Mistä sais poliisin vanhoja rytkyjä

Pitäs saada aidot poliisin työasuja jotta saisi uuden koiran opetettua oikein ,ettei mene vahingossa esim vartioitten kimppuun.
Kunnon opetukselle pitää olla kunnon varusteet eikö totta ?
Hitto taas odotellaan pennun tuloa malttamattomana ja kesä tulossa kunnon räyhähengen opetukseen .
Miksi muuten poliisilla on käytössä niitä hyvittavia pystykorvasia rakkeja joita oikeet koirat katselee alaspäin .
254348
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

Vaikka kirjoitus oli selvä provo, niin voin kertoa, että mistään niitä ei ole saatavilla ja sellaisen pitäminen muun kuin poliisin toimesta tai luvalla on rikos !

Poliisilaki

6a §

Muu kuin poliisimies ei saa käyttää poliisin virkapukua tai virka-asustetta. Kukaan ei myöskään saa käyttää tällaista pukua tai asustetta erehdyttävästi muistuttavaa asua tai pukinetta sillä tavoin, että se voi saada aikaan vaikutelman käyttäjän asemasta poliisimiehenä. Mitä edellä tässä momentissa säädetään, ei kuitenkaan koske 1 momentissa tarkoitetun ylivartijan tai vartijan taikka täydennyspoliisin oikeutta käyttää säädettyä virkapukua tai virka-asustetta. (15.2.2002/106)

Sen estämättä, mitä 3 momentissa on säädetty, asianomaisen kihlakunnan poliisilaitoksen päällikkö voi antaa luvan poliisin virkapuvun käyttöön teatteriesityksissä tai muissa vastaavissa tilaisuuksissa. (15.2.2002/106)

Äänestä
  • Millanen huumorin taju ...
    Mutta pykäläpellet eivät toimi itte aina noitten pykälien mukaan ...esimerkkinä vaikka oliko se kuopiossa kun pienin pystykorvan tyyppinen koira usutettiin asiakkaiden kimppuun..
    Saiskohan poliisi pääliköltä luvan pukuun kun kyseessä olisi koiran opettaminen tavoille :)

    Äänestä

  • Opetukseen kirjoitti:

    Millanen huumorin taju ...

    Ilmottiko ne poliisit äidille sinun kaljatoilailusta täältä lähdettyäsi? Et olisi juonut niin paljon sitä minun kiljua.

    Äänestä

  • Mätämunan pitäisi lopettaa muniensa mädättäminen ja keskittyä asiaan.

    Kuten siteeratussa lakitekstissä on maininta, niin poliisipäällikkö voi antaa luvan poliisin virkapuvun käyttöön, vaikka tuskin tässä tapauksessa se irtoaa.

    Äänestä

sen tyylinen, että sinulta voi kysyä: "Hitto taas odotellaan pennun tuloa malttamattomana ja kesä tulossa kunnon räyhähengen opetukseen .", kannattaisiko vaimon kanssa kuitenkin käyttää ehkäisyä?

Äänestä
  • Kaikille jotak ovat tehneet lapsia ja niistä tulleita asennevammaisia poliiseita...

    Äänestä

  • hankala vastata lapsille miksi poliisi on mulkku eikä käyttäydy asianmulaisesti..
    Ei voi vastata kuin että en minä tiedä miksi poliiseissa on asennevamaisia niin paljon..olisiko yksi syy että pienenä hakattu joten ainut paikka on päteä sitten tuolla tavoin..
    siksi kerronkin että kannattaa olla lyöjä niin ei tule sellanen ressukka jotta tarviisi mennä poliisin ammattiin ja sitä kautta sinne suojatyöpaikkaan..ihmisellä on vapaa valinta mutta pärjäämättömillä on se poliisin ammatti..

    Äänestä

  • Opetukseen kirjoitti:

    Kaikille jotak ovat tehneet lapsia ja niistä tulleita asennevammaisia poliiseita...

    ensin kirjoittamaan. Älä välitä vaikka äitisi makaa sammuneena sohvalla, hoida sinä silti koulusi äläkä lintsaa enää. Myöhemmin voit yrittää hakea esim. poliisikouluun.

    Äänestä

  • Opetukseen kirjoitti:

    hankala vastata lapsille miksi poliisi on mulkku eikä käyttäydy asianmulaisesti..
    Ei voi vastata kuin että en minä tiedä miksi poliiseissa on asennevamaisia niin paljon..olisiko yksi syy että pienenä hakattu joten ainut paikka on päteä sitten tuolla tavoin..
    siksi kerronkin että kannattaa olla lyöjä niin ei tule sellanen ressukka jotta tarviisi mennä poliisin ammattiin ja sitä kautta sinne suojatyöpaikkaan..ihmisellä on vapaa valinta mutta pärjäämättömillä on se poliisin ammatti..

    Jaa, et ole näköjään vieläkään saanut töitä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ole edes kerran elämässäsi mies ja mene töihin.

    Äänestä

  • kfdskfdsk kirjoitti:

    Jaa, et ole näköjään vieläkään saanut töitä. Ota itseäsi niskasta kiinni ja ole edes kerran elämässäsi mies ja mene töihin.

    Mihin minä työtä tarviin.?
    Oman osani töistä olen tehnyt joten en enää rahoita yhteiskunnan paskaa veroillani vaan otan pois mitä on maksettu.
    Mutta vaihtoehtosesti jokainen poliisi voisi jäädä vuodeksi virkavapaalle ja nähdä miten heitä ei kaivata takaisin.
    Nyky poliisi on huvittava joten se tulisi lakkauttaa välittömästi tuloksemattomana.

    Äänestä

jätesäkillisiä poliisin virkatamineita ostetuksi eräästä kirppurorilta. Ei maksaneet paljoa. Oli joku kuolinpesä joka oli myynyt kaikki muunkin omaisuuden edelleen myytäväksi. Minä olen saanut kaikki varusteet myytyä ja sain sievoisesti voittoa.Ostajat olivat luotettavan tuntuisia herrasmiehiä. Laitoin ilmoituksen keltaiseen pörssiin ja monikin jälkeen kysyi, mutta kun oli jo mernnyt niin ei voinut kuin myydä eijoota. Että kannattaa kierrellä kirpputoreja sieltä löytää vaikka mitä.

Äänestä
  • Mulla niitä on yks kaapillinen. Niillä on näköjään kysyntää, miksiköhän kaikki onnettomat inisijät nyt haluaisi poliisin vaatteita ?
    Saisiko niillä "respectiä" kadulla kun muuten inisijä hiiret ei saa kuin turpaansa. Huudella ne osaa takanapäin, mutta naamatusten niillä on paskat housussa. Nähty on.

    Vietiin kerran yks olevinaan kova jätkä koppiin vähän rauhottumaan ja se totesi siinä putkan ovella, että vetäisee mua turpaan kun pääsee kopista.
    No, aamulla kun vuoro oli loppunut seisoskelin siinä siviilit päällä jalkakäytävällä. Sieltä se tyyppi tuli, sanoin sitten, että tässä mä olen, saa alkaa lyömään turpaan. Poika meni pollasta AIVAN punaseksi, ja kysyin uudestaan, että joko se turpaan lyönti alkaa. Poika lähti juoksemaan pois ja huuteli jotain mennessään. Olipa se rohkea mies.
    Iältään tämä oli noin 27-30 vuotias, joten pellehän se.

    Äänestä

  • Kirpparilla olen minäkin nähnyt myytävän ainakin vanhoja poliisin virkapuvun takkeja. Yksi oli oikein siisti vanhan ajan takki, jellonat kauluslaatoissa. Sitten oli kaksi vanhaa nahkatakkia, joista oli jellonat poistettu.

    Äänestä

  • Tavan konstu kirjoitti:

    Mulla niitä on yks kaapillinen. Niillä on näköjään kysyntää, miksiköhän kaikki onnettomat inisijät nyt haluaisi poliisin vaatteita ?
    Saisiko niillä "respectiä" kadulla kun muuten inisijä hiiret ei saa kuin turpaansa. Huudella ne osaa takanapäin, mutta naamatusten niillä on paskat housussa. Nähty on.

    Vietiin kerran yks olevinaan kova jätkä koppiin vähän rauhottumaan ja se totesi siinä putkan ovella, että vetäisee mua turpaan kun pääsee kopista.
    No, aamulla kun vuoro oli loppunut seisoskelin siinä siviilit päällä jalkakäytävällä. Sieltä se tyyppi tuli, sanoin sitten, että tässä mä olen, saa alkaa lyömään turpaan. Poika meni pollasta AIVAN punaseksi, ja kysyin uudestaan, että joko se turpaan lyönti alkaa. Poika lähti juoksemaan pois ja huuteli jotain mennessään. Olipa se rohkea mies.
    Iältään tämä oli noin 27-30 vuotias, joten pellehän se.

    Mutta hei olis kiva nähdä lenkillä uuden koiran kanssa ja tehdä kuten kuopion poliisissa ...
    Mitä sitä turhaa uhoamaan vaan vaikka hiukan humalassa antaa auton livetä kuvaamasi koviksen päälle..
    Siviilit päällä muuten tunnistaa kyrvän kun kyrvän...se suojatyöpaikan olemus ei muuten häviä koskaan kyrvän olemuksesta.
    Mutta poliisiksi itsensä kouluttaneet ovat juuri niitä hiiriä joita hakattu pienenä jotka nyt sitten kuvaamasi tyylillä yrittävät pullistella suojatyöpaikan suojista.
    Hakattua katkeruutta paistaa olemuksesi läpitte varsikin palkkapäivinä..eikö se 15 päivä ollut justiinsa

    voi edelleenkään asialle yhtään mitään millaisia poliisit ovat, ja tekemään et edelleenkään pysty yhtään mitään.

    Äänestä

  • raukka kirjoitti:

    voi edelleenkään asialle yhtään mitään millaisia poliisit ovat, ja tekemään et edelleenkään pysty yhtään mitään.

    Voin haitata polisiin työtä etkä voi sille mitään.
    Ei poliisi voi sille mitään vaan joutuu menemään omaan vuoroonsa ihan kiltisti ja nyökätä kuin koiran pentu ..
    Kyykkyyn ,ylös ,kyykkyyn ja pysykää kyykyssä ressukat...

    Äänestä

  • Opetukseen kirjoitti:

    Voin haitata polisiin työtä etkä voi sille mitään.
    Ei poliisi voi sille mitään vaan joutuu menemään omaan vuoroonsa ihan kiltisti ja nyökätä kuin koiran pentu ..
    Kyykkyyn ,ylös ,kyykkyyn ja pysykää kyykyssä ressukat...

    ja puheistasi päätellen sinä aiheutat sen kyykkyyn ylös liikkeen?

    Olet se sama velliperse joka väitti että sinun hienot "kikkasi" (mm. palkasta mainitseminen)vaikeuttavat poliisin työtä mutta et pystynyt kertomaan miten...

    Äänestä

Sitten kun opit kirjoittamaan, poika, niin kenties sinulle viitsii vastatakin.

Äänestä

Etkö tiennyt tätä, poliisi näyttää koiralle virkamerkin ja koirasi nostaa käpälät ylös tai on entinen koira.

Koirat eivät valitse hyökkäyksen kohdetta vaatetuksen mukaan.

Äänestä
  • Ja samaa tekee poliisi eli tekee mitä käsketään ja muuten ollaan nöyränä ...kyykkyyn ,ylös, kyykkyyn ja siellä pysyy kunnes annetaan lupa nousta...

    Äänestä

nykyistä virkapukua ei saa siviilien käyttöön!
jotain vanhoja voi kysellä teatteri seuroista...
mutta nykyistä poliisin virka asua ei saa kantaa päällään ilman poliisin oikeutta!

Äänestä
  • Etkä sinä onneton voi edelleenkään asialle yhtään mitään millaisia poliisit ovat, ja tekemään et edelleenkään pysty yhtään mitään.

    Äänestä

  • Urpo Palikka kirjoitti:

    Etkä sinä onneton voi edelleenkään asialle yhtään mitään millaisia poliisit ovat, ja tekemään et edelleenkään pysty yhtään mitään.

    Kun tietä että poliisi...
    Myydä paskaa tavaraa kun tietää että se kolahtaa juuri oikeaan paikkaan.
    Poliisin sukulaisia ja perhee jäseniä on myös hyvä pitää pilkkanaan..
    Jälkikasvua kehoitetaan hakkaamaan kaikki joilla on vanhemman kyseissä laitoksessa ,ei voi olla muuta nautintoa kun toisessa polevessa hakaataan raukkoja reppanoita ja vain sen takia että suvussa on poliisi..ei voi vaikuttaa eipä juu..parempi lyödä vyön alle juuu ..

    Äänestä

  • Varsinkin kirjoitti:

    ootko joku ulkomaalainen kun ei toi suomi oikein tunnu taittuvan? vai ootko muuten vaan tyhmä, kun et näytä tietävän asiasta mitään...

    Äänestä

  • Varsinkin kirjoitti:

    Kun tietä että poliisi...
    Myydä paskaa tavaraa kun tietää että se kolahtaa juuri oikeaan paikkaan.
    Poliisin sukulaisia ja perhee jäseniä on myös hyvä pitää pilkkanaan..
    Jälkikasvua kehoitetaan hakkaamaan kaikki joilla on vanhemman kyseissä laitoksessa ,ei voi olla muuta nautintoa kun toisessa polevessa hakaataan raukkoja reppanoita ja vain sen takia että suvussa on poliisi..ei voi vaikuttaa eipä juu..parempi lyödä vyön alle juuu ..

    laittaa muut tekemään kun itse ei pysty...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Opetukseen kirjoitti:

Pitäs saada aidot poliisin työasuja jotta saisi uuden koiran opetettua oikein ,ettei mene vahingossa esim vartioitten kimppuun.
Kunnon opetukselle pitää olla kunnon varusteet eikö totta ?
Hitto taas odotellaan pennun tuloa malttamattomana ja kesä tulossa kunnon räyhähengen opetukseen .
Miksi muuten poliisilla on käytössä niitä hyvittavia pystykorvasia rakkeja joita oikeet koirat katselee alaspäin .

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu