mielenterveyteni

moi kaikki!
Olen hieman epävarma omasta mielenterveydestäni.Olen käynyt yhden kerran lääkärillä ja keskusteltiin kaiken maailman asioista.lääkäri teki minulle masennustestin joka oli suuntaa antava.Tuloksessa luki, että olisin lievästi masentunut.Olen myös tehnyt netissä ns. masennustestejä ja tulos on ollut aina, että olisin masentunut.
Noh, eilen illalla mietin taas asioita ja ajattelin tulla kysymään teidän mielipiteitänne.
Minulla on todella huono itsetunto. Olen ruma, ahdistaa kun viereisessä pyödässä istuvat ihmiset nauravat, koska luulen heidän nauravan minulle, ahdistaa kun minua katsotaan,
ahdistaa seistä koulun käytävissä etenkin yksin, koska minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat minua, en mene juuri minnekkään ,koska minulla ei ole ketään siinä vieressä kävelemässä ja puhumassa minulle, koska minua ahdistaa kävellä yksin.Ajattelen usein läheisiä ihmisiä ja heidän kuolemaansa ja se sa minut yleensä itkemään.Melkein joka ilta itken.Olen todella herkkä ja pienetkin minua negatiivisesti mietityttävät asiat saavat minut itkemään.
En ystävysty hirveän hyvin, koska minua jännittää puhua vieraille. Sanat menevät sekaisin ja ääni tärisee.Tälläistä ei kumminkaan tapahdu läheisten läsnä ollessa.
Inhoan itseäni, etenkin ulkonäköäni. Joskus iltaisin saatan "päättää" että huomenna en syö karamelleja, mutta auta armias kun se huominen koittaa niin karkkipussi on nenän edessä.Ruokahalua en kuitenkaan ole menettänyt, mutta joskus yritän olla syömättä.
Olen hakemassa sosiaali- ja terveysalalle ammattikouluun ja luulen, että minusta ei ole siihen näiden ongelmieni takia.:(
Ei tässäkään ehkä vielä kaikki, mutta jos joku ihana ihminen voisi ottaa kantaa, nii kiva olisi!:)
KIITOS!:)
4457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Lisäksi olen kovin väsynyt ja kiinnostukseni ei riitä melkein mihinkään..

Äänestä

Minusta sinulla on selkeitä masennuksen oireita ja nyt sinun kannattaa hakea apua ajoissa. Kenenkään ei tarvitse kärsiä pahasta olosta.
Kerro esim. terkalle tai jollekin aikuiselle ongelmastasi. Pyydä apua.
Tai voit mennä terveyskeskukseen ja tarttua hoitjaa kädestä kertoa että voit huonosti. Se on vahva joka osaa hakea apua eikä siinä ole TODELLAKAAN mitään noloa. Jos ihmiseltä nyrjähtää nilkka niin mennään heti lääkäriin, mutta jos on psyykkisesti paha olo niin sitä pitkitetään valitettavan pitkään. Tuntuu että tarvitsisit nyt keskustelua ja muista että on olemassa hyviä/ turvallisia lääkkeitä jolla meitä voidaan auttaa.
MUISTA ETTÄ OLET HYVÄ JUURI SELLAISENA KUIN OLET ! VOIMIA JA MARS APUA HAKEMAAN !
t: masennuksen sairastanut, psykiatrisella osastolla potilaana ollut liikunnanohjaaja äiti =)

Äänestä

Olet vielä niin nuori, että osan epävarmuudesta voi pistää sen piikkiin. Se, mitä kerroit herkkyydestäsi, ei mielestäni ole heikkoutta, vaan hieno asia, että osaa näyttää tunteensa.

Pahaa oloa ei tarvitse sietää, koska nykyään on saatavilla turvallisia lääkkeitä, jotka auttavat parin viikon- kuukauden kuluttua. Mene tosiaan joko kouluterveydenhoitajalle puhumaan tai terveyskeskukseen, ja kerro asiat samoin kuin täällä.

En usko, että olet ruma. Minä en ole nähnyt vielä tähän mennessä yhtään rumaa ihmistä. Muista, että masentuneessa mielessä peili vääristää. Minusta olet hieno, herkkä nuorimies, jolla on hyvä tulevaisuus edessä.

Ja apua löytyy varmasti, kunhan lähdet sitä hakemaan. Omat vanhempasikin varmasti auttavat, jos voit heille puhua. Aina ei ole kuitenkaan helppo puhua niille kaikkein läheisillimme, joten aloita vaikka kouluterveydenhuollosta.

Ammattitoiveesi voivat olla sinulle ihan sopivia, koska hoitotyössä tarvitaan herkkyyttä, kykyä asettua toisen asemaan. Jos hoitoala kiinnostaa, suunta vain sinne.

Kaikkea hyvää sinulle ja elämällesi!

Äänestä

kuulostat ihan minulta. En oikein osaa auttaa, kun en itse itseänikään osaa, mutta yritä vain löytää itsestäsi jotain positiivista ja vahvista sitä. Yritä alkaa kuntoilemaan jos et jo kuntoile. Tiedän että se on hemmetin vaikeaa aloittaa, itsekään en uskalla edes mennä kuntosaliin muiden ihmisten takia, mutta pakota itsesi kävelemään joka päivä, ja jos sinulla on pyörä, aloita pyöräily niin pian kuin vain säät sallivat.. tai tee jotain muuta joka sinua edes vähän kiinnostaa. Itse olen ollut noin 12 vuotta masentunut/ahdistunut, mutta muutaman kesän jolloin olen päässyt säännölliseen liikuntaan kiinni (kestää pari viikkoa), olen tuntenut oloni melkein normaaliksi. Itsevarmuus palaa hiljalleen etkä välitä vaikka muut ihmiset olisivatkin niin lapsellisia että sinulle nauraisivat. Tee jotain rohkeaa, jotain joka saa sinut tuntemaan ylpeyttä itsestäsi. Kuuntele positiivista ja onnellisuutta tuottavaa musiikkia (toimii!). Hae apua jos pystyt. Itse yritän tehdä kaiken tuon minkä mainitsin. Alkuun pääsy on vaikeaa mutta tiedän että kannattaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mie91 kirjoitti:

moi kaikki!
Olen hieman epävarma omasta mielenterveydestäni.Olen käynyt yhden kerran lääkärillä ja keskusteltiin kaiken maailman asioista.lääkäri teki minulle masennustestin joka oli suuntaa antava.Tuloksessa luki, että olisin lievästi masentunut.Olen myös tehnyt netissä ns. masennustestejä ja tulos on ollut aina, että olisin masentunut.
Noh, eilen illalla mietin taas asioita ja ajattelin tulla kysymään teidän mielipiteitänne.
Minulla on todella huono itsetunto. Olen ruma, ahdistaa kun viereisessä pyödässä istuvat ihmiset nauravat, koska luulen heidän nauravan minulle, ahdistaa kun minua katsotaan,
ahdistaa seistä koulun käytävissä etenkin yksin, koska minusta tuntuu, että kaikki tuijottavat minua, en mene juuri minnekkään ,koska minulla ei ole ketään siinä vieressä kävelemässä ja puhumassa minulle, koska minua ahdistaa kävellä yksin.Ajattelen usein läheisiä ihmisiä ja heidän kuolemaansa ja se sa minut yleensä itkemään.Melkein joka ilta itken.Olen todella herkkä ja pienetkin minua negatiivisesti mietityttävät asiat saavat minut itkemään.
En ystävysty hirveän hyvin, koska minua jännittää puhua vieraille. Sanat menevät sekaisin ja ääni tärisee.Tälläistä ei kumminkaan tapahdu läheisten läsnä ollessa.
Inhoan itseäni, etenkin ulkonäköäni. Joskus iltaisin saatan "päättää" että huomenna en syö karamelleja, mutta auta armias kun se huominen koittaa niin karkkipussi on nenän edessä.Ruokahalua en kuitenkaan ole menettänyt, mutta joskus yritän olla syömättä.
Olen hakemassa sosiaali- ja terveysalalle ammattikouluun ja luulen, että minusta ei ole siihen näiden ongelmieni takia.:(
Ei tässäkään ehkä vielä kaikki, mutta jos joku ihana ihminen voisi ottaa kantaa, nii kiva olisi!:)
KIITOS!:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu