Oon 15-vuotias poika. En oo käyny kahteen vuoteen isän kaa saunassa tai tehny sen kaa mitään yhteisiä juttuja, koska en uskalla näyttää keskenkasvuista teinikehoani. Siinä vähän ennen yläastetta kun munat ja karvat alko kasvaa niin en enää menny sen kaa saunaan tai harrastanu mitään urheilua. Mä pelkään että se häpeää mussa jotain tai rupeaa puhumaan seksistä tai jotain muuta.
Eilen se sit otti puheeks (tai no onhan se puhunut siitä ontaa kertaa aikaisemmin) kun katottiin telkkua kahestaan(asun isän kanssa, äiti kuoli syöpään 5 vuotta sitten)niin että "Miks sä et enää puhu mulle?" Mä vaan soipertelin jotain koulun aiheuttamasta paineesta ja sitten ONNEKS puhelin soi. Tänään olen ollut omassa huoneessani siitä lähtien kun tulin koulusta. Se tuli töistä pari tuntii sitten eikä oo kiinnittäny onneks huomiota.
Mä haen lukioon toiselle paikkakunnalle eli muuttaisin pois kotoa. Isä on sanonut että kyllähän se käy, mutta mua harmittaa ajatus siitä että se jäis yksin tänne. Siitä lähtien kun äiti kuoli se on ollut hiljaisempi, viettäny aikaa vähemmän kavereidensa kanssa, eikä se takuulla ole etsinyt uutta akkaa. En tajua edes mtiä tapahtui. Äiti kuoli ja itkettiin aikamme kunnes kaikki alkoi vain pikkuhiljalleen muuttua. Riideltiin joskus ja otettiin yhteen aika pahasti, mut isä on musta normaalia reilumpi.
Teenkö väärin jos "eroan" isästä? Tunnen olevani jo valmis lähtemään, mutta kuitenkin vähän hermostuttaa ajatus yksin asumisesta vieraalla paikkakunnalla. Voisinhan minä hakea tännekkin, mutta ei hirveästi kiinnosta katella tätä paikkaa enää. Meillä on läheinen suhde muuten paitsi että en uskalla puhua sille aina kun mieltä painaa. Se valitti sit että kun lähden tavallaan liian aikaisin.
Nyt tää jää kesken kun menen kattoo telkkaa, toivottavatsi iskä meni nukkumaan.
Eilen se sit otti puheeks (tai no onhan se puhunut siitä ontaa kertaa aikaisemmin) kun katottiin telkkua kahestaan(asun isän kanssa, äiti kuoli syöpään 5 vuotta sitten)niin että "Miks sä et enää puhu mulle?" Mä vaan soipertelin jotain koulun aiheuttamasta paineesta ja sitten ONNEKS puhelin soi. Tänään olen ollut omassa huoneessani siitä lähtien kun tulin koulusta. Se tuli töistä pari tuntii sitten eikä oo kiinnittäny onneks huomiota.
Mä haen lukioon toiselle paikkakunnalle eli muuttaisin pois kotoa. Isä on sanonut että kyllähän se käy, mutta mua harmittaa ajatus siitä että se jäis yksin tänne. Siitä lähtien kun äiti kuoli se on ollut hiljaisempi, viettäny aikaa vähemmän kavereidensa kanssa, eikä se takuulla ole etsinyt uutta akkaa. En tajua edes mtiä tapahtui. Äiti kuoli ja itkettiin aikamme kunnes kaikki alkoi vain pikkuhiljalleen muuttua. Riideltiin joskus ja otettiin yhteen aika pahasti, mut isä on musta normaalia reilumpi.
Teenkö väärin jos "eroan" isästä? Tunnen olevani jo valmis lähtemään, mutta kuitenkin vähän hermostuttaa ajatus yksin asumisesta vieraalla paikkakunnalla. Voisinhan minä hakea tännekkin, mutta ei hirveästi kiinnosta katella tätä paikkaa enää. Meillä on läheinen suhde muuten paitsi että en uskalla puhua sille aina kun mieltä painaa. Se valitti sit että kun lähden tavallaan liian aikaisin.
Nyt tää jää kesken kun menen kattoo telkkaa, toivottavatsi iskä meni nukkumaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mullakin oli joskus vähän sama juttu iskän kanssa. En tienny mitä oisin sille sanonu ym. Mutta kyllä se mun mielestä menee ajan kanssa ohi. Ja kyllä mun mielestä toi sauna-juttukin normaalilta kuulostaa. En mäkään oo iskän kanssa saunassa moooneeen vuoteen ollu, tai no oon tyttö. Muutin kanssa kotoa pois, tai oon viikot pois. Aluks oli aina kauhee ikävä kotiin iskää, äitiä ja siskoa. Ei sun varmaan tarvii kaverata sun isän kanssa jos siltä tuntuu, muista vaan olla sille ystävällinen. Voithan sä ehdottaa jotain yhteistä vaiks leffaa tai jotain..? Kyllä se siitä. (=
Siis, kannattaahan sun nyt puhua isäs kanssa asiat halki, ja hei, tuskin se häpeää suo. Miks se häpeäis? Se on varmaan ylpeä susta, kun näyttäisit olevan ainut lapsi. Sä oot se mikä on sun äidistä jäljellä. Ja kun te puhuisitte, niin sitten tulisi paljon vapaampi olla. Voihan se olla vähän noloa mutta kyllä se siitä. Ja kyllähän normaaleista asioista voi puhua? Älä nyt erakoksi rupea.
Ja varsinkin jos haet toiselle paikkakunnalle, niin nyt olisi aika jo jutella asiat selviksi. Eihän tietenkään ole pakko puhua seksistä tai jostain mistä et pidä, mutta voithan aina kertoa jotain kuitenkin. Tietenkin sun isäs haluaa tietää miten sulla menee jne. Se on ihan normaalia vanhemmuutta.
Terve "boyron". Aika mielenkiintoinen kirjoitus, semmoista elämä on...
Mä en osaa sanoa, koska sun pitäisi lähteä kotoa. Mun mielestäni 18 - 20 vuotta on hyvä ikä vaikka lukion päätyttyä armeijaan ja jatko-opintoihin.
Tuntus siltä että voisitko ottaa joskus asian puheeksi isäsi kanssa, teillä tuntuu kuitenkin olevan jotensakin hyvät välit? Sillai kevyesti ruokapöydässä vaikka heittäisit että asuisinkoos vielä täällä sun vaivanasi vai lähtisinkö omille teilleni...
Mutta olen varma siitä, ettei oma isä häpeä poikaansa, jokainen isä on ollu itte keskenkasvuinen teini ja muistaa sen kyllä hyvin!
Että minä kyllä kävisin edelleen saunassa ja urheilisin.
tämmösiä hajanaisia ajatuksia, kivaa talvea ja koita kestää!
t. andré
"En oo käyny kahteen vuoteen isän kaa saunassa tai tehny sen kaa mitään yhteisiä juttuja, koska en uskalla näyttää keskenkasvuista teinikehoani. Siinä vähän ennen yläastetta kun munat ja karvat alko kasvaa niin en enää menny sen kaa saunaan tai harrastanu mitään urheilua. Mä pelkään että se häpeää mussa jotain tai rupeaa puhumaan seksistä tai jotain muuta. "
Mun mielestä sä voisit ihan hyvin käydä isäs kanssa saunassa. Tossa iässä sulla kuuluu olla "keskenkasvunen teinikeho" . Ei sun isäs voi olettaa että oot jo täys kypsä mies. En usko että se häpee sussa mitään. Ja jos se alkaa phumaan kanssas jotain seksistä etkä tykkää niin voithan ystävällisesti sanoa ettet halua puhua siitä :) Sun ehkä kannattais lähestyy isääs jollain tavalla..
"Eilen se sit otti puheeks.. "Miks sä et enää puhu mulle?" " Isäs selvästi haluis olla sun kans läheisempi.
Ole ylpeä kehittyvästä kropastasi! Ei taatusti ole yhtää teiniä, jolla ei olisi kompleksia ulkonäöstään ja epävarmuutta käytöksestään!
Voin omasta kokemuksestani kertoa, että vanhemmiten on erittäin huvittunut omista teini-iän estoista. Oikein säälin itseäni.Kaikesta sitä kompleksin itselleen kehitteleekin. Esim. piilottelin pisamaisia käsivarsiani kesäkuumallakin pitkien hihojen alle. Kunnes sitten menin etelänmatkalle. Siellähän kaikki kulkevat niukoissa vaatteissa kuka läskit pursuten, kuka pihtikinttuineen. Kaikille löytyy tilaa ja erilaisuus kuuluu asiaan.Ei siihen kukaan sen enemmän kiinnitä huomiota. Jos kiinnittää, on todennäköisesti antanut siihen itse aihetta käytöksellään olemalla häpeilevän näköinen.
Sama juttuhan on, jos mokaa jotenkin. Se vasta herättää huomiota, jos on sen näköinen, että haluaisi vaipua maan alle. Itse moka saa vähemmän huomiota, enemmän se miten asian mokailija itse ottaa. Siitä vaan puseron sisästä valahtaneet rintsikat ihan pokkana rauhallisesti laukkuun, niin kuin se olisi maailman tavanomaisin asia ja sitä tapahtuisi ihan joka päivä. - Vaikka naurattaisi ja hävettäisi aivan hirveästi.
Rivien välistä olin ymmärtäväni, että teillä isäsi kanssa puhumattomuus ja eristäytyminen on ongelma, ei se että toinen ei välittäisi. Se vasta ongelma olisi! Ette oikein tiedä, mitä toisen päässä liikkuu. Ajattele, teidän pitäisi olla kuitenkin maailman läheisimmät ihmiset toisillenne. Tilanne on varmaankin saanut alkunsa vähän kerrallaan ja paisunut lumipallon lailla. Välittämisen osoittamisen välineet puuttuvat. Ei kehdata. Ei uskalleta. Paljon turvallisempaa on pitäytyä nykyisessä ja ottaa vielä enemmän välimatkaa. Kuvittele olevasi kärpäsenä katossa ja mieti, miltä käytöksenne ulkopuolisesta tarkkailijasta näyttäisi.
Onko ketään sukulaista tai tuttua, jonka seurassa kumpikin viihdytte? Voisitte puuhata jotakin yhdessä, esim. tehdä vaikka jotakin pientä remppaa tai viettää koti-iltaa. Esiliinan suojissa ehkä pääsisitte yhteyteen taas. Kun ulkopuolinen on läsnä, ei keskustelun lipsahtamista kipeimpiin asioihin tarvitse pelätä. Samalla voisi siinä vaivihkaa tarkkailla toista ja tavallaan tutustua.
Tai olisiko matka kahden jonnekin kauemmas mahdollinen? Ei varmaan kuulosta houkuttelevalta. Mutta kuitenkin. Maiseman vaihtaminen voi vapauttaa arjen toimintatavoista ja rooleista.
Anyway, tärkeintä on kuitenkin, että selvästi välitätte toisistanne. Entä jos isäsi äkkiä kuolisi? Miettisitkö, tiesikö isä sinun välittävän? Ikinä ei tiedä, kuinka paljon aikaa on jäljellä. Kun olet rentoutunut eikä isälläsikään ole mihinkään kiire, pyydä isältäsi apua johonkin, mihin vaan, joka tuntuu niin "vaarattomalta", että tilanteesta pääsee helposti irti jos tuntuu että läheisyys käy hermoille. Pääasia, että hän tuntee itsensä sinulle tärkeäksi ja teette jotakin yhdessä.
sinun ehkä kannattaisi käydä jonku kanssa juttelemassa. siis en tarkota, että sä vaikuttaisit mitenkään sairaalta, mutta jotenkin tossa kirjotuksessa on vähän jotain ahdistunutta. tämä "joku" (joka voisi olla esim. koulun psykologi, terkkari, läheinen sukulainen kuten setä, tai vaikkapa terveyskeskuksen psykologi) voisi auttaa suo tossa tulevaisuuden suunnittelussa ja helpottaa oloa muutenkin. varmaankin sulla on ollut raskasta, vanhemman kuolemakin...
ja mitä tohon saunaan/urheiluun tulee, niin saathan sä ite päättää haluutko harrastaa niitä isäs kaa, mutta luulen että isäs tykkäisi jos tulisit saunaan sen kaa. mä ainakin käyn isin kanssa saunassa, ja oon kohta 17vee tyttö:)eipä se isi muo siellä saunassa pahemmin kattele... ja se kyllä juttelee saunassa ihan samanlaisia asioita kuin vaikka ruokapöydässä. että tuskin se teidänkään sauna niin seksikäs paikka on, että siellä heti seksistä alettaisi juttelemaan? ja seksihän on kaunis asia!
onnea ja jaksamista sinulle!