nasta ja talvirenkaiden käyttö norjassa

ja ruotsissa

miten pakko ja miten sallittu?

7

3680

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Juuso

      Alempana on linkki Matti Groonrooosin loistaville sivuille ja tässä kopio sieltä.

      4.14 Tiet talvella
      Suuri osa pääteistä pyritään pitämään avoinna ympäri vuoden. Katkoksia kuitenkin sattuu olosuhteiden niin pakottaessa. Tunturinylitysteiden alussa on yleensä informaatiotaulu, jossa tilanne kerrotaan. Joskus matkaa jatketaan kolonna-ajona, "brøyting", jolloin tielaitoksen auto vetää letkan vaikean kohdan ohi ja toinen on letkan viimeisenä katsomassa, että kukaan ei jää matkalle. Talvella on autoon syytä varata lämpimiä vaatteita ja eväitä vaikeiden keliolosuhteiden varalta.

      Tiet saatetaan myös kokonaan sulkea talviajaksi. (Osa suljetaan yli kuuden kuukauden ajaksi, jolloin tie oikeastaan avataan kesäajaksi.) Keleistä riippuu, koska tiet avataan. Esimerkiksi Trollstigen runsaslumisen talven 1996-1997 jälkeen avattiin vasta kesäkuun puolessa välissä.

      Keskikesällä ei yleensä ole ongelmia lumen kanssa, ainakaan pääteillä.

      Seuraavassa on arvioiden pohjaksi muutamien tavallisesti talvisuljettujen matkailuteiden sulku- ja avauspäivät talvella 1993-1994 (vuosittaiset vaihtelut suuria):


      Tie Nimi Reitti
      Suljettu
      Avattu
      Rv13 Gaularfjell Dragsvik-Førde 17.12.
      11.5.

      Rv13 Vikafjell Vangsnes-Voss 24.1.
      25.3.

      Rv27 Venabygdfjellet Ringebu-Folldal 5.1.
      1.4.

      Rv51 Valdresflya Fagernes-Gol 24.11.
      11.5.

      Rv55 Sognefjellet Sogndal-Lom 2.12.
      6.5.

      Rv63 Geiranger Grotli-Geiranger-Eidsdal 3.12.
      18.5.

      Rv63 Trollstigen Valldal-Åndalsnes 12.10.
      20.5.

      E69 Nordkapp Honningsvåg-Nordkapp 7.10.
      1.5.

      Rv98 Ifjordsfjellet Lakselv-Ifjord-Tana Bru 3.11.
      11.5.

      Rv252 Tyin Tyin-Eidsbugarden 18.10.
      17.6.

      Rv520
      Ropeid-Røldal 3.12.
      3.6.

      Rv886
      Kirkenes-Grense Jakobselv 11.3.
      28.4.


      Norjan tielaitos on esittänyt Suurkäräjille, että tiet Rv7 (Hardangervidda) ja Rv50 (Hol-Aurland) suljettaisiin jatkossa talveksi Aurlandin tunnelin (E16 Aurland-Lærdal) valmistuttua. Tätä päätöstä ei ainakaan toistaiseksi ole vielä tehty.

      Nastarengaskielto on voimassa pääsiäisen jälkeisen maanantain ja 31.10 välisenä aikana, paitsi Pohjois-Norjassa (Tromsin ja Ruijan läänit) 1.5.-15.10.

      • norjassa.

        talvirengaspakko vain.nastoilla voi ajella,mutta norjalaiset maksaa nastaveroa ei onneksi turistit vielä.Suosittelen kunnon nastarenkaita siellä kun ei suolata edes pääteitä sillä rekat käyttää ketjuja jotka pakolliset.


      • mite siel menetellään
        norjassa. kirjoitti:

        talvirengaspakko vain.nastoilla voi ajella,mutta norjalaiset maksaa nastaveroa ei onneksi turistit vielä.Suosittelen kunnon nastarenkaita siellä kun ei suolata edes pääteitä sillä rekat käyttää ketjuja jotka pakolliset.

        talvirengaspakko jne?


    • Anonyymi

      Jos nyt kuitenjin jo Suomessakin ymmärretäisiin kieltää nastat ja teiden suolaus. Viimeisimmät tutkimukset osoittaa kiistatta Norjan liikenneonnettomuuksiltaan euroopan alhaisimmat ja katupölyistä on päästy lähes kokonaan.

      • Anonyymi

        Onkos se sinun kiistaton tutkimuksesi jossain nähtävissä?


      • Anonyymi

        Sinä tietenkin käytät julkista liikennettä ja kuljet kauppaan joka sijaitsee vain korttelin tai kahden päässä, sitten taas kun asuu seudulla jossa julkisen liikenteen mahdollisuutta ei ole ja oma kauppamatka on noin 8-100 km: n päässä sekä tiet lumisia ja jäisiä, niin on se kuitenkin kivaa, että pääsee hakemaan ne ihan välttämättömät tarvikkeet kaupasta, kuten suolaa ja vaikka vehnäjauhot kun omaa peltoa ei ole eikä muuten myllyäkään ja kuitenkin osa haluaa elää ja olla maaseudulla missä palvelut ovat matkan päässä ja mikä tärkeintä lääkäri ja apteekkikin on matkan päässä


    • Anonyymi

      Suomalaiset voi käyttää Norjassa nastarenkaita mutta norjalaisilla on nastakielto.
      Jännä juttu vaikka Norjassa tiet kapeita ja hurjia mutkia ja vielä hurjempia mäkiä ja silti pärjäävät ilman nastapyöriä, Suomessa tiet leveitä ja eikä hurjia nousija ja serpeentiiniteitä ole niin ei pärjää suomipoika ilman nastoja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      116
      2995
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      34
      1392
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      103
      1237
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1017
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1007
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      988
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      57
      891
    8. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      713
    9. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      41
      707
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      654
    Aihe