Joku, auta

Anteeksi jos tämä menee nyt aivan väärälle keskustelupalstalle. Toivottavasti joku voi auttaa viimeöisen uneni kanssa.

En muista unesta paljoa, mutta kävin unessani kahdella ennustajalla. Muuta en heidän sanoistaan muista, paitsi molemmat sanoivat minulle "kolme mustaa naista tulee". Naureskelin vain innoissani että kävinpä ennustajalla, enkä ajatellut sitä enempää. Sitten menin isäni luo (isä kuoli vuosi sitten lokakuussa) ja kerroin hänelle ennustajien sanoista "kolme mustaa naista tulee" ja isä kauhistui ja suuttui minulle kamalasti. Hän huusi ja sanoi jotain "etkö sä tiiä mitä ne mustat naiset on, ne on tosi pahoja (sanoikohan piruiksi tai noidiksi) miksi sinä menit ennustajalle, miksi!?" Unessa näin myös 'välähdyksiä' kolmesta mustasta hahmosta samalla kun isäni huusi minulle.

Heti sen jälkeen herätyskelloni soi. Pelkäsin koko aamun ja koko ajan katsoin ympärilleni. Ei auttanut vaikka valot oli joka huoneessa ja telkkari päällä. Oliko tämä pelkkä painajaisuni vai voiko tarkoittaa jotakin? Yrittikö isäni varoittaa minua jostakin? Jos jollakin on vähänkään tietämystä, ole kiltti ja vastaa äkkiä, pelkään illan tuloa ja nukkumaanmenoa.
3213
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

hei,
toivottavasti tämä auttaa:
isäsi on unen avain. mielestäni uni tarkoittaa, että välillänne olleen sukupolvien kuilun selvittäminen jäi kesken, kun isäsi kuoli. sinun pitäisi ottaa selvää, millainen ihminen isäsi oli nuoruudessaan, millaisessa ympäristössä kasvanut, ja käydä läpi välillänne olleita erimielisyyksiä siltä pohjalta. isäsi taisi olla uskonnollinen mies?

Äänestä
  • Tästä oli enemmän apua ja selvyyttä kuin arvaatkaan! Vanhempani erosivat kun olin 12-vuotias (nyt 18v.)Isäni matkaili paljon työnsä vuoksi, emmekä olleet niin läheisiä. Vasta viimeisenä vuonna ennen hänen kuolemaansa sain tilaisuuden tutustua kunnolla häneen, kun isän täytyi jäädä varhaiseläkkeelle erään 'tapaturman' vuoksi. Olimme läheisempiä kuin koskaan! Aika vain loppui kesken ennen aikojaan..:'( Minulle jäi paljon kysymyksiä, varsinkin hänen nuoruudestaan. Hmm.. Olihan hän melko uskonnollinen mies, luulisin. Miten voisin tämän selittää.. No, isäni äiti osasi ennustaa ja harrasti muutenkin paljon rajatietoon liittyvää, mutta minulle ei siitä paljoa ole puhuttu. Isälläkin oli kait joitain 'kykyjä' kuten ennalta näkemistä välillä.

    Idän tytär, osaisitko näiden tietojen pohjalta tarkentaa tai selventää untani lisää? Kiitos jo etukäteen vaivannäöstäsi:)

    Äänestä

  • Puhuin juuri äitini kanssa tästä unestani ja Idän tyttären selvityksestä. Hän kertoi minulle uutta, ehkä tärkeän asian. Isäni kuulemma inhosi ennustajia.. Luultavasti siksi että hänen äitinsä oli niin paljon asian kanssa tekemisissä ja mummoni esim tiesi tarkan päivän jolloin tulee kuolemaan ja kertoi sen isälleni. Tänä kyseisenä päivänä hän sitten lähti. Itselläni on paljon kiinnostusta ennustuksia ja yliluonnollisia asioita kohtaan.. Olisiko isäni varoittanut tai 'kieltänyt' minua sekaantumasta rajatietouteen? Minullakin on ollut joitain enneunia. Ja kerrompa vielä sen että ennen kuolemaansa isäni kertoi minulle että hänellä ei ole enää paljoa aikaa.. En tietenkään kiinnittänyt tähän asiaan silloin huomiota koska en ikinä olisi uskonut miten käy.. Noin puoli vuotta sen jälkeen isä lähti.. Viikkoa ennen kuin täytti 45 vuotta. Tunnen vieläkin syyllisyyttä kun en uskonut häntä aikaisemmin.. Olen varma että olisin voinut estää hänen kuolemansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


selvittämään uneni. kirjoitti:

Anteeksi jos tämä menee nyt aivan väärälle keskustelupalstalle. Toivottavasti joku voi auttaa viimeöisen uneni kanssa.

En muista unesta paljoa, mutta kävin unessani kahdella ennustajalla. Muuta en heidän sanoistaan muista, paitsi molemmat sanoivat minulle "kolme mustaa naista tulee". Naureskelin vain innoissani että kävinpä ennustajalla, enkä ajatellut sitä enempää. Sitten menin isäni luo (isä kuoli vuosi sitten lokakuussa) ja kerroin hänelle ennustajien sanoista "kolme mustaa naista tulee" ja isä kauhistui ja suuttui minulle kamalasti. Hän huusi ja sanoi jotain "etkö sä tiiä mitä ne mustat naiset on, ne on tosi pahoja (sanoikohan piruiksi tai noidiksi) miksi sinä menit ennustajalle, miksi!?" Unessa näin myös 'välähdyksiä' kolmesta mustasta hahmosta samalla kun isäni huusi minulle.

Heti sen jälkeen herätyskelloni soi. Pelkäsin koko aamun ja koko ajan katsoin ympärilleni. Ei auttanut vaikka valot oli joka huoneessa ja telkkari päällä. Oliko tämä pelkkä painajaisuni vai voiko tarkoittaa jotakin? Yrittikö isäni varoittaa minua jostakin? Jos jollakin on vähänkään tietämystä, ole kiltti ja vastaa äkkiä, pelkään illan tuloa ja nukkumaanmenoa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu