Raskaus on ihana asia. Mutta oletteko ajatelleet kuinka paljon mielipahaa raskausuutisenne aiheuttaa siinä läheisessä, joka ei todennäköisesti koskaan saa biologista lasta? Ei koskaan tee positiivista raskaustestiä kädet jännityksestä hikoillen, ei koskaan tunne vauvan ensimmäisiä hentoja liikkeitä, ei voi olla ylpeä kasvavasta vatsastaan jne.
Kuinka olette ottaneet tuon ihmisen huomioon omaa olotilaanne hehkuttaessanne?
Teidän raskaus ei ole tältä toiselta pois. Vauva ei häneen kohtuunsa siirry, vaikka jotain ikävää sattuisi (toivottavasti ei satu!).
Mutta pyydän, olkaa ymmärtäväisiä ja hienotunteisia tuota lähimmäistänne kohtaan. Uutinen voi olla 'järkytys', välit saattavat hetkeksi katketa. Mutta jos ymmärrystä löytyy molemmin puolin, saattaa se lapsetonkin pystyä loppujen lopuksi iloitsemaan teidän onnestanne :)
Kuinka olette ottaneet tuon ihmisen huomioon omaa olotilaanne hehkuttaessanne?
Teidän raskaus ei ole tältä toiselta pois. Vauva ei häneen kohtuunsa siirry, vaikka jotain ikävää sattuisi (toivottavasti ei satu!).
Mutta pyydän, olkaa ymmärtäväisiä ja hienotunteisia tuota lähimmäistänne kohtaan. Uutinen voi olla 'järkytys', välit saattavat hetkeksi katketa. Mutta jos ymmärrystä löytyy molemmin puolin, saattaa se lapsetonkin pystyä loppujen lopuksi iloitsemaan teidän onnestanne :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vauvasta olen onnellinen ja täysin oikeutetusti kun ei se meillekkään ollut ihan itsestäänselvyys ja... En aio sitä onnea pilata sillä että miettisin miten väärin se on kun joku ei saa lapsia ja minä olen nyt raskaana. En mä voi ajatella miten kukakin ottaa asian, ilmoittelen että vauva on tulossa koska niin on. Aikuinen ihminen käsittelee itse asiansa, en voi ottaa vastuuta toisten tunteista enkä ketään lapsetonta pysty parantamaan. Pitäisikö sitten vain katkasta välit ja kadota jäljettömiin etteivät he edes kuule vauvasta. Eiköhän lapsettomatkin ole ihan normaaleja ihmisiä joille voi ihan normaalit kuulumiset kertoa. Jos pieni lapsi aiheuttaa katkeruutta ja vihaa en ehkä haluaisikaan olla väleissä sellaisen ihmisen kanssa. Lapsettomuusko oikeuttaa tuntemaan katkeruutta pientä lasta kohtaan... Ei? Ihan kun olisi minun vikani etteivät jotkut saa lapsia ja olisin rikollinen kun minä saan ja vielä sen asian kerron.
vaan haluan vain tietää, mietittekö ilouutistanne myös tuon lapsettoman kannalta (mikäli tiedätte, että läheisesi lapsettomuudesta kärsii)?
Tekee nimittäin pahaa vierestä seurata kahta ystävystä: toinen kärsinyt lapsettomuudesta jo pitkään, toinen nyt raskaana ja koko ajan hehkuttaa oloaan tälle lapsettomalle. Tuntuu, ettei muusta enää osaa puhuakaan :(
Mä olin töissä aikoinani ihmisen kanssa, jolla oli lapsettomuus jo niinkin pitkällä että olivat adoptio-jonossa. Minä tulin raskaaksi, eikä elämätilanteeni ehkä olisi ollut paras mahdollinen, ja oli vaikeaa kertoa hänelle, kerroin kuitenkin samassa kuin muillekin työkavereille. Tämä ihminen oli ja on aivan mahtava, ja otti asian aivan mahtavasti, oli VAIN ja ainoastaan onnellinen, kyseli paljon kuulumisia ja kaikinpuolin positiivisesti suhtautui. Ilokseni voin vielä kertoa, että hän sai aivan oman biologisen lapsen hetken minun jälkeeni (ehkä ressi loppui kun olivat päättäneet adoptiosta/tiedä asiasta sen kummempaa)
Toinen tapaus (myös töistä) vanhempi rouva/ei lapsia/yksineläjä oli aivan onnellinen muiden lapsista, ja oli monien sukulaistensa ja tuttaviensa vakituinen lastenvahti ja kummi jne.. rakasti lapsia ylikaiken, omista syistään ei omia ollut hankkinuy/saanut, ja nautti täysin siemauksin muiden lapsista :)
Mutta ON VAIKEAA tietää mitä toinen ajattelee...joskus asiat vain sattuvat, vaikkei olisi tarkoittanutkaan..lapsettomuus on asia joka on vaikea kaikille, sitä läpikäyville/läheisille... Mutta mielestäni (itsehän en ole lapseton, joten en osaa todellisia tunteita edes kuvitella) mutta voisi yrittää olla onnellinen muiden onnesta, kuten muissakin asioissa, osallistua ystävän lapsen hoitoon/kummilasten elämään jne. ei se mitään korvaa, tiedän sen, mutta lapset ovat iloinen asia, olivat ne sitten omat taikka naapurin :D
NIin tiedän miten pahalle se varmasti tuntuu.. Mutta siis tarkoitinkin että mielestäni aikuiset ihmiset ovat vastuussa omista tunteistaan ja siispä hmm.. jos minä ymmärrän miltä lapsettomasta tuntuu niin toivon että mikäli hän olisi ystäväni, niin hänkin myös ymmärtäisi miltä minusta tuntuu. En hehkuttaisi tietenkään raskautta jatkuvasti, se olisi kiusallista mutta tottakai siitä tulisi puhuttua, onhan se itselleni tärkeä asia joten sitä luonnollisesti jakaa mielellään kuulumisensa.
Minusta tärkeintä on se, että odotusaikana on kiinnostunut myös sen läheisen ihmisen asioista eikä pelkästään höyryä kaikille omasta raskaudestaan. Kohdalle on osunut useampi odottaja, joka olettaa hänen raskauden olevan ympärillä oleville ihmisille myös ykkösjuttu. Itse olen lapsettomana yrittänyt ymmärtää näitä ja jaksanut kuunnella yksityiskohtaisia selityksiä raskauden ihanuudesta vaikka välillä ei kyllä ole kiinnostanut pätkääkään.
Toivottavasti nyt itse odottaessani muistan muutakin kuin ihailla omaa napaani;). Lapsettomalle ystävälle olen sanonut suoraan, ettei tarvitse olla kiinnostunut ja innostunut kun siltä tuntuu. Avoimuus ennenkaikkea!