Omituista

Mulla on jo kesästä asti ollut nielemisvaikeuksia. Sitä on kaikkein eniten syödessä, mutta myös tyhjän nielaisu on joskus vaikeaa ja pitää ihan saada juotavaa ennenku pystyy nielasemaan. Siinä kyllä ehtii tulla toisinaan kauhistunu olo, tuntuu niinku tukehtuisi siihen paikkaan. Viime aikoina on myös tuntunu olo jotenki levottomalta koulussa tunneilla ollessa... ei yleensä milloinkaan muulloin! Tuo nielemisvaikeus tosin on ihan yksinkin ollessa, mutta muu "ahdistus" tulee sitten tunneilla. Olen tuon nielemisvaikeuden vuoksi jo käynyt lääkärillä sekä tutkimuksissa, varsinkin aikaisemmin olin varma, että nyt mulla on jokin sairaus. Noh, mitäänhän ei kuitenkaan löytynyt, niin kyllä vahvasti epäilen itelläni jotain "psyykkistä ongelmaa", mutta en ymmärrä mistä sellainen minulla johtuisi! Olen elämääni tyytyväinen, asiat ovat hyvin, en ole koskaan jännittänyt ainakaan liiallisesti sosiaalisia tilanteita yms..´niin mistähän tällainen nyt mahtanee johtua. Kellään samanlaisia kokemuksia??
4407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Mulkin on joskus tota nielemisen vaikeutta, kun sitä rupee ajattelemaan niin rupeen nieleskelemään useammin ja yhtäkkiä en meinaa saada nieltyä. :s

Äänestä

Onhan se tutkittu.Älä kiinnitä itseesi liikaa huomiota,tailuulotaudit iskevät

Äänestä

Eli just samanlaista mullaki
.Nielemis ongelmat tuli tutuksi jo muutama vuosi taaksepäin.
Lääkäri määräsi proplaajeja (tulikohan oikein kirjotettua?).
Kyllähän se ainakin aluksi autto,,,mutta nykyään samaa ongelmaa .Tuntuu tosi hankalalta juoda jotain vieraitten ihmisten läsnäollessa .Kun joskus tuntuu että nielasee veden "väärää kurkkuu". yksin ollessaki Sitte saa köhiä ja tuntuu ku rintakehään jäis pala jotaa kiini, ja sitä ei vaa saa nielastua pois,se tunne voi kestää kauanki aikaa.
En tiiä lohuttiko tämä sua yhtää,mutta huomaat ainakin sen että on meitä muitakin..Pärjäillään
(sanovat mua rohkeaksi,rennnoksi ja sosiaalliseksi ihmiseksi)
Eli en tiiä oisko tämä mitenkää liittettävänä siihen etten ainakaan itse tunne itseäni mitenkään hirveän rennoksi vieraitten ihmisten keskellä, mutta tavallaan ympäristöni odottaa minulta hyvää ulosantia ym.sellaista mihin en lähesulkoonkaan aina ole valmis.Nähtävästi ongelmannamme on jonkun näköinen "ympäristömmemme mielyttäminen" joka on mennyt hiukka "liian pitkälle" tai sitte, en tiiä, vika on vaa korvien välissä (ethän tykkää huonoa tosta ilmasusta!!!?)
Pärjäillään ja yritetään edes hengitellä MOI moi !

Äänestä
  • onhan se jotenki huojentavaa kuulla, että ei oo ihan ainoa, jolla tämmösiä "vaivoja" on. Todella inhottava vaiva kylläkin, toivottavasti ei ole tullut jäädäkseen.. vaikka nyt on jo tosiaan vaivannu yli puoli vuotta :(

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paniikkiako? kirjoitti:

Mulla on jo kesästä asti ollut nielemisvaikeuksia. Sitä on kaikkein eniten syödessä, mutta myös tyhjän nielaisu on joskus vaikeaa ja pitää ihan saada juotavaa ennenku pystyy nielasemaan. Siinä kyllä ehtii tulla toisinaan kauhistunu olo, tuntuu niinku tukehtuisi siihen paikkaan. Viime aikoina on myös tuntunu olo jotenki levottomalta koulussa tunneilla ollessa... ei yleensä milloinkaan muulloin! Tuo nielemisvaikeus tosin on ihan yksinkin ollessa, mutta muu "ahdistus" tulee sitten tunneilla. Olen tuon nielemisvaikeuden vuoksi jo käynyt lääkärillä sekä tutkimuksissa, varsinkin aikaisemmin olin varma, että nyt mulla on jokin sairaus. Noh, mitäänhän ei kuitenkaan löytynyt, niin kyllä vahvasti epäilen itelläni jotain "psyykkistä ongelmaa", mutta en ymmärrä mistä sellainen minulla johtuisi! Olen elämääni tyytyväinen, asiat ovat hyvin, en ole koskaan jännittänyt ainakaan liiallisesti sosiaalisia tilanteita yms..´niin mistähän tällainen nyt mahtanee johtua. Kellään samanlaisia kokemuksia??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu