Väestöpako

Väen väheneminen näyttää jatkuvan tänäkin vuonna täällä Haapavedellä. Poismuuttajat ovat lisäksi suurelta osin nuoria ja perheellisiä joten ei hääviltä näytä!
201318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Ei täällä viitsi olla. Sisäänlämpiävä koko paikkakunta. Lähtöä mekin tehdään.
Itse olen haapaveinen syntyjään, mutta puoliso etelästä. Hän on tosi ahdistunut paikkakunnan ilmapiiriin. Ei meitä jäteasiat, kepulaisuus tai muut tällä palstalla käytävät keskustelun aiheet ota päähän, vaan yleinen ilmapiiri. Ollaan niin olevinaan, vaikkei olla mitään. "Me haapavetiset..." tai "meillä Haapaveellä...". Oksettaa. Kyllä ennen oli aivan toinen meininki, 80-luvulla jolloin itse olin lapsi oli eteenpäin menon meininki.

Äänestä

Ei todellakaan ole hyvä paikka asua ja harkinnassa, tosi vakavassa harkinnassa on itselläkin pois muutto haapavedeltä.

Varsinainen ja vilpitön kysymys:
Kun mainitsit heti juttusi alussa, että "Väen väheneminen näyttää jatkuvan tänäkin vuonna täällä Haapavedellä". Niin mistä olet saanut nuo tiedot?

Äänestä
  • useita henkilöitä muualle, valitettavasti! Tosi muuten on kuten ensimmäinen vastaaja kertoi, takavuosina täällä oli ihan erilainen ilmapiiri, ei tämmönen kateellinen ja kyräilevä kuten nykyään. Ja valtaapitävät syyttelevät naapurikuntia kaikesta, näyttävät oikein kadehtimisen esimerkkiä!

    Äänestä

  • on lähdössä kirjoitti:

    useita henkilöitä muualle, valitettavasti! Tosi muuten on kuten ensimmäinen vastaaja kertoi, takavuosina täällä oli ihan erilainen ilmapiiri, ei tämmönen kateellinen ja kyräilevä kuten nykyään. Ja valtaapitävät syyttelevät naapurikuntia kaikesta, näyttävät oikein kadehtimisen esimerkkiä!

    Tästä aiheesta, varsinkaan kun olen siitä samaa mieltä kanssasi.
    Mutta... Älä kuitenkaan puhu väen vähenemisestä, jos käytössäsi on pelkästään tuttavapiirisi muutto tiedosto.
    Et esimerkiksi tiedä kuinka monta on jo tämän vuoden puolella syntynyt Haapavedelle ja kuinka monta tänne on muuttanut tämänvuoden puolella muualta.

    Äänestä

tehdä jatko kysymyksen, että missä sitten olisi hyvä olla? Itsellä on paljon muuttoja takana ja jokaisessa paikassa on ollut omat ongelmansa. Täällä sentäs on ollut hyvä harrastaa, on paljon erilaisia vaihtoehtoja ja sitä myöten on tullut uusia ystäviä. Kuitenkin se on totta, että paljon se on itsestä kiinni miten viihtyy. Kannattaa kurkata peiliin välillä, voi olla että pahin viihtymisen este näkyy siellä.

Äänestä

siltä tuntuu. Itse tein muuttomatkan eteläsuomeen. Vajaa kymmenen vuotta siellä "viihdyin" ja oli taas mukava tulla takaisin. Varsinkin etelässä käynti avaa silmät huomaamaan miten mukava on kun ihmiset tuntevat toisensa. Siellä kukaan ei tunne, ei välitä, ei puhu, kaikilla on kiire ja pelkkä liikkuminenkin paikasta toiseen on minuuttiaikataulussa. En sitä sano, etteikö joku siellä viihtyiskin, mutta minä en. Ihana oli tulla takaisin oikeitten ihimisten luo.
Jokainen muutto kasvattaa ihmistä henkisesti huomaamaan kaikenlaista hyvää, joten käykää ihmeessä muualla ja tulkaa avarakatseisempana takaisin.

Äänestä
  • maailmankatsomusta kummasti! Tämän voin sanoa omasta kokemuksesta, olen joitakin reissuja käynyt aika kaukanakin olemassa ja aina palattuani huomaan miten pienissä ympyröissä täällä eletään - kurtistellaan naapureille kulmia että tuokin on tuommonen... eipä voi kuin nauraa!

    Äänestä

  • On Haapavedellä kehitystäkin menossa.
    Meille on aika tärkeä tämä Vattu-jussin aikaansaama mielipidekeskus.
    Vuorokaudessa tulee julkisuuteen enemmäm kuin paikallislehdissä vuodessa.
    Jutut ovat helposti selattavissa ja sopivan lyhkäsiä.
    Abc:llä itsekukin voi Jussia kiittää ja tarjota vaikka kuppia.
    Muualla Suomessa ei ole Mielipidekeskuksen perustamisessa päästy juuri alkua pitemmälle.

    Äänestä

  • avartaa kirjoitti:

    maailmankatsomusta kummasti! Tämän voin sanoa omasta kokemuksesta, olen joitakin reissuja käynyt aika kaukanakin olemassa ja aina palattuani huomaan miten pienissä ympyröissä täällä eletään - kurtistellaan naapureille kulmia että tuokin on tuommonen... eipä voi kuin nauraa!

    Maailmalla oppii, olemaan välittämättä kaikista naapurin tekemisistä.
    Sitten, kun tulee tänne takaisin, huomaa pienet piirit, kyräilyt, kateuden, "mutu-tunteen" siitä mitä ajtellaan jostain, ilottomuuden ja toisen arvostamattomuuden - tuleepa paha olo.
    Sitten miettii voisko asialle jotain tehdä ja päättää , että yrittää olla myönteinen asioiden suhteen, jospa se tarttus myön ympäristöön.
    Joihinkin voi vaikuttaa joihinkin ei.
    Itsestä myös surukseen huomaa, että joskus sortuu paikalliseen elämäntyylii; katsomaan kaikkea mustien lasien takaa.
    Tympeintähän tässä hommassa on se, että se siirtyy seuraavaan sukupolveen - tavat tahtoo periytyä mallioppimisen kautta.

    Äänestä

tietenkin olla oikeassa, tai et!
Vuottahan on kulunut vasta 1/2kk, joten kovin pitkällemeneviä johtopäätöksiä ei voi vielä tehdä.
Lienee sinulta mutu-tieto, tilastoja ei varmaan tällaiselta ajalta ole nähtävissä!
Jos ajatellaan yleisemmin, muuttotappio viime aikoina on koetellut alueemme melkein kaikkia kuntia, Ylivieskaa ehkä lukuunottamatta. Tämän on useimmiten korvannut suuri syntyvyys. Meillä syntyvyys oli pieni viime vuonna ja seuraukset ovat nähtävissä.

Äänestä
  • mistä voisi johtua normaalia pienempi syntyvyys? Ehkä siitä että nuoret, perheelliset muuttavat työn perässä muualle? Viime vuonna väestokato oli Haapavedellä noin 150 henkeä, mikäpä suunnan yhtäkkiä kääntäisi muuksi? Ja kun tunnen useita jotka ovat täältä lähdössä niin toista että ei hääviltä näytä - valitettavasti!

    Äänestä

ovat olleet työelämässä mukana, kai jättävät jälkeensä avoimia työpaikkoja uusille muuttajille.
Ja kirjoituksista huomaa että todellisuudessa ei kuitenkaa ole ne "monet perheet" muuttamassa, kunhan vaan joku huvikseen kirjoittelee.
Viimevuoden muuttajien ikäjakaumaa kun katsoo, niin taisivat olla niitä nuoria jotka lähtivät opiskelemaan ja vaihtoivat kotipaikakseen opiskelu paikkansa.

Äänestä

TÄÄONTÄTÄ ELÄMÄN NORMAALIA KIERTOKULUKUA.
NÄIN KÄVI JO 1900-LUVUN ALKUPUOLELLA SUOMESSA KUN VIKSUIMMAT LÄHTI AMERIIKKAAN MENESTYMÄÄN, SAMOIN 1900-LUVUN PUOLESSA VÄLISSÄ LÄHETTIIN RUOTSIIN JA NYT VUOSITUHANNEN VAIHTEESSA OULUUN TAI HELSINKIIN. JÄLJELLE JÄÄ NE, JOTKA A. EIVÄT USKALLA TAI B. EIVÄT KYKENE.

Äänestä
  • itsestäsi katso varmuuden vuoksi vähän peiliinkija mieti onko asiat tosiaan noin huonosti.

    Äänestä

viettämään, kun ei siellä ole edes osaavia ja hyvässä ilmapiirissä toimivia hoitajia silloin, kun sen aika tulee!

Äänestä
  • selville, ennen ku tänne tulee vääriä tietoja levittään. Kokemukset on kyllä erilaiset.

    Äänestä

  • ottaa kirjoitti:

    selville, ennen ku tänne tulee vääriä tietoja levittään. Kokemukset on kyllä erilaiset.

    mielipidettäni, joka muuten puhui tulevaisuudesta, sinä menneisyydestä ja yhdessä niistä voisi päästä jonkinnäköiseen arvioon mahdollisesta tulevasta!

    Äänestä

parikin porukkaa, jotka ovat muuttamassa tänne!
Meillä kummallakaan ei ole muuta kuin mutu-tietoa, eikö jätetä tilastot tilastonikkareille?
Väärä spekulointi on haitallista!

Äänestä
  • luomaa hunajaista Haapavettä, jossa elämä sykkii, on tulossa mun heimosta moni nauttimaan.
    Pittää sossulla vielä poiketa, että rahhaa...

    Äänestä

näky olevan kolmen viimeisen kuukauden aikana liki neljkymmentä henkilöä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jatkuu... kirjoitti:

Väen väheneminen näyttää jatkuvan tänäkin vuonna täällä Haapavedellä. Poismuuttajat ovat lisäksi suurelta osin nuoria ja perheellisiä joten ei hääviltä näytä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu