hei kaikille.uni ei tule millään ja ajatukset pyörii mielessä.
mietiskelin sitä kun olen tiedostanut jo kauan aikaa sitten sulkevani
kaiken itseltäni. en halunnut olla missään tekemisissä kenenkään
kanssa, en halunnut käydä missään, en tarvinnut mitään materiaalia ja
en kerta kaikkiaan välittänyt mistään. Johtuikohan tuo siitä että
pohjinmiltaan mitä en silloin ehkä tiedostanut että vihasin itseäni
niin paljon.Kaikki omanarvon tunto ja rakkaus itseä kohtaan oli mennyt.
Joskus uskoin Jumalaan ja elin hyvin aktiivista elämää uskon ja uskon
tekojen parissa, mutta luovuin omasta tahdosta siitäkin, ajatellen ja
vielä nytkin ajatellen että Jumalan ansaitsematon hyvyys ja Jeesuksen
lunastus uhri joka peittäisi kaikki synnit eivät koskaan riittäisi
omiin tekoihini, vaikken koskaan mitään oikein kauheata ole tehnytkään.
Tuntu ja tuntuu edelleen etten ansaitse sitä. Päivittäin yritän olla
hyvä ja empaattinen kaikille ja hyväksyä ihmiset omine vikoinensa koska
olemme kaikki epätäydellisiä ja kaikissa omat vikamme.Yritän löytää
itsestäni tämän taistelun kuningasta vastaan aikana jotain hyvää. Onko
minussa jotain hyvää vai olenko tosiaan läpimätä. Vaimo ja poika 3v.
eivät ole koskaan hyljänneet minua ja kysyinkin kerran vaimolta että
miten jaksat mua kattella.Vaimo sanoi että uskoi ja on aina uskonut
että tämä juominen loppuu joskus.mulla tuli se oma pohja vastaan ja
haluan elää raittiina ja hyvittää kaiken sen pahan mitä olen saanut
aikaan.
olen vasta alussa ja en ymmärrä kaikkea alkuunkaan, mutta olen todella
motivoitunut aloittamaan uuden elämän aa:n avulla ja käyttämällä kaikki
apuvälineet mitä vain on saatavilla.
Ehkä Jumala sittenkin on jossain ja sai minut tajuamaan todellisuuden
ja johdatteli askeleet sinne mistä apu löytyy.
Päivä kerrallaan. Kiitos kaikille tuesta ja raittiista päivästä. Öitä

Vastaukset 3
Vanhimmat
Jaksamista ja Jumalan Siunausta !
Kiitä Luojaasi siitä mitä Sinulla on ja kun jaksat uskoa ennenkaikkea itseesi , sekä rakastaa itseäsi - Sinulla on tiedossa Parempi Huominen !
Voimia se vaatii , etkä yksin varmasti jaksa ,
muista aina löytyy apua kun vain otat sen vastaan .
Parempia tulevia päiviä !
Et suinkaan ole läpimätä.
Läpimätä ei kirjoita tuollaista tekstiä, omasta uskostaan tai perheestään.
Muistan raittiuteni ensipäiviltä, kun Mikko Kuustonen kertoi radiossa, että "ihmisen ei tarvitse muuttaa koko maailmaa, riittää kun hän muuttaa yhden ihmisen koko maailman".
Siitä se lähtee, itsensä muuttamisesta, yksi pieni osanen kerrallaan.
Alkoholisti pyrkii yleensä juomisen loppukiri-vaiheessa eristäytymään muusta maailmasta.
Juomisen järjestely, rahoittaminen, itse juominen ja krapulat sekä sotkujen siivoaminen on kaikki yhdessä niin paljon aikaa vievää puuhaa, että muu maailma häiritsee tätä touhua.
Siksi on helpompi sulkea muu maailma ulkopuolelle ja eristäytyä siitä.
Tätä 'pois sulkemista' alkoholistit sitten selittelevät itselleen mitä erilaisimmilla syillä.
AA pystyy antamaan raittiutta haluavalle paljon erilaista apua. Siksi siellä kannattaa käydä, sillä useimmiten omavoimaisuus näissä asioissa johtaa takaisin juopottelemaan.
Jokainen voi ottaa AA:sta sen mitä tarvitsee tai tehdä siitä jopa jumalan itselleen. Kaikkihan me tarvitsemme jonkun itseämme suuremman voiman selviytyäksemme huomiseen.
Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi.
Taistelen yksin ja aattelin, että nyt onnistun.
Vaihtoehtoja ei ole.
Terkkui sulle ja tsemppiä.
Emme ole ykin ongelmamme kanssa.