Tunnustan kitkojen

Nyt jo 2. auto alla missä kitkarenkaat. Aiemmassa oli Conti 3-kitkat ja autossa ESP. Tällä yhdistelmällä ajo oli sivuttaispidon osalta todella ongelmatonta, uskallan väittää että jarrutuspitoa lukuunottamatta hyvien nastarenkaiden luokkaa, lisäksi märkäpito kohtuu hyvä ja samoin kuivalla asfaltilla ajo.

Nyt uusi auto alla missä ei ESP:tä nuukuuteni takia, ja renkaina Nokian RSI. Nyt tuntuu että pito on romahtanut, etenkin juuri nollakeli, tamppautunut polanne tai musta jää romahduttaa nimenomaan sivuttaispidon kaarteessa, auto puskee kuin kelkka tangentin suuntaisesti eli pyrkii mutkassa ulos. Auton on saksalainen etuvetoinen, Golf V. Märkäpito myös asfaltilla Contia reilusti kehnompi, todella pitkä jarrutusmatka.

Olen pohdiskellut kriittisesti kitkarenkaiden syvää olemusta. Ne menettelevät minulla, koska ajelen 95 % sulilla suolatuilla teillä taajamissa, ja osaan ennakoida. Silti ne 5 % keleistä ja kerroista tuottavat kokeneellekin kuskille tuskanhikeä ja sydämentykytystä. Jos ajaisin ammattimaisesti kelillä kuin kelillä ja mihin kellonaikaan tahansa, valitsisin nyt alle nastat. Täytyy sanoa, että osaksi tuurilla kitkakuski selviää -jos selviää. Vaaranpaikka on nimenomaan äkkijarrutustilanne jossa matka kasvaa liian pitkäksi jos huono tuuri käy, ja se sivuttaispito em. keleillä heikko. Sen sijaan pitävillä "kuivilla" talvikeleillä pakkasineen kitka pitää todella hyvin.
7725
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

En ole noilla noksuilla ajanut, ovatko sitten oikeasti huonot?

Omat kokemukset ESP:stä ovat puhtaasti negatiivisia. Siis varmaan parantavat turvallisuutta joillakuilla, mutta minusta auto joka ei käyttäydy odotusten mukaan on aina turvattomampi kuin sellainen joka toimii luontevasti. Yritin ajaa mutkaan hieman sivuluisussa ja lopputuloksena vauhti vain laski. Ei hyvä. Niinpä en missään nimessä ottanut golffiini esp:tä.

Jarrutuspidosta on paha tehdä vertailuja, auto kun on eri kuin nastoilla oli, mutta ei tämä kyllä mitenkään huonolta tunnu. Ja mutkissa on melkein vaikea saada karkaamaan - tosin kun tiellä on jäätä, en moista edes yritä. Ikävältä tuntuu kun osuu siihen kulutettuun uraan ja renkaat sattumalta purevat liian hyvin... Selvästi lumisella, liukkaalla kelillä lupaan kokeilla lisää, kunhan niitä tänne etelään saadaan. Viime talvena oli, mutta en mitään erikoista pidonmenetystä mutkissa muista kokeneeni.

Totta kyllä, että tilanteessa jossa nasta pitää paremmin kuin kitka, on äkkijarrutus vaarallinen. Helposti menee edelläajajan persuuksiin. Toisaalta täällä etelässä noita kelejä on (kuten itsekin olet huomannut) vain 5% ajasta. Loput 95% ajasta olisi vastaavasti vaarallisempaa ajaa nastoilla. Toki ero ei olisi yhtä jyrkkä, mutta peltiä ruttautuisi kuitenkin.

Noo, itselläni on kitkat ja hyvin toimivat. En ole kolaria niillä vielä ajanut, enkä ollut edes lähellä. Sitä ennen oli kymmenisen vuotta nastat ja hyvin toimivat. Eipä päässyt silloinkaan liukkaus pahemmin yllättämään (pari kertaa, mutta onneksi ensimmäisellä kerralla sain ohjattua ohi risteyksestä tulijasta ja toisella ei tullut ketään takaa kun auto alkoi mäessä valumaan itsekseen alaspäin).

Eiköhän se ole siinä ratin ja penkin välissä se tärkein pitoon vaikuttava tekijä. Kitkat ovat riittävän hyvät joka kelillä (kuten nastatkin), mutta muilta ominaisuuksiltaan ylivoimaiset. Ainakin minulle.

Äänestä
  • "En ole noilla noksuilla ajanut, ovatko sitten oikeasti huonot?"

    Eivät ole, tosin meikäläisellä on kokemusta RSi:stä ainoastaan 215/55 16" koosta 9-3SS:n alla ilman ESP:tä. Kulutuskestävyys kesäkaudella lähinnä maantieajossa on myös osoittautunut yllättävän hyväksi.

    Äänestä

  • "Niinpä en missään nimessä ottanut golffiini esp:tä. "

    ei tainnut ola varaa hankkia,
    mitään muuta syytä en voi ymmärtää.


    Aloittajalle,
    olet varmaan saanut ajaa paremmalla ja nastoilla varustetulla autolla välillä,
    nyt vaadit samaa omaltasi.
    Mutta pian sitä taasen huonompaan pitoon tottuu.

    Tänä vuonna ei pahemmin ole nastoja tarvinut, mutta on ne silti hyvät turvallisuuden varmistajat olleet kun pitkiä matkoja ajelee.

    Äänestä

  • www. kirjoitti:

    "Niinpä en missään nimessä ottanut golffiini esp:tä. "

    ei tainnut ola varaa hankkia,
    mitään muuta syytä en voi ymmärtää.


    Aloittajalle,
    olet varmaan saanut ajaa paremmalla ja nastoilla varustetulla autolla välillä,
    nyt vaadit samaa omaltasi.
    Mutta pian sitä taasen huonompaan pitoon tottuu.

    Tänä vuonna ei pahemmin ole nastoja tarvinut, mutta on ne silti hyvät turvallisuuden varmistajat olleet kun pitkiä matkoja ajelee.

    Jeps. Olisihan tuo nostanut auton hintaa abuut tonnilla.

    Siis tonni täyteen turhuuteen.

    Ei kiitos.

    Äänestä

  • Joopa joo....et raaskinut ottaa riisuttuun golffariisi esp:tä, siinä oikea syy. Sinähän tunnut muutenkin olevan täällä oikea besserwisser: autoa ei kannata mukamas pestä talvisaikaan kuukausiin ja pari vuotta kannattaa uudella autolla ajaa ilman vahausta. Just joo.

    Mikä ihme siinä kitkamiehillä on kun totuutta ei sulateta, tuo eka tekstin aloittanut sanoi asian reilusti ja suoraan. Kitka pelaa kun keli on hyvä mutta auta armias kun tulee tosi heikko kitka tien pinnalle, sitten rytisee tai ajetaan muiden tukkona kolmeakymppiä.

    Äänestä

Ei syy ole kitkoissa, vaan sinussa. Olet sitä sukupolvea, joka tarvitsee ESPit ja muut apulaitteet pysyäkseen tiellä.

Kitkoilla ei tule vaaratilanteita, jos osaa ja ymmärtää ajaa oikein. Huonolla kelillä vauhti pienemmäksi ja homma toimii. Kenenkään perseessä ei tarvitse ajaa. Sama se on nastoillakin, ei nekään ihan mitä vaan anna anteeksi. Säälittäviä ovat ESPi-kuskit, jotka antavat auton viedä. Vähän niin kuin koira, joka ulkoiluttaa omistajaansa.

Oikea tilannenopeus on autoilun A ja O. Ei siinä muuta tarvita.

Äänestä
  • 100% asiaa!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


puutteet kirjoitti:

Nyt jo 2. auto alla missä kitkarenkaat. Aiemmassa oli Conti 3-kitkat ja autossa ESP. Tällä yhdistelmällä ajo oli sivuttaispidon osalta todella ongelmatonta, uskallan väittää että jarrutuspitoa lukuunottamatta hyvien nastarenkaiden luokkaa, lisäksi märkäpito kohtuu hyvä ja samoin kuivalla asfaltilla ajo.

Nyt uusi auto alla missä ei ESP:tä nuukuuteni takia, ja renkaina Nokian RSI. Nyt tuntuu että pito on romahtanut, etenkin juuri nollakeli, tamppautunut polanne tai musta jää romahduttaa nimenomaan sivuttaispidon kaarteessa, auto puskee kuin kelkka tangentin suuntaisesti eli pyrkii mutkassa ulos. Auton on saksalainen etuvetoinen, Golf V. Märkäpito myös asfaltilla Contia reilusti kehnompi, todella pitkä jarrutusmatka.

Olen pohdiskellut kriittisesti kitkarenkaiden syvää olemusta. Ne menettelevät minulla, koska ajelen 95 % sulilla suolatuilla teillä taajamissa, ja osaan ennakoida. Silti ne 5 % keleistä ja kerroista tuottavat kokeneellekin kuskille tuskanhikeä ja sydämentykytystä. Jos ajaisin ammattimaisesti kelillä kuin kelillä ja mihin kellonaikaan tahansa, valitsisin nyt alle nastat. Täytyy sanoa, että osaksi tuurilla kitkakuski selviää -jos selviää. Vaaranpaikka on nimenomaan äkkijarrutustilanne jossa matka kasvaa liian pitkäksi jos huono tuuri käy, ja se sivuttaispito em. keleillä heikko. Sen sijaan pitävillä "kuivilla" talvikeleillä pakkasineen kitka pitää todella hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu