Asianlaita on niin, että Animalsin jälkeen tehdyt PF-levyt, The Wall ja Final Cut (nyt ei mennä niihin watersittomiin levyihin) ovat melkosen puuduttavaa tavaraa. Ja syy tähän on kylmästi se, ettei Waters päästänyt enää muita "sotkemaan" omia suuruudenhulluja ideoitaan. Kaikki kunnia Watersille muuten, mutta hän käytännössä omi koko Pink Floydin omaksi sooloprojektikseen noilla levyillä. Kun muita ei enää päästetty tekemään biisejä, Wrightihän jopa potkaistiin pellolle, ei voi enää puhua varsinaisesti bändilevyistä.
Voi vaan kuvitella, kuinka paljon muita kiinnosti soittaa levyllä, joka kertoo täysin Watersin omista henkilökohtaisista kriiseistä.
Menihän tuon pomottelun takia Watersin ja muiden välit niin rikki, että vasta Live8:ssa saatiin tyypit samalle lavalle.
Voi vaan kuvitella, kuinka paljon muita kiinnosti soittaa levyllä, joka kertoo täysin Watersin omista henkilökohtaisista kriiseistä.
Menihän tuon pomottelun takia Watersin ja muiden välit niin rikki, että vasta Live8:ssa saatiin tyypit samalle lavalle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
..kanssasi täysin samaa mieltä! "The Wall" on mielestäni aika huono levy(elokuva muuten vain järkyttävä),enemmän tykkään alkupään tuotannosta..Voi voi tuota dinosaurustautia mikä Watersillakin oli..:(
Ovat tosiaan aika puuduttavaa kuunneltavaa.Uikutus taisi alkaa The Wall-levyllä,missä R.W kitisi isästään joka kehtasi mennä kaatumaan sodassa,jos nyt oikein muistan.En ole jaksanut kuunnella sitä enkä varsinkaan sen jälkeisiä levyjä vähään aikaan.Toivottavasti uusi kuuntelijapolvi löytää vanhat P.F-t ja niiden hassunhauskan psykedeelisen räminän ajalta ennenkuin P.F muuttui valtavaksi ilmapallo-dinosaurukseksi.
Heh, joskus nauratti Pulkkisen radiojuontaja, joka alkoi selittää "Haluaisin hieman kertoa isästäni..." Tuolloin tuli välittömästi Waters mieleen, kova PF-diggari kun tuolloin olin.
Mutta voin kuvitella:D Kaikenmaailman traumoistahan taide toki tuppaa syntyä,mutta vittu liika on liikaa:D
Tämän päntin levyiltä huomaa aina kuka on milloinkin jäänyt pois kokoonpanosta.