MAAKUNTAJOHTAJALLE JA -HALLITUKSELLE POTKUT !!!

Kainuun maakuntahallinnon vuoden 2006 alustava tilinpäätös osoittaa peräti 8 MILJOONAN EURON TAPPIOTA.

MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA ??? !!!

- Vuoden 2005 tilinpäätös luiskahti 3 milj. pakkasen puolelle, vaikka vielä aivan kyseisen vuoden loppupuolella maakuntajohtaja Hannu LESKINEN, valtuuston puheenjohtaja Timo KORHONEN sekä talousjohtaja Asta TOLONEN uskottelivat veronmaksajille, että tulos jää vain vähän miinukselle.

- Tuo 3 miljoonan tappio tuli siis muka Leskiselle, Korhoselle ja Toloselle täytenä yllätyksenä ja tilaamatta kuten aikoinaan faxit presidentin kansliasta Anneli Jäätteenmäelle.

- Yksi kerta annettiin anteeksi ja silmukkaa (=valvontaa) kiristettiin vain hiukan, olihan kyseessä maakuntahallinnon 1. vuosi.

- Mutta nyt ovat kertakaikkiaan mopot, hevoset sekä kaikki muutkin menopelit karanneet totaalisesti luottamus- ja virkamiesten käsistä. Sen vahvistaa tuo uskomaton 8 miljoonan vaillinki.

- Maakuntahallituksen kokouksessa 27.11.2006 esiteltiin 1.1. - 31.10.2006 talousraportti, missä ennakoitiin vain 1 miljoonan tappiota viime vuodelle, mikä periaatteessa on hyväksyttävissä rajoissa.

- On sula mahdottomuus, että pelkästään marras-joulukuu 2006 olisivat aiheuttaneet 7 miljoonan lisätappion budjettiin.

- Tuleva kokonaistappio (8 milj. euroa) on vuorenvarmsti ollut Leskisen, Korhosen ja Tolosen tiedossa jo paljon aikaisemmin, mutta sitä ei ole uskallettu paljastaa kainuulaisille.

- Myös koko maakuntahallitus on syyllistynyt jos ei nyt "rikoksen" peittelyyn niin vähintäänkin vakaviin valvonnan laiminlyönteihin, joista on kannettava vastuu.

EHDOTUS:

Ehdotan, että maakuntajohtaja Hannu Leskiselle ja talousjohtaja Asta Toloselle annetaan potkut, maakuntavaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien sekä kaikkien maakuntahallituksen jäsenten luottamus punnitaan uudelleen maakuntavaltuustossa.

Jotta kansa tietäisi ketä Kainuun maakuntahallitus I:ssä istuu ja ketkä ovat vastuussa tästä tietojen pimittämisestä, niin tässäpä lista:

- LESKINEN Hannu, hallituksen puheenjohtaja, maakuntajohtaja
- JUNTUNEN Hannu (kok.), hallituksen I varapuheenjohtaja
- RISSANEN Maija (kes.), hallituksen II varapuheenjohtaja
- ERVASTI Antti (kes.), jäsen
- KAUPPINEN Juha (vas.), jäsen
- KINNUNEN Anneli (kes.), jäsen
- KORHONEN Aimo (kes.), jäsen
- KYLLÖNEN Merja (vas.), jäsen
- MATERO Vuokko (sdp.), jäsen
- POLVINEN Osmo (vas.), jäsen
- PYYKÖNEN Olavi (kes.), jäsen

Lisäksi hallituksen kokouksiin osallistuvat Vaalan edustaja sekä maakuntavaltuuston puheenjohtajat:

- KORHONEN Timo (kes.), valtuuston puheenjohtaja
- HUOTARI Anne (vas.), valtuuston I varapuheenjohtaja
- PIIRAINEN Raimo (sdp), valtuuston II varapuheenjohtaja

Edellä mainituista ainakin Hannu Juntunen, Merja Kyllönen sekä valtuuston puheenjohtaja Timo Korhonen ja II. varapuheenjohtaja Raimo Piirainen ovat maaliskuun eduskuntavaaleissa kansanedustajaehdokkaina.

Tuollaisille henkilöillekö pitäisi antaa valtakirja Arkadianmäelle vielä suurempien rahojen käsittelyyn, kun eivät kykene hoitelemaan pienempiäkään asioita.

EI HELVETISSÄ !!!

Jonkun/joidenkin on kannettava vastuu tästa sopasta ja ne henkilöt ovat Leskinen, Korhonen ja Tolonen sekä kaikki maakuntahallituksen jäsenet kukin erikseen.
201591
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Maakuntahallinnon ylimmän johdon tietojen salaaminen sekä tiedottamisen laiminlyönti lähentelevät jo rikosoikeudellista vastuuta. Kysymys onkin siitä, milloin maakuntajohtaja Hannu Leskisellä, valtuuston puheenjohtaja Timo Korhosella, talousjohtaja Asta Tolosella sekä kaikilla maakuntahallituksen jäsenillä on ollut 8 miljoonan alijäämä tiedossa.

Leskinen ja Tolonen voidaan irtisanoa jo pelkästään luottamuspulan sekä ammattitaidottomuuden perusteella. Luottamusmiesten päänahat skalpeeraa sitten kansa vaaleissa, jos sen kannan kainuulaiset valitsevat.

Kaiken kaikkiaan maakuntahallituksen, maakuntajohtajan ja valtuuston puheenjohtajan toiminta alle kaiken arvostelun.

Äänestä

koko pulju perustettiin? Nyt kun ruvetaan ajamaan kiinni alijäämää, niin se tietää ensimmäiseksi ankaria säästöjä, missäpä muualla sosiaaali ja terveyshuolto sektorilla, jne. Viimeisenä oljenkortena olisi johtajien palkat, mutta siihen ei varmastikaan tule muutosta. Luultavasti ensitöikseen nostavat johtajien palkkoja.

Äänestä
  • Maakuntahallinto olisi toiminut kainuulaisten hyödyksi vain sillä tavalla, että kaikki kaupungin/kunnanjohtajat olisi pitänyt sanoa irti tehtävistään ja ainoastaan maakuntajohtaja olsi toiminut kuin yhden suuremman kunnanjohtajana.

    Kaikki muukin tyhjänpäiväinen päällekkäishallinto olisi pitänyt purkaa, eikä missään tapauksessa olisi pitänyt järjestelle suojatyöpaikkoja virkansa menettäneille. Näillä säästöillä olisi pystytty paikkaamaan suorittavan portaan vajetta.

    Suurimpia hyötyjiä pomojen lisäksi ovat olleet taksiyrittäjät, jotka ovat ajeluttaneet potilaita eripuolilla Kainuuta. Susi, mikä susi.

    Äänestä

  • juuri! kirjoitti:

    Maakuntahallinto olisi toiminut kainuulaisten hyödyksi vain sillä tavalla, että kaikki kaupungin/kunnanjohtajat olisi pitänyt sanoa irti tehtävistään ja ainoastaan maakuntajohtaja olsi toiminut kuin yhden suuremman kunnanjohtajana.

    Kaikki muukin tyhjänpäiväinen päällekkäishallinto olisi pitänyt purkaa, eikä missään tapauksessa olisi pitänyt järjestelle suojatyöpaikkoja virkansa menettäneille. Näillä säästöillä olisi pystytty paikkaamaan suorittavan portaan vajetta.

    Suurimpia hyötyjiä pomojen lisäksi ovat olleet taksiyrittäjät, jotka ovat ajeluttaneet potilaita eripuolilla Kainuuta. Susi, mikä susi.

    mummurukat ihmeissään kun päeväunille Kaks:lla kollähtää niin jo iltapäevällä herrää kuhmon-, eli sotkamon terv.keskuksessa. Sukulaeset saapi ajella rallikuskin vauhtia jälessä, kännykkä korvalla, että pyssyykö "aate tai mari" siellä sen aikaa että käsipäevät ennättäs lopsia.

    Äänestä

Pitihän se arvata, että jossakin tappio tuloksen siunaajana ilmenee Antti Ervastin nimi. Antti on jo kunnostautunut saattamaan Puolangan kainuun köyhimmäksi pitäjäksi.

Hyvät veljet ja siskot, ehdotan seuraavaa.

Nimilista kiertämään, missä vaaditaan erotettavaksi mainitut virkamiehet luottamuspulan takia. Toisena syynä mainitaan Kuntayhtymän edun vastainen menettely tai laiminlyönti virkatehtävien hoitamisessa.
Listaan; Nimi, Kotikunta ja syntymävuosi.

Tämä lista suoraan esitettäväksi maakuntavaltuustolle toimeenpanemista varten. Esittelijäksi ehdotan valtuutettu Antti Kelaa.

Äänestä
  • mitekäs se menikään..."kettu kaalimaanvartijana"... ajatusta sinulla oli, mutta Kelan tempaaminen tähän......

    Äänestä

Heti puhdistus koko hallituksen osalta. Kyllä tähän on saatava järjestys.
Ei minkään maan järkeä...

Äänestä
  • Maakuntajohtaja Hannu LESKISEN, valtuuston puheenjohtaja Timo KORHOSEN sekä talousjohtaja Asta TOLOSEN on välittömästi jätettävä eronpyyntönsä tai muutoin heidät pakotetaan eroamaan.

    Samaan epäonnistuneiden joukkoon liitän vielä maakunnan sosiaali- ja terveystoimen johtajan Tuomo PÄÄKKÖSEN, jonka tehottomuuden ansiosta Kainuu on ajautunut ennennäkemättömään kurimukseen terveyden- ja vanhustenhuollossa sekä muilla sosiaalisektorin toimialoilla. Lääkäreitä ei löydy kuin suurella rahalla varakkaille ja vanhuksia heitellään ympäri maaakuntaa kuin sikaa säkissä. Keikkalääkäriyritykselle maksetaan yhden lääkärin vuokraamisesta yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi 15 000 euroa (pääsiäinen) ja jne.

    Kaikkien maakuntahallituksen jäsenten tulisikin viimeistään nyt tutkia sydämessään, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty.

    Vastaus on helppo antaa.

    Koko Kainuun virkamieskunta sekä maakuntahallitus ovat toimineet, Antti Ervasti etunenässä kävelevänä katastrofina, kuin vienosti määkivä lammaskatras, jota pässeinä esiintyneet Leskinen ja Korhonen ovat ohjailleet omien mielihalujensa mukaan kohti taloudellista manalaa.

    Talousjohtaja Asta Tolosen ammattitaito ei riitä alkuunkaan tämän kokoluokan maakunnan taloushallinnon pyörittämiseen, kun ei edes tietokoneohjelmia saada pelaamaan 2-vuoden aikana. Suosittelen Toloselle oman yhden hengen tilitoimiston perustamista, jolta kuntayhtymä EI OSTA palveluja. Tuon suuruusluokan liiketoiminta saattaisi juuri ja juuri onnistua häneltä.

    TÄHÄN MENOON ON TULTAVA MUUTOS JA ÄKKIÄ, MUUTOS ALKAA HENKILÖVAIHDOKSISTA !!!

    Äänestä

  • Tuomiorovasti kirjoitti:

    Maakuntajohtaja Hannu LESKISEN, valtuuston puheenjohtaja Timo KORHOSEN sekä talousjohtaja Asta TOLOSEN on välittömästi jätettävä eronpyyntönsä tai muutoin heidät pakotetaan eroamaan.

    Samaan epäonnistuneiden joukkoon liitän vielä maakunnan sosiaali- ja terveystoimen johtajan Tuomo PÄÄKKÖSEN, jonka tehottomuuden ansiosta Kainuu on ajautunut ennennäkemättömään kurimukseen terveyden- ja vanhustenhuollossa sekä muilla sosiaalisektorin toimialoilla. Lääkäreitä ei löydy kuin suurella rahalla varakkaille ja vanhuksia heitellään ympäri maaakuntaa kuin sikaa säkissä. Keikkalääkäriyritykselle maksetaan yhden lääkärin vuokraamisesta yhdeksi pidennetyksi viikonlopuksi 15 000 euroa (pääsiäinen) ja jne.

    Kaikkien maakuntahallituksen jäsenten tulisikin viimeistään nyt tutkia sydämessään, kuinka tähän tilanteeseen on päädytty.

    Vastaus on helppo antaa.

    Koko Kainuun virkamieskunta sekä maakuntahallitus ovat toimineet, Antti Ervasti etunenässä kävelevänä katastrofina, kuin vienosti määkivä lammaskatras, jota pässeinä esiintyneet Leskinen ja Korhonen ovat ohjailleet omien mielihalujensa mukaan kohti taloudellista manalaa.

    Talousjohtaja Asta Tolosen ammattitaito ei riitä alkuunkaan tämän kokoluokan maakunnan taloushallinnon pyörittämiseen, kun ei edes tietokoneohjelmia saada pelaamaan 2-vuoden aikana. Suosittelen Toloselle oman yhden hengen tilitoimiston perustamista, jolta kuntayhtymä EI OSTA palveluja. Tuon suuruusluokan liiketoiminta saattaisi juuri ja juuri onnistua häneltä.

    TÄHÄN MENOON ON TULTAVA MUUTOS JA ÄKKIÄ, MUUTOS ALKAA HENKILÖVAIHDOKSISTA !!!

    Netissä on joku adressit sivusto, johon voi perustaa adressiin. Perustakaa sinne adressi, jossa vaaditaan maakuntakokeilun lopettamista niin lyön nimeni alle.
    Kainuulaiset haukkasi paskaa koko kokeilulla. Yksi maakunta ja kymmenen kunnan hallinto! Voih saatana! Kuntaliitokset olisi ollut parempi vaihtoehto.
    No kyllä kansa maksaa!

    Äänestä

  • Justin Case kirjoitti:

    Vanhalla mallilla olisi tullu jokaisen kunnan kohdalle vähintäänkin 8 miljoonan lasku, suurin osa olisi joutunu maksamaan sairaalan lisälaskun niin kuin ennen aina tuli. Vanhalla mallilla olisi ollu siis vielä pahempi tilanne.

    No, mikä sitten uuvessa mallissa vikana. Se, että byrokratia jätettiin kunnissa ennalleen ja uuteen pykättiin niin monikerroksinen hallinto, ettei mitkään rahat sen pyörittämiseen riitä.

    Kunnat haluaa joka vuosi pienentää maakunnan rahoitusta, vaikka vanhusten määrä kasvaa ja terveydenhuoltomenot muualla maassa on yli kaksinkertaset. Eihän se tämmönen onnistu, sannoo jo järkiki.

    Mutta kepulaiset haluaa säilyttää omat virkapaikkasa, varsinki näin vaalien alla ei kärsi yhtään hallintovirkamiestä pistää pellolle. Pätkätyöläiset sairaalassa ja vanhustenhuollossa saa maksaa tämänki laskun. Niin siinä käy.

    Sitä täytyy kyllä ihmetellä, miten ihmeessä talousjohtaja ei oo aikasemmin huomannu tuommosta ylitystä. Oliko lehtikirjoitus marraskuussa, että silloin oli 1 milli vai mistä tuo tieto tuli?

    Leskiselle olis pitänyt olla tulospalkka ainakin osittain. Jos mennee pieleen, saapi vain 8.000e/kk ja sitten hyvän miehen lisää se tonni vai kuinka hirveä se palkka oikein oli.

    Äänestä

kun Leskinen erotetaan ja otetaan kortistosta pitkäaikaistyötön aina vuoden pestillä valvomaan kuntayhtymän etua. Tulos ei voi ainakaan olla huonompi. Leskinen voi työllistyä omassa vapaamuurariloosissa seremonia mestarin arvoon.

Äänestä
  • irtisanomatta !

    Äänestä

  • Puhdistus on aloitettava pöhöttyneestä johdosta. Herrat helvettin huseeraamasta.

    Äänestä

Totuus on tekevä teidät kipiäksi, Kainuun kateinen kansa. Pasksta ei taho saada edes ryöppäämällä myrkytöntä kettoainesta.

Äänestä

Itse me kaikki kainuulaiset ihmiset olemme päättäneet ja hyväksyneet tämän nykyaikaisen päätöksenteko mallin. Turha siitä on ketään erikseen syytellä.
Nyt meillä on hätä... nyt tarvitaan hyviä esityksiä päättäjille miten tästä konkursia enteilevästä menosta selvitään.
Tehkääpä niitä koska olemme itse tämän aiheuttaneet !!!
Viekäämme esitykset myöhemmin sovittavana ajankohtana Leskiselle hän on varmaan esityksistämme otettu.

Äänestä
  • Vielä pitäisi ideoita näille kerätä. Höpö höpö.

    Äänestä

  • heh heh kirjoitti:

    Vielä pitäisi ideoita näille kerätä. Höpö höpö.

    Mikset voi tehdä esityksiä koska olet ollut tähän tilanteeseen osasyyllinen ? Heti miettimään että selvitään kohti rahakkaimpia aikoja.

    Äänestä

  • Korsi kekoon kirjoitti:

    Mikset voi tehdä esityksiä koska olet ollut tähän tilanteeseen osasyyllinen ? Heti miettimään että selvitään kohti rahakkaimpia aikoja.

    vastuuta ja valtaa on annettu ?
    Onko siellä olleet väärät henkilöt hommaa hoitamassa ?

    Äänestä

  • Nimittäin ne joille kirjoitti:

    vastuuta ja valtaa on annettu ?
    Onko siellä olleet väärät henkilöt hommaa hoitamassa ?

    Se on saletti, että mitä korkeammalle etenet politiikan tikapuilla, niin sitä kierommaksi peli muuttuu ja vastuunkantajat häviävät kuin pieru Saharaan, kun vastoinkäymisiä ilmaantuu. Osaamattomia ihmisiä istuu niin maakuntahallituksessa kuin -valtuustossakin, virkamieheksi on sitten valittu näiden osaamattomien luottamusmiesten muodollisesti päteviä kavereita, paperitiikereitä parhaimmasta päästä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kainuulainen veronmaksaja kirjoitti:

Kainuun maakuntahallinnon vuoden 2006 alustava tilinpäätös osoittaa peräti 8 MILJOONAN EURON TAPPIOTA.

MITEN TÄMÄ ON MAHDOLLISTA ??? !!!

- Vuoden 2005 tilinpäätös luiskahti 3 milj. pakkasen puolelle, vaikka vielä aivan kyseisen vuoden loppupuolella maakuntajohtaja Hannu LESKINEN, valtuuston puheenjohtaja Timo KORHONEN sekä talousjohtaja Asta TOLONEN uskottelivat veronmaksajille, että tulos jää vain vähän miinukselle.

- Tuo 3 miljoonan tappio tuli siis muka Leskiselle, Korhoselle ja Toloselle täytenä yllätyksenä ja tilaamatta kuten aikoinaan faxit presidentin kansliasta Anneli Jäätteenmäelle.

- Yksi kerta annettiin anteeksi ja silmukkaa (=valvontaa) kiristettiin vain hiukan, olihan kyseessä maakuntahallinnon 1. vuosi.

- Mutta nyt ovat kertakaikkiaan mopot, hevoset sekä kaikki muutkin menopelit karanneet totaalisesti luottamus- ja virkamiesten käsistä. Sen vahvistaa tuo uskomaton 8 miljoonan vaillinki.

- Maakuntahallituksen kokouksessa 27.11.2006 esiteltiin 1.1. - 31.10.2006 talousraportti, missä ennakoitiin vain 1 miljoonan tappiota viime vuodelle, mikä periaatteessa on hyväksyttävissä rajoissa.

- On sula mahdottomuus, että pelkästään marras-joulukuu 2006 olisivat aiheuttaneet 7 miljoonan lisätappion budjettiin.

- Tuleva kokonaistappio (8 milj. euroa) on vuorenvarmsti ollut Leskisen, Korhosen ja Tolosen tiedossa jo paljon aikaisemmin, mutta sitä ei ole uskallettu paljastaa kainuulaisille.

- Myös koko maakuntahallitus on syyllistynyt jos ei nyt "rikoksen" peittelyyn niin vähintäänkin vakaviin valvonnan laiminlyönteihin, joista on kannettava vastuu.

EHDOTUS:

Ehdotan, että maakuntajohtaja Hannu Leskiselle ja talousjohtaja Asta Toloselle annetaan potkut, maakuntavaltuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajien sekä kaikkien maakuntahallituksen jäsenten luottamus punnitaan uudelleen maakuntavaltuustossa.

Jotta kansa tietäisi ketä Kainuun maakuntahallitus I:ssä istuu ja ketkä ovat vastuussa tästä tietojen pimittämisestä, niin tässäpä lista:

- LESKINEN Hannu, hallituksen puheenjohtaja, maakuntajohtaja
- JUNTUNEN Hannu (kok.), hallituksen I varapuheenjohtaja
- RISSANEN Maija (kes.), hallituksen II varapuheenjohtaja
- ERVASTI Antti (kes.), jäsen
- KAUPPINEN Juha (vas.), jäsen
- KINNUNEN Anneli (kes.), jäsen
- KORHONEN Aimo (kes.), jäsen
- KYLLÖNEN Merja (vas.), jäsen
- MATERO Vuokko (sdp.), jäsen
- POLVINEN Osmo (vas.), jäsen
- PYYKÖNEN Olavi (kes.), jäsen

Lisäksi hallituksen kokouksiin osallistuvat Vaalan edustaja sekä maakuntavaltuuston puheenjohtajat:

- KORHONEN Timo (kes.), valtuuston puheenjohtaja
- HUOTARI Anne (vas.), valtuuston I varapuheenjohtaja
- PIIRAINEN Raimo (sdp), valtuuston II varapuheenjohtaja

Edellä mainituista ainakin Hannu Juntunen, Merja Kyllönen sekä valtuuston puheenjohtaja Timo Korhonen ja II. varapuheenjohtaja Raimo Piirainen ovat maaliskuun eduskuntavaaleissa kansanedustajaehdokkaina.

Tuollaisille henkilöillekö pitäisi antaa valtakirja Arkadianmäelle vielä suurempien rahojen käsittelyyn, kun eivät kykene hoitelemaan pienempiäkään asioita.

EI HELVETISSÄ !!!

Jonkun/joidenkin on kannettava vastuu tästa sopasta ja ne henkilöt ovat Leskinen, Korhonen ja Tolonen sekä kaikki maakuntahallituksen jäsenet kukin erikseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu