakoinnin lopettaminen osoittautuu mahdottomaksi, tupakoinnin vähentämisestäkin on hyötyä. Sama koskee tupakointia raskauden jälkeen. Tupakoinnista tulisi pidättyä ainakin 2-3 tuntia ennen imetystä.
Vanhempien tupakoinnin vaikutus lapseen
Lapsen tupakointi on selvästi yhteydessä vanhempien tupakointiin. Tupakoivien perheiden lapset alkavat polttaa useammin kuin tupakoimattomien. Lasten tupakointiin ei vaikuta mainittavasti se, tupakoiko perheessä vain toinen vanhemmista vai molemmat. Vanhempien tupakointi ei siten ole vain heidän oma asiansa vaan se vaikuttaa myös heidän lastensa terveyteen nyt ja tulevaisuudessa.
Lähde: Tohtori.fi
Asetupa tämän naisen asemaan. Tupakointi on hänelle luultavasti ainut "omna alue" elämässä. Hän elää ahdasmielisen uskonlahkon piirissä, ja hänen elämänsä seuraavat vuosikummenet on sidottu tiiviisti lastenkasvatukseen. Jos hänellä ei oel itsellään voimavaroja pitää huoltamyös omasta jaksamisestaan, hän masentuu ja kadottaa elämänhalunsa. Tupakointi ja masennus liittyvät usein yhteen, ehkä hän on jo nyt vakavasti masentunut.
Sen sijaan että moitit häntä voisit yrittää etsiä apua niin että hän saisi kotiin hoitoapoua ja aikaa myös itselleen.
Toinen kysymys kokonaan on vielä viestisi naiseutta sortava asenne. Tupakointi on vaarallista kaikkien terveydelle ja tästä syystä sopimatonta sekä miehille että naisille. Odottavan äidin tilanteessa riski lapsen kehityshäiriöistä on suuri. Tämän takia tämä hankilö kaipaisi erityistä tukea ja rohkaisua elämäntapojen muutokseen.
vaan myös miesten. Tosiasiahan on että miehet polttavat vl piireissä enemmän. Mutta nyt on kyse naisten tupakoinnista. Ei sotketa tähän keskusteluun mitään naisen sortamista vaan tarkastellaan asiaa naisen näkökulmasta.
Joo mulla on myös yksi tuttu nainen joka polttaa askin päivässä vaikka on kaksi pientä lasta.Myös odotusaikana.Vastapainoksi hän kyllä tarkkailee muita miten noudattaa esim puuterikäskyä :) Ei tosin kaikki naiset läheskään polta mutta kuitenkin.
Tupakointi ja uskonasia eivät liity mitenkään toisiinsa...lapsellista kirjoittaa tuohon tyyliin tupakoivasta usk. äidistä. Eri asia onkin sitten se että onko se terveellistä ja järkevää, mutta turha on uskoon vedota...NAURETTAVAA!!!
Asetuppa itse kyseisen vl äidin asemaan, minä en ainakaan ihmettele yhtään jos hän tupakoi..tiedän monia vl- äitejä jotka tupakoivat ainakin satunnaisesti ihan vaan jaksaakseen...siitä saa jonkinlaista muutakin tekemistä arjen rutiinien väliin-> jokin joka katkaisee askareet edes viideksi minuutiksi.
Ihan verrattavissa vl-äitien tupakointi on myös siihen, että monet epäuskoisetkin tupakoivat vain silloin kun lähtevät ulos tai nauttivat alkoholia (l. pitävät hauskaa ystävien kesken) samoin myös monet vl äidit saattavat tupakoida vain silloin kun pääsevät "tyttöporukalla" johonkin viettämään iltaa.
Itse tupakoin aina silloin tällöin kun siltä tuntuu (ikään kuin palkitakseni itseäni tai silloin kun hermot ovat tarpeeksi kireällä)....
en kuitenkaan ole mitenkään tupakoinnin kannalla etenkään raskauden ja imetyksen aikana..mutta itsestä ainakin tällä hetkellä tuntuu että tulisin tupakoimaan vain sitä enemmän mitä enemmän on lapsia ja sitä kautta stressiä ja vähän omaa aikaa. Kirjoituksen aloittajana pitäisin suuni tiukasti kiinni...
Huom! Kirjoituksen aloittaja! Sinun miehesi sitten ilmeisesti juo 2 saunaolutta päivässä ja se painaa mieltäsi kun pitää tuolla tavalla alkaa vertaamaan...ja huom! minulle kahden saunaoluen juontikin on ihan yks ja sama..vaikken itse eikä miehenikään sellaista harrasta. Miksi muuten edes vertasit saunaolutta nauttivaa miestä ja tuopakoivaa naista???eikö se olisi pitänyt olla niin että saunaolut ja nainen ja tupakka ja nainen..niin siinä olisi jokin järki..kun eihän se mies kuitenkaan ole ainakaan raskaana eikä imetä...
paskaa nikotiinin orjalta.
Itse olen kylläkin mies toisin kuin luulit tietäväsi.Ajattelin vain keskustella asiasta koska siitä kannattaa keskustella.Kyllä se on jo uskon asiakin:raamatussa kehoitetaan raittiuteen ja odottavalle perheen äidille ei vain mielestäni sovi tälläinen.Tiedän varsin hyvin mitä tarkoitat noilla tyttöjen illoilla ja ei siinä mitään vaikka silloin tällöin polttaakin,omakin vaimo sitä joskus tekee.Sitten tuo olut asia: vertaan vain siinä raamatun raittius kehoitukseen eli itse juon viikossa(en päivässä)noin 2 saunaolutta kun taas jotku polttavat askin päivässä joten olen raittiimpi..tämä ei vain valitettavasti mene kaikkien aivopestyjen meikäläisten päähän.Tupakoida voi mielin määrin mutta ei olutta.Sama nainen kerran juorusi rööki suussa maha pystyssä:ajatella,sekin on sävyttänyt hiuksia! Eli hohhoijaa vaan.
tavallaan ja suotakoon kaikille vapaus olla sitä mitä on paitsi rosvoille.
vl-ketjupolttaja.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000022813491
nyt kumoan siltä osin ilmoittaessani olevani savuton. Ja alkoholiton.
Sama asia jos väitän sinun olevan kova juoppo mutta en väitä koska en tiedä. Miksi siis sinä väität kun et tiedä???
Kyllä tupakointi liittyy vl- uskoonkin. Mielestäni siksi, koska yksi uskonne periaate on raittius. Tupakoiva ei ole raitis. Kuten juoppokaan ei ole raitis. Lisäksi aihe liittyy vl:n sillä tavalla, että pöyristyttävän moni vl-perheellinen (äiti, isä, odottava äiti) polttaa tupakkaa. Polttaa moni muukin, mutta laajasta tuttavapiiristäni ei vl:t yleensä lopettavat raskaaksitultuaan. Samaa ei voi valitettavasti vl-äideistä sanoa. Tupakointi jatkuu entiseen tapaan. Huonon esimerkin näyttämistä lapselle ja et voi varmasti väittää, ettei tällä olisi lapseen vaikutusta tällä tupakoinnilla, tai sikiöön. Pahimmassa tapauksessa lapsi voi kuolla kohtuun (esim. istukka revetä) tai kätkytkuolemaan tai astmakohtaukseen. Tupakka lisää näitä riskejä huomattavasti.
Jaksamiseen äitinä tai isänä pitää olla muukin keino kuin tupakointi. Sehän on kamalaa piittaamattomuutta viatonta lasta kohtaan, äiti polttaa jaksaakseen lapsen ja perheen kanssa. Samalla se voi aiheuttaa tuhoisia ongelmia lapsen terveyteen. Voihan askareet katkaista 5 minuutiksi menemällä yksin ulos värjöttelemään, onhan muitakin keinoja kuin tupakka. On väärin puolustella tupakoivaa. Samoin alkoholistilla yksi viinapullo katkaisee juomakatkon, täytyy jouda paetakseen jotain ongelmaa. Riippuvuus ajaa tupakalle, ei tauon tarve. Alkoholistikin voi palkita itseään pullollisella päivässä, jos on mennyt yksi sätkä vähemmän. Onko hyväksyttävä ajatus?
"Huom! Kirjoituksen aloittaja! Sinun miehesi sitten ilmeisesti juo 2 saunaolutta päivässä ja se painaa mieltäsi kun pitää tuolla tavalla alkaa vertaamaan...ja huom! minulle kahden saunaoluen juontikin on ihan yks ja sama..vaikken itse eikä miehenikään sellaista harrasta. Miksi muuten edes vertasit saunaolutta nauttivaa miestä ja tuopakoivaa naista???eikö se olisi pitänyt olla niin että saunaolut ja nainen ja tupakka ja nainen..niin siinä olisi jokin järki..kun eihän se mies kuitenkaan ole ainakaan raskaana eikä imetä..." Aloittaja varmaan otti tämän vertauksen esille siksi, koska saunaolut ei ole vl:lle sallittua, tupakka on. Eli, miksi näin, koska 2 saunaolutta/vko isälle (ei raskaana olevalle isälle;)) ei ole niin pahaksi kuin aski päivässä odottavalle äidille ja sikiölle.
juuri pyrin tuomaan esille aloituksessani.Tarkoitukseni ei ole mitenkään mustamaalata.Lisäksi otin olut asian esille juuri sen takia koska itse en polta ja juon tosiaan sen 2 olutta viikossa.Eli mielestäni olen aika raitis,minua vain suututtaa se että minut sitten leimataan ja näitä tupakkamuoreja ei.Tämä on vakava terveydellinen sekä uskoakin koskeva asia.Kiitos kirjoituksistasi riksu.
...
hyvä esimerkki isojen seurojen aikaan uskovaisten tupakoinnista.On vauvasta vaariin mummosta poikaan tytöstä isään tupakka hampaissa.Ja varsinkin alaikäiset tytöt ja pojat.Etenkin tytöt muotivaatteissaan hajuveden tuoksuisina rööki kädessään savun hämyisessä ihanne maailmassaan..
Nuorille kuuluu nousta kapinoimaan heille opetettua elämäntapaa, näin se on kaikissa perheissä. VL-perheissä taas ei sallita nuorten omia ajatuksia. Tupaksta tulee ainoa kapinan muoto jonne voi paeta ahdistusta.
VL-liikkeen tupakoiva nuoriso on oma alakulttuurinsa nykyään. Nuorten keskuudessa tupakointi on yleisesti vähenemässä, jopa tyttöjen tupakointimuuoti on laskusuunnassa. Vain vl-liikkeessä se kasvaa.
Mutta sen ymmärtää hyvin kun tuntee taustat.
..Raamatunkin mukaan: "Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja sisariaan, vieläpä omaa [itsekästä] sieluaankin, hän ei voi olla Minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiänsä ja seuraa Minua, se ei voi olla Minun opetuslapseni." (Luuk.)
jos jonkun mielestä nimenomaan tässä tapauksessa vl:llän mielestä tupakka ei liity millään muotoa uskontoon (kuten ei liitykkään) niin mitenkä vl:llän mielestä sitten esim. esim.iskelmämusiikki liittyy tai meikkaaminen hohhoijjaaa ...onneksi en polta enkä kuulu koko lahkoon... olen vapaa =)
monen vl-äidin ainut nautinnonhetki päivässä (heiltä kuultua), 5 minuuttia pössyytellä "rauhassa" lapsen ääniltä. Tämä on väärä keino rentoutua, esim. liikunta olisi terveellisempää ja rentouttavampaa (?). Moni vl-äiti, odottavat äidit varsinkin, osoittavat suurta piittaamattomuutta lapsiaan kohtaan tupakoinnillaan, mutta myös isien osuutta asiaan vähätellään.
Tupakka ei sovi naiselle, eikä miehelle sen enempää. Tupakan vaikutusta ihmiseen vähätellään. Se on hyvin sallittua vl-piireissä, enkä sitä ymmärrä. Minunkin äiti ostaa nykyisin alaikäiselle siskolleni (15v.) tupakat. Mitä tämä on, jos ei tupakanpolton sallimista. Lakikin kieltää alaikäiselle oston, mutta onko tämä niitä "pieniä" syntejä, joita katsotaan (kellertävien) sormien läpi. Minulle opetettiin aikanaan, että on synti olla tottelematta lakia ja syntejä ei mitoitella niiden suuruuden tai pienuuden mukaan.
Kun raskaana oleva äiti polttaa, tämä vaikuttaa lapseen varsinkin sikiöaikana. Tietoa saa jokainen odottava äiti neuvolasta annettavista lehtiöistä. Ne annetaan jokaiselle odottavalle äidille. Tietoa ei kuitenkaan aina oteta vakavasti. Olen kuullutkin mielipiteitä, että kun (/jos) lapsia tulee kuin sieniä sateella, ei olla niin tarkkoja, ollaan välinpitämättömiä. On ikäänkuin totuttu siihen lapsentulon helppouteen, se koetaan väliin taakkanakin, on turruttu siihen. On silti itsekästä polttaa ja olla ajattelematta lasta, joka ei voi pyytää sinua olemaan polttamatta.
Tässä vain pari esimerkkiä kymmenistä, miten esim. raskausaikana äidin tupakointi vaikuttaa lapseen:
-lapsi kasvaa huonommin, kärsii hapenpuutteesta, kouristelee kohdussa
-astmaan ja allergioihin sairastumisen riski kaksinkertaistuu
-Istukan kehityshäiriöiden riski kasvaa (voi johtaa sikiön kuolemaan)
-Ennenaikaisen synnytyksen riski lisääntyy
-kätkytkuolemariski kasvaa
-Äidinmaitoa erittyy vähemmän
- Lapsen hampaiden kehitykselle huonoksi
-Tupakointi kaksinkertaistaa alkuraskauden keskenmenoriskiä.
Näitä riskejä vähätellään vl:n keskuudessa omassa tuttavapiirissäni ainakin. Samoin tulee ottaa huomioon, että tupakanhajut ja osa haitallisista ainesosista kulkeutuu jo syntyneeseen lapseen äidin/ isän tupakoinnin jälkeen, mm. tupakoijan hiuksissa, käsissä, vaatteissa ja hengityksessä ja voi vaikuttaa lapsen terveyteen eri tavoin.
Jotkut polttavat jopa lasten ollessa auton kyydissä. Passiivinen tupakointi on vielä vaarallisempaa kuin tupakointi. Ei ole yksin äitiä syyllistäminen tästä tupakoinnin vaikutuksesta lapseen. Joskin naisten ja tyttöjen tupakointi on vl:n keskuudessa kasvanut räjähdysmäisesti. Raskaana olevan tupakointi varsinkin karsastaa silmääni aika kovasti.
Olen samaa mieltä, että aski odottavalle äidille (ja sikiölle) on huomattavasti enemmän terveysriski kuin 2 saunaolutta isälle/ viikko. Alkoholia ei vl kuitenkaan salli ja tätä kunnioitan. Mutta ykkösolut saunajuomana on sallittua, kolmosolut ei. Pari 3 ykkösolutta vastaa yhtä pullollista kolmoskaljaa. Tämä on jokin myyttijuttu, ykkönen ei ole syntiä kolmena pullona mutta kolmonen yhtenä pullona on. Promillemäärähän on verrattaessa sama, eli alkoholin osuus siis.
Itse lopetin tupakoinnin heti, kun sain raskaudestani tietää. Vaikutti sekin varmaan asiaan, että kesti reilu pari vuotta tulla raskaaksi. Lopettaminen on vaikeaa, mutta siinä on jotain niin tärkeää kyseessä, että sitä kannattaisi arvostaa enemmän. Ei ole kyse äidin vaan äidin ja lapsen hyvinvoinnista.
Myöskin puuterin käyttö tai musiikin kuuntelu ei vahingoita ympärillä oleviasi toisinkuin tupakka.
kirijotus!sanompa vielä lisäksi sen että järkeä pitää käyttää asioissa.myös syntiasioissa
Aivan..en viitsi edes katsoa sellaisia naisia jotka maha pystyssä vetää röökiä, siinä ei paljon lasta ajatella. Mutta itse terveysalalla työskennellessäni olen huomannut yhden asian.
Alkoholilla on isompi vaikutus kuolleisuuteen kuin tupakalla. Näin se vaan on. Tulkaapas katsomaan sairaalan osastoja-ne pullottavat täynnä alkoholisteja, joihin sitten B-vitamiinit ja ravinto pumpataan ja miehet/naiset ovat parin päivän päästä valmiiita 2 viikon ryyppyputkeen, jolloin osastollammme jälleen 3 viikon päästä näkee ne samat naamat...et silleen!!!
pienestä saunan jälkeisestä nautinnosta,ei alkoholismista mikä taas on sairaus ja asia erikseen.röökaamistähän harrastetaan ryllä jo 6 vuotiaasta lähtien
Kyse oli siis tosiaankin parista pullosta/ viikko, ei siinä ole kyse alkoholismista, saati vielä riippuvuudestakaan. Näin kohtuukäytettynä pieni alkoholimäärä mm. suojaa sepelvaltimotaudilta.
Suurin kuolinsyy Suomessa on sydän- ja verisuonitaudit: sepelvaltimotauti. Riskitekijät sairastumiseen ovat tupakka ja alkoholi molemmat (jne). Toisten tutkimusten mukaan alkoholilla on suurempi suoranainen yhteys kuolleisuuteen kuin tupakalla, eli tulee heti kakkosena sepelvaltimotaudin jälkeen. Mutta esim. erään Yhdysvalloissa tehdyn tutkimuksen mukaan tupakka aiheuttaa (seuraukset) kuolemia enemmän kuin alkoholi. Tupakan suoranainen vaikutus kuolemiin voi olla vaikeampi näyttää toteen tilastoinnissa kuin esim. maksakirroosi tai alkoholimyrkytys.
Työssäni törmään samaan ongelmaan kuin sinäkin alkoholistien kanssa. Lisäksi kuitenkin suuri ongelma on meillä nekin tapaukset, että sairastetaan keuhkoahtaumatautia ja vedetään tupakkaa, tulee ajoittain pitkiäkin sairaalajaksoja, henki on ahtaalla, tarvitaan kallis lääkitys happilaite, ja yhteiskunta kustantaa nämäkin kulut suureltaosin. Lisäksi esim. keuhko CA:aan on kuollut monta ihmistä vastakin, yksi suuri osatekijä ollut tupakointi. Taustalla näissä pitkät sairaalajaksot, mm. pahoinvoinnin, huumejohdannaisen kipulääkityksen, jalattomuuden jne. vuoksi.
Tupakan haittavaikutus yleensä huomataan varsin myöhään, kun vaikkapa keuhkojen kapasiteetti on pienennyt merkittävästi (joskus vaikkapa puolella). Nämä haitat ovat useat korjaamattomissa.
Joku voi miettiä, mitä tällä kirjoittelulla nyt ajan takaa. Lähinnä ajan takaa sitä, että useimman vl:n mielestä alkoholi on kauhea synti, yksikin pullo jo. Varsin usein leimataan yhden saunakaljan juoja täysin epäraittiiksi. Esim. miehelleni sanoi vl-tuttavani, että älä juo meillä (yhtä) saunakaljaa, lapset näkevät huonoa esimerkkiä. Silti tämä isäntä poltti tupakkaa, lasten lähettyvillä (poltti munki mies siihen aikaan). Toisista asioista vain tehdään suurempia... Tupakka kuitenkin on sallittavien nautintoaineiden listalla, vaikka tupakointikin varsin usein johtaa enneaikaiseen kuolemaan. Näin leikkimielisenä ajatuksena: mielestäni itseltään hengen viemiseen löytyy nopeampi ja halvempikin keino.
naisen ei ole hyvä tupakoida. Ei siis vain rajata tätä uskovaisiin, sillä terveen lapsen haluavat varmaan kaikki....
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000022797443
spekuloida tähänkin, kun on kerran aloitettu.
Ei ole kyse pelkästään uskovaisiin rajaamisessa tässä tupakka- asiassa. (Minäkin koen olevani uskovainen mutten ole vl). Tämä on kuitenkin vl- palsta, ja tupakointi on nostettu esiin katsoen sen lisääntyneen vl-nuorten (varsinkin tyttöjen) keskuudessa kovasti.
Varmasti kaikki haluaisivat terveen lapsen. Kuitenkin uskovainenkin tupakoiva odottaja tietää riskitekijät: on varsin suuri riski saada ei-terve lapsi. Tästä ei kuitenkaan välitetä. Vertaus voi olla raju, mutta ajaessaan 40km/h alueella 170 mittarissa pikkulapsi kyydissä kanssa varmasti toivoo, että jos ojaan pöläyttää, niin ei tulisi lapselle ja itselle mitään. Kuitenkin on riskit tiedossa ja mahdollisuus jalkaa kaasulta höllätä. Jos kuitenkin jalka kaasulle hetkellisesti herpaantuu, voi aiheutua kovia vammoja kenelle tahansa. Samoin on tupakan kanssa, on mahdollisuus olla polttamatta raskausaikana.
Miksi raskaana oleva äiti ei saisi juoda alkoholia? Siksi, koska se on sikiölle haitaksi. Miksi raskaana oleva äiti ei saisi tupakoida? Vastaus on sama.
tuo tupakointi uskovaisten naisten ja tyttöjen keskuudessa!välissä alkaa aivan raivostuttaan.uskaltaisin väittää jopa 40% naispuolisista polttavan.miehet on sit asia erikseen,nyt puhe naisista.
"Kyllä se on
todella yleistä
tuo tupakointi uskovaisten naisten ja tyttöjen keskuudessa!välissä alkaa aivan raivostuttaan."
Muut uskovaiset eivät juurikaan tupakoi. Sen sijaan vanhoillislestadiolaiset tupakoivat sikana - sekä miehet että naiset.