tupakointi ja astma

Mites muilla?

Minulla on ollut astma teini-iästä asti ja lääkitys siihen. Nyt olen 29-vuotias. Astma jo paranikin jossain vaiheessa mutta tuli takaisin, kun aloin tupakoimaan lukiossa. Olen kamppaillut tupakan kanssa tästä asti, välillä olin 4 vuotta tupakoimatta ja keuhkot voivat hyvin, sitten taas sorruin ja polttelin. Nyt olen ollut polttamatta uudesta vuodesta asti, toivottavasti lopullisesti tällä kertaa. Minulla on vain ihan kamala huoli keuhkoistani, kun olen ollut niin typerä, että olen tupakoinut vaikka keuhkot on ollu ihan rikki siitä. Tupakoidessa henkeä ahdisti ikävästi henkitorven kohdalta joka aamu, samoin lima rohisi keuhkoissa, mutta tämä oire helpottui nopeasti ylösnousemisen jälkeen ja sitten taas oli ok olo. Astmalääkettä käytin paljon, mutta se ei oikein auttanut. Viime syksynä keuhkoihin myös sattui välillä, välillä kipua oli myös olkapäässä sisäänhengittäessä. Sellaista pistävää, syvää kipua oikealla puolella, joka nyt on helpottanut. Hengästyn myös todella helposti. Varasin huomiselle ajan lääkäriin, ja haluan selvittää, ettei ole mitään vakavempaa keuhkoissa. Millaisia oireita teillä muilla tupakoivilla astmaatikoilla on ollut? Miten olette päässeet lopullisesti tupakasta irti?

18

5679

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • -Nortti-

      Jouduin keuhkokuumeen takia sairaalaan,osastolle jossa oli keuhkosyöpään sairastuneita ja matkalla leikkaukseen.2 viikkoa olin sairaalassa ja näin aika monta tapausta.Ei ole sen keikan jälkeen tarvinnut poltella.15 vuotta ehdin tupakoida.Ei ollut vaikea lopettaa.

    • nauloja!

      tupakoimalla!!
      Just niin, et tee muuta kuin hakkaat nauloja arkkuusi, joka kerta kun laitat tupakan suuhusi!
      Mitä enemmän poltat aikasi tässä maailmassa vähenee huimaa vauhtia, joten nyt sinun on aika ottaa niskastasi kiinni ja lopettaa pelleily elämäsi kanssa!

    • lopettaminen...

      Tupakoin 16 v. astma-aikana. Päätin ja lopetin kun ymmärsin, miten typerää se on! Ensin ajattelin kaikki seikat, miksi tupakointi on vahingollista ja tarpeetonta. Kun uskoin itse sen - lopetin kerralla kokonaan.

      Mitä kauemmin aikaa kuluu, sitä turhemmalta käryttely itsensä ja toisten vahingoksi tuntuu. Tosi naurettavaa!

      • Anonyymi

        Tupakoitsijat eivät ymmärrä tai heitä ei kiinnosta, että esim. parveketupakointi aiheuttaa hyvin monille esim. hengenahdistusta.


    • Lansilla kerran viikossa

      Minulla asuu naapurissa alle 4 kymppinen nainen ja hän on passiivinen tupakoitsija. Jatkuvassa lääkityksessä pärjäisi ihan hyvin mutta ei jostain syystä pääse irti tupakasta niin raajataan kerran viikossa lanssilla sairaalaan kun meinaa tukehtua astma kohtaukseen ja sitä en tiiä kuinka monta kertaa menee sitten itte sinne hakemaan hoitoa. Tuntus että ihminen käsittäs itte lopetaa tupakoimisen pois koska ei tarvi sairaala hoitoa koskaan kun on polttamatta.

      • Voipas

        se olla et kotona joku jääräpää ei älyä lopettaa tupakkaa vaikka kumppani viedään pillit ulvoen sairaalaan viikottain. Toinen taas on sitten niin nössö et alistuu mieluiten moiseen kun lähtee nostelemaan.Toiset ku on niiiiiiiiiin mie ite.


    • Tervas

      Olen polttanut 36 vuotta ja jatkuvaa lääkitystä vaativaa astmaa sairastanut 10 vuotta kauemmin. Välillä astma oli muutaman vuoden poissa, mutta palasi aikuisiän astmana kuten taudilla on usein tapana.

      Tupakka ei ole toistaiseksi aiheuttanut minkäänlaisia oireita, sen sijaan siitepölyä, joitakin eläimiä tai hajuja en siedä lainkaan vaan kohtaus seuraa varmasti ellen ole varautunut reiluilla antihistamiini- ja kortisonieväillä.

      Keuhkojen CT-kuvaus on tehty muutama viikko sitten: puhtaat olivat kuin vauvan pylly.

      Ei tupakka siis kaikkia astmaatikkoja ärsytä, savuhan ei sisällä proteiineja kuten hengitysallergeeneilta vaaditaan. Parempi tietty pysyä loitolla aineista, joiden huomaa selvästi häiritsevän.

      • Tupakin

        haju jo yksin vaatteisa on semmonen että ärsyttää vaikkei ois astmakaa. Syitä tupakoinnin jatkamiseen aina löytyy:-). Miksi et lopeta tupakointia. Ei se ainakaa terveellistä sinun keuhkoillesi ole varsinkin kun herkästi saat oireita muistakin asioista.


      • turhaa!

        Ihminen joka haluaa muuttaa elämänsä tapoja tekee kaikkensa asian eteen!
        Ihminen joka ei halua muuttaa tapojansa keksii kaiken maailman selitykset!


      • Tervas
        turhaa! kirjoitti:

        Ihminen joka haluaa muuttaa elämänsä tapoja tekee kaikkensa asian eteen!
        Ihminen joka ei halua muuttaa tapojansa keksii kaiken maailman selitykset!

        Totesin ainoastaan, että en ole huomannut tupakan ärsyttävän millään lailla. En myöskään näe tarpeelliseksi saati houkuttelevaksi muuttaa elämäntapojani....

        Mikähän mahtoi olla purkauksesi syy??? Pitääkö kaikkien olla yks-yhteen samanlaisia kuin sinä?


      • osku36
        Tervas kirjoitti:

        Totesin ainoastaan, että en ole huomannut tupakan ärsyttävän millään lailla. En myöskään näe tarpeelliseksi saati houkuttelevaksi muuttaa elämäntapojani....

        Mikähän mahtoi olla purkauksesi syy??? Pitääkö kaikkien olla yks-yhteen samanlaisia kuin sinä?

        Olin vajaa kaksivuotta sitten keuhkojen asbestoosi plakin vuoksi Peijaksen keuhkosairauksien osastolla tutkimuksissa koska tämä plaki oli tulehtunut. Samassa huoneessa oli myös kolme minua nuorempaa miestä joilla kaikkilla tupakan aiheuttama keuhkojen ahtautumatauti. Joka näkee nämä happipullojen ja happiviiksien varassa elävät noin 50-60 ikäiset miehet niin täytyy olla päänuppi umpiluuta jos tämän jälkeen vielä tupakoi.Naisten tupakointi joka on yleistynyt niin samat ahtautumatautipotilaat olivat myös naistenosastolla. Kuka nyt haluaa kuolla tukehtumalla Eli jos tämän luet niin lopeta hyvä ihminen tupakointi


    • Fenrize

      Jooh, itse olen 18-vuotias naikkonen joka on poltellut jotakuinkin sen kaksi vuotta. Astmaa minulla esiintyi aivan lapsuusiässä, ihan tarkalleen en osaa sanoa minkä ikäisenä, ehkä siinä 6-10 v. välillä.

      En ole itselläni erityisempiä oireita havainnut, mutta todella satunnaista tupakkayskää minulla on ilmennyt, mikä johtuu pikemminkin vain tupakoinnista kuin sen ja astman yhdistelmästä.

    • 100µg

      Tupakkayskä tulee vasta 20-40 vuoden röökaamisen jälkeen EI 2 vuoden.

      Joka toinen astma on ALLERGIAA.

      Astman, reuman ja suolisto-ongelmien takana ruokavalio – "Lääkärit antavat väärää tietoa"
      http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkeli.shtml/1624947/astman-reuman-suolisto-ongelmien-takana-ruokavalio---laakarit-antavat-vaaraa-tietoa

      Ravinnolla on merkittävä vaikutus aivan kaikkiin sairauksiin ja niiden ehkäisyyn. Lääkkeitä syödään sitten tarvittaessa.

      Nykylääketieteessä tutkitaan vain lääkkeitä, jotka voidaan patentoida ja jotka tuovat rahaa.

      Suomi on täysin kehitysmaa, kun ennaltaehkäistään tai hoidetaan eri sairauksia ravinnolla ja korjaamalla ravintoainepuutokset. Niinpä lääkärikoulutuksessa onkin pitkään, siihen sisältyvässä yhden opintoviikon laajuisessa ravitsemustieteen osiossa käytetty Diabetesliiton ja Leipätiedotus ry:n kustantamaa virallista ravitsemusoppia, jolle ei ole vaihtoehtoa. Vastavirtaa kulkevia tutkijoita ja lääkäreitä on pidetty tärähtäneinä kummajaisina ja vastuuttomina kansankiihottajina.

      Tuloksekkainta terveydenhuoltoa on ennaltaehkäisevä. On harmillista, että julkisuudessa levitetään mm. THL:n toimesta yksipuolista ja perätöntä tietoa ravinnosta ja ravintolisistä aiheuttaen sekaannusta ja turhaa huolta kuluttajien keskuudessa.

      Koululääketieteellä on paikkansa, mutta niin kauan kun ravitsemuksen ja kokonaisvaltaisen hoidon merkitystä ihmisen hyvinvoinnille ei tunnusteta, ovat koululääketieteen lääkärit melko kyvyttömiä auttamaan ihmisiä lukuisissa eri sairauksissa ja siten tuleekin hoidetuksi vain oireita, eikä potilas parane.

      ”Olkoon ruoka lääkkeesi ja lääke ruokaasi” –Hippokrates

      Viljat ja/tai maitotuotteet pois vähintään 4 viikoksi. Kokeile miten vaikuttaa. Voi olla, että kummatkaan ei sovi.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      Maitotuotteet ovat monella yksi keskeisistä syistä allergioihin, astmaoireisiin sekä erilaisiin iho-ongelmiin. Maitotuotteiden eliminointi helpottaa usein näitä oireita, ja moni vuosia oireista kärsinyt pääsee pysyvästi eroon sekä ongelmasta että lääkityksestä. Lisäksi maitotuotteet keräävät limaa ja ovat usein merkittävänä tekijänä kroonisissa ylähengitystieinfektioissa.

      http://personal.inet.fi/koti/remeli/kalsium.htm


      Uuden tutkimuksen mukaan runsas D-vitamiini helpottaa astmaa. Se esimerkiksi parantaa keuhkojen toimintakykyä ja astmahoidon tehokkuutta.
      http://www.tohtori.fi/?page=3509935&id=0546887


      Astman oireet lievenevät ja infektiot jäävät pois. Nyt uudet tieteelliset tutkimukset vahvistavat, että D-vitamiinilisä on todella tarpeen sekä lapsi- että aikuispotilaille. Mitä enemmän veressä on D-vitamiinia, sitä lievemmät ovat oireet ja sitä paremmin lääkitys auttaa, kertoivat amerikkalaisen National Jewish Health -instituutin tutkijat viime viikolla American Academy of Allergy, Asthma, and Immunology -kongressissa.
      http://terveyshymy.fi/tohtori-tolonen/d-vitamiini-auttaa-astmassa


      Dear Dr Cannell: D for childhood asthma
      http://blog.vitamindcouncil.org/2012/08/16/dear-dr-cannell-d-for-childhood-asthma/

      1 µg (mikrogramma) = 40 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 ng/ml = 25 nmol/L

      50 ng/ml = 125 nmol/L

      • 100µg

        Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

        On useampia tutkimuksia, joiden mukaan Omega-3 rasvahapot ja D-vitamiini voivat ehkäistä ja lievittää astman oireita.

        Kortikosteroideilla hoidetuilla astmaa sairastavilla lapsilla D-vitamiinin puute näyttäisi liittyvän luuston huonoon mineralisoitumiseen. Laajassa yhdysvaltalaistutkimuksessa seurattiin 780:tä iältään 5 - 12-vuotiasta astmaa sairastavaa lasta yli neljän vuoden ajan. Seerumin D-vitamiinipitoisuus mitattiin kertaalleen tutkimuksen alussa. Luustontiheyttä seurattiin vuosittain DEXA:lla. Kun (pahentuneen) astman hoidossa käytettiin myös suun kautta otettavia kortikosteroideja, osoittautui luun mineralisoituminen sitä heikommaksi, mitä useamman kortikosteroidikuurin lapset olivat saaneet. Tämä kortikosteroidiannokseen liittyvä vaikutus ilmeni erityisesti pojilla, joilla seerumin D-vitamiinipitoisuudet olivat pienet. (Tse SM ym. J Allergy Clin Immunol 2012;130:53)


        "Astmaa sairastavat lapset, joiden veressä on D-vitamiinia alle 75 nmol/l, ovat alttiita pahoille astmakohtauksille, ilmenee Pittsburghin lastensairaalan tutkimuksesta. Yhdysvaltain terveysvirasto (National Institutes of Health, NIH) rahoitti tätä tutkimusta, joka tehtiin San Juanissa, Puerto Ricon pääkaupungissa, leveysasteella 18, jossa aurinko paistaa paljon ja korkealta. Tiedot tukevat muita tutkimuksia ja käytännön kokemuksia astman D-vitamiinihoidosta. Seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) tulisi mitata ja nostaa 125–150 nmoliin/l. Siihen voidaan tarvita D-vitamiinia 100–150 mikrogrammaa päivässä."
        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2395


      • Anonyymi

        Liian pitkä teksti, että kukaan jaksaa lukea.


    • Anonyymi

      Itse lapsena/nuorena kärsin astmasta harkittiin jopa hengityskonehoitoa, jollei lääkitys lähde auttamaan. 15-16 vuotiaana aloitin tupakanpolton ja oireet tuntuivat katoavan ja samalla lopetin pikkuhiljaa lääkityksen. Avaavaa lääkitystä olen saanut edelleen jatkettua, koska pahimpina pakkasina tai esim. heinän kukinnan aikaan oireet tuntuvat salpaavan hengitystieni ja siihen riittää tuo avaava lääkitys. Muistan ennen tupakanpolton aloitusta puhaltaneeni toistuvasti 350-450 väliltä. Nyt nelikymppisenä kiinnostus lopettaa tupakanpoltto ja hirvittää palaako nuoruuteni astma yhtä pahana kun aikeenani on lopettaa tupakointi. Pef-mittariin tulee puhallettua 510 - 580 arvot, korkeimmat tietenkin avaavan lääkityksen jälkeen, eli lähelle normaalia 171 cm hoikalla miehellä. Tai näin olen käsittänyt. Lääkäri totesi, että tupakointi voi näennäisesti tuntua auttavan oireilussa, eikä usko oireiden palaavan tupakan lopettamisen suhteen. Kenelläkään kokemusta?

      • Anonyymi

        Olet todella tyhmä, jos luulet, että tupakoinnin lopettaminen voisi pahentaa hengitysongelmia. Tai sulla on pahoja mielenterveysongelmia.


    • Anonyymi

      Olet joko tyhmä tai sinulla on mielenterveysongelmia, jos tupakoit ongelmistasi huolimatta. Vaikutat tyhmälle.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      109
      1890
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1485
    3. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1457
    4. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1449
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      149
      1378
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      98
      1299
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1297
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1219
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1107
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1098
    Aihe