Wehan palstalta:

Eivätkö vanhoillislestadiolaiset opeta, että elävää uskoa voi löytyä muualtakin? Kun satuin lukemaan erästä Wehan palstan keskustelua, niin en ollut tästä niin varma.

Sen olen ymmärtänyt, että vl:t uskovat, että vain he opettavat oikein. Täten mm. samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta Jumalan valtakuntaa. Kuitenkin useassa yhteydessä on tuotu ilmi, että elävää uskoa voi olla muuallakin ja nämä tietysti pelastuvat.

Jos vaikka kuvitellaan, että Saksassa olisi helluntailainen seurakunta ja siellä jäsenenä vl:lien kanssa samalla tavalla uskovia, niin eivätkö he pelastuisi? Olen aina miettinyt sitä, että jos Lutherkin sai oikein uskon katoliselta munkilta, niin miksi se ei olisi nykyaikana mahdollista?

Jos vielä palataaan tuohon saksalaiseen helluntaiseurakuntaan... Jos he uskovat kuten vl:t, niin mikä estää pelastumisen? Tai jos vaikka Afrikassa tai missä tahansa muuallakin olisi samaa uskoa, niin miten näillä käy? Ei kai suomalaisen vl:n sinne tarvi matkustaa? Jos uskoa on, niin eikö se kerro siitä, että elävän uskon armoketju on ulottunut sinne asti?
18892
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

tarpeetonta pohtia pelastumista herätysliikkeiden kautta. Pelastukseen riittää usko Jumalaan.
Herätysliikkeet eivät synny jumalasta vaan on ihmisen tekosia aivan samoin kun yritykset ja yhdistykset esim vl.liike on yhdidtys siin missä vaikka pellon ponsi siis yhdistys he tosin ei urheile.

Äänestä
  • heidän opetuksestaan, siinä kaikki.

    Äänestä

samaa uskoa voi löytyä mistäpäin maailmaa tahansa, nimestä riippumatta. Kuitenkin, esim. suomessa, on vain yksi Jumalan lasten joukko yhdellä paikkakunnalla. Pyhä Henki johtaa hänen omansa aina yhteen.

Vaikea uskoa, että esim. helluntailaiset jakaisivat samanlaisen uskon:)
Itse ajattelen myös, ettei uskovaiset ottaisi käyttöön sellaista nimeä kuin "helluntailaisuus", jo ihan siksikin, että nimen alla opetetaan uskomme mukaan monenlaista väärää.

Äänestä
  • Olisi hieno tietää, listaa ja kerro yhteys Raamattuun, sillä ainakin heidän hedelmänsä ovat eläviä hedelmiä.

    Ole yställinen.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Olisi hieno tietää, listaa ja kerro yhteys Raamattuun, sillä ainakin heidän hedelmänsä ovat eläviä hedelmiä.

    Ole yställinen.

    Miksi se minua kiinnostaa, siksi, kun Helluntaialisa on maailamssa yli puoli miljardia ja Lesdatioliaisa jopa 0.01 mrd. siinä olis hyvä esijoukko onnistuessaan.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Olisi hieno tietää, listaa ja kerro yhteys Raamattuun, sillä ainakin heidän hedelmänsä ovat eläviä hedelmiä.

    Ole yställinen.

    Vanhurskauttamisoppi ts. opetetaan iljettävää synergismi=ratkaisukristillisyys.

    Ootettaan näkyvää valtakuntaa, jossa hallitaan Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Ainahan synergistit, jotain näkyvää oottaa.

    Kaikenmaaiman ihmeiden ja puhujien perässä juostaa.

    Jo tässä on riittämiin syitä, uskoni mukaan, että en voi teitä yhtään kuulla.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Miksi se minua kiinnostaa, siksi, kun Helluntaialisa on maailamssa yli puoli miljardia ja Lesdatioliaisa jopa 0.01 mrd. siinä olis hyvä esijoukko onnistuessaan.

    ookkaan määrästä kiinni, vaan jos ei voi sietää noita vääriä oppeja, ei voi sietää.

    Äänestä

  • niin olihan elävää uskoa katolilaisuudenkin alla. Eikö sekin ole yhtä vaikea uskoa kuin, että sitä olisi helluntailaisuuden alla. :) En nyt tarkoita, että koko helluntailainen seurakunta opettaisi "oikein", vaan että siellä olisi joitakin uskovaisia jotka uskoisivat kuten te.

    Koska olihan se Lutherin pelastanut munkkikin katolilainen. Ei munkkeja ole muutakuin katolilaisen opin alla, mutta silti uskotte että hänellä oli oikea usko. Samalla periaatteella voi helluntailaisen (tai minkä vain) uskon alla olla oikein uskovia.

    Mutta kuten vastasitkin, niin tällaiset pelastuvat. Näin olen aikaisemminkin luullut, mutta kun luin tuota keskustelua, niin sain eri käsityksen. :)

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Olisi hieno tietää, listaa ja kerro yhteys Raamattuun, sillä ainakin heidän hedelmänsä ovat eläviä hedelmiä.

    Ole yställinen.

    miten asia on... Weha sanoo, että teillä opetetaan synergismiä ts. ratkaisukristillisyyttä. Onko tämä totta? Onko helluntailaisten virallinen oppi se, että ihminen tekee ITSE ratkaisun uskon suhteen? Ja onko totta, että kaikki hinkuvat vain kielilläpuhumista, muuten ei ole yhtä otollinen uskovainen Jumalan silmissä kuin muut?

    Kiitos vastauksista!

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    Vanhurskauttamisoppi ts. opetetaan iljettävää synergismi=ratkaisukristillisyys.

    Ootettaan näkyvää valtakuntaa, jossa hallitaan Kristuksen kanssa tuhat vuotta. Ainahan synergistit, jotain näkyvää oottaa.

    Kaikenmaaiman ihmeiden ja puhujien perässä juostaa.

    Jo tässä on riittämiin syitä, uskoni mukaan, että en voi teitä yhtään kuulla.

    Kävin lukemassa synergismistä jotain tuolta netistä. Siellä sanottiin, että synergismin Raamatullinen pohja löytyy Vanhan testamentin apokryfeistä ja Siirakin kirjasta: Ihmisen vastuun perusteena on Siirakin mukaan luominen vastuulliseksi yksilöksi tähän maailmaan. "Hän teki alussa ihmisen ja jätti hänet hänen vapaan tahtonsa valtaan. Jos tahdot, sinä pidät käskyt; sinä olet uskollinen, jos se sinulle kelpaa." (15:14-15) Siellä sanottiin myös näin: UT:stä Jeesuksen kehotukset parannukseen, synnittömään elämään sekä rakkauden kaksoiskäskyyn (Luuk 10:25-28) edustavat selkeästi synergismiä.

    Mitkä kohdat puhuvat mielestäsi synergismiä vastaan?

    Äänestä

  • Kysymyksiä: kirjoitti:

    ulkopuolisiin läheteisiin en lähde mukaan.

    Vapaa tahto menettiin syntiinlankeemuksessa.

    Huom: Kuinka ihmeessä hengellisesti kuollut ihminen, voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

    "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ketään joka etsi Jumalaa" (Room.3:10-11).

    "Luonollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän kykene ymmärtämään hengellisiä"(1.kor.2:14).

    Raamattu opettaa: ”Henki on se joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä” (Joh.6:63).

    Jeesus on lain täyttänyt puolestamme. Uuden ihisen puolesta voimme kyllä lain täyttää, mutta kun se vanhakin asuu ihmisessä.

    Äänestä

  • mainitsikin, kirjoitti:

    niin olihan elävää uskoa katolilaisuudenkin alla. Eikö sekin ole yhtä vaikea uskoa kuin, että sitä olisi helluntailaisuuden alla. :) En nyt tarkoita, että koko helluntailainen seurakunta opettaisi "oikein", vaan että siellä olisi joitakin uskovaisia jotka uskoisivat kuten te.

    Koska olihan se Lutherin pelastanut munkkikin katolilainen. Ei munkkeja ole muutakuin katolilaisen opin alla, mutta silti uskotte että hänellä oli oikea usko. Samalla periaatteella voi helluntailaisen (tai minkä vain) uskon alla olla oikein uskovia.

    Mutta kuten vastasitkin, niin tällaiset pelastuvat. Näin olen aikaisemminkin luullut, mutta kun luin tuota keskustelua, niin sain eri käsityksen. :)

    katollisen kirkon sisällä saattaapi hyvinkin olla uskomassa olevia. Ei olisi mahdotonta toimia ja julistaa vaikkapa Ortodoksi kirkon sisällä ja sen ylitse, jos se heille käy.

    Olen lukenut, että venäjällä näin olisi ja olisipa kääntynyt elävään uskoon myös Ortodoksi pappeja. Luin tästä eräästä lähteestä.

    Äänestä

  • Kempelainen kirjoitti:

    Olisi hieno tietää, listaa ja kerro yhteys Raamattuun, sillä ainakin heidän hedelmänsä ovat eläviä hedelmiä.

    Ole yställinen.

    20. Hedelmistä te siis tunnette heidät.
    Matt.7:21. "Ei jokainen, joka sanoo minulle: 'Herra, Herra', pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon.
    22. Monet sanovat minulle sinä päivänä: 'Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.'
    23. Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: 'En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!'

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    ulkopuolisiin läheteisiin en lähde mukaan.

    Vapaa tahto menettiin syntiinlankeemuksessa.

    Huom: Kuinka ihmeessä hengellisesti kuollut ihminen, voisi tehdä hengellisen ratkaisun?

    "Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ketään joka etsi Jumalaa" (Room.3:10-11).

    "Luonollinen ihminen ei ota vastaan sitä mikä Jumalan hengen on, sillä se on hänelle hullutusta, eikä hän kykene ymmärtämään hengellisiä"(1.kor.2:14).

    Raamattu opettaa: ”Henki on se joka eläväksi tekee, ei liha mitään hyödytä” (Joh.6:63).

    Jeesus on lain täyttänyt puolestamme. Uuden ihisen puolesta voimme kyllä lain täyttää, mutta kun se vanhakin asuu ihmisessä.

    tuo Siirakin kirjahan ei kuulu Raamattuun . :) Itse en tunne Raamattua niin hyvin, että olisi heti tajunnut. Ihan vain sivuhuomautuksena: mielenkiintoista on, että se on kuitenkin käytössä Septuagintassa, roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa Raamatussa. En ole ennen tiennyt, että Raamattujakin on vielä nykyään erilaisia! Onko sinulla tietoa, miksi se on jätetty pois protestanttisista Raamatuista?

    Nyt vielä tuohon synergismiin. Kirjoitat, että vapaa tahto menettiin syntiinlankeemuksessa.

    Mooseksen kirjassa kerrotaan syntiinlankeemuksen jälkeen näin: Sitten Herra Jumala sanoi: "Ihminen on nyt kuin me: hän tietää sekä hyvän että pahan. Ettei hän nyt vain ota elämän puusta hedelmää ja syö ja niin elä ikuisesti!"

    Eikö tuo kuvasta sitä, että vasta nyt ihminen erotti hyvän ja pahan toisistaan? Ja Jumala pelkäsi, että ihminen voi vielä syödä toisen puun hedelmää=> eli vapaatahto oli olemassa?

    Äänestä

  • Kerrotko kirjoitti:

    miten asia on... Weha sanoo, että teillä opetetaan synergismiä ts. ratkaisukristillisyyttä. Onko tämä totta? Onko helluntailaisten virallinen oppi se, että ihminen tekee ITSE ratkaisun uskon suhteen? Ja onko totta, että kaikki hinkuvat vain kielilläpuhumista, muuten ei ole yhtä otollinen uskovainen Jumalan silmissä kuin muut?

    Kiitos vastauksista!

    Kiitos kysymästä. Sana synergismi, on minulle insinöörinä tuttu metallurgiassa, ei uskossa, kuulin tai luin sen ensimmäistä kertaa. Termi ratkaisukristillisyyttä? Outoa, mutta koen sen niin, että kun ratkaisu on tehty, löydetty Herra ja etsitään seurakunta, ja silloin nämä karismaattiset, kuten Vapaakirkko, Helluntailaisuus, Pelastusarmeija, yms. ovat varmaan vahvoilla maanpäällistä seurakuntaa määritellessä. Syy löytyy helposti, sillä he tarjoavat siihen Jumalan esittämän jatkon, mm. kasteen Jeesuksen nimessä, uskoon tulon jälkeen. On myös huomattava se seikka, että ”etsittäessä” maanpäällistä seurakuntaa (internationaalinen, koko maailmaa käsittävä Jumalan seurakunta on se jossa on miljardeja imisiä monista maanpäällisistä, kotiseurakunnista, joiden kulmakivi On Kristus.) on näihin helppo mennä, sillä siellä törmäät tavallisiin, tavallisesti pukeutuneisiin, jopa heikosti pukeutuneisiin, Jumalan lapsiin, siisteyteen ja Herran Henkeen sekä olemukseen. Näiden, kuten myös Luterilaisen kirkon edestä uupuu hermoja lepytteleviä ihmisiä, joilla on tupakka suussa. Hedelmistään ihminen ja seurakunta tunnetaan.

    Kirkon, sekä vapaiden suuntien ero on kasteessa, Jumalan suunnitelman hyväksynnässä sekä toteuttamisessa, siis kuuliaisuudessa. En puhu Helluntailaisena, ainoastaan Jumalan lapsena, Kristittynä. Ero on myös vastavuoroisuudessa, kirkko on enemmän yksisuuntainen, papin puhe ja seurakunta kuuntelee, vapaat suunnat ovat kuten alkukirkko, toki on puhe ja kuunnellaan, mutta on myös kokouksen jälkeen yleinen rippi ja ylistys, joka on ainakin minulle hyvin puhutteleva, sitä on jotenkin kun osa Jumalan suurta armovaltakuntaa. Eroja on myös Raamatun tinkimätön auktoriteetti, Jumalan sana (JKr) muuttaa ihmistä, ihminen ei sanaa. Myös se hieman oudoksutti kirkossa, kun Lestadiolainen pappi jakoi ehtoollista, hän sanoi saatesanat ”omilleen” > Tässä o Jeesuksen Kristuksen Veri, joka puolestasi annetaan……. mutta meille muille, > Tässä on Jeesuksen Veri…. antoi ryypyn ja häipyi. Sama mies joka saarnasi, puhui päivän sanasta, mutta iltaseuroissa Pookissa hän haukkui edellisen paikan, eli kirkon, että älkää menkö sinne, se on kyykäärmeen pesä????? Jotenkin tuntuu…….

    Ero sitten VL- liikkeeseen on aika selvä. Vapaat suunnat kastavat ihmisen uskoon tulon jälkeen, kuten Paavali ja Siilas Korneliuksen, Paavali Hoviherran, yms. kaste kysymys on Raamatussa kiistaton, mutta VL- ei kasta uskoon tulon jälkeen, valitettavasti, sillä Jeesukseenkin tuli Pyhä Henki vasta kastamisen jälkeen, valkean kyykynä. Myös uudestisyntyminen ylhäältä VL- liikkeessä ei ole ymmärretty, sillä se on iankaikkisen elämän vaatimus. Niitä on monia, myös Pyhän Hengen temppelin saastuttaminen tupakalla, mutta tähdennän, kuitenkin tämänkin seurakunnan, kuten kirkon kulmakivi on Jeesus Kristus.

    Sitten se, että mikä on oppi. Se on yksinkertainen, uskoa Jeesus Kristus Jumalan pojaksi, joka oppi on tiedossa kaikkialla maailmassa, Joh 3: 16 – 18. Kuten Raamattu sen sanoo. Sitten tuohon kielillä puhumiseen, Pyhä Henki, evankelista Markus sanoo 16; 17 Ja niitä, jotka uskovat, seuraavat nämä tunnusmerkit; Minun nimissä he ajavat pois pahoja henkiä. He puhuvat vieraita kieliä. Apt 2;4 kertoo lissä siitä, että Pyhä Henki antaa armolahjoja kenelle tahtoo, ja mitä tahtoo, joista yksi on kielillä puhuminen. joka uupuu VL- liikkeestä. – HE TULIVAT TÄYTEEN PYHÄÄ HENKEÄ, JA HE ALKOIVAT PUHUA EI KIELILLÄ,,,,,,,, JA MITÄ PYHÄ HENKI ANTOI HEILLE PUHUTTAVAKSI. Tämä kertoo, että seurakunnassa jos ei ole Pyhää Henkeä, niin se ei ole Kristuksen seurakunta, oikeasti, ja jos Henki on, antaa se näitä armolahjoja, auttamaan ihmisiä, ja erityisesti uskovaisia. Hedelmistään puu tunnetaan, puu, jonka oksat ovat ihmisiä, ja Hedelmät Hengen antamia, onko niitä jossain seurakunnissa vai ei, se jää jokaisen tulkittavaksi.

    Sitten jatkan kysymykseesi, että kaikki hinkuvat kielillä puhkumista, ehkä, mutta uskova tietää, että anto on yksin Pyhän Hengen lahja, siihen ei voi alhaalta päin vaikuttaa. Jumalalle kelpaa kaikki, jotka uskovat Jeesuksen Jumalan pojaksi, ei niitä seurakunta noita taivaspaikkoja jakele.

    Lopuksi, nämä vapaat seurakunnat julistavat Jumalan sanaa Kristuksesta, eivät valitse seurakuntaa, eivät edes suosittele, he vain suosittelevat Jeesusta. Seurakunta, tai puhuja jos sanoo > vain meillä on elävä usko suurkunnassamme, on Anti- Kristus, ja jos ei ole näitä Pyhän Hengen armolahjoja, kannattaa ajatella onko edes koko Henkeä. Jumalan sanan tulee muuttaa ihmistä, ei ihminen Jumalan sanaa.

    Etsi ensin Jumalan valtakuntaa, (elävää uskoa Jeesukseen) niin kaikki sinulle annetaan, myös kotiseurakunta. Olen antanut itseni ymmärtää, että mikä on uskovaisen ja lahkolaisen ero. SE ON SE, ETTÄ LAHKOLINEN USKOO LAHKOONSA, SEURAKUNTAANSA, MUTTA USKOVAINEN USKOO JEESUKSEEN.

    Sorry, kun tuli pitkä ja yritin vältellä kirjoitusvirheitä.

    Siunausta.

    Äänestä

  • Kysymyksiä: kirjoitti:

    Kävin lukemassa synergismistä jotain tuolta netistä. Siellä sanottiin, että synergismin Raamatullinen pohja löytyy Vanhan testamentin apokryfeistä ja Siirakin kirjasta: Ihmisen vastuun perusteena on Siirakin mukaan luominen vastuulliseksi yksilöksi tähän maailmaan. "Hän teki alussa ihmisen ja jätti hänet hänen vapaan tahtonsa valtaan. Jos tahdot, sinä pidät käskyt; sinä olet uskollinen, jos se sinulle kelpaa." (15:14-15) Siellä sanottiin myös näin: UT:stä Jeesuksen kehotukset parannukseen, synnittömään elämään sekä rakkauden kaksoiskäskyyn (Luuk 10:25-28) edustavat selkeästi synergismiä.

    Mitkä kohdat puhuvat mielestäsi synergismiä vastaan?

    Apogryfikirjat tullaan sijoittamaan seuraavaan raamatunpainokseen Vanhan ja Uuden Testamentin väliin.

    Äänestä

  • weha kirjoitti:

    katollisen kirkon sisällä saattaapi hyvinkin olla uskomassa olevia. Ei olisi mahdotonta toimia ja julistaa vaikkapa Ortodoksi kirkon sisällä ja sen ylitse, jos se heille käy.

    Olen lukenut, että venäjällä näin olisi ja olisipa kääntynyt elävään uskoon myös Ortodoksi pappeja. Luin tästä eräästä lähteestä.

    Olen asunut Neuvosto/ Venäjällä muutaman vuoden. Siellä on suuri sanan nälkä, Jeesus on odotettu vieras.

    Eräs pastoriystäväni vain kertoi viiko sitten, että Presidentti Putin, joka mielellään kuvauttaa itseään kirkossa, on hallinoinut nyt niin, että jokainen kirkossa käynyt on rekistöitävä, sekä saarnojen aiheet luetteloitava. Tieto on eksakti.

    Äänestä

  • mainitsikin, kirjoitti:

    niin olihan elävää uskoa katolilaisuudenkin alla. Eikö sekin ole yhtä vaikea uskoa kuin, että sitä olisi helluntailaisuuden alla. :) En nyt tarkoita, että koko helluntailainen seurakunta opettaisi "oikein", vaan että siellä olisi joitakin uskovaisia jotka uskoisivat kuten te.

    Koska olihan se Lutherin pelastanut munkkikin katolilainen. Ei munkkeja ole muutakuin katolilaisen opin alla, mutta silti uskotte että hänellä oli oikea usko. Samalla periaatteella voi helluntailaisen (tai minkä vain) uskon alla olla oikein uskovia.

    Mutta kuten vastasitkin, niin tällaiset pelastuvat. Näin olen aikaisemminkin luullut, mutta kun luin tuota keskustelua, niin sain eri käsityksen. :)

    Minun on hyvin vaikea uskoa että missään muussa hengellisessä liikeessä koko maapallolla uskottaisiin täsmälleen samalla tavalla kuin vanhoillislestadiolaisuudessa.
    Jos pelastua tahtoo niin samoin uskominen ei ole edes välttämätöntä.
    Vl-kristillisyyteen kuuluu nimittäin niin paljon ihmisten itse keksimiä Raamatun ja oikean luterilaisuuden vastaisia oppeja ja sääntöjä joita noudattamattakin ihminen pelastuu.
    Uskallan jopa väittää että Luther olisi nimennyt vanhoillislestadiolaiset harhaoppisiksi ja heidän oppinsa saatanalliseksi. Luther ei nimittäin säästellyt sanojaan, eivät vl-hoitomiehetkään 70-luvulla.

    Lutheria ei pelastanut kukaan vanhempi munkkiveli.

    Maallikkolestadiolaissaarnaajat väittävät virheellisesti niin koska joku on ilmeisesti lukenut ranskalaisen 1800-luvulla vaikuttaneen teologin Jean-Henri Merle d'Aubignén teoksen Worms'in herrainpäivät : "16:nen vuosisadan uskonpuhdistuksen historiasta" ja levittää nyt tätä tietoa oppimattomille.

    Aubigné kertoo FIKTIIVISESTI Lutherin uudestisyntymisestä.

    LUTHER ITSE kertoo uudestisyntymisestään Valituissa teoksissaan osassa I sivuilla 9 ja 10.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pelastuvista kirjoitti:

Eivätkö vanhoillislestadiolaiset opeta, että elävää uskoa voi löytyä muualtakin? Kun satuin lukemaan erästä Wehan palstan keskustelua, niin en ollut tästä niin varma.

Sen olen ymmärtänyt, että vl:t uskovat, että vain he opettavat oikein. Täten mm. samalla paikkakunnalla ei voi olla kahta Jumalan valtakuntaa. Kuitenkin useassa yhteydessä on tuotu ilmi, että elävää uskoa voi olla muuallakin ja nämä tietysti pelastuvat.

Jos vaikka kuvitellaan, että Saksassa olisi helluntailainen seurakunta ja siellä jäsenenä vl:lien kanssa samalla tavalla uskovia, niin eivätkö he pelastuisi? Olen aina miettinyt sitä, että jos Lutherkin sai oikein uskon katoliselta munkilta, niin miksi se ei olisi nykyaikana mahdollista?

Jos vielä palataaan tuohon saksalaiseen helluntaiseurakuntaan... Jos he uskovat kuten vl:t, niin mikä estää pelastumisen? Tai jos vaikka Afrikassa tai missä tahansa muuallakin olisi samaa uskoa, niin miten näillä käy? Ei kai suomalaisen vl:n sinne tarvi matkustaa? Jos uskoa on, niin eikö se kerro siitä, että elävän uskon armoketju on ulottunut sinne asti?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu