Hei kanssaihmiset! Olen nyxä, minulla on mieheni kanssa yksi lapsi. Miehelläni on entisestä liitostaan kaksi lasta, ja hän on näiden lasten etä-isä, lapset ovat meillä joka toinen viikonloppu, pe-ma. Olen lukenut palstaa aika ajoin ja huomannut etten ole yksin tunteideni kanssa. Kyllä, minua ärsyttää, välillä suunnattomasti, mieheni lasten olemassaolo. Ärsyttää kun he tulevat kotiimme, sotkevat paikat, riehuvat, huutavat ruokaa ja pyyhkimään!!!! ym ym...Mieheni on selvillä tunteistani, ja onkin parhaansa mukaan yrittänyt järjestää olosuhteita paremmiksi ( mm.isompi asunto ja hän hoitaa itse lapsensa). Minulla on ihana mies. Hänen vuokseen tähän uusperhekuvioon oli pakko lähteä. Rakastan häntä yhtä lailla kuin lastamme. Kerron hänelle usein mitä olen täältä lukenut, omia tunteitani puolustaakseni. Hän tietysti väittää, että tänne valikoituu vaan ne kaikki ahdistuneet yksilöt...Mieheni kysyikin kerran, että onko tällä palstalla kukaan tullut kirjoittaneeksi siitä, miten hankalassa ja vaikeassa asemassa on mies tai nainen joka yrittää kaikin keinoin tasapainoilla lastensa ja uuden kumppaninsa välillä niin, että lapsilla sekä nyksällä olisi suurinpiirtein hyvä olla? Meillä on keskinäistä rakkautta niin, että se pitää meitä tiukasti yhdessä, ja nämä uusperhejutut onkin ainoa aihe josta meillä tulee sanomista. Erityisesti miehet, jotka tasapainoilette nykyisenne ja lastenne välillä, kertokaa kokemuksianne! Toivottavasti tästä raapustuksesta sai edes jotakin tolkkua..=)
"Roolit" uusperheessä, kellä hankalin loppujen lopuksi?
katariina a
243360
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Itse myös uusperheessä ja välillä tilanne tuntuu vain todella ahtaalle. Meillä pieni talo jossa kaksi aikuista kaksi lasta. Lapset säännöllisesti siis meillä. Minä en jotenkin aina itse osaa olla luonnollinen lasten seurassa, en oikein osaa tehdä mitään heidän kanssaan en saa itseäni oikein liikkeelle tai avautumaan ja sitten aika ajoin kun saan sen muurin taas väliltämme murtumaan niin meillä on todella kivaa ja mukavaa yhdessä. Uusperhe ollut meillä vuoden ja tilanne purkautui muutama päivä sitten meillä pahimmalla mahdollisella tavalla (siis kaikki ahdistus ja ulkopuolisuuden tunne yms, minun sisälläni olllut paha olo). Sorruin haukkumaan miestäni ja hänen lapsiaan. Voiko oikeesti kukaan noin tehdä? Hävettää, ahistaa, sattuu, olen paha.. TODELLA PAHA. Mieheni kanssa paljon asiasta keskusteltu ja en tiedä ymmärtääkö hänkään että en todellakaan tarkoittanut mitään mitä sanoin mutta sanoin ne kuitenki. Anteeksi pyyntökään ei valitettavasti korjaa enää kaikkea.
Uusperhe on vaikea kaikille osapuolille joka vaatii paljon töitä kaikilta osapuolilta. Minä teen kaikkeni että omani saan tomimaan ja uskon ettei tämä tilanne yhdellekkään miehellekkään ole helppo. Mutta ei me naisetkaan omalla typerällä käytöksellämme saada sitä vaikeammaksi tehdä.
Jos meillä jokaisella olisi oma lapsi niin olisimmeko täällä valittamassa miten inhoan kun lapseni tulee huutamaan ruokaa ja puhtaita vaatteita? EI TODELLAKAAN OLTAISI!! Nyt kaikille meille järki käteen ja aikuista käytöstä. Mies on valinnut meidät puolisokseen ja välittää aidosti lapsista. Mitä muuta me muka tarvitsemme? EMME YHTÄÄN MITÄÄN!! Meillähän on kaikki nenämme edessä kun vaan hölmöt vielä tajuisimme siitä pitää kiinni eikä oltais aina valittamassa ihan kaikesta. Varsinkaan niistä lapsista.
"Voiko oikeesti kukaan noin tehdä? Hävettää, ahistaa, sattuu, olen paha.. TODELLA PAHA."
Lopeta tuo naurettava itsesäälissä kieriskely! Kukas sinut NOIN sai uskomaan..?? Että kun kerran, pari huomautat aiheesta kersoille ja äijälle tai kun kerran tai pari RÄJÄHDÄT AIHEESTA vastaaville tapauksille, niin SO WHAT?!?!
Oppivatpahan, ettei "uuden äidin" nenän päällä AINA voi tanssia!!!!
En ole mies, mutta kerron oman tapaukseni. Mies muutti minun ja tuolloin 12v poikani luo asumaamme rivarikolmioon 200 km:n päästä.
Tiesin, että hänellä on miltei samanikäiset pojat entisestä liitostaan.Ei tämä vielä mitään. Alku oli vaikeaa kun mies ei ottanut mitään kontaktia poikaani, kun hän oli tämän kanssa kotona kahdestaan (olen vuorotyössä, joten tällaisia aikoja oli ajoittain)Eli,ei keskustelleet mistään, eikä mies laittanut edes ruokaa, jota odotin hänen kotona ollessaan tekevän.
Kun hänen poikansa ensimmäisen kerran tulivat meille, oli meillä poikani kanssa "järkytys", sillä nämä olivat vain vähän (1-2v nuorempia)kuin poikani, mutta nämä huusivat isälleen vastaan joka asiasta, ja lähtivät alusvaatteisillaan ulos huutmaan apua, kun veljekset tappelivat ja isä komensi heitä(huh, huh) ja ottivat tuosta vaan poikani huoneen "valtaansa".
Poikani oli tuolloin sitä mieltä, että jos nuo täällä tulevat jatkuvasti olemaan niin hän muuttaa isälleen. No, sovittiin että poika menee isälleen tuolloin, ettei hänen tarvitse näitä nähdä.
Minä tein tuolloin alkuaikana myös ruoat miehelle ja hänen jälkikasvulleen, mutta sitten älysin että mikä piika minä olen kun mieskään ei voi ruokaa tehdä iltaisin kun minä olen töissä, joten minä lopetin sen, ja sanoin miehelle että hänen tapaamisvkl:n hän saa hoitaa ruokapuolen. Kyllä siitä sanomista tuli, mutta sanoin miehelle, sen ettei hänkään tehnyt sitä arkena omalle lapselleni, niin en minäkään tee hänen.
Ja muuta sanomistakin tuli tuona aikana, kerrankin mies sanoi, että mennään kerrankin kahdestaan,ettei oteta poikaani mukaan. Suutuin siitä niin kovasti,koska kun hänen poikansa oli täällä me menimme "perheenä" aina jonnekin, eli oma poikani ei olut mukana.
Tästä on tullut suhteeseemme sellainen juopa, että vielä nytkin 6 vuoden jälkeen en voi sietää hänen lapsiaan, ja juuri näiden episodien vuoksi.Ja nämä ovat todella vaativaista sorttia omaani verrattuna.Edes kesätöissä ei kumpaakaan vielä ole nähty, koska isä on sitä mieltä, että kesälomalla lomaillaan. Oma poikani sensijaan ollut jo kolmena vuotena kesätöissä.Ja eihän näiden tarvitsekkaan mitään tehdä, sillä "pappa betalar", mutta omani on opittava rahanarvo, jotta sitä sitten vanhempana osaa myös tehdä töitä eikä vain vaatia käsi ojossa.
ei todellakaan ole helppoa uusioperheessä. Mietin sitä että ei varmaan miehenkään ole helppoa katsella toisen lasta JOKA PÄIVÄ... itsellä helpompaa kun näen hänen lapsensa vain JOKA TOINEN VIIKONLOPPU.
Tuo oli oikein sanottu!
Miksi me aikuiset olemme niin kovin itsekkäitä?
Mustasukkaisia pienelle lapselle?Lapselle,jonka
vanhemmat ovat eronneet...syystä,joka ei ole koskaan lapsen.
Miksi emme vain nauttisi siitä nykyisestä kumppanistamme...jos hänellä on lapsia,ne ovat osa tuon rakastamamme ihmisen menneisyyttä,osa häntä.
Itselläni ei ole mitenkään vaikeaa kun lapsi viettää aikaansa meillä. Toisaalta meillä hän on joka toinen viikko menossa mukana ja ajattelin, että olisikohan ollut vaikeampaa muodostaa jonkinnäköistä sidettä ja kontaktia lapseen, jos hän olisikin vain sen joka toisen viikonlopun täällä.
Jos rehellisesti sanotaan, niin lapset eivät ole helppoja - se on ihan luonnollista eikä se tarkoita, että he olisivat jotain pirulaisia, mutta kehittyviä ihmisiä uhmoineen ja muine metkuineen. Uskon, että äidit ja isätkin joskus hermostuvat lapsien kolttosiin ja kiukutteluihin. Mutta silti he rakastavat lapsiaan. Ehkäpä nämä uhmailut on vaikeampi sietää, kun ei ole sitä samanlaista sidettä lapseen muodostunut kuten äidillä tai isällä. Näkee asiat neutraalimmin. Ja jotenkin kuitenkin tälläisiin hetkellisiin turhautumisiin suhtaudutaan erilaisesti, jos kyseessä on se "äiti/isäpuoli" kuin oma vanhempi. Jos äitipuoli kertoo, ettei jaksa lasta, niin tähän suhtaudutaan eri tavalla. Tulee mielikuva ettei hän voisi sietää koko lasta.
Kyllä minullekin on joskus, kun lapsi on heitellyt tavaroita ihmisiä päin tai lyönyt, tullut turhautunut olo eikä se ole silloin "kiva"...Mutta sitten kun asiat saatu selvitettyä, niin skidi onkin aikas okei jäbä. :)
Miksi ihmiset ovat itsekkäitä? Kai se oman onnen tavoittelu on niin syvällä ihmisessä ja jotkut eivät osaa asettua välttämättä toisen asemaan. Jotkut exät/nyxät/naiset/miehet ovat mustasukkaisempia kuin normaalisti, tämä on todella ikävä asia, jos se mustasukkaisuus kohdistuu lapseen ja tämä joutuu asiasta kärsimään. :( Toivottavasti nämä kismat ex-nyx-aikuinen-lapsi-alueella ovat uusperheissä harvinaisempia kuin tämä palsta antaa joskus ymmärtää. Ja uskonkin siihen, koska aika moni suomi24palsta antaa synkemmän kuvan elämästä kuin se todellisuudessa onkaan.
Kun aloin seurustella nykyisen kanssa, hänellä oli tiedossa että minulla on ollut elämää ennen häntäkin. Tein myöskin selväksi, että lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa, eikä mikään tai kukaan tule koskaan minun ja lasteni väliin. Eli kyseesä oli siis pakettiratkaisu, minä lapset. Kaikki em. oli ok.
Nyksällä ei ole omia lapsia, eikä niitä edes kuulemma halua. Se taas sopii minulle mainiosti.
Ongelmaksi suhteessamme muodostuvat nämä viikonloput, jolloin lapset ovat meillä. (joka 2 vkl, eli 4 päivää/kk). Kyllä on elämä niin pilalla. "Kakarat" eivät tee mitään oikein. Pilaavat koko viikonlopun kun ei voi lähteä radalle, saatikka nukkua niin pitkään kun huvittaa.
Minun mielestä kyseessä on helvetinmoinen itsekkyys. Jos ei pysty 4 päivää/kk antamaan toisen nauttia rakkaimpiensa seurasta, niin ihmettelen suuresti miksi suhteeseen pitää edes ryhtyä?
Meillä on mieletön suhde kun olemme kahdestaan. Molemmilla on omat harrastukset, meillä on sopivasti aikaa toisillemme kuin myös itsellemme. Seksi toimii. Mutta nuo 4 päivää kuukaudessa... En tiedä kauanko jaksan tasapainoilla. Yksi "huono" asia tappaa niin monta hyvää.
miehistäkin kantaa asioihin. Täällä kun on yllättävän paljon sellaisia uusikkoja, joiden mielestä vika on niissä puolison lapsissa.
En ole ikinä ymmärtänyt sitä, että ensiksi otetaan puoliso jolla on lapsia edellisestä suhteesta ja sitten itketään kun kaikki on niin vaikeaa.
mutta kiinnitin huomion tohon " ensin otetaan puoliso jolla lapsia,ja sitten kaikki niin vaikeaa". meillä juurikin näin, mutta sanonpa vaan ettei ne miheni LAPSET hankaloita tätä elämää,suhdetta ym, päinvastoin, mutta se hankaloittaja ja vastarannan kiiski on mieheni exä, joka kuvittelee olevansa kuningatar lapsien äitinä, ja koittaa hankaloittaa kaikkien elämää lapsien kautta, ja lapset jo itsekkin kärsivät ja häpeävät tilannetta, kuten itse asian ilmaisevat!!mutta tietävät että ymmärrämme ettei syy ole LAPSIEN!!!
exä inhoo minua, lapset eivät, ja minun mielestä ei kovin fiksua exältä vaatia valitsemaan minä, tai äiti,molemmat emme mahdu exän mielestä lapsien maailmaan!!onneksi lapsilla isä, minun mieheni joka pitää lapsien ja minun puoltani!! taisi teksti vähän rönsytä,mutta siis eiköhän se uusperheellisten ongelmat ja vihanpito ym olekkin usein aikuisissa ei suinkaan lapsissa!
ajattelen että Miksi aina syyllistetään?Miksei menneestä opita koskaan mitään?Vai onko se siinä että ihmiset itsekkyydessään,ja tuntematta toista..
tekevät omia johtopäätöksiä...ja sitten tuomitsevat sen mukaan...Exät ovat pahoja...ja nyxät kateellisia exille?Huh,huh...
Itse eronnut,ja ex-miehellä uusi rouva.Tapaamiset alkoivat takkuilemaan,kun heille syntyi yhteinen lapsi.Vastaan en heidän suhdettaan ollut,vaikka ero
tuon toisen naisen vuoksi aikoinaan tulikin.
Aikaa siitä jo mennyt,joten kaiken pitäisi olla ok...myös exälle!
Mutta..
Ex ei tekstaa,ei soita..ei ilmoita koska hakee lapset viikonlopuksi luokseen.Sopimuksessa lukee "kahden vkon välein".Todellisuudessa tuo väli ollut kolme viikkoa...paitsi nyt,kun ex ilmoitti ettei otakaan lapsia luokseen vkonlopuksi..kun olen muka kieltänyt sen.
Olen viimeiset kaksi viikkoa kysynyt,lähettänyt viestejä...jotta ilmoittaisi koska,ja mihin aikaan hakee lapset seuraavan kerran?
Tänään tuli tekstiviesti,jossa ilmoitti "lapsiahan en tänä viikonloppuna ota,niinkuin itse kielsit heitä tulemasta.Seuraavaa kertaa katsomme myöhemmin".
Olen ymmälläni,sillä jokaisen lähettämäni viestin olen puh. tallentanut.Missään EN OLE kieltänyt tapaamisia!
Totesin kyllä yhdessä s.postissani että "jos ette pysty olemaan juomatta,tai satuttamatta lapsia fyysisesti..
(johon kuuluu myös tuon rouvan nimittely lapsille)..niin onko lasten hyvä olla sellaisessa ympäristössä?
Lapset kaipaavat isäänsä..miksi isä ei näe sitä?
Miksi hän sulkee silmänsä..ei huomaa kuinka ihania
lapsia hänellä onkaan...lapsia jotka joka päivä ovat eilistä isompia..uusien taitojen kera.
Onneksi en ole enää yksin,ja muutto yhteen rakastamani ihmisen kanssa, on ajankohtainen.
En ole katkera exälle menneestä,nykyisyydestä kuitenkin surullinen..lasten takia.
Eihän tuon ihmisen tarvitse tavata minua..jos kerran niin kovin vihaa.Mutta olisi yhteydessä edes lapsiin...soittaisi heille joskus,olisi kiinnostunut arjesta..
Onhan tuo nainen ilmoittanut ettei koskaan ole halunnut suurta perhettä..kun haluaa myös omaa aikaa...mutta tiesihän tuo mennessään liittoon,
että miehellä on ennestään 5 lasta..ja että nuo lapset isäänsä tulevat myös tapaamaan.
Pitää osata olla aikuinen ja hyväksyä myös ne aiemman suhteen lapset!
en ole koskaan kieltänyt tai vihjannutkaan etteikö mieheni lapsi olisi tervetullut kotiimme, on myös hänenkin koti, siinä missä meidän ja yhteisen lapsemme!!en koskaan ole kokenut lasta uhkana,kiusana,riesana tm, päinvastoin hoidan, huolehdin, välitän ja tykkään!! ja voin sanoa että jopa rakastan, sekä ikävöin kun ei meillä ole!!
lapsi on isompi kun yhteisemme, joten useinkin teen lapsen kanssa tyttöjen juttujen, ja isi ja kotiin vauvan kanssa, ja nautimme molemmat!!
minulla ei ole terve syyllistää ketään, ei varsinkaan lasta!!tai että lapsi olisi jotenkin ylimääräinen kun ei asu kanssamme joka päivä, ei ikinä tulisi mielinikään!!
en ole mieheni exää haukkunut, joskus arvostellut, mutta miehelleni hiljaa..
tälle exälle ei vaan sovi meidän liittomme, vaikka hänellä omakin on, en ole eroon liittynyt mitenkään aikoinaan, joten en ymmärrä mitä pahaa olen hänelle tehnyt, sen että hänen ex mies rakastaa minua ja tyttärensä tykkää myös!!
eli miehenikin todella kokee ahdistusta ym tässä tilanteessa,kun ex häiriköi, solvaa minua, syyttelee perättömistä, muuttelee tapaamisia jne..mutta miksi exä tekee näin, miksi hän haluaa että laspen isällä on paha olla, sekä lapsella, eikö hän näe että ainoot ovat he kun tässä tilanteessa kärsii ja joutuvat tämän kaiken kokemaan!!
ehkäpä se onkin siinä että kaikkia asioita meidän
ei tulekaan ymmärtää...kaikkien kanssa on vaan mahdotonta tulla toimeen,joillekin kun ei kelpaa mikään/eikä kukaan.Ihmiset ovat niin erilaisia.
Totta on,että en miekään eron hetkillä niitä maailman ihanimpia ihmisiä ollut..viha,katkeruus,suru,epätoivo,yksinäisyys...
Koko tunteiden kirjo oli läsnä...mutta lapset olleet
kokoajan ehdottomasti ykkösiä!He ovat tärkeitä minulle,siksi en ymmärrä mikseivät he ole sitä exälle...tai tuolle "uudelle"puolisolle!?
Itse elän uusperheen arkea,hyväksyn että miehelläni ollut elämää myös "ennen minua"...ja
lapset ovat osa häntä.Samoin mieheni ajattelee lapsistani,vaikkeivät biol.lapsia olekaan!
Kun exäni ilmoitti ettei ota lapsia luokseen,ja mietin omaa jaksamistani...opiskelua,työtä..lapsia,totesi mieheni että" kyllä me selvitään.Ootte tärkeitä!"
Niinpä,olen saanut miehistä parhaan omakseni.
ehkäpä se onkin siinä että kaikkia asioita meidän
ei tulekaan ymmärtää...kaikkien kanssa on vaan mahdotonta tulla toimeen,joillekin kun ei kelpaa mikään/eikä kukaan.Ihmiset ovat niin erilaisia.
Totta on,että en miekään eron hetkillä niitä maailman ihanimpia ihmisiä ollut..viha,katkeruus,suru,epätoivo,yksinäisyys...
Koko tunteiden kirjo oli läsnä...mutta lapset olleet
kokoajan ehdottomasti ykkösiä!He ovat tärkeitä minulle,siksi en ymmärrä mikseivät he ole sitä exälle...tai tuolle "uudelle"puolisolle!?
Itse elän uusperheen arkea,hyväksyn että miehelläni ollut elämää myös "ennen minua"...ja
lapset ovat osa häntä.Samoin mieheni ajattelee lapsistani,vaikkeivät biol.lapsia olekaan!
Kun exäni ilmoitti ettei ota lapsia luokseen,ja mietin omaa jaksamistani...opiskelua,työtä..lapsia,totesi mieheni että" kyllä me selvitään.Ootte tärkeitä!"
Niinpä,olen saanut miehistä parhaan omakseni.
"Tein myöskin selväksi, että lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa, eikä mikään tai kukaan tule koskaan minun ja lasteni väliin."
Tämä pisti silmään. En tosin tiedä miten olet asian esittänyt, mutta...
Jokainen täysjärkinen ihminen tietää tämän ilman, että siitä täytyy tehdä sen kummempaa asiaa. "Väärin" esitettynä se saa aikaan negatiivisen reaktion jo ennen kuin on lapsia tavannutkaan. Varsinkin lapsettomalle ihmiselle.
Minä olen itse lapseton, miehelläni on kaksi lasta. Lapset ovat kaikinpuolin fiksuja, heistä ei ole mitään pahaa sanottavaa.
Mutta se millaiseksi mieheni muuttuu lasten meille tullessa... On kuin sen järkevän miehen korvaisi joku minulle täysin tuntematon ihminen. Mieheni on jossain määrin sirkusisä ja se kiristää minun hermojani.
Siksipä lapset ovat nykyään meillä aika useasti niin, että miehelläni on työvuoroja. Ja meillä on lasten kanssa oikein mukavaa eikä mikään saa minua raivon partaalle.
Tiedän, että mieheni on varmasti vaikeaa sovittaa yhteen minun toiveitani ja omaa sirkustelunhaluaan.
En vaan ymmärrä sitä, että miksi niiden lasten meillä ollessa ei voida elää ihan normaalia elämää.
Mainitsit, että nyxääsi häiritsee se, ettei viikonloppuna saa nukkua. Tämä oli meilläkin ongelma aikanaan. En tiedä minkä ikäisiä lapsesi ovat, mutta kyllä niille lapsillekin voi opettaa toisten ihmisten huomioon ottamista. Ihan pienet sitä eivät tietenkään vielä ymmärrä.
Minulla esimerkiksi on yksi ainoa vapaapäivä viikossa ja se osuu aina sunnuntaille. Jos sinä ainoana vapaapäivänäni joudun heräämään aamuvarhaisella lasten mekastukseen, niin se päivä on ihan varmasti pilalla.
"Jos ei pysty 4 päivää/kk antamaan toisen nauttia rakkaimpiensa seurasta, niin ihmettelen suuresti miksi suhteeseen pitää edes ryhtyä?"
Tästä sitten taas... Lapseton ei voi etukäteen tietää mihin on ryhtymässä. Siinä tilanteessa vaaditaan sopeutumista ja kompromisseja kaikilta.
Tähän voisi heittää vastakysymyksen: jos ne lapset ajavat aikuisten parisuhteen edelle aina ja joka paikassa, niin miksi ryhtyä suhteeseen? Toimiva parisuhde on toimivan uusperheen kulmakivi. Lapset lentävät pesästä aikanaan. Jos kaikki on tehty aina ja täysin lasten ehdoilla, niin se parisuhde kuivuu kasaan lasten lähdettyä. Todennäköisesti jo ennen sitä.
Enkä nyt tarkoita, että sinä M32 olisit näin toiminut, enhän teidän tilanteestanne sen enempää tiedä.
Tämä on vain pohdintaa, joka tosin tällä palstalla on tuhoon tuomittua :D
" "Tein myöskin selväksi, että lapseni ovat minulle tärkeintä maailmassa, eikä mikään tai kukaan tule koskaan minun ja lasteni väliin."
Tämä pisti silmään. En tosin tiedä miten olet asian esittänyt, mutta..."
En tietenkään asiaa esittänyt noin ronskisti, pikemminkin annoin ja annan edelleen ymmärtää tämän. (Mm. kertomalla kuinka rakkaita lapset minulle ovat ja kuinka kaipaan heitä, kun he eivät ole luonani.)
"Tähän voisi heittää vastakysymyksen: jos ne lapset ajavat aikuisten parisuhteen edelle aina ja joka paikassa, niin miksi ryhtyä suhteeseen? Toimiva parisuhde on toimivan uusperheen kulmakivi. Lapset lentävät pesästä aikanaan. Jos kaikki on tehty aina ja täysin lasten ehdoilla, niin se parisuhde kuivuu kasaan lasten lähdettyä. Todennäköisesti jo ennen sitä."
Niinkuin jo ed. viestissä laitoin, meidän kahdenkeskinen suhde toimii hyvin. Ja lapsetkin ovat tavallaan jo minun luotani lentäneet, kun asuvat äitinsä kanssa.
Olen yrittänyt saada nyksää mukaan touhuamaan meidän kanssa, jottei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Hän viettää kuitenkin aikaansa mieluummin yksin tai omien kavereidensa kanssa. (Mahdollisimman vähän meidän kanssa.) Ja kun ei voi toista pakottaakaan... Ehkäpä aika tekee tehtävänsä. Toivottavasti.
Niin ja lapset ovat 7- ja 5-vuotiaita.
"Olen yrittänyt saada nyksää mukaan touhuamaan meidän kanssa, jottei tuntisi itseään ulkopuoliseksi. Hän viettää kuitenkin aikaansa mieluummin yksin tai omien kavereidensa kanssa. (Mahdollisimman vähän meidän kanssa.) Ja kun ei voi toista pakottaakaan... Ehkäpä aika tekee tehtävänsä. Toivottavasti."
Kyllä se aika yleensä tekee tehtävänsä. Lapsettoman on hirvittävän vaikeata sopeutua lapsiperheen elämänmenoon.
Jos haluat tietää enemmänkin meidän lapsettomien äitipuolten (ja yleensäkin uusperheellisten) ajatuksista, niin tässäpä sinulle muutama linkki:
http://www.stresscode.fi/forums/supli
tai
http://www.uusionni.net/uusionni/
Tämä palsta kun on täysin väärä paikka asialliseen keskusteluun. Noilla palstoilla taas kaivattaisiin etäisän näkökulmaa asioihin. Ja ehkäpä ne tosiaan auttaisivat myös ymmärtämään sen nyxän ajatuksenjuoksua.
Toivotan sinulle ja nyxällesi hyvää jatkoa ja toivon, että liityt keskusteluun toisaalla.
Tasapuolisuus on aika vaikea laji.
Ostin tyttärelleni fleesepeiton, kun hän sitä pyysi, maksoi alesta 2,5 e. Meillä asuvan mieheni pojan mielestä en ole tasapuolisia lapsia kohtaa, kun hän on pyytänyt kevaria, eikä ole saanut, mutta MINUN tyttärein sai fleesepeiton, kun pyysi.
Minulle 2,5 e:n peitto on vähän eri asia kuin muutaman tuhannen e:n kevari, mutta pojalle ei!
2,5 euron suklaalevy. Kyllä hän sen tajuaa kunhan vain ostat jotain. Olen pojan kanssa samaa mieltä että tasapuolinen on oltava.
Tarkoitatko, että jos ostan tytölle jotain, niin ostan aina pojalle samalla summalla. Ja kun ostan pojalle jotain, niin ostan samalla summalla tytölle. Tähän asti olen yrittänyt ostaa lapsille sen mukaan, kuin tarvetta on (tyttö pyysi fleeseä, koska auto on aina aamulla kylmä ja hän paleli).
Mitähän ostan sitten tyttärelle, jos poika saa kevarin???
todellako ostetaaanko tasapuolisuus??!!=) eli kun ostimme tulevalle vauvalle vaunut, vaatteet ym tykötarpeet,oisko miehen lapselle pitäny ostaa jotain 1000e:lla ettei vaan kateellisuus ja katkeruus iske, ihan vaan jotain hölynpölyy..tai kun miehen lapselle uusittiin talvivaatekerta oisko pitäny rynnätä hakee vauvalle tästä syystä jotain, ihan vaan tarpeetonta mutta tasapuolisuuden nimissä!!!
meillä ei ainakaan elintaso anna myöten..
jos ostetaan toiselle jotain, ei siitä kannata tehdä "numeroa"! Olisihan sen peiton voinut vaikka ostaa itselle ja antaa vain lapsen sitä käyttää. Niin ei kummallekaan olisi tullut paha mieli. Voi vittu että ihmiset tekevät kaikesta niin vaikeaa...
Minulla on kolme lasta ja kun ostan heistä jollekulle jotakin, niin mieleenikään ei ole tullut, että minun olisi pitänyt hyvitellä muita lapsia samalla summalla. Olen aina yrittänyt ostaa lapsille sen mukaan mitä he tarvitsevat.
Siis ihan oikeasti, kuuluuko vanhempien kasvattaa lapsia niin, että lapselle ei saa tulla paha mieli. Jos lapsi huutaa karkkitiskillä karkkia, niin pitää ostaa, ettei vain lapselle tule paha mieli.
SOOPAA!!! Elämä ei ole tasapuolista!! Toinen saa kultalusikan ja toinen ei. Jos naapurin poika saa kevarin, niin ei minun tarvitse ostaa omalle pojalle kevaria siksi, ettei omalle pojalle tule paha mieli. Meidän vanhempien tulee opettaa lapsemme sietämään myös sitä, että elämä ei aina ole reilu tai tasapuolinen.
Mieheni osti uuden lampun pojan mopoon. Pitääkö hänen nyt sitten ostaa minun tyttärelleni vastaavanhintainen suklaalevy, ettei tyttärelleni tule paha mieli. Minulle tämä ei tullut mieleenikään.