Nuoria kaksikymppisiä naisia on niin paljon. Juuri sellaisia, jotka opiskelevat samantyyppistä alaa ja/tai ovat kiinnostuneita samanlaisista asioista.
Tänään katsoin aamupäivällä itseäni peilistä ennenkuin menin yliopiston ruokalaan syömään. Ajattelin peiliin katsoessani: "Olen juuri hyvännäköinen" (vaikken ole mikään hoikka). Ruokalassa näin jonossa 2-3 minun pituistani, miltei tuplasti kauniimpaa naista. Tuli hirvittävä olo. Mikä tekee minusta minut? Eikö jokainen ihminen voida korvata jollakin toisella?, ajattelin.
Totuus on kuitenkin se että ainoastaan ihminen, jolla on huono itsetunto, vertailee itseään muihin. Aina on ihmisiä, jotka ovat parempia jossakin kuin mitä itse on. Jos aikoo vertailla, tulee vain huono mieli. Niinpä olisi kokonaan luovuttava itsensä rinnastamisesta muihin ja myönnettävä, että jokainen on oma yksilönsä.
Olen niin kamalan herkkä ihminen, sillä olen saanut trauman siitä kun 9-vuotiaana ollessani eräs luokkalaiseni poika töksäytti minulle kesken kaiken ärtyisästi päin naamaa: "Et sä ole kaunis". Istuin silloin ruokalan pöydässä häntä vastapäätä (paikat olivat vakiot, opettajan määräämät) ja hipaisin kämmenelläni korvan takaosaani (laittaen hiuksiani paremmin). Katsoin maahan koko ajan, sillä yritin mahdollisimman näkymättömästi laittaa hiuksiani korvan taakse. En olisi missään nimessä kaivannut kuulla tuollaista kommenttia juuri sillä hetkellä. Tuo yksi ainut hiton kokemus on saanut oloni epävarmaksi aina silloin, jos laitan juhlamekon päälleni. Päähäni hiipii tuolloin ajatus: "Mitä muut ajattelevat, niin mieti, mitä muut ajattelevat?? Ajattelevat, että Yrität olla Kaunis". Olen yrittänyt selittää itselleni, että jos joku miespuoleinen pitää minua rumana, hän ei kiinnitä minuun siinä tapauksessa mitään huomiota. Tuo tilanne, joka vuosia sitten tapahtui, oli äärimmäinen poikkeus! Ei kukaan sano toiselle:"oletpa ruma", koska ei ketään kiinnosta toisen "rumuus".
No niin, palatakseni kysymykseen: "mikä tekee minusta minut?" (mikä tekee siis henkilöstä A henkilön A? (en puhu varsinaisesti itsestäni vaan tarkoitan asiaa yleisesti ottaen)). Vastaus on se, että jokaisen ihmisen mieli ja ulkonäkö ovat ainutkertaisia. Toista samanlaista ei ole. Jos joku on minua "kauniimpi" (makuasia kai sekin), en saisi surra, vaan nauttia siitä ulkonäöstä joka minulla jo on.
Tämä koko viesti tuntuu aivan älyttömältä. Olen nauranut tätä kirjoittaessani muutamaan kertaan. :D "Sheila tulee tänne Yksinäisyys-palstalle pitämään päiväkirjaa?". No joo, mutta kuka kieltää? :)
Tänään katsoin aamupäivällä itseäni peilistä ennenkuin menin yliopiston ruokalaan syömään. Ajattelin peiliin katsoessani: "Olen juuri hyvännäköinen" (vaikken ole mikään hoikka). Ruokalassa näin jonossa 2-3 minun pituistani, miltei tuplasti kauniimpaa naista. Tuli hirvittävä olo. Mikä tekee minusta minut? Eikö jokainen ihminen voida korvata jollakin toisella?, ajattelin.
Totuus on kuitenkin se että ainoastaan ihminen, jolla on huono itsetunto, vertailee itseään muihin. Aina on ihmisiä, jotka ovat parempia jossakin kuin mitä itse on. Jos aikoo vertailla, tulee vain huono mieli. Niinpä olisi kokonaan luovuttava itsensä rinnastamisesta muihin ja myönnettävä, että jokainen on oma yksilönsä.
Olen niin kamalan herkkä ihminen, sillä olen saanut trauman siitä kun 9-vuotiaana ollessani eräs luokkalaiseni poika töksäytti minulle kesken kaiken ärtyisästi päin naamaa: "Et sä ole kaunis". Istuin silloin ruokalan pöydässä häntä vastapäätä (paikat olivat vakiot, opettajan määräämät) ja hipaisin kämmenelläni korvan takaosaani (laittaen hiuksiani paremmin). Katsoin maahan koko ajan, sillä yritin mahdollisimman näkymättömästi laittaa hiuksiani korvan taakse. En olisi missään nimessä kaivannut kuulla tuollaista kommenttia juuri sillä hetkellä. Tuo yksi ainut hiton kokemus on saanut oloni epävarmaksi aina silloin, jos laitan juhlamekon päälleni. Päähäni hiipii tuolloin ajatus: "Mitä muut ajattelevat, niin mieti, mitä muut ajattelevat?? Ajattelevat, että Yrität olla Kaunis". Olen yrittänyt selittää itselleni, että jos joku miespuoleinen pitää minua rumana, hän ei kiinnitä minuun siinä tapauksessa mitään huomiota. Tuo tilanne, joka vuosia sitten tapahtui, oli äärimmäinen poikkeus! Ei kukaan sano toiselle:"oletpa ruma", koska ei ketään kiinnosta toisen "rumuus".
No niin, palatakseni kysymykseen: "mikä tekee minusta minut?" (mikä tekee siis henkilöstä A henkilön A? (en puhu varsinaisesti itsestäni vaan tarkoitan asiaa yleisesti ottaen)). Vastaus on se, että jokaisen ihmisen mieli ja ulkonäkö ovat ainutkertaisia. Toista samanlaista ei ole. Jos joku on minua "kauniimpi" (makuasia kai sekin), en saisi surra, vaan nauttia siitä ulkonäöstä joka minulla jo on.
Tämä koko viesti tuntuu aivan älyttömältä. Olen nauranut tätä kirjoittaessani muutamaan kertaan. :D "Sheila tulee tänne Yksinäisyys-palstalle pitämään päiväkirjaa?". No joo, mutta kuka kieltää? :)
Vastaukset 15
Vanhimmat
Ei auta kuin elää sen naaman ja vartalon kanssa mikä meille on annettu. Vartaloa kyllä pystyy muokkaamaan ruokavalion ja liikunnan avulla. Jokaiselle tulee varmaan päiviä, jolloin ajattelevat "en mä loppujenlopuksi niin pahalta näytäkään". Mulla kyllä enimmäkseen ne "olen ruma" valtaa pään.
hyväitsetuntoiset ja hyvännäköiset vertaa itseään muihin.
sanovat sitä kai omanarvontunnoksi,vaikka ylpeyttähän se on kun kuvittelee olevansa muita parempi.
Ajattele, se poika oli vain yksi henkilö mielipiteineen koko maapallon väestöstä! Ei mitään syytä olla moksiskaan :)
Ja todellakin, kauneus on katsojan silmissä. Elä niin että olosi tuntuu hyvältä, luonnolliselta, se heijastuu ulospäin ja tekee sinusta kauniin.. ;)
Juttuissasi on mielestäni todella paljon asiaa, osaat kirjoituksillasi kannustaa ja auttaa muita. Toivottavasti jotenkin suakin pystyisi auttamaan että nauttisit enemmän elämästä eikä trauma olisi enää esteenä sinulle.
Itseäni on haukuttu koko kouluaika milloin miksikin, mitätöity ihmisenä. Olen myös joutunut elämään rankan lapsuuden, jonka iljettäviä yksityiskohtia en halua tässä paljastaa.
Sinun "traumasi" huvittaa suunnattomasti minua ja mitä ilmeisemmin myös muita väkivalta&seksuaalirikosten uhreiksi lapsena joutuneita.
Voi hellanlettas, sinä, aikuinen yliopistossa opiskeleva nainen tosissasi muistelet jonkun kypsymtättömän pikkupojan heittoa TRAUMANA.... Heh. Otan osaa "traumaasi!...
Älä tee kärpäsestä härkästä! Ilmeisesti et ole kokenut elämässäsi mitään TODELLISTA traumaa, et muuten vakavissasi tuskin puhuisi tuollaisia!
Lähes jokainen tyttö on ala-asteella saanut osakseen vastaavanlaisia heittoja poikien taholta. Eivät he kuitenkaan traumoista puhu, tuollainen on korkeintaan, kun aikuisen näkökulmasta järjellä ajattelee, korkeintaan pieni kolaus itsetunnolle.
Aikuisena maailma on monesti vieläkin kovempi.
Traumat ymmärretään erittäin RANKOIKSI kokemuksiksi, kuten esim. lapsena koetut julmat pahoinpielyt jne. Älä viitsi pelleillä vakavilla asioilla, kun et niistä mitään tiedä!!!!! Tutustu ennen asiaan (aloita lukemalla psykologian kirjasta trauma-käsitteen selitys!) ennen kuin alat dramatisoimaan tai leikkimään marttyyria.
Enpä usko että Sheila tekee kärpäsestä härkästä. Voin sanoa että jotkut ihmiset ahdistuvat ja traumatisoituvat todella helposti. Esim. itselleni tuli löysät housuun kun opettaja ala-asteella alkoi huutamaan muille oppilaille ilman ennakkovaroitusta. Siitä lähtien jouduin käymään vessassa varmuuden vuoksi aina lukioon asti kunnes opin taas olemaan pelkäämättä niin paljoa. Joten ei pilkata tai muutenkaan vähätellä Sheilan asioita, jotkut ei traumatisoidu edes pahoinpitelystä, jotkut pelkästä nimittelystä. Olemme erilaisia ja jotkut meistä liian herkkiä.
..on mitään apua, niin ei tuon ikäinen taida vielä oikein osata olla kiinnostunut vastakkaisesta sukupuolesta... :D
Nii-in, ei se pikkuskidi tainnut oikein tajuta, mitä tekee. Tuntuu siltä, että olen toisinaan yliherkkä, kun jostakin tällaisesta järkytyn. Jere jo aikaisemmin tässä ketjussa kirjoitti, että ei se ollut kuin ainoastaan yhden ihmisen "mielipide" (jos sitäkään? kunhan soitti suutaan), mutta silti otan asian syvälle itseeni. Voi minua..
Et ole uhri, vaan olet vastuussa miten suhtaudut traumaasi. Omista ne tunteet mitä saat kun ajattelet traumaasi. Niissä piilee ratkaisu ongelmaan. Tuska voidaan käyttää hyödyksi, jos se aiheuttaa motivaatiota. Motivoi itsesi näyttämään kauniilta, niin uskon että miehetkin ilahtuvat :)
Siis, vaihda näkökulmaa ja usko että näytät kauniilta. Anna anteeksi tuolle pojalle, siinä on voimaa. Ei ole olemassa hyviä tai huonoja uutisia, on vain uutisia.
...teorioissasi. Tuossa on itua, sitä en voi kiistää, mutta mielestäni tuota ei voi soveltaa ihan joka asiaan. Älä nyt loukkaannu, tuo kuulostaa kyllä hienolta (fiksulta), mutta en usko että se toimii kuitenkaan käytännössä. Eipähän ole toiminut minulla ainakaan tähän mennessä. En ole uskaltanut esimerkiksi aiemmin kaunistautua (meikata), koska olen pelännyt että ihmiset luulevat minun vain Yrittävän olla kaunis ("heh heh hee, huono yritys! *naurua*"). Nykyisin sentään uskallan, mutta mitään kovin naismaista mekkoa en helpolla pistä päälleni.
Sen vain sanon, että tuo jonkinlainen trauma näkyy minulla vielä juhlamekkojen kohdalla.
yksilöllinen että olet herkkä. Toi on tosi klisee sanoo et olen todella herkkä.. Samoin tällaiset kuin kiltti, huumorintajuinen. Olen huomannu et monet jotka kirjoittavat olevansa kilttejä, ovat tosiasiassa tosi paskoja muille ts. eivät ajattele kovin pitkälle/huomaavaisuus on tasoa nolla tai lähellä sitä. Olisiko tämä sitten joku vastareaktio sille että on aikaisemmin (joskus lapsena)tajunnut olevansa täysin toisten pompoteltavana? Ainoastaan se ettei its ole sitä tajunnut ettei ole enää pitkään aikaan ollut toisia kohtaan kiltti tai mukava/ystävällinen ja huomioiva.
Mutta hei varmasti sussa silti on jotain yksilöllistä. Esim. kun katsoo sua kokonaisuutena niin varmasti ei täysin samanlaista löydy! Kyse onkin siitä koko pakkauksesta eli sekoituksesta eikä yksittäistä ainesosista!
Pitäköön muut minua hysteerisenä, mutta minulla on kammo tuohon VARMASTI -sanaan! Mikään ei ole nimittäin niin varmaa kuin epävarma........... Piste. :D
"et ole siinäkään yksilöllinen että olet herkkä"
No en tietenkään ole ainoa ihminen maailmassa, jolla on tunteita, mutta tunnen itseni harvinaislaatuisen herkäksi. Jos luet tekstejäni enemmän, niin huomaat.
"Olen huomannu et monet jotka kirjoittavat olevansa kilttejä, ovat tosiasiassa tosi paskoja muille ts. eivät ajattele kovin pitkälle/huomaavaisuus on tasoa nolla tai lähellä sitä"
Ihminen voi valehdella tai puhua totta, tai joko tehdä itsestään virhepäätelmän tai oikean. Ei voida yleistää, onko kiltiksi itsensä analysoiva ihminen useimmiten todellisuudessa kiltti vai ei. Voi olla kumpaa hyvänsä. Yleistät mielestäni aikalailla.
Sitä paitsi, tuli mieleen, et arvaakaan kuinka paljon olenkaan kärsinyt HERKKYYDESTÄNI. En mitenkään keksi sitä että olisin herkkä, vaan se ottaa oikeasti niin paljon pannuun, että sitä on pakko purkaa ulospäin. "Olen herkkä, olen herkkä! Saamari olen herkkä!!".
Ja mitenkä sitten nautitaan ulkonäöstä,joka on ruma? Kyllä minäkin olen ystävällinen kaikille, hymyilen ja olen avulias jne., mutta eipä minusta ainakaan koskaan ole kukaan mies kiinnostunut.
no huh huh..ei pahalla, mutta joskus mulle tulee mieleen että mahdatko vaan nauttia valittamisesta niin paljon ettet huomaa metsää puilta?? Noin lukeneena varmaan jo tiedät et vahvistat omaa herkkyyttäsi tuolla hokemisella! Joka kerta kun suret omia "miinuksiasi" niin totta tosiaan vahvistat niitä, kierrät kehää.
Onhan se kiva jos myönnät sen, mutta sitten onkin jo aika siirtyä eteenpäin. Ajattele mielummin, että joka kerta kun onnistut olemaan ottamatta hen.koht jotain kettuilua ym..niin kiität itseäsi, että miten hienosti onnistuit taas. Anna sitä palautetta itselles äläkä vaan teorioi, ei täällä ketään suo voi auttaa, ota vastuu itse!!